Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuuden kodista (suvun tila) luopuminen, onko niin kauheaa kuin se tuntuu?
Meillä on pitkään suvussa pysynyt koti, maatila karjoineen. Siellä minä ja kaikki 6 sisarustani ollaan kasvettu. Oma vanhempi, isovanhemmat tms.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että jatkajaa tilalle ei ole ja itse tiedän, mikä homma olisi moista pitää. Minulla ei myöskään ole halua tai kiinnostusta, osaamista pitää moista työleiriä.
Vanhempani eivät ole kovin vanhoja, ja heillä tuntuu olevan eripuraa, mitä tehdään. Toinen vanhemmista haluaisi myydä kaiken ja muuttaisi keskenään helppohoitoisempaan kotiin. Toinen vanhemmista ei halua muuttaa ja haluisi jatkaa vielä tilan pitoa 10 vuotta, eikä sittenkään haluisi muuttaa, ainoastaan myydä karjan, mutta asua tuossa talossa, missä on syntynytkin.
Asia aiheuttaa minussa niin syviä surun tuntemuksia, etten oikein saa sanaa suusta, jos esimerkiksi meidän lasten mielipidettä kysytään. Ollaan kaikki kuitenkin jo aikuisia me sisarukset, jotkut perheellisiä, minä itse en. Olen 25-vuotias. Meidän lasten mielipiteellä ei sinänsä väliä ole.
Vietetään edelleen todella paljon kaikki lapset usein tuolla lapsuuden kodissa. Ja lapsenlapset. Lapsenlapset (eli siis sisarusteni lapset) ovat todella kiinnostuneita maatilasta, eläimistä, koneista tms. Ollaan melko perhekeskeinen perhe. Siellä puuhastellaan välillä paljonkin ja itselleni on tosi rakas ajatus näyttää näille pienillä omia lapsuuden leikkejä, paikkoja, asioita ja kaikkea muistoja maatilalta. Vapaa-ajastani varmaan 40% vietän siellä, eli paljon.
Kuitenkin kun mietin, että kun tila ja lapsuudenkoti myydään, mut valtaa niin suuri suru, ja haikeus. En millään haluisi naiviilla ajatustavallani luopua siitä kodista. Vaikkei se asia ole ollenkaan käsissäni ja tietysti tärkeintä on, että kaikki osapuolet ovat onnellisia ja tekevät, miltä heistä tuntuu. En halua olla mikään vastarannan kiiski.
Kuitenkin vaikka harvemmin itken ja muutenkin olen melko viilipytty, tämä asia tuntuu itselleni tosi surulliselta, haikealta ja en vaan meinaa kestää sitä ajatusta. En ole näistä ajatuksista puhunut kellekkään.
Jos joku kysyy minulta asiasta, vastaan melkein tyynen asiallisena, jopa vähän voisin väittää, "tehkää mitä haluatte" ettei asia kiinnostaisi. Kun pääsen omaan rauhaan, meinaan itkeä vollottaa kun tuntuu, että pala minuudesta viedään, kun suvun koti ja maatila ja karja häviää.
Ihmettelen suurta reaktiotani, ja haluisin kysyä, onko teillä millaisia kokemuksia lapsuuden kodista luopumisesta? Tuntuiko se pahemmalta mitä odotit, vai tuntuiko se ei-niin-kauhealta, mitä osasit odottaa?
Kommentit (212)
Miksi sanot hällä väliä, vaikka tunnet toisin?
Ymmärrän toki, mutta olisi itsellesi helpompi myöntää ja tunnistaa tunteet. Pääsisit käsittelemään. Nyt kiellät omat tunteesi itseltäsi.
Saa ne näkyä. Toki saat käsitellä itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sanot hällä väliä, vaikka tunnet toisin?
Ymmärrän toki, mutta olisi itsellesi helpompi myöntää ja tunnistaa tunteet. Pääsisit käsittelemään. Nyt kiellät omat tunteesi itseltäsi.Saa ne näkyä. Toki saat käsitellä itsekin.
Ei en muut tiedä tunteistasi muuta kuin sen, että asia ei merkitse sinulle yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
No siis vanhempani haluaisivat jo alkaa myydä sen. Ovat puhuneet ajatuksesta vuosia a työvuosia olisi varmaan vielä 5-10. Mutta nyt tämä myymisasia on ollut kovasti tapetilla ja vuodet kuluu kovin äkkiä.
Mutta tosiaan vanhemmillani on eri ajatuksia, toinen haluaa myydä ja toinen ei. Kyselevät meiltä lapsilta, ja mitä mieltä olemme.
