11-vuotias tyttö ja koulunkäynti, taas tämä hel****** alkaa

Vierailija kirjoitti:

Murrosikä se siellä kolkuttelee. Mä muistan itse olleeni 11-15 vuotiaaksi tuollainen. Tsemppiä ja jaksamista sinne. 

N19

Jatkan vielä tähän. Mä koin tuon ikäisenä, että vanhempani elävät täysin eri maailmassa missä itse elin. En tiedä teidän tytöstä, mutta itse vertasin omia vanhempiani jatkuvasti kaverieni vanhempiin, jotka vaikuttivat leppoisimmilta omiini verrattuna. En todellakaan kannusta hyppimistä tytön pillin mukaan, mutta oikeasti katsokaa sen tytön perään. Kysykää päivittäin kuulumisia ja olkaa LÄSNÄ sen tytön elämässä. Varsinkin jos niitä kavereita on tosi on/off niin se vanhempien läsnäolo on vielä tärkeämpää.

Lapset aistivat vanhempien kokeman stressin tosi vahvasti vaikkeivat sitä osaa ääneen sanoa.

N19

Vierailija kirjoitti:

Ala pikkuhiljaa käyttäytyä ikään kuin hän olisi jo melkein aikuinen. Lakkaa puhumasta kuin uhmaikäiselle.  Keskustele neutraalisti ja asiallisesti. Anna vaihtoehtoja. Kysy mielipidettä.

Ota tavaksi keskustella kerran päivässä, vaikka ruokapöydässä. Ilman riitaa. Ota yksi asia kerrallaan. Esim. nuo "yöraudat". Selitä, että hampaiden oikominen on erittäin kallista aikuisena. Hampaiden ulkonäöllä on monen mielestä paljon merkitystä. Ja mikäli niillä ei ole hänelle merkitystä, voi päättää lopettaa yörautojen käytön ja että asia voidaan käydä läpi hammaslääkärin kanssa. Hoidetaan vain sen verran, että purenta toimii ja lapsi voi maksaa oikomisen täysi-ikäisenä mikäli niin haluaa.

En tiedä, millaiset raudat lapsella on, mutta itselläni oli ns. "viikset" ja ne oli ihan kirjaimellisesti kidutusvälineet. Tunnollisesti pidin niitä lapsena ja valvoin öitä, kun suuta ja leukoja särki niin paljon. En valittanut, kun hammaslääkärissä oli sanottu, että kipu kuuluu asiaan. Joka kerta, kun rautoja säädettiin, kidutus alkoi. Ehkä nuoresi on kiukkuinen siksi, ettei nuku kunnolla? Oletko kysynyt, miksi ei halua käyttää rautoja?

Oikominen on kallista aikuisena, joo, mutta tiedän ihmisiä, jotka jättivät raudat pitämättä, eivätkä ole hampaita oikoneet aikuisenakaan. Toki osalta poistettiin hampaita, jotka eivät mahtuneet, mutta itsekin olisin suoraan sanoen valinnut ennemmin sen. 

Joka tapauksessa lienee paikallaan keskustella nuoren kanssa raudoista, niiden pitämisen syystä ja vaihtoehdoista. Ehkä asian voisi ottaa puheeksi myös hammaslääkärillä niin että nuori saa osallistua keskusteluun?

Meillä siirryttiin yöraudoista kiinteisiin, kun niiden yörautojen pidosta ei tullut yhtään mitään. Illalla suuhun ja aamulla ne oli otettu puoliunissaan pois, nukkumisesta ei tullut yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sillä tytöllä on, ADD, autismin kirjo, käytöshäiriö?

Palstalääkärit antaa jo diagnooseja. Valitse niistä paras ja kouluun yhteyttä. Voit sanoa, että palstalääkärintodistus on.

Vanhemman kovin vaikea erottaa teini-iän alkavia myrskyjä muusta oireilusta. Meillä tuli ADHD diagnoosi vasta lukiossa, peruskoulussa opiskelu sujui ongelmitta. Jälkäteen viisaana myrskyily alkoi jo noin 11-12 vuoden iässä.

