Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuuden kodista (suvun tila) luopuminen, onko niin kauheaa kuin se tuntuu?
Meillä on pitkään suvussa pysynyt koti, maatila karjoineen. Siellä minä ja kaikki 6 sisarustani ollaan kasvettu. Oma vanhempi, isovanhemmat tms.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että jatkajaa tilalle ei ole ja itse tiedän, mikä homma olisi moista pitää. Minulla ei myöskään ole halua tai kiinnostusta, osaamista pitää moista työleiriä.
Vanhempani eivät ole kovin vanhoja, ja heillä tuntuu olevan eripuraa, mitä tehdään. Toinen vanhemmista haluaisi myydä kaiken ja muuttaisi keskenään helppohoitoisempaan kotiin. Toinen vanhemmista ei halua muuttaa ja haluisi jatkaa vielä tilan pitoa 10 vuotta, eikä sittenkään haluisi muuttaa, ainoastaan myydä karjan, mutta asua tuossa talossa, missä on syntynytkin.
Asia aiheuttaa minussa niin syviä surun tuntemuksia, etten oikein saa sanaa suusta, jos esimerkiksi meidän lasten mielipidettä kysytään. Ollaan kaikki kuitenkin jo aikuisia me sisarukset, jotkut perheellisiä, minä itse en. Olen 25-vuotias. Meidän lasten mielipiteellä ei sinänsä väliä ole.
Vietetään edelleen todella paljon kaikki lapset usein tuolla lapsuuden kodissa. Ja lapsenlapset. Lapsenlapset (eli siis sisarusteni lapset) ovat todella kiinnostuneita maatilasta, eläimistä, koneista tms. Ollaan melko perhekeskeinen perhe. Siellä puuhastellaan välillä paljonkin ja itselleni on tosi rakas ajatus näyttää näille pienillä omia lapsuuden leikkejä, paikkoja, asioita ja kaikkea muistoja maatilalta. Vapaa-ajastani varmaan 40% vietän siellä, eli paljon.
Kuitenkin kun mietin, että kun tila ja lapsuudenkoti myydään, mut valtaa niin suuri suru, ja haikeus. En millään haluisi naiviilla ajatustavallani luopua siitä kodista. Vaikkei se asia ole ollenkaan käsissäni ja tietysti tärkeintä on, että kaikki osapuolet ovat onnellisia ja tekevät, miltä heistä tuntuu. En halua olla mikään vastarannan kiiski.
Kuitenkin vaikka harvemmin itken ja muutenkin olen melko viilipytty, tämä asia tuntuu itselleni tosi surulliselta, haikealta ja en vaan meinaa kestää sitä ajatusta. En ole näistä ajatuksista puhunut kellekkään.
Jos joku kysyy minulta asiasta, vastaan melkein tyynen asiallisena, jopa vähän voisin väittää, "tehkää mitä haluatte" ettei asia kiinnostaisi. Kun pääsen omaan rauhaan, meinaan itkeä vollottaa kun tuntuu, että pala minuudesta viedään, kun suvun koti ja maatila ja karja häviää.
Ihmettelen suurta reaktiotani, ja haluisin kysyä, onko teillä millaisia kokemuksia lapsuuden kodista luopumisesta? Tuntuiko se pahemmalta mitä odotit, vai tuntuiko se ei-niin-kauhealta, mitä osasit odottaa?
Kommentit (212)
Maajussille morsiamessa isäntä usein hakee emäntää, jolla on työ muualla.
Voisiko isäsi vähentää tilan työmäärää niin paljon, ettei emännän tarvitsisi osallistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
@40 tuo myös totta. Vaikka kaikki autetaan toinen toistamme, ollaan innokkaita kokkaajia, tehdään töitä ja autetaan pihahommissa, ja lastenvahteja puolin ja toisin.
