Kokemuksia kolmilapsisesta perheestä?

mutta omasta mielestä toisen lapsen saaminen oli vaikeampaa. Kun kolmas lapsi syntyi olin jo tottunut että omat voimavarat ei riitä kaikkeen ja muutenkin pitää joustaa vähän aika-tauluissa ja menoissa. YHDEN kanssa kun oli niin helppoa. Meilla oli hiukan vanhemmat lapset kun kolmas syntyi, 6v ja 4v. Heidän mielestä vauva ihana mutta kyllä kakkonen osasi näyttää mustasukkaisuutta. Silloin kun kolmonen syntyi esikoinen oli eskarissa. Otin keskimmäisen lapsen pois päiväkodista ja käytin pari kertaa viikossa kerhossa. Tämän tein sen takia että hän ymmärtäisi että on minulle yhtä tärkeä kun vauva ja että haluan olla myös hänen kanssa. Tietysti kotityöt jäi rästiin päivisin kun tein hommia 4v kanssa mutta katson että se kannatti. Eli, kyllä kolmas tuo hommia mutta kyllä sitä pärjää. Ja muista että kaikille lapsille kun annat vähän edes sitä yksilöllistä huomiota niin kyllä te pärjäätte.

ja 4v2kk kun vauva syntyi. Ja kyllä kolmessa on enemmän työtä kuin kahdessa varsinkin jos isommat ei vielä ole kaikessa omatoimisia. Meillä alkuun oli kolme puettavaa ja kaksi vaipallista ja isoinkin heittäytyi uudelleen syötettäväksi joten kolme syötettävää niin että kaikkeen sai varata hirveesti aikaa ja omat voimat oli välillä vähissä. Mutta toisaalta elämä kolmannen jälkeen muuten mullistui vähemmän kuin toisen jälkeen koska vanhemmat lapset leikkivät jo keskenään ja oli ehtinyt tottua siihen että asiat ei tapahdu hetkessä. Paljon varmaan vaikuttaa myös se millainen vauva on. Meillä keskimminen oli kovin tyytymätön vauva jota sai kanttaa yötäpäivää ja muuten huusi koko ajan. Kuopus taasen on kovin tyytyväinen vauva ollut alusta asti joka syönyt ja nukkunut hyvin joten hoito ollut helppoa ja vauva viihtynyt pitkiä aikoja itsekseen. Nyt kun nuorin jo lähes 2v. niin elämä ihan helppoa ja normalisoitunut ja lapsilla kivaa keskenään. Kyllä siitä kolmannesta selviää kun vaan ei ota liikaa stressiä asioista.

Tai meillä siis oli, kun kolmonen syntyi. Nyt jo yli 1-vuotias. Ja kutakuinkin olen samaa mieltä muistakin asioista. Kakkosen saaminen oli kaikkein rankinta, kahden lapsen kanssa kun oli kuitenkin niin kovin erilaista kuin yhden. Kolmas ei ollut samalla lailla yhtä suuri mullistus. Siinä sivussa ei kolmas ole kuitenkaan mennyt, vaikka etukäteen vähän toivoinkin :-). Työtä tulee aina lisää, samoin ääntä kohtuullisen pieneen asuntoon. Kakkosen hoito sujui jo ihan rutiinilla, komosen kohdalla ainakin minä aloin jo soveltaa kaikkia juttuja juuri parhaaksi kokemallani tavalla. Mitään ohjekirjasia ei enää tosiaankaan tarvittu. Toisaalta taas kaikki lapset ovat niin kovin erilaisia ja kolmannenkin kohdalla tuli ihan uusia asioita, mihin ei kahden aikaisemman kanssa ollut törmännyt. Tulisikohan vielä kymmenennenkin kohdalla? Mustasukkaisuuteenkin osasin varautua huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin ja se menikin kohtuullisen lievänä ohi. Toki sitä nytkin oli. Allekirjoitan myös tuon mappa74:n kommentin tuosta yksilöllisestä huomiosta. Kun joku lapsista " alkaa mennä pitkin seiniä" , niin yritämme aina lisätä ihan yksilöllistä huomiota, vaikka ottamalla mukaan kauppareissulle.



Mutta kaikesta työstä ja muusta huolimatta on pakko sanoa, etten ole yhdestäkään vauva/ taaperoajasta nauttinut niin paljon kuin tästä kolmannesta. Osittain johtuu siitä, että kolmosella todettiin vakava sairaus, mutta jo ennen sitä osasin kyllä nauttia tästä todennäköisesti viimeisestä vauvastamme enemmän kuin aiemmista. Esikoisen kanssa kaikki oli niin uutta ja outoa ja toisen vauva-aika oli niin totaalista valvomista ja esikoisen mustasukkaisuutta, että siitä vain yritti jotenkin selvitä päivästä toiseen. Kolmannen kanssa vasta osaan mennä päivä kerrallaan ja elää pikkuisen ehdoilla ja oikeasti nauttia melkein kaikista hetkistä. Tottakai vieläkin väsyttää ja joskus on hermo tiukalla, mutta se kuuluu elämään ja seuraavassa hetkessä taaperon hymy saa kaiken ikävän unohtumaan.

Heippa! Vastasin sulle jo odotus-puolelle, mut pistetään tähän uusiksi :)



Meidän perheessä on 4.5-vee ja 2.5-vee villiviikaripojat ja 3-kuinen prinsessa. Minusta tämä 3 lapsen äitiys on helpompaa kuin kahden!



