Mikä meidän 3,5-v. poikaa vaivaa?
Väsyttää ja menee hermot tuon meidän pojan kanssa. Kun ei tiedä mikä pikku miestä vaivaa, selvästi nyt on elämä vähän sekaisin, mutta mistä syystä (mikä niistä monista) ja miten asiaa korjaisi.
Nukkuminen on hankalaa, nukahtaminen venyy ja venyy iltaisin, nykyisin nukahtaa n. klo 22. Ei auta, vaikka laitettaisiin sänkyyn aikaisemmin. Eihän tämä muuten haittaisi, ymmärrän että kun nukkuu päikkärit niin eihän unta nyt määrättömästi riitä, mutta kun tuntuu, että poika on väsynyt, eli tarvitsisi kuitenkin enemmän unta.
Myös nukahtaminen itsekseen on hankaloitunut. Osasi sen aikaisemmin kyllä ihan hienosti, mutta nyt on jonkun aikaa ollut sellaista, että juoksee jatkuvasti pois sängystä, valittaa ettei jaksa nukkua, haluaa juomista, haluaa äidin viekkuun jne. Tai jopa tarraa iltasadun jälkeen äidin käteen, että ethän äiti mene pois. Meillä jätetään aina ovi raolleen ja ollaan itse siinä ihan vieressä olohuoneessa.
Tästä en haluaisi antaa periksi, silloin kun poika vielä nukutettiin meillä meni iltaisin tunti ja enemmänkin sängyn vieressä istumiseen. Nytkin kyllä luetaan iltasatu ja jutellaan hetki, mutta siinä vieressä istumisesta on luovuttu (kesällä opeteltiin).
Toinen asia mikä on vaivannut lähes koko syksyn, on semmoinen ihmeellinen herkkyys. Joka asialle pitää itkeä tirauttaa. Muuten on kyllä erittäin hyväntuulinen ja touhukas, mutta kaikki pieleen menevät asiat on suurta tunteiden draamaa. Ja äitistä ei saisi olla erossa hetkeäkään, erityisesti hoitoon jääminen on yhtäkkiä muuttunut hankalaksi. Alkusyksystä n. kerran viikossa ja nyt parin viikon ajan joka aamu on itketty ja tarrattu äidin jalkaan kun pitäisi jäädä hoitoon. Ja kuitenkin tiedän, että hoitopaikka on hyvä, hoitotädit aivan ihania, pieni ryhmä, mukavia kavereita. Mikä ihme mättää?
Meille on tulossa vauva loppuvuodesta, aiheuttaisiko tämä jotain alitajuista eroahdistusta? Poika on kyllä hyvin innoissaan tulevasta sisaruksesta ja sitten kun vauva syntyy niin saakin jäädä kotiin meidän kanssa.
Toinen isompi muutos on se, että hoitopaikan paras kaveri jäi pois n. kuukausi sitten, olisiko tämä pahentunut vaihe kaverin ikävää?
Meillä hellitään ja sylitellään paljon. Pojan hoitopäivät ovat kohtuullisen pituisia, ehditään illalla hyvin vielä puuhailla yhdessä ja paljon pojan kanssa puuhaillaankin. Eli läheisyyttä ja läsnäoloa saa kyllä, mutta mistä tämä voisi johtua...
Kommentit (14)
Meillä sama tilanne oli reilun 2-vuotiaan kanssa kun odotin viimeisilläni hänen pientä veljeään. Nukahtamis vaikeuksia ja muutenkin ihme raivareita ja itkuisuutta meillä ilmeni. Tuon ikäinen lapsi ymmärtää että jotain tulee muuttumaan ja tapahtumaan, muttei kunnolla osaa asiaa ymmärtää...
Meillä helpotti pikkuveikan synnyttyä, eikä edes mustasukkaisuutta ilmennyt juurikaan!
Näin tosiaan meillä...
Hoitopaikkaan ei tosiaan jäänyt yhtään oman ikäistä. Kaikki muut ovat 1-2 vuotiaita ja näistäkin se vanhin eli talvella 3 v. täyttävä sen verran raju, ettei poikani oikein tule juttuun hänen kanssaan.
Ja tuo suuri elämänmuutos varmaan jossain taustalla alitajuisesti vaikuttaa. Asia on koko ajan selkeämpi tajuta kun äidin vatsa kasvaa ja vaatteita ja tarvikkeita laitetaan kuntoon.
Toivottavasti tässä tosiaan aika auttaa. Ja jos ei muuta niin onneksi pian saa poika jäädä kotiin, ei ainakaan tarvitse noita hoitoonjättämis-itkuja kuunnella. Jospa sitten alkaisi nukkuminenkin sujua.