Sieltä alkaa kuoriutuun aikuinen nainen

Lapselta voi kysyä, mitä hän haluaa ja kertoa, että vanhempina olemme valmiita etsimään sellaisen laitospaikan, jossa tuo toteutuu. Silloin tosin joudut eroon perheestä, mutta jos koet, että se on sinulle paras vaihtoehto, niin sitten tehdään niin. Toki sivulauseessa voi todeta, että jos tulet joskus kotona käymään, niin huoneesi on täällä toki ennallaan, mutta koska kotona on paha olla, niin etsitään se paikka, jossa kaikki on paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä lähestyy. Toki hänellä voi olla jotain muutakin. Tutkituttakaa uniapnea, jos on etenkin aamulla kärttyinen. Sen aiheuttama väsymys voi ilmetä kärttyisyytenä myös läpi päivän.

Senkin takia epäilen uniapneaa, koska hänellä on hammasraudat. Hänellä on siis purennassa jotain vikaa ja sen myötä todennäköisesti leuassa ja kasvojen luustossa rakenteellista vikaa. Itselläni oli myös hammasraudat ja uniapnea todettiin vasta aikuisena.

Minulla on myös kokemusta tuosta on/off ystävyyssuhteista, sekä omalta osaltani että lapseni osalta. Ja painottuu enemmän sinne OFF-osioon. Pahinta on se, kun siitä kaverittomudesta tehdään elämää suurempi ongelma. Siinä tulee helposti sellainen olo, että lapsessa on jokin vika, kun hänellä ei ole kavereita, vaikka kyse on enemmän siitä, että hän viihtyy enemmän yksin kuin kavereiden seurassa.

Omalla lapsellani on "ongelmana" se, että hän on superintrovertti, joka viihtyy paljon yksin, jolloin kaverit leikkivät keskenään. Sitten kun välillä haluaisi olla muiden mukana, hänen on vaikea päästä porukkaan mukaan. Olen keskustellut sekä lapseni että hänen opettajansa kanssa, ja on tultu siihen ratkaisuun, että on ihan OK olla varsinkin pidempinä koulupäivinä vähintään yhden välitunnin ajan ihan yksin, omissa oloissaan. Tällöin opettaja ei mene hoputtamaan häntä muiden seuraan. Sitten taas, kun näyttää, että lapsi haluaa olla muiden mukana, opettaja kannustaa häntä siihen, ja kannustaa muita ottamaan tämän lapsen mukaan peliin/leikkiin.

Sisäoppilaitokseen yläkoulun alkaessa, Anna Tapion kouluun siis. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi on itsekäs, mutta se johtuu lapsellisuudesta ja tietämättömyydestä oikeaa maailmaa kohtaan.

Ehkä joskus lapsella on edessään elämää radikaalisti muuttava tilanne, joka saa lapsen miettimään. Ehkä silloin tajuaa, kuinka kiittämätön on ollut.

Ei ole itsekäs vaan ihan tavallinen teini-ikäinen ketä alkaa olemaan hormoonihuuruissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä lähestyy. Toki hänellä voi olla jotain muutakin. Tutkituttakaa uniapnea, jos on etenkin aamulla kärttyinen. Sen aiheuttama väsymys voi ilmetä kärttyisyytenä myös läpi päivän.

Todennäköisesti elää kuin teini eli kännykkä kädessä myöhään aamuyöhön. Sitten väsyttää aamulla, kun ei saa tarpeeksi unta. Ihan sama tapahtuu meillä aikuisilla.

Tämä. Me kävimme teinin kanssa keskustelun siitä, kuinka paljon hän arvelee itse tarvitsevansa unta yön aikana, jotta jaksaa koulussa. Siitä sitten hän sai itse laskea, mihin aikaan pitää nukahtaa, jotta unta tulee riittävästi. Sen voi sitten sopia, että puhelin lähtee 30-60 minuuttia ennen tätä pois. Jos hän tarvitsee sen aamuherätystä varten, vanhempi palauttaa sen puhelimen hänen huoneeseensa sen jälkeen kun hän on nukahtanut.

