Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
11-vuotias tyttö ja koulunkäynti, taas tämä hel****** alkaa
10.08.2022 |
Mikään ei ole hyvä. Liian aikaiset aamut, liian myöhään koulua. Typerä opettaja joka ei tajua mitään. Kavereita on/off.
Koko viime vuosi meni siihen, että opettaja soittaa milloin mistäkin. Tyttö kävi kuraattorilla puhumassa. Yritettiin kotona auttaa, kuunnella, antaa olla - jatkuva tasapainoilu vei voimia. Lopulta oli pakko sanoa tytölle, että tämä ei voi jatkua niin että koko perhe menee varpaillaan aamusta iltaan ja että mikään ei muka ole hyvin.
Vanhempana totta kai katsottu peiliin, mietitty omia toimintatapoja. Mutta ei me puolison kanssa voida tehdä mitään sille, että jollain muulla perheellä on (?) jotain aina enemmän kuin meillä. En voi muuttaa luonnettani niin että fanittaisin samaa bändiä kuin parhaan kaverinsa äiti tekee.
Please älkää dissatko! Olen henkisesti aivan loppu tuon lapsen kanssa, kun mikään ei tunnu auttavan. Saa harrastaa, mutta hänellä on myös paljon vapaa-aikaa. Mutta aamu alkaa mökötyksellä tai tietynlaisella mulkoilulla ja päivä päättyy taisteluun yöraudoista.
Kommentit (53)
Tehkää kakaroita, kakarat on ihania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä kuvittelette?
Millainen itse olit tuossa iässä.
Tyttö oppi ennen eskaria jo lukemaan, ja on ollut aina fiksu ja taitava fyysisesti. Koulun edetessä muut on kuitenkin kirineet kiinni, ja osa varmasti jo ohi hänestä. Olen miettinyt, että sen huomaaminen, että hän ei olekaan automaattisesti hyvä kaikessa, on ollut rankka kolaus. Hänelle on kyllä sanottu aina, että toisissa asioissa toiset on hyviä ja toisissa jotkut muut. Ja että kaikki joutuu opetella asioita alusta ennen kuin ehkä joskus on hyvä.
Tyttö on ollut aina herkkä, oikeudenmukainen ja rauhallinen. Hiljainen ja ujokin. En tiedä, millaisia ADHD- tai ADD-tytöt lapsina ovat? Mutta jotenkin luotan nyt kouluun, jossa häntä on katseltu kolmosluokalta lähtien, että siellä olisi huomattu jotakin. Ehkä luotan liikaa, en tiedä. Olen myös jutellut hänestä anonyymisti MLL:n chatissa, olen yrittänyt ymmärtää ja lukea häntä. Olemme temperemanteiltamme kuitenkin erilaisia, enkä ole selvännäkijä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää nyt jo autistienne kanssa. On aivan järkyttävää, että täällä murkkuiän uhmaa diagnosoidaan heti ties miksi autisminkirjoksi. Ei ihme, että lapset ja myös aikuiset ovat aivan sekaisin, jos normaalielämä on pelkkää diagnoosia ja erilaisia kirjainkoodeja joka "vaivaan".
Samaa mieltä. Minulla itse asiassa on erityislapsi, Asperger, nyt jo 19-v. Se nyt kuitenkin on oireyhtymä, jonka huomaa jo ennen kuin lapsi tulee teini-ikään (joskin silloin pahenee helposti). Tämän lapsen kanssa elämä on välillä ollut täyttä h*lvettiä, välillä tosi hyvää. Toinen lapseni sitten taas on kuin ihmisen mieli, siis todella helppo. Mutta yllättäen juuri 11-vuotiaana tuli vaihe, jossa saattoi letkauttaa jotain tosi rumasti ja vertaili perhettämme muihin perheisiin niin, että aina me olimme huonompia. Sitten se vaihe -puf- katosi ja 15-vuotiaana poika on oma "helppo" itsensä. Tytöillä sosiaaliset kuviot ovat usein vielä paljon vaikeampia. Jaksamista!
Itse asiassa asperger ei välttämättä juurikaan oireile ainakaan ongelmallisesti ennen murrosikää. Ystäväni lapsella meni koulussa hyvin kahdeksannen luokan syksyyn asti. Numerot pääosin kiitettäviä a silleen. Sitten hän vain kieltäytyi menemästä kouluun. Asiaa tutkittiin, ja todettiin aspergerin syndrooma. 1,5 vuotta meni, ettei koulunkäynti edennyt juuri lainkaan. Sairaalakoulussa kyllä sitä yritti, mutta turhaan. Kun poika täytti 16v, alkoi koulunkäynti sujumaan, ja hän suoritti peruskoulun loppuun muutamassa kuukaudessa. Hänellä oli oma opetussuunnitelma, johon kuului 6 tunnin koulupäivät. Hän suoriutui päivän tehtävistä yleensä 2-4 tunnissa.