Vanhempasi varmasti tiedostavat että kun tulee ikää alkaa tulla myös vaivoja ja sitten ollaan ennen pitkää kuitenkin sen edessä että ratkaisuja on tehtävä. Työ on raskasta. Ehkä vielä haluavat "elää" kun sen verran on voimia. Toivottavasti tulee oikea ratkaisu. Ja aivan varmasti suuri suru noin isosta asiasta luopuessa. Antaa surun tulla ja kestää sen ajan minkä kestää.
Myyntiin vaan. Et todellakaan ole ainut tässä maailmassa, joka lähtee lapsuudenkodistaan. Trolli taidat olla
Eikö kahden robotin tilalle voisi palkata työntekijän? Keventäisi ikääntyvien vanhempien työtaakkaa.
- kymmeniä tuhansia vuodessa työntekijän palkanmaksuun kun se rahan voisi käyttää velkojen maksuun tai omaksi palkaksi?
Työntekijä ei kuitenkaan tee niin paljon kuin yrittäjä itse.
Yrittäjän työpanos on aina enemmän kuin työntekijän työpanos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain täytyy tulla valtavat tuet, jos on varaa kustantaa uusi suuri automatisoitu tuotantorakennus.
- tuotantorakennusta varten otetaan pankista miljoonavelka sitä ei tuilla makseta koska tuet ovat osa tuotantokustannuksia. Tuotantorakennusvelat maksetaan sitten sillä maidontuotannolla.
Arvaa paljonko tuet ovat meillä per meijeriin menevä maitolitra ts. jos kaikki tilamme saavat tuet jaettaisiin vuodessa tuottamillemme ja maitokiloille?
Juhannuksena kävelin lapsuuteni pihassa, tienvarsilla kukki ketokukat niinkuin silloin ennen. Käki kukkui. Kurjet patsastelivat paalatulla pellolla. Pakahduttava tunne. Haikea, vaikea. Muistoja täynnä nämä maisemat. Muistoja liki 60 vuodelta. Ihanaa että voin käydä milloin vain. Sisarukseni asuu siellä.
Jokainen tekee parhaalla tavalla omalla kohdallaan. Ei teilata niitä jotka ikävöi. Eikä niitä jotka ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sinullamon tyypillinen länsimaisen ihmisen ongelma. Kakkua ei voi syödä ja säästää. Joko mietit asiat vielä uusiksi ja jatkat tilaa, tai sitten annat olla ja hyväksyt että mennyt on mennyttä. Tunteet täytyy tietysti käydä läpi, ja siihen menee aikansa.
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä. En oikein tiedä, mikä olisi fiksuinta ja asiaa kysyttäessä en osaa ajatella järjevästi, vaan alkaa surettaa ja häpeän suruani ja sitten vaikutan välinpitämättömältä.
Olisi kuitenkin kaikkien etu nyt pohtia asiaa järkevästi. Tilalla on uusi navetta (2000-luvulla tehty) kaksi lypsyrobottia ja toki tilan vanhakin navetta. Useampi viljasiilo, lietesäiliöitä tms. Toki pellot ja muut.
Tosiaan koska meistä lapsista ei ole kukaan halukas jatkamaan ja en tiedä, olisiko tosiaan fiksua vaan myydä ulkopuolisille ja he sitten ottaisivat koko tilan käyttöönsä. Kun kuitenkin navetta on vielä uusi ja tavallaan typerää laittaa uusi, toimiva navetta pimeäksi ja pois käytöstä.
Yksi tuttu vuokrasi pellot yhdelle viljelijälle, ja vuokrasi navetan hevostalliyrittäjälle, samoin päärakennuksen ja laidunta. Itse hän jäi asumaan pihan liepeille yhteen työväen asuinrakennukseen.
Maita ei tarvinnut myydä, ja navetta jäi eläinsuojaksi. Vuokralla voi vähän pitää kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He kysyvät teiltä, koska nyt on viimeinen hetki sanoa, jos joku haluaa jatkaa tilaa, tai ostaa siitä jonkun osan.
Heidän fysiikka tuskin kestää että pitkään tehdä tilan töitä. Jos kukaan teistä ei jatka, tämä on edessä ennen pitkää. Parempi myydä siinä vaiheessa, kun kaikki on vielä hyvässä kunnossa. Perikunnatkin hautovat tuota samaa tuskaa niin kauan, että katto romahtaa sisään ja piharakennukset kaatuvat villiintyneelle tontille.
Kyllä ainakin minulle oli. Olisin ostanut jos olisi ollut mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en myöskään halua jäädä tilalle, vaikka löytäisin maatalon pojan . Kiva ajatus, mutta tosiaan se työmäärä on liikaa laiskalle luonteelleni.