Mutta kyllä äippä silti haaveilee varmasti helpommasta elämästä. Itse toivon, että sekä äiti, että isä saavat jonkin sovun aikaan ja se on itselle tärkeintä. Toiselle on tärkeää, että saisi asua siinä talossa ja toinen haaveilisi kauniista talosta ja helpommalla elolla. Täytyy nyt tosiaan puhua kaikkien kanssa ja oma isä on myös sen verran jörö, ettei sano ääneen mitään, mutta tunteilee hiljaisesti. Ja huomaan, että tilasta luopumisesta puhuminen on hänelle herkkä paikka, ja haluisi talon pitää.
Vierailija kirjoitti:
@40 tuo myös totta. Vaikka kaikki autetaan toinen toistamme, ollaan innokkaita kokkaajia, tehdään töitä ja autetaan pihahommissa, ja lastenvahteja puolin ja toisin.
Mutta kyllä äippä silti haaveilee varmasti helpommasta elämästä. Itse toivon, että sekä äiti, että isä saavat jonkin sovun aikaan ja se on itselle tärkeintä. Toiselle on tärkeää, että saisi asua siinä talossa ja toinen haaveilisi kauniista talosta ja helpommalla elolla. Täytyy nyt tosiaan puhua kaikkien kanssa ja oma isä on myös sen verran jörö, ettei sano ääneen mitään, mutta tunteilee hiljaisesti. Ja huomaan, että tilasta luopumisesta puhuminen on hänelle herkkä paikka, ja haluisi talon pitää.
Jos he luopuvat eläimistä, voisiko talo jäädä heille vain kesäkodiksi?
Yhteisomistus kesäpaikka harvemmin toimii.
Isäsi ehkä tuntee pettävänsä vanhempansa? Ehkä hän kokee, että mies ilman maatilaa on vainaa?
Onhan sekin myös totta, että kun jäädään eläkkeelle, miehet paljon useammin jumahtavat television ääreen kun taas virkeät eläkeläismummelit keksivät itselleen harrasteita usein vähän liiaksikin. Voi olla, että isäsi myös pelkää vanhenemista ja tavallaan myös yksin jäämistä sinne kaupunkikaksioon?
Teidän olisi kyllä hyvä saada molempia puhumaan ajatuksensa ja myös kuuntelemaan toista.
Saako arvata? Tämä toinen vanhempi, joka haluaa jatkaa tilanpitoa on ap. isä ja äiti haluaisi hetken hengähdystauon ja on myynnin kannalla, eikä olla kaikkien käytössä ja palvelijana 24/7.
Lukea joku kirja, aloittaa joku uusi harrastus tai nukkua edes kerran riittävät yöunet ja saada ihan oma elämä.
Suomi on pulloon näitä "sukutilan" emäntiä, joiden elämä on yhtä raatamista tilalla 24/7 ja siihen kotityöt päälle ja tehdä ruokaa 20 hengelle. Välissä vielä hoitaa lastenlapsia.
Ja nuorempi sukupolvi haikailee sukutilan säilyttämisen puolesta, kun palvelut ja vieraanvaraisuus pelaa.
Vierailija kirjoitti:
@40 tuo myös totta. Vaikka kaikki autetaan toinen toistamme, ollaan innokkaita kokkaajia, tehdään töitä ja autetaan pihahommissa, ja lastenvahteja puolin ja toisin.
Mutta kyllä äippä silti haaveilee varmasti helpommasta elämästä. Itse toivon, että sekä äiti, että isä saavat jonkin sovun aikaan ja se on itselle tärkeintä. Toiselle on tärkeää, että saisi asua siinä talossa ja toinen haaveilisi kauniista talosta ja helpommalla elolla. Täytyy nyt tosiaan puhua kaikkien kanssa ja oma isä on myös sen verran jörö, ettei sano ääneen mitään, mutta tunteilee hiljaisesti. Ja huomaan, että tilasta luopumisesta puhuminen on hänelle herkkä paikka, ja haluisi talon pitää.
Isovanhempien aikaan jokainen vain kantoi ristinsä ja.eli elämänsä loppuun sillä raiteella mihin nuorena päätyi.
Nykyään on aivan mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, ettå jos isä ei kuuntele äitiä, äiti päättää kokonaan lähteä ja aloittaa uuden vapaan elämän. Ja siihenkin hänellä on toki oikeus.
