Lapsuuden kodista (suvun tila) luopuminen, onko niin kauheaa kuin se tuntuu?

Lapsenlapset on varmaan 10 vuoden kuluttua jo siinä iässä, että tietää, voiko niistä joku jatkaa.

Ennen ei ollut tällaisia ongelmia. Tilat oli valtavan arvokkaita ja se lapsista oli onnellinen, joka sen sai.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako arvata? Tämä toinen vanhempi, joka haluaa jatkaa tilanpitoa on ap. isä ja äiti haluaisi hetken hengähdystauon ja on myynnin kannalla, eikä olla kaikkien käytössä ja palvelijana 24/7.

Lukea joku kirja, aloittaa joku uusi harrastus tai nukkua edes kerran riittävät yöunet ja saada ihan oma elämä.

Suomi on pulloon näitä "sukutilan" emäntiä, joiden elämä on yhtä raatamista tilalla 24/7 ja siihen kotityöt päälle ja tehdä ruokaa 20 hengelle. Välissä vielä hoitaa lastenlapsia.

Ja nuorempi sukupolvi haikailee sukutilan säilyttämisen puolesta, kun palvelut ja vieraanvaraisuus pelaa.

Itse maatilan emäntänä en tunnista tätä tekstiä. Ehkä vielä 20 vuotta sitten oli enemmän tällaisia emäntiä, mutta kyllä me maatilallisetkin ollaan nykyajassa kiinni. Pitääkin olla kun on vahvasti automatisoidut tilat hoidossa. Maatalousyrittäjät on nykyään hyvin koulutettua väkeä. Robotit ja koneet on just sitä varten ettei minkään kannun kanssa tarvitse lypsyllä kulkea. Ei ole raatamista enää. Ja täysin oma valinta alkaako passaamaan sukua, minä en ainakaan. Käymään saa tulla ja kahvit keitän, omat pullat kannattaa olla mukana. Mulla on täällä omat harrastukset ja siksi maatilalla haluan asua. On tilat koirille ja monille käsityöprojekteille, muuten käyn kuntosalilla ja uimassa. Kirjaa voin lukea milloin vain paitsi kiireisimpinä rehunteko/puintiaikoina. Mä jopa vähän pahastun kun meihin emäntiin suhtaudutaan noin alentavasti, ei me olla tyhmiä eikä meitä tarvitse sääliä.

Mistä rahat noin ylelliseen maatilanpitoon.

Onko siis tukiaiset niin suuria? Kun kerrot, että tilanne on huippuautomatisoitu.

Mitä ylellistä on normaalissa elämässä? Meillä ihan samanlaista paitsi että olen töissä tilan ulkopuolella, mutta ei tämä mitään yhtäjaksoista raatamista ole, vaikka töitä on paljon. Nyt olen vuosilomalla (puintiaika) ja vastaan osasta tilan töitä, jotta miehet pääsevät pellolle. Ai että miksi miehet - no kun en ole yhtä taitava ajamaan puimuria kuin poika enkä yhtä taitava peruuttamaan peräkärryn kanssa kuin puoliso, mutta osaan auttaa eläinlääkäriä ja taluttaa tarvittaessa ensikkoa lypsylle.

Robotti muuten ei ole huippuautomaatiota sen enempää kuin navigaattori jakeluautossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

@40 tuo myös totta. Vaikka kaikki autetaan toinen toistamme, ollaan innokkaita kokkaajia, tehdään töitä ja autetaan pihahommissa, ja lastenvahteja puolin ja toisin.

Mutta kyllä äippä silti haaveilee varmasti helpommasta elämästä. Itse toivon, että sekä äiti, että isä saavat jonkin sovun aikaan ja se on itselle tärkeintä. Toiselle on tärkeää, että saisi asua siinä talossa ja toinen haaveilisi kauniista talosta ja helpommalla elolla. Täytyy nyt tosiaan puhua kaikkien kanssa ja oma isä on myös sen verran jörö, ettei sano ääneen mitään, mutta tunteilee hiljaisesti. Ja huomaan, että tilasta luopumisesta puhuminen on hänelle herkkä paikka, ja haluisi talon pitää.

