osa-aikaisesta opintovapaasta kokemuksia
Suunnittelen jääväni osa-aikaiselle opintovapaalle.
Tähän en nostaisi aikuisopintorahaa koska sen tulorajat on niin matalat että työaika pitäisi pudottaa alle puolen.
Työnantaja on tiukka siitä että vain lakisääteisten oikeuksien mukaan saa vapaata eli max 2 vuotta viiden vuoden sisällä.
Jos olisin päivän viikossa opintovapaalla niin koskeeko tuo 2 vuotta myös sitä vai jyvitetäänkö se jotenkin eli että voin olla 2 vuotta täysiaikaisella opintovapaalla mutta jos olen osa-aikaisesti niin pidempään?
En nimittäin millään saa haluamiani opintoja kokoon kahdessa vuodessa ellen jää kokoaikaisesti opintovapaalle.
Työpaikan henkilöstöhallinnostakaan ei voi kysyä kun kyseinen henkilö on yhdistetyssä tehtävässä ja tieto leviäisi liiaksi.
Kai ne opintovapaa päivät vähenee sen verran kun niitä kuluttaa