Kiitos vielä kovasti kaikille, tuntui hyvältä purkaa nämä patoutuneet ajatukset ja pillitellä. Nyt voin ehkä vähän avarammin avata ajatuksiani tästä tilanpitoasiasta sisaruksille ja vanhemmille, kun oon saanut ns vähän patoutumia edes vähän purattua.
Näin. Sinä tunnet jo noin nuorena, että tilalla on liikaa työtä. Ikääntyvien vanhempiesi pitäisi kuitenkin jaksaa raataa tilalla niin kauan kuin pystyvät, ja pitää yllä lomapaikkaa lapsilleen!
Ikänsä tilalla töitä tehneet vanhempasi ansaitsevat muutakin kuin ympäri vuorokauden raatamista, varsinkin kun te lapset olette jo aikuisia.
Teiltä heidän ei pitäisi edes kysyä. Älkää syyllistäkö heitä, olkaa ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen. He itse päättävät. Hirvittävää, jos aikuisten lasten mieliksi pitää raataa itsensä loppuun!!Ihmeellisiä nämä vastaukset, vaikka AP on monta kertaa sanonut ymmärtävänsä vanhempiensa kannan, tilaan liittyvän ja työmäärän ja lisäksi et ole edes kertonut vanhemmilleen haikeudestaan lapsuuden kodista luopumiseen, saati että olisi vaatinut keneltäkään yhtään mitään.
Mikä teitä syyttelijöitä oikein vaivaa? Alhainen älykkyysosamäärä vai vaan paha olo jota ei voi muuten käsitellä ja kohdata kuin purkamalla tuntemattomiin?
Syyttelijöitä!? Ketäs tuossa on syytelty. Taisipa vaan tulla näkökulma, josta aloittaja ei pidä.
Itse kertoo, parhaassa työiässä, ettei jaksaisi tilaa pitää. Haikailee kuitenkin, kuinka vanhempien ( huokuu rivien välistä) täytyisi säilyttää tilaa, kun "on niin kivaa käydä siellä"Nyt vanhemmat päättää. Aloittaja lopettaa kitinät. Eikä syyllistä niillä ikääntyneitä vanhempiaan. Kuolemaansa astiko heidän täytyy raataa??? Sääliksi käy näiden vanhemmat.
Ihme asenne. Aloittaja ei ole kitissyt vanhemmilleen yhtään mitään, kun ei ole edes kysyttäessä sanonut mielipidettä tilan säilyttämisestä. Voihan sitä tunteita olla asiaa kohtaan vaikka ei mitään olisi vaatimassa tai pyytämässä, etkö osaa erottaa näitä toisistaan?
Vaikea sanoa toisen puolesta. Itselleni se oli helpotus. Ja nyt on rauha ja rahaaki. Saa nukkua kun nukuttaa eikä ole joku tarkastaja, kesävieras tai muu joutohenkilö poishäädettävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me sisarukset lähes pakotettiin vanhempien myymään omakotitalo, kun äiti jäi eläkkeelle.
Isä ei ollut vuosiin enää päässyt yläkertaan.Taloa myytiin 1,5 vuotta. Joka viikko äiti kävi kaappeja ja komeroita läpi.
Me sisarukset myytiin mm torissa tarpeettomia huonekaluja. Vanhasta osoitteesta vajaa 50 km päähän rakennettiin uudistalo, jossa on mm uima-allas. Talo meni lopulta kaupaksi ja vanhemmat ostivat tosi kivan kolmion. Omakotitalon rahat eivät riittäneet ihan koko summaan. Yhtiövastike on melkoinen, taloyhtiön lainan vuoksi, mutta eläkkeet riittävät ja 1 siskoista asuu lähellä.
Jokainen on nyt tyytyväinen
Kuka tuolla talossa 50km päässä asuu ja kuka sen maksoi? En ymmärtänyt nyt.
Vanhemmat varmaan toivovat että joku kuitenkin jäisi jatkamaan tilaa. Toisaalta jos työvuosia on enää max. 10 vuotta ja navetta toimii hyvin, kannattaa heidän ehkä jatkaa vielä ja pikkuhiljaa sitten jäähdyttelemään. Navetta saattaisi mennä peltojen kanssa vuokralle jolloin talo jäisi vielä teille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me sisarukset lähes pakotettiin vanhempien myymään omakotitalo, kun äiti jäi eläkkeelle.
Isä ei ollut vuosiin enää päässyt yläkertaan.Taloa myytiin 1,5 vuotta. Joka viikko äiti kävi kaappeja ja komeroita läpi.
