Miks nuoret lyttää tölkit ja särkee pullot
Eikö ne tajua että tuo saattaa vielä iskeä karman kautta omaan nilkkaan, sitä kun jonain päivänä ei olekaan isin ja äitin pörssirahat taskussa niin saattaa olla että keräilläänkin tölkit ja pullot hattu kourassa kadulta ja viedään kauppaan että saisi muutaman sentin ruokarahaa... ja toivottavasti käykin ylimielisten typerysten kohdalla.
Kommentit (41)
Nuorena sinäkin muotoilisit tölkin uuteen muotoon, nuorilla on tapana kokeilla. Mutta pullon on voinut särkeä joskus aikuinenkin, ei aina nuori. Totta että kadut ovat sotkussa. Älä toivo muille pahaa koska maailmasta pitäisi tehdä parempi paikka ja turvallinen, ei turvaton.
Kyllä niitä rikotaan ja lytätään ihan iästä riippumatta.
Pitäisikö tölkit särkeä ja pullot lytätä sitten?
Tietenkin siksi, ettei kukaan muu hyötyisi niistä rahallisesti kun ei itsekään jaksa sitä palauttaa.
Koska ne on vielä ihan kakaroita aivoiltaan ja pitää esittää kavereille hauskaa ja mahtavaa. Lisäksi ei heidän vielä tarvitse ajatella itsensä ja perheensä elättämistä.
Asun pienessä kerrostalossa ja täällä ei asu kuin yli 30-vuotiaita ja pieniä lapsia. Olen huomannut että joku heittää tölkit metalliroskiin lytättyinä.
Vierailija kirjoitti:
Koska ne on vielä ihan kakaroita aivoiltaan ja pitää esittää kavereille hauskaa ja mahtavaa. Lisäksi ei heidän vielä tarvitse ajatella itsensä ja perheensä elättämistä.
Voimia sinulle joka joudut tölkkien voimin elättämään perheesi. Kannattaisi varmaan jättää ne oluet sinne kauppaan niin riittäisi rahat ruokaan.
Ei ole koskaan ollut niin paljon rahaa käytössä kuin opiskelijana. Kuukaudessa enemmän rahaa tilille kuin mitä sai yhteensä käyttöönsä koko ikänään sitä ennen.
Samasta syysta kuin ap:n sukupolven edustajat teki aikoinaan ihan samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ne on vielä ihan kakaroita aivoiltaan ja pitää esittää kavereille hauskaa ja mahtavaa. Lisäksi ei heidän vielä tarvitse ajatella itsensä ja perheensä elättämistä.
Voimia sinulle joka joudut tölkkien voimin elättämään perheesi. Kannattaisi varmaan jättää ne oluet sinne kauppaan niin riittäisi rahat ruokaan.
Miksi aina luullaan että päihteet vievät rahat? Monet ovat niin äärettömän laiskoja että haluat vain ostaa kaiken eikä tehdä itse, vaikkei siihen ole varaa koska ei jaksa tehdä paljon töitäkään saati opiskella paljon. Hintojakaan ei viitsi vertailla kun liian työlästä.
Vältämättä asialla ei ole nuoret! Vaan itsekkäät aikuiset.Kun pullot rikotaan kotieläimet: Koira voi astua lasinsirun ja se rikkoo anturat tai jänteet.Siis rikkoja On Koira Vihaaja: Ei nuori!Mutta helppo aina pistää nuorten pikkiin kaikki!
Täällä päihdeperheen kakara kavereineen käy potkimassa tyhjiä kokispullojaan yhden asukkaan oveen.
Ja se perhekö ei elkeillään osoita mielisairauden oireita!
Kaikkea sitä normasliksi katsotaankin.
Vierailija kirjoitti:
Asun pienessä kerrostalossa ja täällä ei asu kuin yli 30-vuotiaita ja pieniä lapsia. Olen huomannut että joku heittää tölkit metalliroskiin lytättyinä.
Voi olla pantittomia
Niisthän saisi rahaa uuteen energiajuomaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä päihdeperheen kakara kavereineen käy potkimassa tyhjiä kokispullojaan yhden asukkaan oveen.
Ja se perhekö ei elkeillään osoita mielisairauden oireita!Kaikkea sitä normasliksi katsotaankin.
Tee lasu, eipä taida vanhemmat yhtään katsoa mitä lapsi tekee.
Alumiinitölkit ja niiden avausrenkaat pelloille, metsiin, vesistöihin jätettyinä eläimille vaaraksi.
Miltäs tuntuis jos itte vetäisisit aamupuurossas alumiinipeltiä suikaleena mahaas?
Vierailija kirjoitti:
Asun pienessä kerrostalossa ja täällä ei asu kuin yli 30-vuotiaita ja pieniä lapsia. Olen huomannut että joku heittää tölkit metalliroskiin lytättyinä.
Todennäköisesti pantittomia tölkkejä. Eli silloin toimii oikein kun lyttää ne metallijätteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä päihdeperheen kakara kavereineen käy potkimassa tyhjiä kokispullojaan yhden asukkaan oveen.
Ja se perhekö ei elkeillään osoita mielisairauden oireita!Kaikkea sitä normasliksi katsotaankin.
Tee lasu, eipä taida vanhemmat yhtään katsoa mitä lapsi tekee.
Arvaa nyt jo sata kertaa mitä ilmoituksia on tehty! Arvaa!
Riittävän sairaisiin ei mikään tehoa.
Joo, jos ikinä heität mitään turhaan menemään niin ansaitset tulla köyhäksi ja kodittomaksi.