Tämä puhelimen hakeminen pois vaatii toki vanhemmalta järjestelmällistä aktiivisuutta joka ikinen ilta. Muuten homma ei toimi.

Rautojen takia varmasti nukkuu huonosti. Siksi ei niitä pidäkään, vaan heittää ne pois jossain vaiheessa ja jatkaa unia. Puhelin ja tabletti tuodaan illalla sammutettuina vanhempien makkariin, joten ainakaan sen vuoksi ei valvo.

Tartun nyt tuohon, että lapsi vaistoaa että vanhemmilla on stressiä. On meillä sitä ollut ihan kiitettävästi myös tytöstä riippumattomista syistä. Mutta ei niitä stressitekijöitä voi vain taikoa pois. Ja minä en vain ole sellainen Jeesusihminen, että osaisin olla zen koko sen ajan kun lapset on kotona ja läsnä.

Tytölle on annettu sekä keppiä että porkkanaa, mutta häntä ei motivoi juuri mikään. Kuraattori ja terveydenhoitaja kumpikaan ei näe hänessä nepsypiirteitä, ei masennusta, ei mitään. Pahinta hänen käytöksensä on kotona, mutta viime keväänä hän myös antoi kuulua opettajalle. Puutuimme asiaan heti, tehtiin selväksi että koulussa tehdään tasan niin kuin koulun aikuiset sanoo ja heille puhutaan normaalisti. Tytöllä on rajat, ja on myös rakkautta, mutta hänelle rakkauden osoittaminen on sitä että hän saa mitä haluaa. Ap

Meillä samaa. Nyt 13 v tyttö on jo pari vuotta ollut tuittupää. Aamuisin kaikki tietenkin takkuaa ja saattaa tulla koulusta kuin myrskyn merkki. Kaveriruletti pyörii vinhasti koko luokan tyttöjen kesken ja aiheuttaa draamaaa. Uudetkin vaatteet onkin kamalia ja koulutehtävät harmittavia ja kaikki erilainen jännittää. Ruokamieltymyksissä ei pysytä mukana. Urputtaa kaikesta. Kai tämä on normaalia. Koulu menee hyvin ja open mukaan on kaikille tosi ystävällinen koulussa. Energiaa olla ystävällinen kotona ei sitten jääkään.

Vierailija kirjoitti:

Menkää nyt jo autistienne kanssa. On aivan järkyttävää, että täällä murkkuiän uhmaa diagnosoidaan heti ties miksi autisminkirjoksi. Ei ihme, että lapset ja myös aikuiset ovat aivan sekaisin, jos normaalielämä on pelkkää diagnoosia ja erilaisia kirjainkoodeja joka "vaivaan".

Samaa mieltä. Minulla itse asiassa on erityislapsi, Asperger, nyt jo 19-v. Se nyt kuitenkin on oireyhtymä, jonka huomaa jo ennen kuin lapsi tulee teini-ikään (joskin silloin pahenee helposti). Tämän lapsen kanssa elämä on välillä ollut täyttä h*lvettiä, välillä tosi hyvää. Toinen lapseni sitten taas on kuin ihmisen mieli, siis todella helppo. Mutta yllättäen juuri 11-vuotiaana tuli vaihe, jossa saattoi letkauttaa jotain tosi rumasti ja vertaili perhettämme muihin perheisiin niin, että aina me olimme huonompia. Sitten se vaihe -puf- katosi ja 15-vuotiaana poika on oma "helppo" itsensä. Tytöillä sosiaaliset kuviot ovat usein vielä paljon vaikeampia. Jaksamista!

Vierailija kirjoitti:

Sisäoppilaitokseen yläkoulun alkaessa, Anna Tapion kouluun siis. 

