Mitä omituista lapsuudenperheessänne oli?
Meillä oli, että vanhemmat olivat aina töissä. Siis aina. Hoitelin omat asiani.
Entä teillä?
Kommentit (23)
Meillä molemmat vanhemmat oli kotona. Toinen sairauseläkkeellä ja toinen työskenteli kotona.
Käytiin kerran viikossa saunassa, eikä suihkussa ollenkaan. Tajusin vasta paljon myöhemmin, että suihkussa on tarkoitus käydä päivittäin. Ei käytetty deodoranttia ollenkaan - opin deodorantin käytön vasta armeijassa.
Meillä oli - ja on edelleen - venäläisiä sukulaisia. No, 70-luvulla neuvostoliittolaisia, mutta se oli sen aikaista hapatusta. Oikeasti ovat siis karjalaisia ja gruusialaisia, kukaan ei ollut venäläinen syntyjään.
Meille ei saanut tulla kukaan kylään ja perheen/äidin asioista ei puhuttu kenellekään.
Vanhempani olivat fundamentalistiuskovaisia. Vasta koulussa tajusin, että joku juo kaljaa tai ei jaa samaa elämänkatsomusta.
Syötiin melko paljon lähinnä keittoja kuten lihakeittoa tai sitten perunaa ja kastiketta. Lihana oli useimmiten sianlihaa. Aamulla oli aina puuroa marjpjen ja maidon kanssa. Ainakin minä olisin todella toivonut jotain muutosta ruokavalioon. Koulussa tuntui ihmeelliseltä, kun oli vaikka jotain riisiä kanakastikkeen kanssa tai sitten vaikka risottoa tai makaronia jauhelihakastikkeen kanssa. Muiden oppilaiden kotona oli kuuleman mukaan joskus jopa pizzaa tai he pääsivät käymään vaikka McDonaldsissa, mistä minä saatoin vain unelmoida. Saunassakin käytiin vain kerran viikossa, jolloin peseydyttiin. Edes suihkussa ei saanut käydä, vaikka saunassa olisi voinut käydä suihkussa, vaikka sitä ei oltu lämmitetty. Tuskin siellä niin kylmä oli edes talvella, vaikka sauna olikin kellarissa. Myös vaatteet vaihdettiin vain kerran viikossa. Siksi minä sainkin koulussa lempinimen Haisuli. Olen syntynyt vuonna 1981.
Olen 10-vuotiaasta viettänyt yksin öitä kotona
Toinen vanhemmistani oli kommunisti ja toinen körtti. Jatkuvaa keskustelua siitä, kumpi on oikeassa.
Olin jo noin 6-vuotiaana useamman tunnin yksin kotona kun vanhemmat olivat töissä. Lämmitin itselleni ruokaa mikrossa ja joskus jopa kävin läheisellä kaupalla tai kirjastolla yksin, molempiin oli matkaa alle puoli kilometriä rauhallisella omakotitaloalueella, mutta silti olin yksin liikenteessä ilman kännykkää. Kello oli ja tunsin sen ainakin jotenkin, niin että osasin olla kotona siihen aikaan kun vanhemmat neljän jälkeen tulivat kotiin. Joskus olin keittänyt kahviakin kun vanhemmat tulivat eli aika pienenä mielestäni kävin jo itse kodin ulkopuolella itsenäisesti ja käytin mikroa ja kahvinkeitintä.
Meillä ei ollut telkkaria aatteellisista syistä.
Isäni teki meillä yleensä ruuan.
En tosin pitänyt sitä lapsena omituisena, se oli minulle normaalia, mutta tuohon aikaan miehet eivät juurikaan grillailun lisäksi kokkailleet.
Hän myös reissaisi kanssani ilman äitiäkin, jo taaperoiästäni saakka.
Vielä 80- luvulla monissa maalaiskodeissa elettiin hyvin alkeellisesti vailla sisävessaa, lämmintä vettä jne.
Tämä ei minusta ole omituista, mutta olen huomannut, että monesta se, että näin on eletty 70-80- luvun Suomessa(Onhan monilla ollut nykyajan mukavuudet jo 60- luvulla) on vähintäänkin omituista tai sitten niin uskomatonta, että eivät usko todeksi ollenkaan.
No niin, kotini oli pieni maatila, vaikka isäni oli maanviljelijä, oli hän kommunisti.
Isäni tilasi sekä Valitut Palat- lehteä, että Kansan Tahtoa, aika jyrkkä aatteellinen kontrasti...
Isäni aina kannusti lukemaan, olin ympäristössäni kummajainen, kun muiden kotien pojista moisia joutavuuksia pyrittiin kitkemään pois, vain työn teko oli sopivaa ajanvietettä.
Synnyin vanhoille vanhemmille ja isä kuoli ennenkuin kouluun pääsin. Äidin kanssa piti sitten asustaa siskojen lähdettyä. Maalla asuttiin ja äiti oli vanhoillinen. Hänelle oli tärkeää, että menin lukioon ja sain yo-lätsän. Toisaalta hän ei juuri arvostanut mitään koulun oppeja; "ei sun opettajas tienny.." Muutenkin sellaista vähättelyä harrasti.
Hänen dementia tms. ei kai sitten ollut mitenkään epätavallista? Kaikkihan höppänöityy, jotka vanhaksi elää?
80-luku. Isä tarjosi maksaa kokonaisena ja paloja siitä, jostain sangosta. Suihkussa 1 viikossa, paitsi se muuttui joskus. Lapsi ei saanut kiukutella lainkaan, tukahdutettiin jos oli joku asia jonka halusi sanoa tai eri mieltä. Selkäsauna. Jalkaan laitettiin kouluun nahkavirsut. Isolle lapselle ostettiin nylonpaitoja jotka olivat kylmiä. Olkatoppauskulttuuri jonkin aikaa. Radiota kuunneltiin kipeänä ja horteessa, nukkuessakin - se piti seuraa päivällä jos aikuisia ei ollut. Pölyä kertyi aika paljon jos aikuinen ei ehtinyt uran vuoksi usein imuroida.
Todella kummallinen tunnelma, jota en osaa kuvailla. Molemmin puolin sukua pedoja ja muita ällötyksiä. Eivät koskeneet meihin, vanhemmat suojelivat. Mutta pitivät heihin kuitenkin ihan normaalisti yhteyttä?
Meillä oli himmennettävät kattovalot olkkarissa, kissa ja ruokaa. Saunakin oli ja suihkussa käytiin päivittäin.
Meillä oli uusioperhe joka oli silloin vielä aika harvinaista. Kaikki tuntemani lapset olivat ydinperheen lapsia siinä pienessä kyläkoulussa jossa kävin. Äiti kävi iltaisin töissä mikä sekin oli outoa kun muitten äidit päivätöissä. Olin aikapaljon isän kanssa ja välillä äidin mukana töissä. Meillä oli lemmikkikaneja joka ainakin kavereiden mielestä oli outoa kun muilla vaan kissoja ja koiria
Hain isälle tupakkaa kioskista 7-vuotiaana.
Että vanhemmat taantuivat johonkin syntymäänsä edeltäneeseen aikaan. Alkeelliset olosuhteet avittivat asiaa. Elimme melkein kurjemmin kuin HEIDÄN vanhempansa aikonaan.