Minkälainen tunnelma lapsuudenkodissanne yleensä oli esim. viikonloppuna, kun olitte kotona kaikki?

Iloinen ja hilpeä. Kunnes muutimme ja isästä tuli alkoholisti, sen jälkeen kireä viikonloppuisin koska isä oli aina kännissä.

Toiseen kysymykseen en voikaan vastata koska ei ole omaa perhettä.

Seisahtunut. Monesti on pysähtynyt olo vieläkin. Jos menin kaverin kanssa, en ehtinyt analysoimaan olotilaani. Sama on nykyisinkin. Liikkeelle lähteminen on välillä haastavaa ja vapaapäivä voi mennä menojaan niin, että sitä ei ole tullut käytettyä muuhun kuin olemiseen.

Miten niin viikonloppuna kotona kaikki? Viikonloppuna äiti kävi sukuloimassa ja isä juopottelemassa. Arkisin oltiin enemmän kotona.

Ihan leppoisa. Isä teki paljon töitä, jos oli kotona koko viikonlopun, tehtiin toisinaan joku päiväretki, käytiin sukujuhlissa tms. 

Samanlaista oli niin nyt jo tien päähän tulleessa ydinperheessä kuin nykyisessä perheessäni kolmisin lasten kanssa. Lasten teini-ikä on isoin muutos, menevät entistä enemmän omia menojaan. Jos seuraavalla viikolla on tärkeä koe tai futispeli tai kaverisuhteissa on skismaa, tunnelma voi olla kireä. Pääasiassa meidän yhteiselämä on levollista ja joustavaa, ei ratkiriemukasta, mutta harvoin kukaan edes nostaa ääntään. 

kireä, pakkoherätystä aamulla koska eihän sitä nyt koululaista voi väsyttää. Piti mennä kaupungille näyttäytymään perheenä. Riitojakin oli ja pakkosiivousta. Nykyään vietänkin yksin vähän lungimpaa elämää viikonloppuisin eli aamuisin saa nukkua pidempää ja kaiken ei tarvitse olla ulkokultaista.

Jäätävä. Passiivis-aggressiivinen marttyyriäiti ja erittäin vaativa isä. Siivoaminen oli tärkeää.

Faija oli usein kännissä. Se oli kännissä täysi mulkku, joka hakkasi välillä remmin solkipäälläkin.

Lauantaisin siivottiin, oli hälinää. Illalla saunottiin ja rauhoituttiin. Sunnuntaina mentiin kirkkoon ja syötiin parempi lounas. Isä oli usein töissä. Lapsuuden viikonloput oli ihania, teini-iässä alkoi ahdistaa perinteet.

Ahdistava. Kavereiden perheet ulkoili ja kyläili yms. kivan kuuloisia juttuja, meillä ei koskaan ollut mitään viikonloppuohjelmaa. Kerran kysyin et mitä tehtäis viikonloppuna niin äiti raivostui ja huusi et ei hän ole mikään ohjelmatoimisto. Taisin sitten pyöriä viikonloput yksikseni.

Oltiin aika meneväinen perhe lapsuudessani, ja samanlainen olin oman lapseni kanssa. 

Viileä ja tunnekylmä. Isä joi aina viikonloppuisin joko pe tai la. Ja oli v-mäinen sekä juodessaan että krapulassa. Petti usein lupauksensa liittyen viikonlopun suunniteltuihin menoihin.

Vietin viikonlopusta yhden yön kaverilla tai sukulaisilla jo pienestä pitäen. Kun 14-vuotiaana aloin olemaan viikonloput kotona koin tunnelman hirveäksi.

Nyt kun minulla on perhe, viikonlopujen tunnelma on aivan erilainen. Ennen parisuhdetta (sinkkuna) sunnuntait olivat viikon kamalin päivä.

Lapsuuden tunnelmia varjosti monesti se, ettei isää saanut suututtaa. Isä saattoi hiiltyä vähän mistä milloinkin, ei ollut väkivaltainen, mutta jotenkin pääasia oli, että isää ei suututeta. Opin jo pienenä, ettei omia mielipiteitä kannata kauheasti esittää. Olin kyllä monestakin asiasta eri mieltä, mutta en sanonut sitä ääneen. Kotona piti myös olla hiljaa, koska isä tekin aina töitä, olipa arki tai viikonloppu. Se oli enemmän valinta kuin käytännön pakko. Tai sitten vain tapa, jolla vältti olemasta tekemisissä perheensä kanssa. Viikonloput isä tissutteli salaa ja varmaan kuvitteli, ettei kukaan huomannut mitään. Silloinkin alibi oli se, että "tekee töitä". Mutta jälleen kerran, isää ei saanut suututtaa, joten kukaan ei sanonut mitään. En hirveästi tuonut kavereita kotiin, vaan menin mieluummin kavereille. Äitini oli kyllä ihana ja lämmin äiti, mutta ehkä vähän liikaa tuohon isän diktatuuriin mukautunut. Isällekin olisi voinut olla ihan terveellistä, että häntä vastaan olisi asetuttu jämäkämmin. Olen vasta aikuisena tajunnut, että isä sanoi ja teki paljonkin asioita, joita hänen olisi kuulunut pyytää anteeksi meiltä muilta. Mutta hän ei koskaan tehnyt niin. Jos jostain riideltiin, isä piti mykkäkoulua niin kauan, että joku muu taipui pyytämään anteeksi, vaikkei vika olisi hänen ollutkaan. Aikuisena kärsin edelleen liioitelluista syyllisyyden tunteista ja huonosta itsetunnosta. 

