Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuuden kodista (suvun tila) luopuminen, onko niin kauheaa kuin se tuntuu?
Meillä on pitkään suvussa pysynyt koti, maatila karjoineen. Siellä minä ja kaikki 6 sisarustani ollaan kasvettu. Oma vanhempi, isovanhemmat tms.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että jatkajaa tilalle ei ole ja itse tiedän, mikä homma olisi moista pitää. Minulla ei myöskään ole halua tai kiinnostusta, osaamista pitää moista työleiriä.
Vanhempani eivät ole kovin vanhoja, ja heillä tuntuu olevan eripuraa, mitä tehdään. Toinen vanhemmista haluaisi myydä kaiken ja muuttaisi keskenään helppohoitoisempaan kotiin. Toinen vanhemmista ei halua muuttaa ja haluisi jatkaa vielä tilan pitoa 10 vuotta, eikä sittenkään haluisi muuttaa, ainoastaan myydä karjan, mutta asua tuossa talossa, missä on syntynytkin.
Asia aiheuttaa minussa niin syviä surun tuntemuksia, etten oikein saa sanaa suusta, jos esimerkiksi meidän lasten mielipidettä kysytään. Ollaan kaikki kuitenkin jo aikuisia me sisarukset, jotkut perheellisiä, minä itse en. Olen 25-vuotias. Meidän lasten mielipiteellä ei sinänsä väliä ole.
Vietetään edelleen todella paljon kaikki lapset usein tuolla lapsuuden kodissa. Ja lapsenlapset. Lapsenlapset (eli siis sisarusteni lapset) ovat todella kiinnostuneita maatilasta, eläimistä, koneista tms. Ollaan melko perhekeskeinen perhe. Siellä puuhastellaan välillä paljonkin ja itselleni on tosi rakas ajatus näyttää näille pienillä omia lapsuuden leikkejä, paikkoja, asioita ja kaikkea muistoja maatilalta. Vapaa-ajastani varmaan 40% vietän siellä, eli paljon.
Kuitenkin kun mietin, että kun tila ja lapsuudenkoti myydään, mut valtaa niin suuri suru, ja haikeus. En millään haluisi naiviilla ajatustavallani luopua siitä kodista. Vaikkei se asia ole ollenkaan käsissäni ja tietysti tärkeintä on, että kaikki osapuolet ovat onnellisia ja tekevät, miltä heistä tuntuu. En halua olla mikään vastarannan kiiski.
Kuitenkin vaikka harvemmin itken ja muutenkin olen melko viilipytty, tämä asia tuntuu itselleni tosi surulliselta, haikealta ja en vaan meinaa kestää sitä ajatusta. En ole näistä ajatuksista puhunut kellekkään.
Jos joku kysyy minulta asiasta, vastaan melkein tyynen asiallisena, jopa vähän voisin väittää, "tehkää mitä haluatte" ettei asia kiinnostaisi. Kun pääsen omaan rauhaan, meinaan itkeä vollottaa kun tuntuu, että pala minuudesta viedään, kun suvun koti ja maatila ja karja häviää.
Ihmettelen suurta reaktiotani, ja haluisin kysyä, onko teillä millaisia kokemuksia lapsuuden kodista luopumisesta? Tuntuiko se pahemmalta mitä odotit, vai tuntuiko se ei-niin-kauhealta, mitä osasit odottaa?
Kommentit (212)
Olisiko told ilman vanhempien passaamista mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vanhemmat erosi tuossa tilanteessa ja äiti muutti muualle. Heillä oli avioehto, joten koko ikänsä kunnalla töissä ollut äiti muutti vuokrakaksioon, muuhun ei hänellä ollut varaa. Isä jäi tilalle yksin, hänen lapsuudenkotinsahan se on. Isällä on nyt uusi vaimo ja tällä 3 teini-ikäistä lasta, he elävät tilalla onnellista perhe-elämää ja meidän lapsuudenkodista on jäljellä enää muistot.
Olen onnellinen isän puolesta, hän voi jatkaa sitä elämää, jota halusi ja myös äiti teki omalta osaltaan oikean valinnan, vaikka onkin yksin. Meille lapsille ( 3 kpl) vanhempien ero oli kova paikka, koska lapsuudenkoti katosi sellaisena kuin se meille oli.
Mutta eipä tarvitse miettiä jatkajaa!
Mikset voisi sanoa rehellisesti omaa kantaasi?Ei kait se kenenkään etu ole jos ei puhuta suoraan.
Voisiko ajatella että vanhempasi jäisivät taloon asumaan ja vuokraisivat pellot?
