Mitä tarkoittaa itsensä rakastaminen? Miten se ilmenee käytännössä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidät huolta itsestäsi, henkisestä ja fyysisestä puolesta. Ymmärrät että elämässä ihmisellä ei ole muuta omaa kuin itsensä. Se on paras ystäväsi ja myös vihollisesi jos niin valitset. Se mahdollistaa jokaisen päivän, kantaa sinua, ruokkii sinut, parantaa sairautesi. Se antaa sinulle suuret elämykset jos niin haluat. Se on aina läsnä eikä koskaan jätä sinua yksin vaikka muut jättäisivät. Tässä ainakin syitä rakastaa itseäsi.

Mutta yksin ollessa on yksinäinen olo. Eli on yksin vaikka olisikin itsensä kanssa.

Ei kaikilla ole. Ei minulla ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että voi syödä La Casina -valmispizzan jälkeen vielä Aino-paketin kokonaan ja tuntea yhä olonsa voimaantuneeksi.

Kirjoittaja korjaa. Tuo olikin itseinhoa. Jostain syystä sitä pidetään nykyään kuitenkin hyvänä asiana.

Armollisuus itseään kohtaan on yksi itsensä rakastamisen peruselementti. Joten jos joskus tulee nautittua herkullisesta ruoasta, tekee sen hyvällä omallatunnolla eikä soimaa itseään. Muina päivinä voi sitten jatkaa terveellisellä ruokavaliolla.

Armollisuus itseä kohtaan on jotain muuta kuin oman kehon pahoinpiteleminen sairaalloisella ylipainolla.

Sinä et ainakaan selvästi kykene rakastamaan itseäsi etkä muita.

Kaikille tapahtuu välillä repsahduksia eikä se ole yhtä kuin sairaalloinen ylipaino. Armollisuus itseään kohtaan on avain siihen, että oppii rakastamaan itseään ja kohtelemaan itseään hyvin sekä paranemaan sairaalloisesta ylipainoista. Jos vain soimaa itseään tai joutuu kuuntelemaan muiden soimausta, ajautuu yhä syvemmälle itseinhon suohon, jota sitten lääkitsee itseään tuhoavalla tavalla, kun binge eating. Tämän vuoksi kehopositiivisuus on avain painonhallintaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että pitää itsestään hyvää huolta; uni ja lepo, ravitsemus, liikunta ja mielekkäät puuhat. Läheiset ihmissuhteet. Vaalii kaikkea, mikä tekee itselle hyvää. Epäonnistumisiin suhtaudutaan lempeästi ja armollisesti oppimiskokemuksina. Sisäinen ääni on myönteinen, ei kritisoiva, sättivä, syyllistävä.

Entä jos ei ole niitä läheisiä ihmissuhteita, koska lapsuuden perhe on mitä on? Siitä huolimatta, että pitää itsestään huolta ja tietää ansaitsevansa yhtä reilua kohtelua kuin muutkin. Siitä huolimatta, että yrittää jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja löytää rakkautta?

Sanotaan, että pitää ensin rakastaa itseään, ennen kuin voi rakastaa muita. Mutta kuinka voi rakastaa itseään, jos ei ole koskaan tullut rakastetuksi eikä ole niitä läheisiä ihmissuhteita? Kuinka päästä tästä noidankehästä?

Rakastamisen opettelua voi opetella itsensä kanssa. Miten osoittaisit rakkautta toiselle? Sen voi tehdä itselle.

Jos "yrittää jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja löytää rakkautta", voi se olla ihmisille alitajuisesti luotaantyöntävä piirre ja syy miksi niitä ihmissuhteita ei löydy. Se voi myös toimia magneettina sellaisille, joilla on taipumusta käyttää hyväksi.

Suosittelen noidankehän rikkomiseen sellaista, että hyväksyisit nykyhetken ja tilanteen sellaisena kuin se on. Tuntisit itsesi mahdollisimman tyytyväiseksi ja kokonaiseksi jo ennen kuin toinen ihminen saapuu elämääsi. Myös sitä rakkauden osoittamista ja tuntemista itseään kohtaan kannattaa tietoisesti harjoittaa, siittä tulee kiva olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä näkyy siten, että kohtelee itseään kuin parasta ystäväänsä. Pitää huolta itsestään. Jos joku kohtelee huonosti, lähtee pois, eikä jää sellaiseen suhteeseen.