Se olisi varmaan isäsi kannalta vielä pahempi vaihtoehto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
@45 totta on tuokin. Miehet ehdottomasti pääsevät helpommalla, ja omissa vanhemmissa olen huomannut. Nainen hoitaa kodin, lapset, ruuan ja kaiken. Mies hoitaa työnsä ja korjaamiset ja no, siinä se.
Ehkä isälle pelkää tosiaan sitä tv:n äärelle passivoitumista ja tylsää eläkettä, kun on viihtynyt maatilan töissä varmaan 10-14h/pr päivä. Ja äiti haluisi vähän viriilimpää menoa eläkkeelle.
Noh, aika näyttää kai sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ap järki päähän. Asetuppa äitisi asemaan. Hän on taatusti ihan lopen uupunut koko systeemiin.
Kuvittele itse , olisit tehnyt 6 lasta, kasvattanut ne aikuisiksi, hoitanut karjaa ja maatilaa. Nyt te kaikki vielä käytte siellä puolisoiden ja lasten kanssa - ymmärsin paljonkin.
Olisitpa itse sitä rumbaa pyörittämässä. Omaan huusholliin ,kun lomilla ja muutoinkin tulee lapset perheineen, vaikka ne siellä hommia tekeekin- on äärettömän raskasta. Ei hän sitä voi sanoa. Miehet pääsee aina helpommalla noissa tilanteissa.Nyt teidän lasten pitää ymmärtää äitiä. Hänellä on vain yksi elämä, niinkuin meillä kaikilla. Voi olla vielä sitä ikäluokkaa ,etttei kehtaa ääneen sanoa , miten on väsynyt tilanteeseen.
Ajattele miten hänellä olisi ihana , saada uusi mukava helppo kaunis koti ja alkaa nauttia elämästä, kun vielä on terveyttä.
Kerro miltä sinusta tuntuisi hänen paikallaan..
Pitää miettiä myös sen isän kannalta. Asunut aina tilalla, tuntee naapurit. Ei halua elementtitaloon. Hulluksi tulisi siellä.
Kukaan 25 vuotias ei sano elementtitalo. Tämä on vanhemman ihmisen tekstiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuntenut itseni juurettomaksi siitä lähtien kun oman sukuni tila ja talo myytiin 10 v sitten. Olen 5-kymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ap järki päähän. Asetuppa äitisi asemaan. Hän on taatusti ihan lopen uupunut koko systeemiin.
Kuvittele itse , olisit tehnyt 6 lasta, kasvattanut ne aikuisiksi, hoitanut karjaa ja maatilaa. Nyt te kaikki vielä käytte siellä puolisoiden ja lasten kanssa - ymmärsin paljonkin.
Olisitpa itse sitä rumbaa pyörittämässä. Omaan huusholliin ,kun lomilla ja muutoinkin tulee lapset perheineen, vaikka ne siellä hommia tekeekin- on äärettömän raskasta. Ei hän sitä voi sanoa. Miehet pääsee aina helpommalla noissa tilanteissa.Nyt teidän lasten pitää ymmärtää äitiä. Hänellä on vain yksi elämä, niinkuin meillä kaikilla. Voi olla vielä sitä ikäluokkaa ,etttei kehtaa ääneen sanoa , miten on väsynyt tilanteeseen.
Ajattele miten hänellä olisi ihana , saada uusi mukava helppo kaunis koti ja alkaa nauttia elämästä, kun vielä on terveyttä.
Kerro miltä sinusta tuntuisi hänen paikallaan..
Pitää miettiä myös sen isän kannalta. Asunut aina tilalla, tuntee naapurit. Ei halua elementtitaloon. Hulluksi tulisi siellä.
Kukaan 25 vuotias ei sano elementtitalo. Tämä on vanhemman ihmisen tekstiä.
Olen kuule rakennuspuolen DI ja todellakin sanon elementtitalo. Se on käypä nimitys.
Kivitalo en sano. Se on epämääräinen. Paikallavalettuja tai muurattuja ei enää juuri tehdä.