Jos he luopuvat eläimistä, voisiko talo jäädä heille vain kesäkodiksi?

Yhteisomistus kesäpaikka harvemmin toimii.

Isäsi ehkä tuntee pettävänsä vanhempansa? Ehkä hän kokee, että mies ilman maatilaa on vainaa?

Onhan sekin myös totta, että kun jäädään eläkkeelle, miehet paljon useammin jumahtavat television ääreen kun taas virkeät eläkeläismummelit keksivät itselleen harrasteita usein vähän liiaksikin. Voi olla, että isäsi myös pelkää vanhenemista ja tavallaan myös yksin jäämistä sinne kaupunkikaksioon?

Teidän olisi kyllä hyvä saada molempia puhumaan ajatuksensa ja myös kuuntelemaan toista.

Mistäs tämä totuus on ongittu? Suuri osa maalla asuvista eläkeläispapoista hoitaa metsää, käy kalassa, metsästää, osalla on pienimuotoista pajatoimintaa, osa on muilla peltotöissä apuna, osa ryhtyy mökkitalkkareiksi - miksi ihmeessä he jämähtäisivät television ääreen, kun se ei ole ollut ennenkään osa elämää? Ja aikuisten oikeasti: kuka haluaa vaihtaa omakotitalon betonikolossin kaksioon, jossa ei ole mitään omaa, ei edes omaa rauhaa.

Minusta ap:n vanhempien tulisi itse selvittää tuo asia, ei siihen lasten mielipiteitä tarvita. Jos äiti haluaa ostaa itselleen asunnon, niin sitten hän niin tekee, ei muutkaan eläkeiän kynnyksellä rahattomia ole, jos on 40 vuotta tehnyt tilallee töitä.

Appivanhemmilla alkoi ihan uusi elämä, kun muuttivat Kuopioon kerrostaloon 300 metrin päähän torilta. On harrastuksia ja ystäviä, ovat nuortuneet selvästi. Tila myytiin naapurille, itsellään on läheisen järven rannalla pieni mökki ja muutama hehtaari metsää.

Ja appi viettää kaikki päivät sohvalla tuijottaen televisiota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei kukaan ole maininnut sitä, ettei Suomessa maatalous kannata?

Niin moni on lopettanut sikalat, kanalat, karjan.

Ruoan pitäisi vaan olla ilmaista tai halpuutettua.

Ei se pelkkä idylli elätä. Tuotantopanokset ovat järkyttävissä hinnoissa!!

Omalle työlleen ei viljelijä sa palkkaa.

Et muuten kertonut, missä tila sijaitsee?

Mä kyllä ihmettelen tätä saagaa. Kun paikkakunnan viljelijät kokoontuu jonnekin, on uutta Volvoa, Audia, Bemaria parkkipaikalla. Lapsille ostavat opiskelupaikkakunnalta kaksion, ettei tarvi mennä vuokralle. Viljelijöillä on aikaa istua kirkkoneuvostoissa, pankkien jäsenistössä, yhdistyksissä, on aikaa harrastaa. Jos ei siitä maanviljelystä jää mitään käteen niin nälkäähän ne näkisi ja menisi jonnekin talvikaudella töihin! Vaikka varastoon trukkia ajamaan! Ymmärrän, että on joo kauheen kalliit kustannukset.. mutta ainakin meidän paikkakunnalla on viljelijät erittäin hyvätuloisia ja vauraita. Ei tavallinen palkansaaja jaksa istua työpäivän jälkeen jossain osuuspankin konklaavissa ja kunnanvaltuustossa ja leijonakokouksessa.

Suomessa on noin 45 000 maatilaa ja keskimääräinen maataloustuki tilaa kohti on alle 10 000 e/v. 2 työttömän aikuisen ja 2 lapsen helsinkiläisperhe saa asumistukea ja työttömyysetuutta vuodessa 32 000 e ja siihen toimeentulotuki päälle.

Suurimmat maataloustuen saajat esim. Uudellamaalla ovat yllättäen valtio, Helsingin kaupunki ja viestintätoimisto Cocomms Oy, jotka yhdessä saavat vähän yli 4 000 000 e. Se on muuten ihan kaikki pois maataloustuotannosta!