Entä jos kaikki kohtelee huonosti tai siis lähinnä kaikki ovat välinpitämättömiä eivätkä halua seuraasi? Miten silloin rakastetaan itseä?

Päättämällä. Ei silleen, että antaa toisten ihmisten määritellä sitä miten näkee itsensä.

Mutta jos haluaa seuraa eikä saa sitä, ja sosiaalisten suhteiden puutteen vuoksi voi huonosti?

Se on se halu joka tekee olon huonoksi. On totta, errä ihminen on sosiaalinen otus, mutta se, että ylipäänsä haluaa jotain mitä itsellä ei ole on huonon fiiliksen tekijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että pitää itsestään hyvää huolta; uni ja lepo, ravitsemus, liikunta ja mielekkäät puuhat. Läheiset ihmissuhteet. Vaalii kaikkea, mikä tekee itselle hyvää. Epäonnistumisiin suhtaudutaan lempeästi ja armollisesti oppimiskokemuksina. Sisäinen ääni on myönteinen, ei kritisoiva, sättivä, syyllistävä.

Entä jos ei ole niitä läheisiä ihmissuhteita, koska lapsuuden perhe on mitä on? Siitä huolimatta, että pitää itsestään huolta ja tietää ansaitsevansa yhtä reilua kohtelua kuin muutkin. Siitä huolimatta, että yrittää jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja löytää rakkautta?

Sanotaan, että pitää ensin rakastaa itseään, ennen kuin voi rakastaa muita. Mutta kuinka voi rakastaa itseään, jos ei ole koskaan tullut rakastetuksi eikä ole niitä läheisiä ihmissuhteita? Kuinka päästä tästä noidankehästä?

Rakastamisen opettelua voi opetella itsensä kanssa. Miten osoittaisit rakkautta toiselle? Sen voi tehdä itselle.

Jos "yrittää jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja löytää rakkautta", voi se olla ihmisille alitajuisesti luotaantyöntävä piirre ja syy miksi niitä ihmissuhteita ei löydy. Se voi myös toimia magneettina sellaisille, joilla on taipumusta käyttää hyväksi.

Suosittelen noidankehän rikkomiseen sellaista, että hyväksyisit nykyhetken ja tilanteen sellaisena kuin se on. Tuntisit itsesi mahdollisimman tyytyväiseksi ja kokonaiseksi jo ennen kuin toinen ihminen saapuu elämääsi. Myös sitä rakkauden osoittamista ja tuntemista itseään kohtaan kannattaa tietoisesti harjoittaa, siittä tulee kiva olo.

On helpommin sanottu kuin tehty. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee muita ihmisiä tunteakseen itsensä kokonaiseksi. Läheiset ihmissuhteet ovat välttämättömyys onnellisuudelle. Kuinka moni on niin vahva ja muista riippumaton, että tuntisi olonsa hyväksi yksin ilman yhtäkään välittävää ihmistä elämässään?

Rakastaa itseään niin, että pitää itsestään huolta: ei mässäile roskaruoalla ja liikkuu tarpeeksi. Eikä anna itsensä lihoa ylipainoiseksi, koska se vasta itsensä vihaamista on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että pitää itsestään hyvää huolta; uni ja lepo, ravitsemus, liikunta ja mielekkäät puuhat. Läheiset ihmissuhteet. Vaalii kaikkea, mikä tekee itselle hyvää. Epäonnistumisiin suhtaudutaan lempeästi ja armollisesti oppimiskokemuksina. Sisäinen ääni on myönteinen, ei kritisoiva, sättivä, syyllistävä.

Entä jos ei ole niitä läheisiä ihmissuhteita, koska lapsuuden perhe on mitä on? Siitä huolimatta, että pitää itsestään huolta ja tietää ansaitsevansa yhtä reilua kohtelua kuin muutkin. Siitä huolimatta, että yrittää jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja löytää rakkautta?

