Lue keskustelun säännöt.
Vanhat asiat ja niihin vetoaminen
21.08.2022 |
Miehen sisar on aina ollut hankala; yksinäinen, perheetön ja vuosi vuodelta sairaampi - niin fyysistä kuin henkistäkin kremppaa- On ollut työelämästä ulkona jo vuosia ja elämänpiiri on kovin suppea/ oman seurakunnan ihmiset ja iäkkäät vanhemmat, eıpä juuri muita. Koko ajan stressaantunut ja omien voimavarojensa äärirajoilla
Nyt iäkkäät vanhemmat tarvitsee entistä enemmän apua ja voisivat sitä ostaa mutta ostopalvelut eivät kelpaa kälylle. Hänen mielestään kaikki on epäluotettavaa ja liian kallista ja perhepiirissä pitää hoitaa itse. Varsinkin sen takia että me olemme aikanaan saaneet niiiiiiiiin paljon lapsenhoitoapua ja hänkin on meidän lapsia hoitanut niin usein. Tässä vaiheessa multa loksahti leuat sijoiltaan ja menin mykäksi. Isovanhemmat kyllä auttoi meitä aikanaan lasten ollessa alle 10-vuotiaita. Olivat itse silloin hyvissä voimissa ja juuri eläkkeelle jääneitä ja monesti ehdottivat itse että voisiko lapset tulla yökylään. Olisiko noita yökylähoitokertoja ollut ehkä 3-4 vuodessa ja loma-aikona ehkä vielä yksi pidempi ja sitten satunnaisesti jotain konsertti/leffakertoja jolloin hoitoaika oli muutaman tunnin. Asumme eri paikkakunnalla joten mitään säännöllistä iltahoitoa tai harrastuskuljetuksiin eivät isovanhemmat ole ikinä osallistuneet. Ja sairaspoissaoloissa autttoivat muutaman kerran ja olen kiitollinen kaikesta tästä mutten pidä mitenkään poikkeuksellisen paljona osallistumisena. Yli 10-vuotiaina hoitokertoja ei ole ollut varmaan kertaakaan ja on nähty muutaman tunti joinain viikonloppuina/synttäreinä tms. Kälyn osalta muistan ehkä 3kertaa jolloin lapsia olisi hoitanut ja vaikka olisin unohtanut 2/3 kerrasta; siltikin oltaisiin alle kymmenesssä kerrassa 20 vuoden aikana. Millä mittarilla tämä on paljon??? Ja olisi aikanaan sanonut yökylään lapsia pyytäessään että tämä on vastikkeellista hoitoa ja lasku tulee perässä; oltaisiin voitu maksaa sitten lapsenvahdille eikä jäädä kiitollisuuden velkaan!
Mielenterveysongelmaisen kanssa kommunikointi on ihan mahdotonta ja hän on aina oikeassa ja muistaa kaiken oikein. Pitääkö vaan purra hammasta, tapella vai vaan kylmästi ilmoittaa että iäkkäille vanhemmille ei voida alkaa kodinhoitajiksi, siiivoojaksi eikä ruokalähetiksi? Voidaan neuvoa, auttaa ja kilpailuttaa palvelujen järjestämiseksi mutta emme sitoudu hoitamaan yhden lisätalouden viikkosiivousta tai pyykkihuoltoa oman elämän lisäksi. Vai pitäisikö? Onko velvollisuus ?
Kommentit (4)
Useimmat auttavat jos mahdollista omia vanhempiaan kohtuullisessa määrin, mutta jos tarve alkaa olla päivittäistä tai muuten sitovaa, niin silloin kannattaa miettiä.
Oma elämä ja oma perhe aina ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Useimmat auttavat jos mahdollista omia vanhempiaan kohtuullisessa määrin, mutta jos tarve alkaa olla päivittäistä tai muuten sitovaa, niin silloin kannattaa miettiä.
Oma elämä ja oma perhe aina ensin.
No niinpä mutta kun toisella ei ole muuta kuin lapsuudenperheensä. Kuka saa määrätä ostetaanko palveluita vai ei? Vanhukset ei isaa sanoa juuta eikä jaata; olettavat osittain että lähellä asuva työtön auttaa. Ja tämä työtön vaatii että hän saa määrätä työnjaon, tehtävät hommat ja se on vähintään tasan puoliksi.
Onks se siltä jotenkin pois jos vanhemmat ostaa tarvitsemansa palvelut?
Ei ole, vaan kyse on siitä, että hän haluaa määräillä.
Minä antaisin piut paut tuommoisille määräyksille.
Jos ostopalvelut ei kelpaa, hoitakoot käly sitten.