Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuuden kodista (suvun tila) luopuminen, onko niin kauheaa kuin se tuntuu?
Meillä on pitkään suvussa pysynyt koti, maatila karjoineen. Siellä minä ja kaikki 6 sisarustani ollaan kasvettu. Oma vanhempi, isovanhemmat tms.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että jatkajaa tilalle ei ole ja itse tiedän, mikä homma olisi moista pitää. Minulla ei myöskään ole halua tai kiinnostusta, osaamista pitää moista työleiriä.
Vanhempani eivät ole kovin vanhoja, ja heillä tuntuu olevan eripuraa, mitä tehdään. Toinen vanhemmista haluaisi myydä kaiken ja muuttaisi keskenään helppohoitoisempaan kotiin. Toinen vanhemmista ei halua muuttaa ja haluisi jatkaa vielä tilan pitoa 10 vuotta, eikä sittenkään haluisi muuttaa, ainoastaan myydä karjan, mutta asua tuossa talossa, missä on syntynytkin.
Asia aiheuttaa minussa niin syviä surun tuntemuksia, etten oikein saa sanaa suusta, jos esimerkiksi meidän lasten mielipidettä kysytään. Ollaan kaikki kuitenkin jo aikuisia me sisarukset, jotkut perheellisiä, minä itse en. Olen 25-vuotias. Meidän lasten mielipiteellä ei sinänsä väliä ole.
Vietetään edelleen todella paljon kaikki lapset usein tuolla lapsuuden kodissa. Ja lapsenlapset. Lapsenlapset (eli siis sisarusteni lapset) ovat todella kiinnostuneita maatilasta, eläimistä, koneista tms. Ollaan melko perhekeskeinen perhe. Siellä puuhastellaan välillä paljonkin ja itselleni on tosi rakas ajatus näyttää näille pienillä omia lapsuuden leikkejä, paikkoja, asioita ja kaikkea muistoja maatilalta. Vapaa-ajastani varmaan 40% vietän siellä, eli paljon.
Kuitenkin kun mietin, että kun tila ja lapsuudenkoti myydään, mut valtaa niin suuri suru, ja haikeus. En millään haluisi naiviilla ajatustavallani luopua siitä kodista. Vaikkei se asia ole ollenkaan käsissäni ja tietysti tärkeintä on, että kaikki osapuolet ovat onnellisia ja tekevät, miltä heistä tuntuu. En halua olla mikään vastarannan kiiski.
Kuitenkin vaikka harvemmin itken ja muutenkin olen melko viilipytty, tämä asia tuntuu itselleni tosi surulliselta, haikealta ja en vaan meinaa kestää sitä ajatusta. En ole näistä ajatuksista puhunut kellekkään.
Jos joku kysyy minulta asiasta, vastaan melkein tyynen asiallisena, jopa vähän voisin väittää, "tehkää mitä haluatte" ettei asia kiinnostaisi. Kun pääsen omaan rauhaan, meinaan itkeä vollottaa kun tuntuu, että pala minuudesta viedään, kun suvun koti ja maatila ja karja häviää.
Ihmettelen suurta reaktiotani, ja haluisin kysyä, onko teillä millaisia kokemuksia lapsuuden kodista luopumisesta? Tuntuiko se pahemmalta mitä odotit, vai tuntuiko se ei-niin-kauhealta, mitä osasit odottaa?
Kommentit (212)
Vierailija kirjoitti:
Sama luopuminrn se on sisaruksilla joiden yksi lapsi ottaa/saa tilan.
Sisaruksille maksetaan oma osuutensa rahana. Toisin sanottuna: se joka tilalle jää, ostaa toisten osuudet. Voi tietysti niinkin tehdä että tila jaetaan, ja se on ehdottomasti paras ellei ainoa ratkaisu, kun joku sisarus on sellainen että haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hankalaksi.
Kuka haluaisi hoitaa sellaista tilaa, jonka asioihin pitäisi jatkuvasti ruinata valtakirjoja erinäisiin toimenpiteisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsuuden koti myytiin. Ei mikään tila, vaan omakotitalo kaupungissa. Tuntuihan se kummalliselta ja haikealta. Käyn kaupungissa muutaman vuoden välein ja silloin menen aika talomme ohitse. Paljon on muistoja. Moni asia on ennallaan, yhtä moni on muuttanut. Naapurini on sanottu, että talo on rempattu sisältä täysin valkoiseksi ja seiniä kaadettu, joten sitä en haluaisi nähdä.
