Intian väestömäärä paisuu vauhdilla, ja se on pian koko maailman ongelma
Intiasta tulee pian maailman väkirikkain maa. Demografinen etu saattaa pian muuttua taakaksi. Pikkukaupungit ovat jo täynnä turhautuneita nuoria.
Kommentit (21)
Intian väkiluku kasvaa huimaa vauhtia ja ennusteiden mukaan Intia ohittaa pian Kiinan väkimäärällään.
Tällä hetkellä Intian väkiluku on 1,3i miljardia ihmistä ja Kiinan 1,38 miljardia. Vuoteen 2022 mennessä Intian uskotaan kuitenkin saavuttavan Kiinan väkiluvun, jonka tällöin arvellaan olevan 1,4 miljardia ihmistä.
Sen jälkeen Intian arvellaan ohittavan Kiinan väkiluvullaan, jolloin Intiasta tulee maailman väkirikkain valtio.
Suurimmat vaikutukset väestön kasvulla kohdistuisivat Intiassa maan talouteen. Toisaalta Intian olisi välttämätöntä myös kehittää maatalous- ja ruoanjakelujärjestelmiään, sekä julkista liikennettään väestön kasvaessa.
Ei me ees tajuta sitä väkimäärää.
Ydinohjusisku sellaisiin maihin joissa lisäännytään kuin kanit. Pelastaa maapallon kun ihmisiä vähenee.
Kyllä tähän jostain syystä varmaan ruuhkamaksun kaltainen vero voitaisiin pääkaupunkiseudun yksityisautoilijoille laittaa, kun se nyt on ratkaisu kaikkeen globaaliin ongelmaan. Vähemmän yksityisautoiluja, vähemmän intialaisia.
Suomeenkin on alkanut tulla intialaisia, jopa meidän pikkukaupunkiin. Alakerrassa on intialainen ravintola ja tänään näin kaksi intialaista naista kadulla. Mun mielestä ihan kiva juttu, ne on ystävällisiä ja ahkeria ihmisiä.
Eikös se mennyt niin että naisia piti kouluttaa niin sikiäminen vähenee. Pitäisikö sielläkn opettaa enemmän että nushiminen ilman gummii ei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa vähenee synnytykset ja me joudumme maksajiksi ilmasto -ongelmille kun muut pukkaavat lapsia tähän maaimaan. Ja kaiken päälle meitä syyllistetään .
No otetaa muutama satatuhatta intialaista tänne niin saadaa lisää ihmisii ja Intian väkiluku ei kasva nii paljo.
Briteissä intialaiset on menestyjiä ja muslimit luusereita joilla osalla ainakin lienee kiero juoni vallata koko maa.
Toisaalta Kiinan väkiluku lähtee dramaattiseen laskuun. Ne on hyvin älykkäitä ihmisiä ja väestönkasvu entistä enemmän keskittyy tyhmien ihmisten maihin.
The country’s total fertility rate decreased from 2.6 in the late 1980s – well above the 2.1 needed to replace deaths – to just 1.15 in 2021.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa vähenee synnytykset ja me joudumme maksajiksi ilmasto -ongelmille kun muut pukkaavat lapsia tähän maaimaan. Ja kaiken päälle meitä syyllistetään .
No otetaa muutama satatuhatta intialaista tänne niin saadaa lisää ihmisii ja Intian väkiluku ei kasva nii paljo.
Kuka kouluttaa ne ja mistä työpaikat? Mashanmuutolla on tähänkin asti ollut lähinnä negatiivisia vaikutuksia käytännössä koko Euroopassa ellei "ilosia ruuanlaitto ja leikki hetkiä" lasketa. Parempi vaa alkaa säästämään eläkettä ja massia sateisten vuosien varalle.
No onneksi saadaan kaikki IT ammattilaiset Intiasta. Voidaan lopettaa synnytykset kokonaan.
Oikeastaan spermankin voi lähettää vaikka belgiaan ja syntynyt vauva vaikka postina takaisin Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa vähenee synnytykset ja me joudumme maksajiksi ilmasto -ongelmille kun muut pukkaavat lapsia tähän maaimaan. Ja kaiken päälle meitä syyllistetään .
Se on Suomalaisen heteromiehen syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa vähenee synnytykset ja me joudumme maksajiksi ilmasto -ongelmille kun muut pukkaavat lapsia tähän maaimaan. Ja kaiken päälle meitä syyllistetään .
No otetaa muutama satatuhatta intialaista tänne niin saadaa lisää ihmisii ja Intian väkiluku ei kasva nii paljo.
Sitten opetetaan niille tärkeimmät Suomen sanat.
Jos olisit kirjoittanut afrikan intian sijaan niin olisi poistunut heti, vaikka totta sekin olisi.
Tai ainakin euroopan kun kohta niitä on miljardi uimassa välimeren yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa vähenee synnytykset ja me joudumme maksajiksi ilmasto -ongelmille kun muut pukkaavat lapsia tähän maaimaan. Ja kaiken päälle meitä syyllistetään .
Se on Suomalaisen heteromiehen syy.
Ja lesbojen jotka vihaavat miehiä eivätkä halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa vähenee synnytykset ja me joudumme maksajiksi ilmasto -ongelmille kun muut pukkaavat lapsia tähän maaimaan. Ja kaiken päälle meitä syyllistetään .
No otetaa muutama satatuhatta intialaista tänne niin saadaa lisää ihmisii ja Intian väkiluku ei kasva nii paljo.
Sitten opetetaan niille tärkeimmät Suomen sanat.
Eihän noin ehdi oppia mitään.Ei kumma että nämä insinöörit pyörii työttöminä.
Aikamoinen jono tulee olemaan suominaiselle kun niitä otetaan tänne. Noh, suominainenhan tykkää ulkkareista joten win win.
Suomessa vähenee synnytykset ja me joudumme maksajiksi ilmasto -ongelmille kun muut pukkaavat lapsia tähän maaimaan. Ja kaiken päälle meitä syyllistetään .