Esikoinen oli todella mustasukkainen, kun hänen pikkuveljensä syntyi. Aina, kun silmä vältti, heitteli pikkuveljeä leluilla, nyppi vaatteita ja vaikka mitä. Äiti oli tyhmä jne. Pikkuveli oli ja on edelleenkin vaikea ja vaativa lapsi. Ei nukkunut vauvana oikeastaan lainkaan. Olin varautunut pahimpaan, mutta...



Kolmas lapsemme on ihanan helppo, syö, nukkuu, kakkii ja hymyilee. Vanhempien sisarten mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt ollenkaan!?! Olen miettinyt, että johtuuko siitä, että tuli tyttö, eli ei tullut kilpakumppanusta? Toisaalta keskimmäinen poikani on luonteeltaan sellainen, että rakastaa vain kaikkia, osoittaa hellyyttä, halii ja suukottelee. Ihanteellinen isoveli.



Alusta asti pojat ovat hokeneet, että onpa ihanaa, kun meille tuli vauva, ihana prinsessa ja vaikka mitä...siis oikeasti olen miettinyt, että miten minua on suotu näin ihanilla asioilla.



Tiedän tarkalleen, mitä vanhemman sisaren mustasukkaisuus on. Tosi rumaa ja henkisesti raastavaa. Nyt, kun sitä ei meidän arjessa ole ollenkaan, jaksan erinomaisesti. Poikien vauhti on toisaalta lisääntynyt muutamassa kuukaudessa nollasta sataan, ja vaikka mitä läheltä piti-tilannetta on koettu ja pieniä haavereitakin, mutta tätä arkea jaksan omasta mielestäni paljon paremmin kuin sitä, että kun selkäni käännän, niin mitä isoveli mahtaakaan pikkusisarelle tehdä...



Ja arjen pyörittäminen on minusta helpompaa. 3 lasta menee siinä, missä kaksikin. Ruoanlaitto ja muut kotityöt olivat minulle jo rutiinia kahden kanssa. Nyt on lisänä vielä vauvanhoito, mutt nyt vauvaakin saa kivasti hoidettua, kun pojilla on toisistaan paljon seuraa. Ei tarvi sanoa, että odotas hetki, kun äiti vaihtaa vaipan tms. Ja pojat auttavat jo kovasti vauvan hoidossa, esim. seurustelevat vauvan kanssa tämän ollessa sitterissä. Kaikki ei ole enää niin omalla kontolla.



Lisään vielä, että olen lasten kanssa hyvin paljon yksin. Mies tekee pitkää päivää, mutta hyvin jaksan. Ja tätä rakastan! Niin paljon, että mietin jo, että ehkä haluaisin vielä lisää lapsia, vaikka aina tähän asti olen pitänyt lapsilukunani kolmea!?! Saapi nähdä :)



Minä ainakin uskon, että luontoäiti hoitaa lapsiaan. Kyllä sinä jaksat. On se 3 lapsen arki sitten mitä tahansa. Tsemppiä!

Meilläkin vain kaksi ensimmäistä alle 2v ikäerolla ja kolmanteen oli jo 3,5v taukoa, joten kyllä kolmannesta pystyi paremmin " nauttimaan" ja osasi ottaa ehkä rennommin. Isommat lapset pystyvät myös auttamaan (esim. ojentamaan lusikan tms yksinkertaista). Käytännön asiat ja arki on mennyt ihan hyvin. Kakkosen mustasukkaisuus ei ole pahemmin näkynyt, vain pientä " vänkäämistä" on ollut. Kyllä se yksi taas nuorempi sisarus hieman vaikuttaa hänenkin elämäänsä.



Mutta yksi asia mikä on tullut eteen, on että meidän perheessämme 2aikuista joutuu jakautumaan 3lapsen kanssa. Tuntuu että vain 1lapsi kerrallaan voi saada aikuisen jakamattoman huomion, muut sitten jakavat. Jokainen on nyt eri-ikäinen ja jokaisella on omat tarpeensa. Kotona tämä ei näy niin hyvin kuin liikkuessa. Tuntuu että aina joku on tyytymätön liikenteessä (esim. uimahallissa yksi haluaa hyppimään, toinen harjoitella uimista ja tämä kolmas laskea liukumäkeä- siinä ei 2aikuista riitä jokaista eri paikkaan vahtimaan, puistossa pienin haluaa kokeilla kaikkea vempelettä, kakkonen että löytyy kavereita ja esikoisen menojakin pitäisi vahtia jne.). Aikuisena tuntuu edelleen olevan jakautumista jokaisen lapsen omanlaisen tarpeen mukaan. Saatikka sitten kun harrastukset alkaa- siinä kuskataan jotain lapsista johonkin varmaan harva se päivä ja kaikki ei voi osua päällekkäin. Lapsiluvun myötä esikoinen onkin saanut hieman vapautta käytännön pakosta, koska 2nuorempaa käytännössä määräävät tahdin ja se tahti ei riitä esikoiselle. Eli jostain täytyy lastenkin käytännön pakostakin luopua lapsiluvun kasvaessa. 1aikuinen ja 1lapsi yhtälöä ei enää pystytä toteuttamaan.