En silti olisi halunnut sinne jäädä. Sijainti on väärä, vaikka itse alue ja talo ihan kivoja olivatkin.
Helpotus se oli. Pääsipä eroon siitä muun suvun suut vaahdossa vaatiman nälänpesän vaalimisesta. Varsinkin kun kukaan ei osallistunut kuluihin tai töihin. Rannalla lötköttely, kaljan juonti ja saunottelu oli kyllä mieluisia. Jos oli sauna lämmitetty ja kaljaa "talon puolesta".Polttopuita kyllä kantoivat. Autonsa peräkärryn täyteen kun lähtivät. Siinäkin kävi hyvin etten lopulta joutunut elinkautiseen sukulaisten massamurhasta. Vaan tuskinpa sekään olisi kamalampi rangaistus ollut kuin se sukutilan orjana olo. Ja linnasta päästyäni sukulaiset olisivat olleet haudassa jo vuosikaudet. Eli hyvä, että vouti vei.
Luopukaa karjasta, pellot vuokralle. Voit esim perheinesi muuttaa tilalle? Normaalia ok-talo asumista.
Tsemppiä! Toivon, että ette joudu luopumaan tilasta.
Jos on järvi, pystyttäkää osalle tontista mökki tai mökit, jos kauheasti kaipaa lapsuuden maisemia. Ja tila purkuun jos lahoaa tai myynti. Aitaa väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuuden koti myytiin. Ei mikään tila, vaan omakotitalo kaupungissa. Tuntuihan se kummalliselta ja haikealta. Käyn kaupungissa muutaman vuoden välein ja silloin menen aika talomme ohitse. Paljon on muistoja. Moni asia on ennallaan, yhtä moni on muuttanut. Naapurini on sanottu, että talo on rempattu sisältä täysin valkoiseksi ja seiniä kaadettu, joten sitä en haluaisi nähdä.
En silti olisi halunnut sinne jäädä. Sijainti on väärä, vaikka itse alue ja talo ihan kivoja olivatkin.
Minä en niinkään niitä seiniä kaipaa, kaipaan synnyinkodin pihaa, sitä isoa pihakiveä, venevajaa ja lahoa laituria. Niitä näen unessa ja usein unessa on kesä. Isä ja isä ja äitikin piipahtavat unissani, kotia isännöi veljeni en halua mennä enää kylään.
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä. En oikein tiedä, mikä olisi fiksuinta ja asiaa kysyttäessä en osaa ajatella järjevästi, vaan alkaa surettaa ja häpeän suruani ja sitten vaikutan välinpitämättömältä.
Olisi kuitenkin kaikkien etu nyt pohtia asiaa järkevästi. Tilalla on uusi navetta (2000-luvulla tehty) kaksi lypsyrobottia ja toki tilan vanhakin navetta. Useampi viljasiilo, lietesäiliöitä tms. Toki pellot ja muut.
Tosiaan koska meistä lapsista ei ole kukaan halukas jatkamaan ja en tiedä, olisiko tosiaan fiksua vaan myydä ulkopuolisille ja he sitten ottaisivat koko tilan käyttöönsä. Kun kuitenkin navetta on vielä uusi ja tavallaan typerää laittaa uusi, toimiva navetta pimeäksi ja pois käytöstä.
Järkevämpää on yleensä myydä, kun tila on selkeästi moderni ja toimiva kokonaisuus. Tyhjistä rakennuksista tulee isot kulut ja rakennukset muuttuvat pian arvottomiksi muutamassa vuodessa, kun eivät enää täytä nykynormeja (esim. uusi tilanpitäjä ei voi enää käyttää tiloja, kun eivät esim. vastaa uusiin eläinten hyvinvointivaatimuksiin (liian pienet karsinat, ei talviulkoilua yms.). Jos jatkaa heti vanhaa, ei usein vaadita tai tarvitse täyttää uusia vaatimuksia. Peltojen myynti on myös järkevintä samalla (jos pelto putoaa aktiiviviljelustatuksesta pois, häviää arvosta samantien 40%). Vuoden vaihteessa alkoi uusi EU:n ohjelmakausi ja suuri osa näitä kuolinpesien ja muiden ei viljelijöiden vuokramaita menetti arvoaan, kun eivät täytä aktiiviviljelystatusta tai peltoa muuttui pakkonurmeksi, jossa ei enää mitään muuta viljelyä sallita hiilinielujen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Merkityksetöntä huuhaata tollanen suvun kotipaikka! Poies vaan ja bemari tilalle. Näytät sitten lapsenlapsille kuvia. Autosta siis.
