Valitusvirsi marttyyrilta

En kaipaa neuvoja tai sääliä, kunhan puran jonnekkin, ehkä joku samaistuu.
Lapsuuden hoidin vanhempaani, joka oli epävakaa, otti lemmikkejä ei hoitanut, ei minnusta ja pikkusisaresta myöskään pystynyt huolta pitämään. Ala-aste ikäisenä, hoidin kodin, lemmikit, vanhempani ja sisarukseni.
Jatkoin sinnikkäästi koulunkäyntiä, valmistuin korkeakoulusta ja lähdin työuralle, jossa menestyin.
Perustin perheen, erosin, hoidin taas lähes yksin lapseni, vanhempaani, sukulaista.
Lapseni ovat jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä, piloille lellittyjä, passattavia, kaikki odotetaan tulevan vakmiina eteen. Hautasin vanhempani, jäin selvittelemään talous yms. sotkuja yksin, oli koiraa, kissaa.. ja vaikka mitä, ulosoton lista monisivuinen. Sain hoidettua.
Sairas sukulaisena elää vielä, häntä hoidan nyt enemmän ja enemmän, olen ainoa joka suostuu.
Sisareni elää omaa elämäänsä, eläkkeellä, ei pida yhteyttä.
Lähdin parisuhteeseen jokunen vuosi sitten, erostani oli jo mennyt kolmisen vuotta. Passattavaa lisää, hänellä on oma koti, en halunnut talouttani enää jakaa. Vaan siellä pyykkään, pesen, ruuat laitan, kun olemme minun luona, sama homma..
Olen niin kypsä, sen yhden kerran kun joku keittäisi mulle aamukahvin, tekisi vaikka leivän.. itkisin ilosta.
Ja jos nuo melkein aikuiset lapset pesisivät kerrankin omat pyykkinsä, toisivat astiat koneeseen, tyhjentäisivät sen, veisivät täyden roskapussin.. itkisin ilosta.

Jos joku tulisi ja halaisi ja sanoisi että olet ihana ja kultainen, kiitos..itkisin ilosta.