Luulisi, että noin pitkän historian omaava tila täytyisi jossain muodossa säilyttää suvussa ja tottakai asia koskee myös lapsia.
Karjasta voi luopua ja jäädä tilalle asumaan. Tuntuu, että teidän ap olisi tärkeää keskustella. Siten voisit huojentaa sydämesi taakkaa.
Minun kotitilalla oli karjaa. Karjasta on luovuttu, kun melko pieni tila oli kannattamaton.
Isä on kuollut, äiti on laitoksessa, kun liikkuminen on huonoa, kaksosveljet asuvat tilalla. Me muut sisarukset käydään silloin tällöin.
Minulle olisi hyvin haikeaa ja raskasta, jos veljeni luopuisivat tilasta. Sellaista ei ole nyt näköpiirissä.
Ymmärrän tunteesi.
Kaikista parasta on järkisuhtautuminen. Isoa työleiriä ei pyöritetä kaupungista käsin kaukosäätimellä.
Tyhjänä tila on kuluerä ja huoltokohde.
Vaikka tila myydään, voi olla, että se jatkaa toimintaa. Hienoin on, jos tila saa kyvykkään jatkajan, oli jatkaja omista tai vieras.
Jos tilassa on rantapalstoja, lohkokaa kesämökkipaikat niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä äitisi voi ostaa kaupungista pikkuasunnon kesämökiksi
Ei mun mielestä ole tuntunut pahalta lapsuudenkodista luopuminen. Muistot säilyvät kuitenkin ja valokuvat. Nyt meillä on oma paikka, missä vietämme lomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotiin on vahva tunneside, enemmän ihmettelisin jos et tuntisi mitään. Mutta tätä se on: luopumista. Ei siitä pääse eroon, jossain vaiheessa pitää luopua.
Itse olen käynyt suruprosessia läpi mummolan kohdalla. Se myytiin. Tajusin että lapsuus on ohi, muistot jää, paikka ei ole enää sama kuin kauan sitten.
Jokunpäivä jonkun teistä pitää tila ostaa itselleen tai lohkoa tms tai myydä
Jos kukaan ei aio jatkaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kalenteri vuosi on mennyt huomaat että se oli elämäsi paras päätös.
Vierailija kirjoitti:
Mikset voisi sanoa rehellisesti omaa kantaasi?Ei kait se kenenkään etu ole jos ei puhuta suoraan.
Voisiko ajatella että vanhempasi jäisivät taloon asumaan ja vuokraisivat pellot?
Luulisi, että noin pitkän historian omaava tila täytyisi jossain muodossa säilyttää suvussa ja tottakai asia koskee myös lapsia.
Sitä vartenhan niitä lapsia on tehty, että joku jatkaa. Mutta maatalous jää Suomessa muutaman sadan ökytilan hommiksi. Sitä kutsuttiin ennen vanhaan rakennemuutokseksi, eikä se pelkästään huono juttu ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset voisi sanoa rehellisesti omaa kantaasi?Ei kait se kenenkään etu ole jos ei puhuta suoraan.
Voisiko ajatella että vanhempasi jäisivät taloon asumaan ja vuokraisivat pellot?
Luulisi, että noin pitkän historian omaava tila täytyisi jossain muodossa säilyttää suvussa ja tottakai asia koskee myös lapsia.Sitä vartenhan niitä lapsia on tehty, että joku jatkaa. Mutta maatalous jää Suomessa muutaman sadan ökytilan hommiksi. Sitä kutsuttiin ennen vanhaan rakennemuutokseksi, eikä se pelkästään huono juttu ole.
Jatkan tähän vielä, että oma, siihen aikaan elinkelpoinen tila, pantiin pakettiin jo vuosikymmeniä sitten ja koko roska myytiin muutama vuosi sitten meidän lasten toimesta. Sisaruksiin sattui pahemmin.
Joo kyllä. En oikein tiedä, mikä olisi fiksuinta ja asiaa kysyttäessä en osaa ajatella järjevästi, vaan alkaa surettaa ja häpeän suruani ja sitten vaikutan välinpitämättömältä.
Olisi kuitenkin kaikkien etu nyt pohtia asiaa järkevästi. Tilalla on uusi navetta (2000-luvulla tehty) kaksi lypsyrobottia ja toki tilan vanhakin navetta. Useampi viljasiilo, lietesäiliöitä tms. Toki pellot ja muut.
Tosiaan koska meistä lapsista ei ole kukaan halukas jatkamaan ja en tiedä, olisiko tosiaan fiksua vaan myydä ulkopuolisille ja he sitten ottaisivat koko tilan käyttöönsä. Kun kuitenkin navetta on vielä uusi ja tavallaan typerää laittaa uusi, toimiva navetta pimeäksi ja pois käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä. En oikein tiedä, mikä olisi fiksuinta ja asiaa kysyttäessä en osaa ajatella järjevästi, vaan alkaa surettaa ja häpeän suruani ja sitten vaikutan välinpitämättömältä.