Toki tämä herra osasi keskustella jo 10 kk ikäisenä, tosin "vain" 1-2 sanan lauseilla, mutta kuitenkin. Oli se vaan koomista kuunneltavaa kun ystäväni keskusteli vauvansa kanssa. Minulla oli 11 kk ikäinen lapsi, joka ei puhunut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kuvittelette?
Millainen itse olit tuossa iässä.
Olen itse eroperheen lapsi, ja kuten yllä totesin, olen temperamentiltani aivan erilainen kuin tyttäreni on. En ollut tuollainen, joskin olin melankoliaan ja synkkyyteen taipuva murrosiässä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää nyt jo autistienne kanssa. On aivan järkyttävää, että täällä murkkuiän uhmaa diagnosoidaan heti ties miksi autisminkirjoksi. Ei ihme, että lapset ja myös aikuiset ovat aivan sekaisin, jos normaalielämä on pelkkää diagnoosia ja erilaisia kirjainkoodeja joka "vaivaan".
Samaa mieltä. Minulla itse asiassa on erityislapsi, Asperger, nyt jo 19-v. Se nyt kuitenkin on oireyhtymä, jonka huomaa jo ennen kuin lapsi tulee teini-ikään (joskin silloin pahenee helposti). Tämän lapsen kanssa elämä on välillä ollut täyttä h*lvettiä, välillä tosi hyvää. Toinen lapseni sitten taas on kuin ihmisen mieli, siis todella helppo. Mutta yllättäen juuri 11-vuotiaana tuli vaihe, jossa saattoi letkauttaa jotain tosi rumasti ja vertaili perhettämme muihin perheisiin niin, että aina me olimme huonompia. Sitten se vaihe -puf- katosi ja 15-vuotiaana poika on oma "helppo" itsensä. Tytöillä sosiaaliset kuviot ovat usein vielä paljon vaikeampia. Jaksamista!
Itse asiassa asperger ei välttämättä juurikaan oireile ainakaan ongelmallisesti ennen murrosikää. Ystäväni lapsella meni koulussa hyvin kahdeksannen luokan syksyyn asti. Numerot pääosin kiitettäviä a silleen. Sitten hän vain kieltäytyi menemästä kouluun. Asiaa tutkittiin, ja todettiin aspergerin syndrooma. 1,5 vuotta meni, ettei koulunkäynti edennyt juuri lainkaan. Sairaalakoulussa kyllä sitä yritti, mutta turhaan. Kun poika täytti 16v, alkoi koulunkäynti sujumaan, ja hän suoritti peruskoulun loppuun muutamassa kuukaudessa. Hänellä oli oma opetussuunnitelma, johon kuului 6 tunnin koulupäivät. Hän suoriutui päivän tehtävistä yleensä 2-4 tunnissa.
Toki tämä herra osasi keskustella jo 10 kk ikäisenä, tosin "vain" 1-2 sanan lauseilla, mutta kuitenkin. Oli se vaan koomista kuunneltavaa kun ystäväni keskusteli vauvansa kanssa. Minulla oli 11 kk ikäinen lapsi, joka ei puhunut mitään.
No siis kyllä meilläkin ne ongelmat ryöpsähtivät juuri murrosiän alussa, mutta aika lailla selvää oli ollut koko ajan, ettei lapsi ole ihan tavis. Se erikoinen käytös ei vain ollut ongelma aiemmin. Tarkoitin, että jos ap:n lapsi on ollut todella tavallinen (mitä sillä nyt tarkoitetaankaan) aikaisemmin, tuskin nyt nepsy on.
Miksi ihmeessä olette varpaillaan lapsen vuoksi? Tee selväksi sille tenavalle, että et jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta. Lapselta voi vallan mainiosti edellyttää hyvää käytöstä muita kohtaan pienestä pitäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaako joku tai koko luokka?
Onko add?
Jne
Add:n kyllä huomaa kotona jo pienestä pitäen. On kaiken maailman haastetta itsesäätelyssä ja toiminnanohjauksessa. Tavallaan voi olla helppoakin, mutta oireet niin selkeitä, että kyllä yleensä ennen kouluikää kotona niihin kiinnittää huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tähän lähtisi jos tietäisi etukäteen... Koeta jaksaa. Kyllä se joskus menee ohi.
Moni ei nykyään lähdekään (kuten en itsekään aio), koska tietoa lapsiperhe-elämästä ja sen haasteista on niin paljon saatavilla jo etukäteen. Ennen ei ollut ja sosiaalinen paine perheellistyä oli valtava.