Mikä termi sinusta olisi parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sua ap todella hyvin. Omillakin vanhemmilla elinvoimainen ja kannattava tila uusine navettoineen ja robotteineen, karjaa ei kannata noin vain lopettaa. Kukaan lapsista ei halua jatkaa tilaa, kaikki nähneet työn määrän eikä kukaan halua sitoutua siihen. Tila kannattaa siis myydä ulkopuolisille, toki edellytys, että ostaja vielä löytyy.
Tuntuu todella pahalta, kun tiedän että oma lapsuudenkoti menossa myyntiin. Paikka on kaunis ja arvokas. Mutta yritän ajatella järjellä - vanhempani ikääntyvät eivätkä he kauaa enää jaksa pyörittää tilaa. Parempi luopua siitä jo nyt. Niin ikävä tulee tuota paikkaa, niin paljon on vuosien varrella vietetty siellä perheen/suvun kanssa aikaa.
Tuttua tuokin, että vanhemmille olen sanonut, että tehkää niin kuin parhaaksi näette. Ja totta se on, niinhän minä ajattelen. Itsekseni sitten myöhemmin itken ja suren. Pahemmalta tuntuu kuin ulospäin näkyykään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ap järki päähän. Asetuppa äitisi asemaan. Hän on taatusti ihan lopen uupunut koko systeemiin.
Kuvittele itse , olisit tehnyt 6 lasta, kasvattanut ne aikuisiksi, hoitanut karjaa ja maatilaa. Nyt te kaikki vielä käytte siellä puolisoiden ja lasten kanssa - ymmärsin paljonkin.
Olisitpa itse sitä rumbaa pyörittämässä. Omaan huusholliin ,kun lomilla ja muutoinkin tulee lapset perheineen, vaikka ne siellä hommia tekeekin- on äärettömän raskasta. Ei hän sitä voi sanoa. Miehet pääsee aina helpommalla noissa tilanteissa.Nyt teidän lasten pitää ymmärtää äitiä. Hänellä on vain yksi elämä, niinkuin meillä kaikilla. Voi olla vielä sitä ikäluokkaa ,etttei kehtaa ääneen sanoa , miten on väsynyt tilanteeseen.
Ajattele miten hänellä olisi ihana , saada uusi mukava helppo kaunis koti ja alkaa nauttia elämästä, kun vielä on terveyttä.
Kerro miltä sinusta tuntuisi hänen paikallaan..
Pitää miettiä myös sen isän kannalta. Asunut aina tilalla, tuntee naapurit. Ei halua elementtitaloon. Hulluksi tulisi siellä.
Kukaan 25 vuotias ei sano elementtitalo. Tämä on vanhemman ihmisen tekstiä.
Olen kuule rakennuspuolen DI ja todellakin sanon elementtitalo. Se on käypä nimitys.
Kivitalo en sano. Se on epämääräinen. Paikallavalettuja tai muurattuja ei enää juuri tehdä.
Mikä termi sinusta olisi parempi.
Ai, luulit mua ap:ksi. En ole ap.
Mutta hänen isänsä on tottunut puuhaamaan isolla tilalla. Ei sovellu muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä. En oikein tiedä, mikä olisi fiksuinta ja asiaa kysyttäessä en osaa ajatella järjevästi, vaan alkaa surettaa ja häpeän suruani ja sitten vaikutan välinpitämättömältä.
Olisi kuitenkin kaikkien etu nyt pohtia asiaa järkevästi. Tilalla on uusi navetta (2000-luvulla tehty) kaksi lypsyrobottia ja toki tilan vanhakin navetta. Useampi viljasiilo, lietesäiliöitä tms. Toki pellot ja muut.
Tosiaan koska meistä lapsista ei ole kukaan halukas jatkamaan ja en tiedä, olisiko tosiaan fiksua vaan myydä ulkopuolisille ja he sitten ottaisivat koko tilan käyttöönsä. Kun kuitenkin navetta on vielä uusi ja tavallaan typerää laittaa uusi, toimiva navetta pimeäksi ja pois käytöstä.