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi niin, että suku kiusasi minua ja puolisoani niin, että minun oli pakko myydä tila pois, jotta pääsimme omaan rauhaan asumaan.

Ap:lle sanoisin, että tila kannattaa myydä pois, kun se vielä on hyvässä kunnossa. Ei mitään järkeä roikottaa rapistuvia rakennuksia suvun omistuksessa ja pakottaa vanhempia asumaan tilalla vain nostalgiasyistä. Saatte paremman hinnan, kun rakennukset eivät ole ränsistyneet.

Me on ostettu useampikin tila ja aina ehtona on ollut, että ei rakennuksia, meillä ei ole tarvetta ostaa 7 ha peltoa ja tilakeskusta, pelkkä pelto riittää. Jos siellä on joku lato reunassa, niin OK, mutta rakennuksista, hyväkuntoisistakin, on vain vaivaa.

Ei kannata myydä suvun perintöä, jos vähänkin epäilyttää. Pellot vuokralle suurmaatalousviljelijälle. Paneudu metsätalouteen, tee puukauppoja ja istuta uusia metsiä tai anna metsänhoitoyhdistyksen hoitaa asiat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako arvata? Tämä toinen vanhempi, joka haluaa jatkaa tilanpitoa on ap. isä ja äiti haluaisi hetken hengähdystauon ja on myynnin kannalla, eikä olla kaikkien käytössä ja palvelijana 24/7.

Lukea joku kirja, aloittaa joku uusi harrastus tai nukkua edes kerran riittävät yöunet ja saada ihan oma elämä.

Suomi on pulloon näitä "sukutilan" emäntiä, joiden elämä on yhtä raatamista tilalla 24/7 ja siihen kotityöt päälle ja tehdä ruokaa 20 hengelle. Välissä vielä hoitaa lastenlapsia.

Ja nuorempi sukupolvi haikailee sukutilan säilyttämisen puolesta, kun palvelut ja vieraanvaraisuus pelaa.

Itse maatilan emäntänä en tunnista tätä tekstiä. Ehkä vielä 20 vuotta sitten oli enemmän tällaisia emäntiä, mutta kyllä me maatilallisetkin ollaan nykyajassa kiinni. Pitääkin olla kun on vahvasti automatisoidut tilat hoidossa. Maatalousyrittäjät on nykyään hyvin koulutettua väkeä. Robotit ja koneet on just sitä varten ettei minkään kannun kanssa tarvitse lypsyllä kulkea. Ei ole raatamista enää. Ja täysin oma valinta alkaako passaamaan sukua, minä en ainakaan. Käymään saa tulla ja kahvit keitän, omat pullat kannattaa olla mukana. Mulla on täällä omat harrastukset ja siksi maatilalla haluan asua. On tilat koirille ja monille käsityöprojekteille, muuten käyn kuntosalilla ja uimassa. Kirjaa voin lukea milloin vain paitsi kiireisimpinä rehunteko/puintiaikoina. Mä jopa vähän pahastun kun meihin emäntiin suhtaudutaan noin alentavasti, ei me olla tyhmiä eikä meitä tarvitse sääliä.

Mistä rahat noin ylelliseen maatilanpitoon.

Onko siis tukiaiset niin suuria? Kun kerrot, että tilanne on huippuautomatisoitu.

Mitä ylellistä on normaalissa elämässä? Meillä ihan samanlaista paitsi että olen töissä tilan ulkopuolella, mutta ei tämä mitään yhtäjaksoista raatamista ole, vaikka töitä on paljon. Nyt olen vuosilomalla (puintiaika) ja vastaan osasta tilan töitä, jotta miehet pääsevät pellolle. Ai että miksi miehet - no kun en ole yhtä taitava ajamaan puimuria kuin poika enkä yhtä taitava peruuttamaan peräkärryn kanssa kuin puoliso, mutta osaan auttaa eläinlääkäriä ja taluttaa tarvittaessa ensikkoa lypsylle.

Robotti muuten ei ole huippuautomaatiota sen enempää kuin navigaattori jakeluautossa.

