"Nauttikaa tästä ajasta" -kommentti

vastauksia, kiitos.

Pitää heittäytyä hetkeen. Pienen lapsen vanhempana saattaa tuhlata aikaa murehtimiseen, valvomiseen kun että heittäytyy siihen hetkeen vauvan kanssa.



Omat vauvat on 3- ja 4- vuotiaita ja TOOSI isoja jössiköitä! :) Kyllä oon tajunnu että vuosi on vuosi vaikka voissa paistaa, aika menee nopeesti. Ensiaskelia ei saa takasin mutta kyllä lapsi oppii aina uutta.. On tässäkin päivässä kaikkea ihanaa. Pitää taas elää tässä hetkessä! ;)



Odotan kolmatta palleroa ja kohta taas pääsee heittäytyyn vauva-arkeen. Oma jaksaminen on tärkeää. Oli meilläkin esikoisella koliikkia ja ties mitä on ollu "riesana" mutta elämä on! Tarttee siitä arjesta nauttia vaikka lapsella huono päivä, taas alko aurinkokin paistaan..

Miksi jo "lapselliset" ihmiset sanovat aina tuoreille vanhemmille, että nauttikaa vauva-ajasta!?? Ei vaan mene itsellä se jakeluun, ja kauhulla jo mietin, että onko se tulevaisuus sitten lapsen/taaperon kanssa niin hirveetä että nyt pitää nauttia. Ja mitä nauttimista on välillä valvotuissa öissä tai koliikissa... ?



Vastatkaa te, jotka näin sanotte tuoreille vanhemmille.

vauvan pitämiseen sylissä. Läheisyys vauvan kanssa on jotenkin erityisen ihanaa. Uskon, että lausahduksella viitataan juuri siihen, maidon- ja vauvantuoksuiseen hellään sylittelyyn, jota monet kaipaavat.

jos et tästä mitä nyt on? Nauttisitko sä siitä, että muistelet menneisyyttä ilman lapsia? Vai siitä että toivot joskus vielä eläväsi toisenlaista aikaa? AINOA järkevä tapa elää on nauttia siitä, mitä on nyt.



Ette te eikä kukaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Taaperssa on omat ongelmansa, koululaisessa omansa, murrosikäisessä omansa ja ne on vielä joka lapsella keskenään erilaisia. Sitä on ihan turha suunnitella, että "sitten joskus" elämä helpottaa ja on mukavaa. Ehkä on, ehkä ei. jos ei, olet odottanut turhaa etkä ehkä koskaan ehtinyt nauttia mistään.



Ja mitä nauttimista on välillä valvotuissa öissä ja koliikissa. No näin koululaisen äitinä sanoisin että onhan se hirveää valvoa koliikkivauvan kanssa MUTTA, ei se paljon parane jos valvot murehtien lapsen koulumenestystä ja kiusaamista. Se koliikkivauva huutaa kolme tuntia putkeen, mutta ainakin sä tiedät, että se on turvassa sun sylissäs, eikä esim rikkomassa ikkunoita vaikka on sanonut menevänsä pyöräretkelle. Ei se helppoa ole, mutta on siinä hyvätkin puolensa.

Joka hetkestä pitää nauttia, niin vauva-ajasta kuin muistakin ajoista. Ei elämää kannata tuhlata toivomalla ajan kulumista ja lapsen kasvamista.

eläkää pvä kerrallaan ja olkaa jokaisesta eletystä pvästä onnellisia.

jokainen hetki on ainutlaatuinen. Itse kyllä en ekoista koliikkikuukausista nauttinut, sen jälkeen kyllä.

vaikka se on sillä hetkellä raskasta, ja tuntuu että ei jaksa, niin silti näin jälkikäteen sitä ajattelee että voi kun saisi tuota koululaista vielä pitää vauvana sylissä :(. Edes pienen hetken hän olisi taas vauva, kun nyt on jo niin iso. Varmaan nyt jos saisin vielä yhden lapsen, niin todella nauttisin siitä vauva-ajasta, kun sitä tajuaa miten nopeasti noi lapset oikein kasvaa. Nuorinkin aloitti mulla just koulun, ja itku meinaa tulla, kun hänen vauvakuviaan katselen :(.

Ensimmäinen ajatukseni oli tilanteessa että HILJAA TAI PUREN !

Sitten alkoi kyllä naurattaa......... Että kyllä sitä voi toisen silmissä tilanne näyttää aikas erilaiselta. Eikä ollut mikään vanhapiika terkka

Eli ehkä näin sanoneet ajattelee, etteivät itse nauttineet tarpeeksi vauva-ajasta ja siitä on jäänyt jokin kaiho päälle? Ei se vauva-aika kuitenkaa aina mitään kultaista ja ihanaa ole... Koliikkivauvaa yökaudet kantaessa ei kyllä nautinto ole päälimmäisenä mielessä. Mielestäni taaperoaika onkin paljon paljon ihanampaa ja siitä kannattaa nauttia ;)

eläkää pvä kerrallaan ja olkaa jokaisesta eletystä pvästä onnellisia.