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä. En oikein tiedä, mikä olisi fiksuinta ja asiaa kysyttäessä en osaa ajatella järjevästi, vaan alkaa surettaa ja häpeän suruani ja sitten vaikutan välinpitämättömältä.
Olisi kuitenkin kaikkien etu nyt pohtia asiaa järkevästi. Tilalla on uusi navetta (2000-luvulla tehty) kaksi lypsyrobottia ja toki tilan vanhakin navetta. Useampi viljasiilo, lietesäiliöitä tms. Toki pellot ja muut.
Tosiaan koska meistä lapsista ei ole kukaan halukas jatkamaan ja en tiedä, olisiko tosiaan fiksua vaan myydä ulkopuolisille ja he sitten ottaisivat koko tilan käyttöönsä. Kun kuitenkin navetta on vielä uusi ja tavallaan typerää laittaa uusi, toimiva navetta pimeäksi ja pois käytöstä.
Maatalousosan vuokraaminen jollekin toiselle lähellä olevalle maatalousyrittäjälle voisi olla vaihtoehto. Asumisosan voisi siten pitää asumiskäytössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se varmaan on kauheaa, jos se siltä tuntuu. Pystytkö ajattelemaan niin, että vaikka luopuisitte siitä paikasta, niin sinulle jää kuitenkin kaikkein tärkeimmät asiat, eli kauniit muistot ja hyvät välit perheenjäseniin?
Itselläni ei ole tuollaista kotitilataustaa, vaan perheeni muutti tuon tuosta, asuimme lapsuudessani useissa eri kaupungeissa ja kaupunkien sisälläkin eri osoitteissa. Meidän äiti opetti meidät lapset ajattelemaan niin, että koti on siellä, missä on läheiset ihmiset. Kodin ilmapiiri syntyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, sanoista ja teoista. Seinät ja katto tuovat vain meille suojaa, eikä niihin kannata kiintyä. Eikä sekään harmittanut, jos kaverit jäi muutossa, koska nyt meillä on kavereita monessa paikassa.
No meillä oli vain rivitalonpätkä lähiössä, mutta kyllä se tuntui surulliselta. Tapahtui jo lukiossa ollessani. Eikä mulla ollut sen jälkeen koskaan paikkaa missä nukkua äitini luona. Tai olohuoneen sohvalle olisin voinut mennä, mutta olisin varmaan itkenyt siinä.
Alue: Aihe vapaa
En jaksanut lukea koko viestiketjua, mutta ainakaan tuosta aloituksesta ei ihan selviä, että onko se jotenkin taloudellisesti pakko myydä jos lehmät laittaa pois? Vai miksi se sitten muka tarvitsisi heti myydä.
Eipä nuo tyhjät navetat ja muut ulkorakennukset mikään kuluerä ole, että miksi sitä ei voi pitää ihan vaan tavallisena omakotitalona? Onko tässä nyt ainoa syy vaan se, että tämä äiti haluaa muuttaa johonkin muualle, ja kaikki muut haluaisivat pitää paikan.
Ei siitäkään hyvää lopputulosta tule jos se isä joka haluaa siinä asua jotenkin puolipakolla häädetään siitä johonkin osakkeeseen.
Voisiko tämän äidin jotenkin maksaa siitä ulos, että saisi itselleen sen haaveilemansa asunnon jostain mistä haluaakin ja sitten tämä isä ja lapset saisivat pitää tilan ja paikan itsellään.
Tai menisi vaikka johonkin edulliseen vuokra-asuntoon tämä äiti. Ymmärrän että todennäköisesti saattaa olla hänen vastuullaan ja kontollaan liian paljon siinä huushollin ja talon pidossa, joten haluaisi helpompaa elämää helpoissa pienemmissä neliöissä.
Jos vain taloudellisesti mahdollista, niin voisi saada molemmat.