Jostain täytyy tulla valtavat tuet, jos on varaa kustantaa uusi suuri automatisoitu tuotantorakennus.

Siis moderni navetta lypsykoneineen. Ei ole mitään halpaa.

Myös kaikki koneet ovat uuden oloisia. Ei mitään 70-luvulta moneen kertaan korjattuja.

Kiitoksia taas kommenteista. Sisarusteni lapsille asia oli myös kantautunut, kun osa heistäkin jo melkein aikuisia.

He itkivät vuolaasti ja saivat kohtauksen, kun tällaista asiaa on pohdittu. Eivät meinaa kestää ajatusta. Heillekin rakas paikka.

En vieläkään itse ole oikein tohtinut kertoa ajatuksiani, mutta aion sanoa, jos joku kysyy, että "Tietysti se tuntuu pahalta ja vaikealta ajatukselta. Itse ehdotan, että tila myydään/vuokrataan, mutta itse päätalo ja pihapiiri jäisi suvulle, jos sellainen on mahdollista. Jos ei, saatte tehdä juuri niinkuin itse haluatte ja miten itse koette asian ja näätte parhaaksi. "

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

@40 tuo myös totta. Vaikka kaikki autetaan toinen toistamme, ollaan innokkaita kokkaajia, tehdään töitä ja autetaan pihahommissa, ja lastenvahteja puolin ja toisin.

Mutta kyllä äippä silti haaveilee varmasti helpommasta elämästä. Itse toivon, että sekä äiti, että isä saavat jonkin sovun aikaan ja se on itselle tärkeintä. Toiselle on tärkeää, että saisi asua siinä talossa ja toinen haaveilisi kauniista talosta ja helpommalla elolla. Täytyy nyt tosiaan puhua kaikkien kanssa ja oma isä on myös sen verran jörö, ettei sano ääneen mitään, mutta tunteilee hiljaisesti. Ja huomaan, että tilasta luopumisesta puhuminen on hänelle herkkä paikka, ja haluisi talon pitää.

Jos he luopuvat eläimistä, voisiko talo jäädä heille vain kesäkodiksi?

Yhteisomistus kesäpaikka harvemmin toimii.

Isäsi ehkä tuntee pettävänsä vanhempansa? Ehkä hän kokee, että mies ilman maatilaa on vainaa?

Onhan sekin myös totta, että kun jäädään eläkkeelle, miehet paljon useammin jumahtavat television ääreen kun taas virkeät eläkeläismummelit keksivät itselleen harrasteita usein vähän liiaksikin. Voi olla, että isäsi myös pelkää vanhenemista ja tavallaan myös yksin jäämistä sinne kaupunkikaksioon?

Teidän olisi kyllä hyvä saada molempia puhumaan ajatuksensa ja myös kuuntelemaan toista.

Mistäs tämä totuus on ongittu? Suuri osa maalla asuvista eläkeläispapoista hoitaa metsää, käy kalassa, metsästää, osalla on pienimuotoista pajatoimintaa, osa on muilla peltotöissä apuna, osa ryhtyy mökkitalkkareiksi - miksi ihmeessä he jämähtäisivät television ääreen, kun se ei ole ollut ennenkään osa elämää? Ja aikuisten oikeasti: kuka haluaa vaihtaa omakotitalon betonikolossin kaksioon, jossa ei ole mitään omaa, ei edes omaa rauhaa.

Minusta ap:n vanhempien tulisi itse selvittää tuo asia, ei siihen lasten mielipiteitä tarvita. Jos äiti haluaa ostaa itselleen asunnon, niin sitten hän niin tekee, ei muutkaan eläkeiän kynnyksellä rahattomia ole, jos on 40 vuotta tehnyt tilallee töitä.