Jokaisen ihmisenhän tulisi nauttia joka päivästä. Itseänikin ärsyttää tämä lausahdus. Jos nyt asiaa ajattelen, niin eivät ne vauva- ja taaperovuodet mitään nyt niin erityisen ihania olleet... Itse ainakin nautin elämästäni enemmän nyt kun ovat koululaisia.

Anoppini taas voisi olla tuollainen ihminen joka kaipaisi vauva-aikaa. Hän jotenkin on niin hurahtanut vauvoihin, ei taas siitten ole kiinnostunut isommista lapsista.

mutta sitten kun/jos alkaa helpottamaan niin mikäs siinä ollessa, toisin kun uhmaikäisen kanssa. Sen ymmärtää vasta sitten kun se on itse kokenut ja niinhän sitä sanotaan mitä isompi lapsi sitä isommat ongelmat/huolet.

Jos nyt joku ymmärsi väärin, niin itse olen nauttinut tästä vauva-arjesta SUUNNATTOMASTI! Voin sanoa, että tämä on mun elämän parasta aikaa ollut ja vauva on aivan ihana!!! <3 En päivääkään vaihtaisi pois; edes niitä huonompia päiviä.



Juuri se vaan ihmetyttää, että muuttuuko se arki sitten jotenkin kun lapsi kasvaa, kun kaikki toitottaa sitä vauva-ajasta nauttimista.

Sain hyviä vastauksia teiltä, kiitos :)



t. onnellinen äitee

miten lyhyt se olikaan... Ja miten se peittyy jonkinlaiseen sumuun eikä sitä saa ikinä takaisin nyyhkis... Onhan siinä jotain ihan taianomaista, vaikka tietysti vanhempienkin lasten kanssa on mukavaa ja he ovat ihania. Mutta niihin noin puoleen ensimmäiseen elinvuoteen jotenkin kulminoituu se elämän katoavaisuus ja ohikiitävyys, ja toisaalta myös se eteenpäinmeno. Siinä ollaan paljon enemmän perinteisten kysymysten äärellä kuin vaikka parivuotiaan kanssa. Tai sitten kaikki johtuu niistä hormonihuuruista :D

että on liki ainoa vaihe elämässä jolloin voi olla hyvällä syyllä työelämästä pois ja keskittyä sataprosenttisesti lapseen.



Otan ja sanon itse sitä siinä mielessä, että seize the moment, lapset kasvaa ja joka hetki on kullanarvoinen, vaikka ehkä välillä väsyttävä/itkuinen. Etsi joka pilvestä kultareuna.



Ja ite kanssa nautin todella. (kun tuli neljä vuotta täyteen ja kolmatta vauvaa putkeen hoiteli, niin vasta aloin tajuta että on siinä jotain rasittavaakin.)

(vaikka minulla olikin äärimmäisen helppo, alusta asti hyvin nukkunut vauva), enkä vieläkään muistele sitä kaiholla. Sen sijaan nykyään nautin äitiydestä täysillä ja minusta on ihanaa, kun lapseni koko ajan kasvaa ja kehittyy. En ole vielä kaivannut mitään mennyttä vaihetta, kun koko ajan on tullut uusia hyviä ja ihania hetkiä. En sitten tiedä, miten käy, kun lapsi menee kouluun (nyt 5 v).

hiiop!

Sitä ei vain tajua siinä, että se on tässä ja nyt - ja ennen kuin huomaakaan, se on jo ohi... Kyllä mä kaipaan niitä vauva-aikoja. Kamalalta tuntuu, ettei sitä onnea enää koe. Enkä suinkaan tarkoita, ettenkö nauttisi lasten kasvusta ja lapsista. Se vauva-aina on vain jotenkin niin ainutlaatuista.

Kai se vauva-ajan kaipuu on luontoäidin tapa varmistaa, että vauvoja riittää :)

miten lyhyt se olikaan... Ja miten se peittyy jonkinlaiseen sumuun eikä sitä saa ikinä takaisin nyyhkis... Onhan siinä jotain ihan taianomaista, vaikka tietysti vanhempienkin lasten kanssa on mukavaa ja he ovat ihania. Mutta niihin noin puoleen ensimmäiseen elinvuoteen jotenkin kulminoituu se elämän katoavaisuus ja ohikiitävyys, ja toisaalta myös se eteenpäinmeno. Siinä ollaan paljon enemmän perinteisten kysymysten äärellä kuin vaikka parivuotiaan kanssa. Tai sitten kaikki johtuu niistä hormonihuuruista :D

Niin se vaan menee.

Ehkä moni ei ajattele että se ei tunnu tuoreesta vauvan äidistä mukavalta sanonnalta.

Mut kun monesti itsellä on vanhempia lapsia, niin sen jo tavallaan tajuaa, et se vauva-aika oli oikeesti vielä helppoa ja mutkatonta verrattuna murkkuikäisiin!