Meillä myös 3,5-vuotias poika, jolle nukkumaanmenot ovat muodostuneet vaikeiksi. Päiväunet tahtoisi jättää pois, vaikka ei selvästikään pärjää vielä ilman niitä kuin ehkä korkeintaan kahtena peräkkäisenä päivänä. Iltaunille menokin kuulostaa teidän touhulta: juostaan pois, käydään pissalla, halutaan vettä jne. Meidän pojalle on myös syksyn aikana tullut erilaisia pelkoja, joita varsinkin illalla mietitään. Pelot tuntuvat liittyvän äidistä eroon joutumiseen.
Tässä iässähän lapsi alkaa ensimmäisiä kertoja konkreettisesti käsittää sen, että hän on täysin erillinen yksilö äidistä. Tokihan sellainen äkillinen huomio saa pienen lapsen ahdistumaan ja tarrautumaan kiinni. Yksin jäämisen tunne yllättää voimakkaana. Ja kun mielikuvituskin tässä iässä avartuu voimakkaasti, niin on selvää, että siitä seuraa erilaisia pelkoja ja niiden myötä nukahtamisvaikeuksiakin.
Meillä on kyllä myös syntynyt vauva maaliskuussa, mikä ehkä kärjistää tätä tilannetta.
Olen itsekin pohtinut, olisiko tämä ikään liittyvää... Jos tämä olisi jonkinlaista eroahdistusta taas kerran. Ja nuo mielikuvitusjututkin ovat kyllä tulleet voimakkaasti mukaan kuvioihin, nyttemmin on esim. alkanut pelätä pimeää ja keksii kaikenlaista tarinaa mitä siellä pimeässä voi olla jne. Ja tuo mitä sanoit, että pelot tuntuvat liittyvän äidistä eroon joutumiseen, tuntuu pätevän kyllä meilläkin... poika toistelee usein, että " äiti minulla oli sinua ikävä" , vaikka olisin juuri viettänyt koko illan vain pojan kanssa puuhastellen.
Unen määrästä ja päiväunien tarpeesta on kyllä vaikea sanoa yhtään mitään. Nyt on sikäli hankalaa kun poika ei nukahda ajoissa iltaunille, mutta herää kuitenkin aamulla normaaliin aikaan, ja tästä seuraa, että on päiväuniaikaan selvästi väsynyt ja nukahtaa päikkäreille ihan itsestään. Ja sitten taas iltanukahtaminen venyy...
Hei!
Meillä muksu on vuoden vanhempi, mutta silti joudun joskus palaamaan nukuttamiseen eli jäämään huoneeseen kunnes lapsi oikeasti nukahtaa. Muutaman illan jälkeen homma taas palaa vanhaan uomaansa ja itsekseen nukahtaminenkin onnistuu.
Jos on ollut paljon tapahtumia tai muutoin levotonta niin tuntuu että lapsi ei osaa rauhoittua yksin vaan vaatii kaverin. Sitten kun päivät taas tasaantuvat niin homma menee ok.
Eli yleensä meillä nukahtaa itsekseen, mutta joskus on kauhea ikävä äitiä ja yksin nukahtamisesta ei tule mitään.
meillä ihan sama juttu, samanikäinen poika. Ihan suosiolla nukutan joka ilta, ja usein silitän pojan jalkoja ja käsiä iltasadun jälkeen, että päivän kiireet rentoutuvat pois lihaksista ja joskus on kasvukipuja ja silloin ei tule uni millään. Sama rutiini joka ilta, mutta joskus sadun jälkeen tarttee vielä sylissä pitoa ja juttelua, joskus on niin väsynyt että itse vetää peiton korville ja kääntyy seinään päin ja alkaa kuorsaamaan.
Aloitti tarhan elokuussa, kokopäiväisesti, ja se vaikuttaa niin että yleensä nukahtaa n. 15 minuutissa kun tietää minun istuvan siinä sängynlaidalla siihen asti. joskus pikkukäsi etsii housun puntin tai hihan tarkistaakseen puoliunessa että olen siinä. Jos lähden pois ennen nukahamista, poika joko tulee olkkariin tai sitten vie kamansa minun sänkyyn ja vaatii saada nukkua siellä. Joskus istun sängynlaidalla tunninkin, tosin erittäin harvoin, mutta se on se arvoista jos pikkumiehen luottamus äidin läsnäoloon näin säilyy.
Itse olen huomannut että esim isovanhempien vierailut, uudet jutut, uudet ihmiset vaikuttavat eniten juuri nukkumiseen, joko nukahtamiseen illalla, taikka yöllä heräilyyn.