Olisi kuitenkin kaikkien etu nyt pohtia asiaa järkevästi. Tilalla on uusi navetta (2000-luvulla tehty) kaksi lypsyrobottia ja toki tilan vanhakin navetta. Useampi viljasiilo, lietesäiliöitä tms. Toki pellot ja muut.
Tosiaan koska meistä lapsista ei ole kukaan halukas jatkamaan ja en tiedä, olisiko tosiaan fiksua vaan myydä ulkopuolisille ja he sitten ottaisivat koko tilan käyttöönsä. Kun kuitenkin navetta on vielä uusi ja tavallaan typerää laittaa uusi, toimiva navetta pimeäksi ja pois käytöstä.
Tuo on vanhempasi elämäntyö ja ilmeisen elinkelpoinen tila, mikä sinä siis olet sanomaan että laittakaa myyntiin jos hänellä on työvuosiakin vielä 10 vuotta jäljellä?
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä. En oikein tiedä, mikä olisi fiksuinta ja asiaa kysyttäessä en osaa ajatella järjevästi, vaan alkaa surettaa ja häpeän suruani ja sitten vaikutan välinpitämättömältä.
Olisi kuitenkin kaikkien etu nyt pohtia asiaa järkevästi. Tilalla on uusi navetta (2000-luvulla tehty) kaksi lypsyrobottia ja toki tilan vanhakin navetta. Useampi viljasiilo, lietesäiliöitä tms. Toki pellot ja muut.
Tosiaan koska meistä lapsista ei ole kukaan halukas jatkamaan ja en tiedä, olisiko tosiaan fiksua vaan myydä ulkopuolisille ja he sitten ottaisivat koko tilan käyttöönsä. Kun kuitenkin navetta on vielä uusi ja tavallaan typerää laittaa uusi, toimiva navetta pimeäksi ja pois käytöstä.
Jos joku naapuri ei halua siellä lehmiä hoitaa, niin navetta Suomessa on usein lihakarjan suurimpia kustannuseriä. Joku lähistöltä tuo varmaan mielellään lihamullit sinne navettaan, ettei se tyhjillään ole. Käy sitten vain ruokkimassa ne siellä. Robotin voi aina myydä.
Mutta kiitos kovasti kommenteista. Tosiaan ajatuksissani vuorottelee sekä naiivit, lapselliset ajatukset. Surulliset ja todella haikeat ja haluaisin pitää sukumme tilan, vaikka karja häviäisi, navetta pimenisi ja pellot vuokrattaisi.
Kun taas välillä vuorottelee ne järkevät ajatukset, miksei maatilaa, joka on täysin toimiva ja vielä uuden puolelle luokiteltava navettoineen, voisi ostaa sitten ulkopuolinen ja hän jatkaisi sitten intohimollaan työtä.
Tilanpidon lopettamisessa olisi ainakin se hyvä puoli, että seuraava sukupolvi ei joutuisi samaa syyllisyyttä tuntemaan, kun se aika tulee.
Oma lapsuudenkotini on juuri myynnissä eikä tunnu yhtään miltään, koska mulla on niin huonot muistot kotoa.
Valokuvia on, muistot valitettavasti ikäviä.
Itse paikka saisi mun puolestani vaikka palaa poroksi.
Olen muutenkin aikuisena päättänyt, että minä en sitten mihinkään tiettyyn kiinteistöön jumitu, koska elämä vie mennessään eikä ole järkevää pitää kynsin hampain kiinni jostain vanhasta. Olen muuttanut monta kertaa, jopa eri maahan, pari ok-taloa on ollut ja nekin on myyty vaikka niissä tehtiin paljon töitä. Monessa vuokrahuoneistossakin on tullut asuttua.
No siis vanhempani haluaisivat jo alkaa myydä sen. Ovat puhuneet ajatuksesta vuosia a työvuosia olisi varmaan vielä 5-10. Mutta nyt tämä myymisasia on ollut kovasti tapetilla ja vuodet kuluu kovin äkkiä.
Mutta tosiaan vanhemmillani on eri ajatuksia, toinen haluaa myydä ja toinen ei. Kyselevät meiltä lapsilta, ja mitä mieltä olemme.
Alue: Aihe vapaa
On varmasti vaikea luopua rakkasta lapsuudenkodista. Tunteesi ovat täysin sallittuja ja ymmärrettäviä. Voimia!