Mistä ihmeestä te vedätte tuon kaupunkikaksion . Me rakennutettiin maalle ihanalle järven rannalla hulppean kauniin omakotitalon kaikkine mukavuuksineen. Olemme nyt seiten -kasikymppisiä saaneet nauttia siitä jo kymmenisen vuotta kesät ja kevät-talvet. Sopivasti askaretta mutta, ei mitään liikaa. Lahjoitetaan lapselle taimyydään heti pois ,jos / kun terveys menee ,eikä jakseta käydä siellä. Sehän on vain maallista. Se voi tapahtua heti tai viimeistään, alle 10v. So what! Nyt muut ajat asutaan rivarissa kaupungissa. Tämä on mukavaa,toistaiseksi. Kukaan meistä ei tiedä huomisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mun mielestä ole tuntunut pahalta lapsuudenkodista luopuminen. Muistot säilyvät kuitenkin ja valokuvat. Nyt meillä on oma paikka, missä vietämme lomia.

Meillä ei luovuttu sukutilasta, missä itse vietin ihanan lapsuuden kaikki lomat työleirillä, täysillä nauttien.

Nyt minulla on siitä 1/16 osa eikä kukaan pidä siitä huolta. Mutta myydäkään ei voida, koska yksi tilalla syntyneistä on vielä elossa eikä kukaan halua vaatia sitä häneltä, liki 90v mummelilta (ei olisi ostajaakaan moiselle röttelölle, enää)

Minun sydämeni on särkynyt, koska mummola on lahonnut ja rämettynyt. Leikittelen ajatuksella, että annan oman osani kummipojalleni valmistujais/hää tms lahjaksi, että pääsen kiinteistöveroista ym eroon (hänen äitinsä omistaa 1/5) - valitettavasti vain tiedän, että mummeli on tehnyt testamentin missä hänen osuus jaetaan meidän kaikkien kesken, ja minulla on lapsia, siltä varalta että luopuisin omasta osastani).

Toivottavasti sitten saadaan myytyä edes johonkin hintaan :(

Kannattaisi puhua tuon mummelin kanssa jo nyt. Yhteisomistukset ovat hankalia ja tämä kannattaa kertoa mummelillekin.

Kauan aikaa sitten seurustelin puukässäopen kanssa.

Hänen vanhemmillaan oli iso maalaistalo, ehkä vajaa 200 neliötä ja kirkonkylällä pieni rivitalokaksio.

Rivitalo oli ostettu isovanhemmille. Kun he siirtyivät vanhainkotiin, poikaystävån vanhemmat muutti rivitaloon.

Poikaystävä teki pintaremontin, korjasi ja maalasi taloyhtiön aidan jne ja talo laitettiin myyntiin. Oli myynnissä vuosia.

Samaan aikaan alkoi laittamaan lapsuudenkotia kuntoon. Aitassa oli paljon vanhoja huonekaluja,

Silloin talonpoikaisantiikista maksettiin.

Myi ne netissä ja kerran kk käytiin Helsingissä. Auto täynnä huonekaluja, vietiin ne ostajille suoraan kotiin.

Rahoilla osti maalia jne.

Talo koki melkoisen muodonmuutoksen sinä aikana, kun asuin siellä.

Sitten kaikki meni peräkanaa, rivitalo ja maatila meni kaupaksi, maatila oli myynnissä yli vuoden.

Vanhemmat saivat upean kerrostaloasunnon isomman kaupungin keskustasta.

Me erottiin ja ex muutti jonkun sukulaisen tyhjäksi jääneeseen omakotitaloon ja jatkoi urakkaa.

Myyntiin laittaminen ei tarkoita kauppoja

Meillä luovuttiin karjasta ja maat vuokrattiin paikallisille maanviljelijöille. Tilalla on asuttu aina ja asutaan edelleen. Pellot edelleen vuokralla. Peltoa on noin 14 hehtaaria ja metsää 13.

- Lopettaa karjanpito. Pellot metsälle. Viljelyä omaan tarpeeseen voi harrastaa.

- Myy maat mutta pitää tilakeskuksen ja muutaman hehtaarin.

- Myy tilakeskuksenkin ja muuttaa palveluiden äärelle.

Rahoja voi jakaa lapsille tai sijoittaa.

Eräs ratkaisu on tilan muuttaminen metsätilaksi ja myyminen jollekin lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako arvata? Tämä toinen vanhempi, joka haluaa jatkaa tilanpitoa on ap. isä ja äiti haluaisi hetken hengähdystauon ja on myynnin kannalla, eikä olla kaikkien käytössä ja palvelijana 24/7.