Me sisarukset myytiin mm torissa tarpeettomia huonekaluja. Vanhasta osoitteesta vajaa 50 km päähän rakennettiin uudistalo, jossa on mm uima-allas. Talo meni lopulta kaupaksi ja vanhemmat ostivat tosi kivan kolmion. Omakotitalon rahat eivät riittäneet ihan koko summaan. Yhtiövastike on melkoinen, taloyhtiön lainan vuoksi, mutta eläkkeet riittävät ja 1 siskoista asuu lähellä.
Jokainen on nyt tyytyväinenKuka tuolla talossa 50km päässä asuu ja kuka sen maksoi? En ymmärtänyt nyt.
Olen eri, mutta ilmeisesti vanhempien omakotitalo myytiin pitkällä myyntiajalla ja sitten vanhemmat muuttivat uuteen (kerros)talokolmioon 50 km päähän entisestä kodista lähelle yhtä lapsistaan ja ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa.
Meilläkin oli vanha sukutalo, ei maatila vaan vanha kaupunkitalo, jossa oli vuokralaisiakin eri asunnoissa ja kaikenlaista rämää piharakennustakin. Tietenkään niillä pienillä vuokrilla tai palkka-/eläketuloilla ei taloa pystynyt remontoimaan tai pitämään kunnossa, joten siitä oli luovuttava. Vanha äitikin meni talon ohella jo aika huonoon kuntoon, kun hänen asuntonsa ja sieltä poistuminen oli niin epäkäytännöllinen vanhukselle ja sukulaiset oli ainoana seurana.
Onneksi saatiin talo myytyä, vaikka hinta ei ollut kummoinen ja äiti asumaan vanhuksille suunniteltuun asuntoon. Kalliiseen vuokraan riitti myyntirahat riittävän pitkään. Äidille tuli vielä ihan hyviä vuosia siellä uudessa paikassa, sai seuraa ja vähän kuin uuden elämän joksikin aikaa. Sanottiin perheen ja suvun talolle pitkät jäähyväiset ja tyhjenneltiin sitä todella kauan niin kuin tuon yhden kirjoittajan äitikin. Oma äitini oli liian huonokuntoinen talkoisiin. Pitää vain vähitellen päästää irti, jos ei ole resursseja jatkaa. Muistot jää kuitenkin ja valokuvat.
En ole menettänyt kotitilaa, mutta me asuimme vuokralla puutalokorttelissa, kun olin lapsi. Siitä piti muuttaa pois kun se purettiin kerrostalon tieltä. Muutimme kerrostaloon. Vanhempani nauroivat minulle, kun sanoin, etten halua muuttaa pois.
Olen nyt yli 60 v. ja vieläkin muistelen sitä taloa ja pihaa lämmöllä. En ole koko elämäni aikana löytänyt vastaavaa kotia itselleni, jossa olisi yhtä idyllistä asua. Siinä oli iso piha kahden puutalon keskellä, jossa kasvoi marjapensaita, raparperia ja iso pihlaja. Me lapset pystytettiin teltta kesäisin pihalle. Talvisin seikkailtiin lämpimällä vintillä, jossa oli jänniä tavaroita. Puutalon sisäilma oli paljon parempi hengittää kuin betonitalon. Talvi-iltaisin pönttöuunissa paloi tuli.
Aina pitää kertoa omat tuntemukset muutosta, vaikka sitä ei kukaan ymmärtäisi tai se ei vaikuttaisi asiaan.
Voi jälkikäteen katua, jos ei sanonut mitään.
Minä vanhempana ihmisenä kiinnitin huomiota tuohon, että ap ja hänen sisarusperheensä majailevat
paljon vanhemmillaan. Ette kai ole liikaa rasitteena, sillä maatalous on raskasta työtä, eikä suvun
passaaminen sitä helpota. Puhun kokemuksesta.
Mutta keskustelkaa asioista avoimesti!
Omalla kohdallani erinäisten tapahtumien jälkeen kotitila oli tyhjillään, vain loma-asuntona kymmeniä
vuosia. Sitten möin sen, kun löytyi ostajaksi nuori perhe. Hetkittäin haikeus nosti päätään, mutta kaiken
kaikkiaan järkevästi ajatellen olen tosi iloinen, että paikka säästyi ränsistymiseltä ja siellä eletään
nyt täyttä elämää.
Ratkaisu tähän on helppo. Ei tule menemään kaupaksi!
Alue: Aihe vapaa
Ap, jos vanhempasi ovat kysyneet teiltä mielipidettä ja olette sanoneet että tottakai tila pidetään jäljellä. Niin minä ainakin olettaisin että siinä on sitten myös hiljanen toivomus että ne jotka sanoo joo ottavat tulevaisuudessa enemmän vastuuta tilan suhteen.
Ei tule riittämään että siellä käydään lomailemassa, äitylin passatavana, koska se äitikin vanhenee.