Voittehan vuokrata, halukkaita yrittäjiä varmaan löytyy koska ei kuitenkaan ole ihan pikkutila
En ole ikinä ymmärtänyt taloihin ja muihin rakennuksiin rakastumista. Ne ovat puuta, tiiltä ja betonia. Muistot kyllä säilyvät, vaikka rakennukset ovat poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä idässä on ihan normaalia pitää tilan päärakennus ja aitat ja jatkaa asumista niissä. Suurtilalliset sitten vuokraavat pellot ja tuotantorakennukset käyttöönsä.
Meillä on vain rintamamiestalo, mutta iso piha ja paljon kasveja yms. Yksi velijistä hoitaa sitä ja asuu siinä "vuokralla" sellaisella ehdolla, että hoitaa kunnossapidon. Kun hän jäi eläkkeelle, ei enää rahaa okein riitä ja me muut joudumme paljon auttamaan. Mä haluaisin siitä vain eroon.
Miehen kotitalon, joka oli myös pieni tila, lunasti yksi sisaruksista, mutta ei miehellä ole edes mielenkiintoa lähteä käymään, vaikka muuten sisaruksen kanssa yhteyttä pitääkin. Matka on pitkä ja hän sanoo että ei hänellä ole mitään kaipuuta kotipaikkakunnalle. Sitten varmaan mennään tai mies menee - tilanteesta riippuen- kun tulee juhlakutsuja, jos tulee.
Ehdotan, että sitten kun vanhemmat eivät enää jaksa hoitaa, niin karjasta luovutaan ja pellot vuokrataan muualle. Jäisivät siihen asumaan ja paikka säilyisi ihanana mummolana jälkeläisille. Voi hyvinkin olla, että joku lastenlapsista haluaisi aikanaan jatkaa tilaa.
Meidän mummolassa luovuttiin karjasta ja pellot myytiin, jäi vain reilun hehtaarin läntti siihen keskelle.
Tila rapistuvine rakennuksineen jäi mummin ja ukin kuoltua suvulle mökkipaikaksi. On ahkerassa käytössä ja kaikille on sinne tasavertainen oikeus tulla milloin haluaa omilla avaimillaan. Pieniä korjaus- ja ylläpitötöitä tehdään, mutta ei aleta isoihin remonttihommiin, jotta rahat riittävät.
Paikka on edelleen samanlainen ja samat huonekalut ja tunnelma, kuin lapsuudesta muistan. Meille oikein sopiva ratkaisu oli tämä. Aikanaan sitten kun rakennukset ovat niin rapistuneet, ettei siellä voi olla, niin tulevat sukupolvet voivat tehdä mitä haluavat. Purkaa pois ja rakentaa muuta tilalle tai myydä koko roskan.
Joka tapauksessa tässä päätöksentekovaiheessa teidän lasten olisi todellakin syytä avata suunne ja kertoa mielipiteenne. Jos jokainen sanoo, että "ihan sama mulle" ja sitten vollottaa itsekseen, niin eihän siinä muuta tapahdu, kuin että paikka myydään, koska kenelläkään ei kiinnosta. Osoittakaa kiinnostuksenne ja pohtikaa yhdessä, voisiko jokainen panostaa tilaan sen verran, että sitä voidaan yhdessä ylläpitää ja kuinka suurella toiminnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
@40 tuo myös totta. Vaikka kaikki autetaan toinen toistamme, ollaan innokkaita kokkaajia, tehdään töitä ja autetaan pihahommissa, ja lastenvahteja puolin ja toisin.
Mutta kyllä äippä silti haaveilee varmasti helpommasta elämästä. Itse toivon, että sekä äiti, että isä saavat jonkin sovun aikaan ja se on itselle tärkeintä. Toiselle on tärkeää, että saisi asua siinä talossa ja toinen haaveilisi kauniista talosta ja helpommalla elolla. Täytyy nyt tosiaan puhua kaikkien kanssa ja oma isä on myös sen verran jörö, ettei sano ääneen mitään, mutta tunteilee hiljaisesti. Ja huomaan, että tilasta luopumisesta puhuminen on hänelle herkkä paikka, ja haluisi talon pitää.
Jos he luopuvat eläimistä, voisiko talo jäädä heille vain kesäkodiksi?