Lukea joku kirja, aloittaa joku uusi harrastus tai nukkua edes kerran riittävät yöunet ja saada ihan oma elämä.

Suomi on pulloon näitä "sukutilan" emäntiä, joiden elämä on yhtä raatamista tilalla 24/7 ja siihen kotityöt päälle ja tehdä ruokaa 20 hengelle. Välissä vielä hoitaa lastenlapsia.

Ja nuorempi sukupolvi haikailee sukutilan säilyttämisen puolesta, kun palvelut ja vieraanvaraisuus pelaa.

Itse maatilan emäntänä en tunnista tätä tekstiä. Ehkä vielä 20 vuotta sitten oli enemmän tällaisia emäntiä, mutta kyllä me maatilallisetkin ollaan nykyajassa kiinni. Pitääkin olla kun on vahvasti automatisoidut tilat hoidossa. Maatalousyrittäjät on nykyään hyvin koulutettua väkeä. Robotit ja koneet on just sitä varten ettei minkään kannun kanssa tarvitse lypsyllä kulkea. Ei ole raatamista enää. Ja täysin oma valinta alkaako passaamaan sukua, minä en ainakaan. Käymään saa tulla ja kahvit keitän, omat pullat kannattaa olla mukana. Mulla on täällä omat harrastukset ja siksi maatilalla haluan asua. On tilat koirille ja monille käsityöprojekteille, muuten käyn kuntosalilla ja uimassa. Kirjaa voin lukea milloin vain paitsi kiireisimpinä rehunteko/puintiaikoina. Mä jopa vähän pahastun kun meihin emäntiin suhtaudutaan noin alentavasti, ei me olla tyhmiä eikä meitä tarvitse sääliä.

Mistä rahat noin ylelliseen maatilanpitoon.

Onko siis tukiaiset niin suuria? Kun kerrot, että tilanne on huippuautomatisoitu.

Et pankeista ole kuullut? Velkojen maksaminen on vaikeaa, kun maatalous ei tuota tarpeeksi ja niinpä se konkurssi uhkaa.

Meillä ei ole eläimiä eikä siksi niihin liittyvää kalustoakaan. Peltotöihin käytetään vanhana ostettuja traktoreita ja puimureita. Kun lapset oli pieniä, isännän aika meni monesti niiden korjaamiseen ja kunnossapitoon. Ansiotöissä käytiin molemmin. Lapset siis hoidin minä ja toisen samanlaisen osa-aikaemännän kanssa vitsailtiin, että ollaan naimisissa olevia yh:a!

Nyt isäntä on jo eläkkeellä ja lapset lähteneet. Ei ole enää niin kiire!

Minulle oli nuorena vaikea pala, kun isovanhempien kotitila myytiin. Olivat olleet jo eläkkeellä vuosia, joten eläimiä tai muuta maanviljelystä ei enää ollut, mutta olisin niiiin halunnut tuon pitää suvussa.

Se saatiin myytyä ja uusi omistaja laittoi upean rakennuksen uuteen uskoon, mitään vanhasta ei tainnut säilyä. Minulla ei varmaan koskaan olisi ollut sitä rohkeutta, jos rahaakaan.

Ostin myöhemmin oman kodin, ilman muistojen "taakkaa", ja ai että, kun on ollut mukavaa. Luopumisen tuskakin on hälvennyt aikaa sitten.

Surra saa, mutta ei kannata jäädä menneeseen kiinni. Nytkin toivon että isovanhemmat vielä ok kuntoisina siirtyisivät asumaan rivitaloon, jossa olisi paaaaaljon kevyempi asustella, kuin nykyisessä isopihaisessa omakotitalossa. Ja ei, en muuttaisi siihen mistään hinnasta.

Meillä veli jäi asumaan kotitilaa. Ei se enää ole minun lapsuuteni koti. Ovat tehneet remppaa (ihan oikein niin ) ja se on heidän koti. Kylässä käyn muutaman kerran vuodessa.