Siskoni tytär kävi yläkoulun Anna Tapion koulussa. Palasi lukion aloitettuaan äitinsä luokse asumaan. Totesi: "Kotona ei ole mitään sääntöjä." Olisittepa nähneet siskoni ilmeen. Siskoni tuntien, kyllä niitä sääntöjä varmasti on. Mutta itsekin vuoden sisäoppilaitoksessa opiskelleena, tosin vasta yläkoulun jälkeen, voin olla vakuuttunut, että 13-16 vuotiaille tarkoitetussa sisäoppilaitoksessa on oikeasti oltava tiukat säännöt, jotta homma toimii. Niihin verrattuna siskoni kodin "säännöt" eivät ole oikeita sääntöjä nähneetkään, vaan lähinnä itsestäänselvyyksiä.

Mutta jos lapsi on introvertti, sisäoppilaitos sääntöineen voi olla hänelle painajainen.

Meillä oli samanlaista. En kyllä missään nimessä lähtisi pelottelemaan sossun ratkaisuilla. Kannattaa kysyä, että minkälaisen elämän aikuisena haluaisit. Ja mitä voisit tehdä sen eteen, että saisit sellaisen elämän. Itse totesin lapselle myös, että tiedäthän, että sinun iässäsi lapsi alkaa irtaantumaan vähitellen vanhemmistaan ja silloin omat vanhemmat voivat välillä tuntua ihan älyttömän tyhmiltä ja ärsyttäviltä.

En voi kuvitella, että tyttö viihtyisi sisäoppilaitoksessa, enkä halua häntä sellaiseen laittaa. Laitoksistakaan en häntä uhkaile. Mutta se oli pakko sanoa, että en tiedä miten tarkkoja hammaslääkärissä ollaan, että voi mennä ja meneekin meidän vanhempien syyksi se ettei tyttö pidä rautojaan. Jos oikein virkaintoinen sattuu kohdalle, ja tytöllä on menossa päivä kun suihkussa käynti ja dödön laitto ei ole kiinnostanut (vaikka kuinka asiasta on sanottu), niin lasu sieltä voi tulla. En tiedä miten tyttö tämän otti. Muutaman kerran olen myös sanonut suoraan, että minulle tulee paha mieli siitä, että hän ei edes yritä nähdä sitä hyvää mikä meille elämässä on, vaan tulee kotiin ja ilmoittaa kuinka p*skaa kaikki on. Hän tietenkin ottaa sen niin, että HÄNEN tunteilla ei ole väliä :/ Ap

Vierailija kirjoitti:

Menkää nyt jo autistienne kanssa. On aivan järkyttävää, että täällä murkkuiän uhmaa diagnosoidaan heti ties miksi autisminkirjoksi. Ei ihme, että lapset ja myös aikuiset ovat aivan sekaisin, jos normaalielämä on pelkkää diagnoosia ja erilaisia kirjainkoodeja joka "vaivaan".

Tottatotta, jos lapsi on vasta nyt alkanut temppuilemaan. Jos latenssivaiheessa eli noin 8 vuotiaana oli seesteistä elo, niin silloin ei ole kyse autismeista tai kirjaimista. 

Se ei tuosta aloituksesta itselleni äkkilukemalla selvinnyt, onko aina ollut näin, vai onko se vasta alkanut nyt 11-vuotiaana. Jos vasta alkoi, esiteinihän se, eikä auta kuin kestää. Se menee ohi. 

Jos taas aina ollut haastetta, niin lapsi tarvii apua. Hoitamaton ADD/ADHD tai autismin kirjo voi olla oikeasti todella paha rasti murrosiässä. Siis todella paha. Tuttavan tytär päätyi osastolle asti ja se oli pitkä ja kivinen tie. ADHD todettiin vasta murrosikäisenä ja alkoi asiat selviämään. 

Hyvä vaan, jos aloittajalle tätäkin väläytetään, että jos mahdollisesti on oireita ollut aina, niin lapsi tarvinnee ihan oikeaa ammattilaisapuakin. Silloin lapsella on aidosti paha olla itsensä kanssa, eikä mene ajan kanssa ohi, jos kyseessä on joku nepsyjuttu. 

Geenit.

Kasvatus.