Omassa kodissani on aivan eri meininki. Minä ja mieheni viihdymme lastemme kanssa ja vielä teinienkin kanssa puuhaillaan paljon kaikenlaista. Lapseni eivät ole koskaan nähneet minua humalassa, vaikka joskus saatan drinksun ottaakin. Olen omien lapsuudenkokemusteni vuoksi halunnut olla ennen kaikkea turvallinen ja luotettava äiti, jota uskaltaa lähestyä ja jolle voi puhua mistä vaan. Lapset saavat olla asioista mitä mieltä haluavat, en yritä pakottaa ajattelemaan kuten itse ajattelen. Jos riitelemme, pyydän lapsilta anteeksi kun olen toiminut kurjasti. Lapset saavat myös näkyä ja kuulua. 

Jännää on se, että olen aikuisena saanut isältäni lukuisia kertoja kehuja siitä, miten hienosti olen lapseni onnistunut kasvattamaan ja miten mahtavia, ajattelukykyisiä ihmisiä heistä on kasvanut. Ei hän sellaista koskaan sanoisi ääneen, mutta toivon, että edes jossain mielensä syövereissä miettii, mikä hänen omalla kohdallaan meni pieleen. 

Ei oltu kotona viikonloppuisin kaikki. Äidillä oli vuorotyö ja usein oli viikonloppuisinkin töissä ja isä joi. Tunnelma oli riitainen ja huono, vanhemmat erosivatkin aikanaan.

Nyt omassa perheessä ihan erilaista. Ei riidellä, perhe ja parisuhde tärkeimmät, jolle annetaan aikaa. Lapsetkin tulevat toimeen keskenään ja kaikkien perheenjäsenten toiveita kuunnellaan.

Viime viikonloppuna käydessäni oli todella surullinen, jollain tasolla kaikki tiedostivat että Vesa-Matti Loiri tulee kuolemaan.

Aika kiireistä oli kun lennettiin harrastuksissa. Saunassa käytiin koko porukka ja syötiin saunamakkaraa, juotiin limsaa ja katsottiin bumtsibumia lauantaisin. Ihan semmoista normaalia elämää eikä ollut mitään kireyttä.

Minulla on hyvin lämpimät muistot lapsuuden viikonlopuista. Ei me mitään ihmeellistä yleensä tehty, oltiin kotosalla. Isän kanssa katsottiin Tarzaneita tai mäkihyppyä, illalla Kettu tai Derrick. Lauantaisin saunottiin ja sen jälkeen oli jotain kivaa iltapalaa, pizzas tms, kesällä usein grillattiin makkaraa. Sunnuntaisin kävin usein isän kanssa autokaupoissa, ihan muuten vaan, ja oli kivaa kun sai jonkun limpparin jostain kahviosta.

Ihanaa kun isäni jatkaa perinnettä minun lapsien kanssa, vie ajelulle ja jätskille.

Harmi, ettei meillä kotona ole samanlaista viikonlopputunnelmaa kuin lapsena, vaikka ihan rauhallista on.

Isä, äiti ja kaksi lasta. Molemmat vanhemmat oli vuorotyöläisiä. Kun olimme kaikki kotona yhtä aikaa, harrastimme musiikkia. Äitini oli hyvä laulamaan, isäni soitti viulua ja mandolinia ja me lapset otimme musiikkitunteja jo ihan pienestä pitäen...piano ja haitari. Lisäksi liikuimme paljon luonnossa retkeillen. Yhdessä tekemistä oli paljon, vaikka vanhempieni vuorotyöt veikin oman osansa yhteisestä ajasta.

Lauantai oli siivouspäivä. Illalla saattoi käydä vieraita,sitten sauna ja katottiin tv:tä. Sunnuntaisin kyläiltiin ja oli yleensä parempaa ruokaa. Ja lapsillahan se oli leikkimistäkin välillä.

Kireä ja painostava. Ahdistava.

En oikein muista. Kyllä oli mukavaa aina saunailtaisin. Sellanen lämmin tunnelma. Aika paljon olin kavereiden kanssa.

Nyt oman perheen kanssa meillä on mukavaa ja kiireetöntä. Tykätään tehdä retkiä ja hassutella yhdessä.