Vierailija kirjoitti:
Tyttö oppi ennen eskaria jo lukemaan, ja on ollut aina fiksu ja taitava fyysisesti. Koulun edetessä muut on kuitenkin kirineet kiinni, ja osa varmasti jo ohi hänestä. Olen miettinyt, että sen huomaaminen, että hän ei olekaan automaattisesti hyvä kaikessa, on ollut rankka kolaus. Hänelle on kyllä sanottu aina, että toisissa asioissa toiset on hyviä ja toisissa jotkut muut. Ja että kaikki joutuu opetella asioita alusta ennen kuin ehkä joskus on hyvä.
Tyttö on ollut aina herkkä, oikeudenmukainen ja rauhallinen. Hiljainen ja ujokin. En tiedä, millaisia ADHD- tai ADD-tytöt lapsina ovat? Mutta jotenkin luotan nyt kouluun, jossa häntä on katseltu kolmosluokalta lähtien, että siellä olisi huomattu jotakin. Ehkä luotan liikaa, en tiedä. Olen myös jutellut hänestä anonyymisti MLL:n chatissa, olen yrittänyt ymmärtää ja lukea häntä. Olemme temperemanteiltamme kuitenkin erilaisia, enkä ole selvännäkijä. Ap
Meillä ei huomattu peruskoulussa yhtään mitään, peruskoulun päättötodistuksen ka. oli 9,5 ja käytös oli peruskoulussa 9. Diagnoosi tuli lukioiässä, mutta sielläkin se oli tyrehtyä siihen, että terveydenhoitaja kysyi todistuksesta ja sanoi, ettei voi olla näin hyvä keskiarvo, jos on ADHD.
No voi olla, osa saa diagnoosin vasta lukiossa tai yliopistossa tai vasta myöhemmin aikuisena. Peruskoulu on niin helppo, että älykäs ja hyvämuistinen ADHD oppilas pärjää siellä helposti. Kuormituksen kasvaessa ongelmat tulevat esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää nyt jo autistienne kanssa. On aivan järkyttävää, että täällä murkkuiän uhmaa diagnosoidaan heti ties miksi autisminkirjoksi. Ei ihme, että lapset ja myös aikuiset ovat aivan sekaisin, jos normaalielämä on pelkkää diagnoosia ja erilaisia kirjainkoodeja joka "vaivaan".
Samaa mieltä. Minulla itse asiassa on erityislapsi, Asperger, nyt jo 19-v. Se nyt kuitenkin on oireyhtymä, jonka huomaa jo ennen kuin lapsi tulee teini-ikään (joskin silloin pahenee helposti). Tämän lapsen kanssa elämä on välillä ollut täyttä h*lvettiä, välillä tosi hyvää. Toinen lapseni sitten taas on kuin ihmisen mieli, siis todella helppo. Mutta yllättäen juuri 11-vuotiaana tuli vaihe, jossa saattoi letkauttaa jotain tosi rumasti ja vertaili perhettämme muihin perheisiin niin, että aina me olimme huonompia. Sitten se vaihe -puf- katosi ja 15-vuotiaana poika on oma "helppo" itsensä. Tytöillä sosiaaliset kuviot ovat usein vielä paljon vaikeampia. Jaksamista!
Itse asiassa asperger ei välttämättä juurikaan oireile ainakaan ongelmallisesti ennen murrosikää. Ystäväni lapsella meni koulussa hyvin kahdeksannen luokan syksyyn asti. Numerot pääosin kiitettäviä a silleen. Sitten hän vain kieltäytyi menemästä kouluun. Asiaa tutkittiin, ja todettiin aspergerin syndrooma. 1,5 vuotta meni, ettei koulunkäynti edennyt juuri lainkaan. Sairaalakoulussa kyllä sitä yritti, mutta turhaan. Kun poika täytti 16v, alkoi koulunkäynti sujumaan, ja hän suoritti peruskoulun loppuun muutamassa kuukaudessa. Hänellä oli oma opetussuunnitelma, johon kuului 6 tunnin koulupäivät. Hän suoriutui päivän tehtävistä yleensä 2-4 tunnissa.
Toki tämä herra osasi keskustella jo 10 kk ikäisenä, tosin "vain" 1-2 sanan lauseilla, mutta kuitenkin. Oli se vaan koomista kuunneltavaa kun ystäväni keskusteli vauvansa kanssa. Minulla oli 11 kk ikäinen lapsi, joka ei puhunut mitään.
Entisaikaan pidettiin aika normaalina, että esim. pojat kiinnostuivat koulunkäynnistä vasta lukiossa. Teininä ei kiinnostanut pätkääkään ja lukion toisella saattoi tapahtua "herääminen". Ajateltiin, että se on tavallista kehitystä.
Alue: Aihe vapaa
Vapaa kasvatus.