Isällään kuulemma nukahtaa itse, sadun lukemisen ja valojen sammuttamisen jälkeen. Se on se äidin ja lapsen spesiaaliside joka ottaa vastaan kaiken epävarmuuden, uhman, ikävän, kiukun ja testaamisen ja antaa takaisin lohdun, rakkauden, luottamuksen ja levollisen unen.
Eli oltiin kyläilemässä vielä iltasella ja ajattelin sitten kotiin tullessa, että minäpä annan periksi ja nukutan pojan, jos niin haluaa. Iltasadun jälkeen poika pyysi taas, että saanko tulla sinun viekkuun, johon totesin, että nukutaan omassa sängyssä, mutta äiti jää tähän viereen. Poika tyytyväisenä kiipesi omaan sänkyyn ja käpertyi sinne nalle kainalossaan. Vielä kun vähän silittelin niin 15 minuutissa oli unessa. Aamulla heräsi sitten erittäin hyväntuulisena ja touhukkaana, hoitoon jäädessä kyllä vähän alahuuli väpätti, mutta ei sen kummempaa draamaa tällä kerralla.
Joten ehkä pienellä on nyt joku vaikea vaihe menossa ja kaipaa hiukan enemmän äidin läheisyyttä. Ja luulen, että ainakin vähäksi aikaa palataan nukuttamiseen, ainakin jos nukahtaminen sujuu kohtuullisessa ajassa eikä vieressä tarvitse istua tuntia.
Ihan kuin omasta kynästä olisi tekstisi ollut ja monen muun kommentit. Tilanne on täysin mahdoton, jos poika jää yksin nukahtamaan. Saattaa sinnitellä 2-3 TUNTIA pahimmillaan hereillä, ja nukahtaa vaikka joskus klo 23, vaikka aamulla on päiväkotiin herätys klo 7.30...
Olemme alkaneet uudestaan istumaan tai makoilemaan pojan vieressä, koska kenenkään hermot eivät enää kestäneet sitä tuntien showta, kun poika juoksee juomassa, pissalla, huutelee muuten vaan omiaan, juokseen hakemaan leluja tms tms.... näin nukahtaa kuitenkin yleensä puolessa tunnissa. Huomaa ihan selvästi, että kaipaa enemmän läheisyyttä ja usein ennen nukahtamista poika sanoo moneen kertaan, että " äiti, tykkään sinusta" tai kertoo rakastavansa, haluaa pitää kädestä tms.
Luulen että kuuluu kehitysvaiheeseen, koska mitään mullistuksia ei elämässämme ole tapahtunut, elämä on aika tasaista ja poika saa paljon hellyyttä ja läheisyyttä. Aluksi mietitytti nämäkin ja pohdin jo että missä on vika ja mitä teemme väärin tms, mutta olen jutellut ystävien kanssa, ja monilla samanikäisillä taaperoilla tuntuu olevan nyt tätä ilmassa :-)
Heippa,
meille sanoi yksi psykiatrian sairaanhoitaja, että juuri 3,5-4v lapsella tulee nk. oidipaalivaihe, jossa lapsi toisaalta käsittää kunnolla olevansa oma yksilö (haluaa tästä syystä myös olla hyvin itsenäinen) ja toisaalta sen, että hänpä ei olekkaan tässä maailmassa kahdenkeskisissä suhteissa esim. äidin tai isän kanssa vaan maailmassa asiat puuhataankin ryhmissä (perheenä, kaverien kanssa jne.) Lisäksi tämän ikäsiellä saattaa ruveta pyörimään päässä nämä miksi äiti ja isä nukkuvat samassa huoneessa ja minun pitää nukkua yksin.
Tähän kehityskauteen siis kuulunee tuo tietynlainen hätä (jota sitten pikkusisaren tulo (meillä sama ikäero lapsilla, ja sisaruksista nuorempi kohta vuoden) sitten vielä syntymän jälkeen voimistaa. Meillä ainakin sisaren ollessa noin 3-8kk elämä ilta ja yöaikaan oli välillä ihan yhtä kaaosta, kun esikoisen päässä kiersivät rattaat niin kuumana. Toisaalta maltillisella turvallisella ja rutiineja korostavalla päivärytmillä asiat sitten pikkuhiljaa ovat lutviutuneet ja nyt täällä puuhaa jo ihan erilainen 4-vuotias. Meillä ainakin auttoi juuri tuo nukahtamisaikaan läsnäolo, jossa jätimme sadun jälkeen oven auki ja sanoimme, että nyt nukutaan ja aamulla tavataan. Jos tuntui että rauhottumisesta ei tullut mitään, niin kävin välillä silittelemässä. Yöheräämisiin (raivokohtauksiin pahimmillaan) taas auttoi vastaava, nyt meillä nukutaan ja ei ole hätää, aamulla tavataan. Mitä enemmän asiaa yritimme kysellä/keskustella illalla tai yöllä sen pahemmaksi lapsen kiukku ja temppuilu kävi.