Sanotaan, että pitää ensin rakastaa itseään, ennen kuin voi rakastaa muita. Mutta kuinka voi rakastaa itseään, jos ei ole koskaan tullut rakastetuksi eikä ole niitä läheisiä ihmissuhteita? Kuinka päästä tästä noidankehästä?

Rakastamisen opettelua voi opetella itsensä kanssa. Miten osoittaisit rakkautta toiselle? Sen voi tehdä itselle.

Jos "yrittää jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja löytää rakkautta", voi se olla ihmisille alitajuisesti luotaantyöntävä piirre ja syy miksi niitä ihmissuhteita ei löydy. Se voi myös toimia magneettina sellaisille, joilla on taipumusta käyttää hyväksi.

Suosittelen noidankehän rikkomiseen sellaista, että hyväksyisit nykyhetken ja tilanteen sellaisena kuin se on. Tuntisit itsesi mahdollisimman tyytyväiseksi ja kokonaiseksi jo ennen kuin toinen ihminen saapuu elämääsi. Myös sitä rakkauden osoittamista ja tuntemista itseään kohtaan kannattaa tietoisesti harjoittaa, siittä tulee kiva olo.

On helpommin sanottu kuin tehty. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee muita ihmisiä tunteakseen itsensä kokonaiseksi. Läheiset ihmissuhteet ovat välttämättömyys onnellisuudelle. Kuinka moni on niin vahva ja muista riippumaton, että tuntisi olonsa hyväksi yksin ilman yhtäkään välittävää ihmistä elämässään?

Tottakai se on helpommin sanottu kuin tehty.

Onnellisuus syntyy ihmisen sisällä, ei ulkoisista tekijöistä. Eli läheiset ihmissuhteet ei ole välttämättömyys. Vaikka ulkoisista asioista voi olla apua onnellisuuden saavuttamisessa, mikään ei ole välttämättömyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että pitää itsestään hyvää huolta; uni ja lepo, ravitsemus, liikunta ja mielekkäät puuhat. Läheiset ihmissuhteet. Vaalii kaikkea, mikä tekee itselle hyvää. Epäonnistumisiin suhtaudutaan lempeästi ja armollisesti oppimiskokemuksina. Sisäinen ääni on myönteinen, ei kritisoiva, sättivä, syyllistävä.

Entä jos ei ole niitä läheisiä ihmissuhteita, koska lapsuuden perhe on mitä on? Siitä huolimatta, että pitää itsestään huolta ja tietää ansaitsevansa yhtä reilua kohtelua kuin muutkin. Siitä huolimatta, että yrittää jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja löytää rakkautta?

Sanotaan, että pitää ensin rakastaa itseään, ennen kuin voi rakastaa muita. Mutta kuinka voi rakastaa itseään, jos ei ole koskaan tullut rakastetuksi eikä ole niitä läheisiä ihmissuhteita? Kuinka päästä tästä noidankehästä?

Rakastamisen opettelua voi opetella itsensä kanssa. Miten osoittaisit rakkautta toiselle? Sen voi tehdä itselle.

Jos "yrittää jatkuvasti tutustua uusiin ihmisiin ja löytää rakkautta", voi se olla ihmisille alitajuisesti luotaantyöntävä piirre ja syy miksi niitä ihmissuhteita ei löydy. Se voi myös toimia magneettina sellaisille, joilla on taipumusta käyttää hyväksi.

Suosittelen noidankehän rikkomiseen sellaista, että hyväksyisit nykyhetken ja tilanteen sellaisena kuin se on. Tuntisit itsesi mahdollisimman tyytyväiseksi ja kokonaiseksi jo ennen kuin toinen ihminen saapuu elämääsi. Myös sitä rakkauden osoittamista ja tuntemista itseään kohtaan kannattaa tietoisesti harjoittaa, siittä tulee kiva olo.