Alkuun olin todella surullinen koska olin kiintynyt siihen pihapiiriin ja ympäristöön todella paljon. Koen että lapsuuteni siellä oli todella hyvä. Asuin monissa kerrostalo asunnoissa vuokralla mutta ne oli vain kämppiä. Sitten löysin miehen, mentiin naimisiin ja rakennettiin omakotitalo. Tämä on minun koti. Mutta ei kuitenkaan lapsuuden koti. Vanhemmat rakensivat itselleen talon vanhan maatilan viereen. Kun käyn kylässä niin se on vanhempien koti vaikka asuinkin siellä muutaman vuoden nuorena.

Minulla on helpottanut kun olen tajunnut että menneisyyteen ei kannata takertua. Eletään tätä hetkeä.

Ap meni miten meni niin tulet kokemaan menetyksen. Vaikka tila menisi sisarukselle niin et voi enää kyläillä siellä kuin lapsuuden kodissa. Toisaalta surun jälkeen elämä jatkuu. Ja uudet kuviotkin voivat olla tosi kivoja.

Vierailija kirjoitti:

Meillä vanhemmat erosi tuossa tilanteessa ja äiti muutti muualle. Heillä oli avioehto, joten koko ikänsä kunnalla töissä ollut äiti muutti vuokrakaksioon, muuhun ei hänellä ollut varaa. Isä jäi tilalle yksin, hänen lapsuudenkotinsahan se on. Isällä on nyt uusi vaimo ja tällä 3 teini-ikäistä lasta, he elävät tilalla onnellista perhe-elämää ja meidän lapsuudenkodista on jäljellä enää muistot.

Olen onnellinen isän puolesta, hän voi jatkaa sitä elämää, jota halusi ja myös äiti teki omalta osaltaan oikean valinnan, vaikka onkin yksin. Meille lapsille ( 3 kpl) vanhempien ero oli kova paikka, koska lapsuudenkoti katosi sellaisena kuin se meille oli.

Mutta eipä tarvitse miettiä jatkajaa!

En ymmärrä tuota että toinen sarja tehdään lapsia

Vuokratjaa navetta, karja, pellot ja koneet, joku voi kiinnostuakin kun pääsee yrittäjäksi ilman suuria lainoja. Vanhemmat voi jäädä asumaan taloon ja pihapiiri jää suvun käyttöön myös. Tällöin tila pysyy suvussa jos joku myöhemmin vaikka haluaakin jatkaa siinä toimintaa, mutta isäntäpari pääsee jo pois raskaasta maataloustyöstä.

En ihan ymmärrä miten tämä on teidän murhe vielä ollenkaan. Se on vanhempienne päätettävissä mitä tekevät asunnolleen. Toki jos olettavat että joku teistä jatkaa ja nyt tiedätte jo ettei kiinnosta niin kannattaa se sanoa. Päättävät sitten sen perusteella.

Itse ajattelin pitää talon joskus sitten mummonmökkinä kun vanhemmista aika jättää. Toivottavasti ei pitkään aikaan. Jos he myisivät sen ennen sitä niin olisin tosi yllättynyt mutta eihän se minulle kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä. En oikein tiedä, mikä olisi fiksuinta ja asiaa kysyttäessä en osaa ajatella järjevästi, vaan alkaa surettaa ja häpeän suruani ja sitten vaikutan välinpitämättömältä.

Olisi kuitenkin kaikkien etu nyt pohtia asiaa järkevästi. Tilalla on uusi navetta (2000-luvulla tehty) kaksi lypsyrobottia ja toki tilan vanhakin navetta. Useampi viljasiilo, lietesäiliöitä tms. Toki pellot ja muut.

Tosiaan koska meistä lapsista ei ole kukaan halukas jatkamaan ja en tiedä, olisiko tosiaan fiksua vaan myydä ulkopuolisille ja he sitten ottaisivat koko tilan käyttöönsä. Kun kuitenkin navetta on vielä uusi ja tavallaan typerää laittaa uusi, toimiva navetta pimeäksi ja pois käytöstä.

Tiedätkö miksi teillä on tehty noin isot investoinnit (navetta & lypsyrobotit 2 kpl) vaikka kukaan ei halua jatkaa?