Yhteisomistus kesäpaikka harvemmin toimii.Isäsi ehkä tuntee pettävänsä vanhempansa? Ehkä hän kokee, että mies ilman maatilaa on vainaa?
Onhan sekin myös totta, että kun jäädään eläkkeelle, miehet paljon useammin jumahtavat television ääreen kun taas virkeät eläkeläismummelit keksivät itselleen harrasteita usein vähän liiaksikin. Voi olla, että isäsi myös pelkää vanhenemista ja tavallaan myös yksin jäämistä sinne kaupunkikaksioon?
Teidän olisi kyllä hyvä saada molempia puhumaan ajatuksensa ja myös kuuntelemaan toista.
Mistäs tämä totuus on ongittu? Suuri osa maalla asuvista eläkeläispapoista hoitaa metsää, käy kalassa, metsästää, osalla on pienimuotoista pajatoimintaa, osa on muilla peltotöissä apuna, osa ryhtyy mökkitalkkareiksi - miksi ihmeessä he jämähtäisivät television ääreen, kun se ei ole ollut ennenkään osa elämää? Ja aikuisten oikeasti: kuka haluaa vaihtaa omakotitalon betonikolossin kaksioon, jossa ei ole mitään omaa, ei edes omaa rauhaa.
Minusta ap:n vanhempien tulisi itse selvittää tuo asia, ei siihen lasten mielipiteitä tarvita. Jos äiti haluaa ostaa itselleen asunnon, niin sitten hän niin tekee, ei muutkaan eläkeiän kynnyksellä rahattomia ole, jos on 40 vuotta tehnyt tilallee töitä.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt taloihin ja muihin rakennuksiin rakastumista. Ne ovat puuta, tiiltä ja betonia. Muistot kyllä säilyvät, vaikka rakennukset ovat poissa.
Kun minä kävelen meillä joelta kohti taloa tammikujaa pitkin, niin mietin kaikkia niitä emäntiä, jotka ennen minua ovat siitä kulkeneet kuka missäkin askareissa. Outoa, että me maahan ja taloon rakastuneet olemme aika harvoin laiskoja yhteiskunnan elättejä, me tiedämme juuremme ja sen mistä tulemme. Taloon on tuotu muutakin kuin tuulenhuuhtoma per*e.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ap järki päähän. Asetuppa äitisi asemaan. Hän on taatusti ihan lopen uupunut koko systeemiin.
Kuvittele itse , olisit tehnyt 6 lasta, kasvattanut ne aikuisiksi, hoitanut karjaa ja maatilaa. Nyt te kaikki vielä käytte siellä puolisoiden ja lasten kanssa - ymmärsin paljonkin.
Olisitpa itse sitä rumbaa pyörittämässä. Omaan huusholliin ,kun lomilla ja muutoinkin tulee lapset perheineen, vaikka ne siellä hommia tekeekin- on äärettömän raskasta. Ei hän sitä voi sanoa. Miehet pääsee aina helpommalla noissa tilanteissa.Nyt teidän lasten pitää ymmärtää äitiä. Hänellä on vain yksi elämä, niinkuin meillä kaikilla. Voi olla vielä sitä ikäluokkaa ,etttei kehtaa ääneen sanoa , miten on väsynyt tilanteeseen.
Ajattele miten hänellä olisi ihana , saada uusi mukava helppo kaunis koti ja alkaa nauttia elämästä, kun vielä on terveyttä.
Kerro miltä sinusta tuntuisi hänen paikallaan..
Pitää miettiä myös sen isän kannalta. Asunut aina tilalla, tuntee naapurit. Ei halua elementtitaloon. Hulluksi tulisi siellä.
Kukaan 25 vuotias ei sano elementtitalo. Tämä on vanhemman ihmisen tekstiä.
Oikeasti? Mitä ne 25v ikäiset sitten sanovat? Betonikuutio? Hometalo?
Alue: Aihe vapaa
Pitää miettiä myös sen isän kannalta. Asunut aina tilalla, tuntee naapurit. Ei halua elementtitaloon. Hulluksi tulisi siellä.