On helpommin sanottu kuin tehty. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee muita ihmisiä tunteakseen itsensä kokonaiseksi. Läheiset ihmissuhteet ovat välttämättömyys onnellisuudelle. Kuinka moni on niin vahva ja muista riippumaton, että tuntisi olonsa hyväksi yksin ilman yhtäkään välittävää ihmistä elämässään?

Jatkan. Teen kivoja asioita itsekseni, käyn ravintoloissa nauttimassa hyvästä ruoasta, liikun luonnossa, katselen hyviä sarjoja ja elokuvia, hellin koiraani, nautin pienistä asioista, matkustelen. Olen myös käynyt 15 vuotta terapiaryhmissä, harjoitellut mindfulnesia ja lukenut self help -kirjallisuutta. Pyrin ottamaan muut ihmiset huomioon ja kohtelen heitä kuin toivoisin itseäni kohdeltavan. Olen avoin ja pystyn keskustelemaan kaikesta, vaikeistakin asioista. Kaikesta huolimatta en ole onnistunut löytämään läheisiä ihmissuhteita. Eniten masentaa jatkuva yksinäisyys ja torjutuksi tulemiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä näkyy siten, että kohtelee itseään kuin parasta ystäväänsä. Pitää huolta itsestään. Jos joku kohtelee huonosti, lähtee pois, eikä jää sellaiseen suhteeseen.

Entä jos kaikki kohtelee huonosti tai siis lähinnä kaikki ovat välinpitämättömiä eivätkä halua seuraasi? Miten silloin rakastetaan itseä?

Päättämällä. Ei silleen, että antaa toisten ihmisten määritellä sitä miten näkee itsensä.

Mutta jos haluaa seuraa eikä saa sitä, ja sosiaalisten suhteiden puutteen vuoksi voi huonosti?

Se on se halu joka tekee olon huonoksi. On totta, errä ihminen on sosiaalinen otus, mutta se, että ylipäänsä haluaa jotain mitä itsellä ei ole on huonon fiiliksen tekijä

Yksinäisyyden tunne on ihmisen selviytymisen kannalta hyvä asia. Yksinäisyys, joka aiheuttaa suorastaan fyysistä kipua, motivoi ihmistä muuttamaan olosuhteitaan ja hakeutumaan ihmisten luo. Tämä on evoluution mukanaan tuoma selviytymismekanismi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä näkyy siten, että kohtelee itseään kuin parasta ystäväänsä. Pitää huolta itsestään. Jos joku kohtelee huonosti, lähtee pois, eikä jää sellaiseen suhteeseen.

Entä jos kaikki kohtelee huonosti tai siis lähinnä kaikki ovat välinpitämättömiä eivätkä halua seuraasi? Miten silloin rakastetaan itseä?

Päättämällä. Ei silleen, että antaa toisten ihmisten määritellä sitä miten näkee itsensä.

Mutta jos haluaa seuraa eikä saa sitä, ja sosiaalisten suhteiden puutteen vuoksi voi huonosti?

Se on se halu joka tekee olon huonoksi. On totta, errä ihminen on sosiaalinen otus, mutta se, että ylipäänsä haluaa jotain mitä itsellä ei ole on huonon fiiliksen tekijä

Tämä sopii paremmin materialistisiin asioihin tai siihen, että vertailee itseään jatkuvasti niihin, joilla menee vielä paremmin. On täysin tervettä tuntea huonoa oloa, jos ei ole perusasioita, kuten kattoa pään päällä, ruokaa tai jos joutuu elämään turvattomissa olosuhteissa. 

Onko naiset tullut näin sokeaksi omalle itserakkaudelle kun ei edes enää ymmärrä mitä se tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Onko naiset tullut näin sokeaksi omalle itserakkaudelle kun ei edes enää ymmärrä mitä se tarkoittaa?

Voitko tarkentaa

Minä olen huippuyöhkeä itserakas narsisti. Esim. omat postini palstalla ovat ihan parhaita ja rakastun aina itseeni uudelleen kun luen ne <3

Miten rakastaminen ylipäänsä ilmenee? Kohtelee itseään niin hyvin kuin mahdollista.