Meillä on myös tuota ikävaihetta auttanut se, että pidämme miehemme kanssa tarkasti yhtä kaikissa asioissa. Meillä nimittäin 3,5 vuotias tyttäremme koitti aina löytää sen heikon kohdan juuri äidistä, jolla esi. isän asettama raja olisi saatu murretuksi 8)
Tsemppiä, kyllä se menee ohi aikanaan, vaikka meilläkin epätoivon partaalla välillä käytiin.
Miten nukuttaa reilu 3v joka pyytää, että äiti ei lähde pois tai vastaavaa, kun talossa on myös vauva 10kk, jonka pitäis saada iltavelli ja päästä nukkumaan ja myös sisko 7v? Isä reissuhommissa, äiti tavallaan " yh."
Meillä lapset menee sänkyyn klo 20, ja sitten jään nukuttamaan vauvaa. Nyt on alkanut isoveikka 3.5v huutelee vettä, pelottaa, bala bala...Tuu äiti tänne..
Ongelma on se että en voi sinne mennä, koska vauvan nukutus kesken ja toista vanhempaa ei ole käytössä. Ei myöskään ystäviä/sukulaisia/ketään. Vauva ei nuku aikaisemmin(isommat hälisee, mölyää, on tottunut tuohon aikaan) mutta ei myöskään valvo myöhempään. Eikä tietenkään ala yksinään olohuonees odottamaan kun veljeä nukutan. Ja jos vauvan otan lastan huoneeseen, niin veli ei nukahda kun vauva leikkii/kolistelee...
EHDOTUKSIA?!?!?!?!?!?!?!?
Nukuta ensin vauva, yhdessä keskimmäisen kanssa tai jollain konstilla. Anna vaikka olla lähellä lepäämässä ja kun vauva nukahtaa, on hänen vuoronsa.
Meillä ei nuku sit kukaan lapsista ja sit loppuen lopuks nukahtaminen venyy aivan liian myöhään, jopa klo 22 asti! Ei käy koululaisperheessä millään. Ja eikä sovi tälle 3.5 vuotiaallekkaan, uni jää liian lyhyeksi, kun aamulla on taas noustava.
olen päätynyt siihen, että vastaan olohuoneesta, että ei pelättävää tai muuta mitä nyt huutaakin. Ja sanon että nukutan nyt vauvaa. Eiköhän se siitä ajanmyötä jää pois kun palvelua ei vaan heru. On se kumma kun 3.5v on nukkunut itsekseen. Ja nyt tars alkaa nukuttaa...Eiköhän se tästä.
Meillä oli vastaava ongelma, mies siis matkoilla toisinaan ja minä nukutan muksut, nyt tasan 3 ja 1v. Minä tein niin, että jos esikoinen ei jäänyt itsekseen, vaan esim. sanoi pelkäävänsä, menin nukuttamaan vauvaa hänen huoneeseensa. Minä imetin vielä, kun vauvamme oli 10kk, joten istuin lattialla, imetin, hyräilin, hytkyttelin vauvaa ja molemmat nukahti sitten aikanaan. Voisitko sinä antaa iltavellin esikoisen huoneessa ja nukutella siellä? Vaikka aavistuksen myöhäistää esikoisen nukkumaanmenoaikaa ja yrittää vauvaa pikkuisen aiemmin nukkumaan? Vai nukutatko vauvan sänkyyn? Minä päädyin sitten, kun vauva oli 11kk siirtämään hänen sänkynsä samaan huoneeseen esikoisen kanssan ja nyt teemme niin, että molemmat menee yhtä aikaa sänkyyn ja minä hyräilen ja silittelin pienemmän uneen ja sitten luen esikoiselle sadun ja hän jää itsekseen nukahtamaan. Sitten olisi tietysti eri juttu, jos esikoisen taytyisi mennä ennen vauva nukkumaan. Minä luultavasti tekisin niin, että kaikin keinoin yrittäisin yhtäaikaistaa lasten nukkumaanmenoajan, esim. päiväuniajoilla.
Jäikö hoitopaikkaan lainkaan hyviä kavereita kun tuo paras kaveri lopetti? Jos siellä ei yksinkertaisesti ole mielekästä olla / ei saa virikkeitä tms?
Eipä muuta tullut mieleen.. :)
Meillä loppui suurin osa ' ongelmista' kun vaihdoimme tarhaa, poika oli pienessä tarhassa missä ei ollut yhtään hyvää samanikäistä/henkistä kaveria.