Miksi koirat vihaavat minua?
Minua ihmetyttää joidenkin koirien käytös minua kohtaan. Usein kun olen kävelemässä kadulla vaikka töihin, olen omissa ajatuksissani niin kuulen yllättäen kovaäänistä koiran haukkumista ja murinaa. Sitten näen jossain lähettyvillä koiran omistajansa kanssa, koira haukkuu ja murisee todella kovaa, yrittää kiskoa itseään irti remmistä tai omistajan otteesta ja yrittää selvästi hyökätä kimppuuni selvästi sillä aikomuksella, että se haluaa purra ja muutenkin satuttaa minua. Tätä tapahtuu todella monien koirien kohdalla, niin tuttujen kuin tuntemattomien, melkein kaikki koirat käyttäytyvät minua kohtaan vihamielisesti vaikka ne omistajien ja usein muidenkin ihmisten mukaan ovat todella kilttejä. Omistajatkin ovat todella hämmentyneitä koiriensa käytöksestä eli ilmeisesti he puhuvat totta. En todellakaan tee mitään pahaa koirille tai muillekaan eläimille, mutta nyt olen alkanut pelkäämään niitä. Ilmeisesti monet täällä alueella asuvat koiran omistajat ulkoiluttavat koiriaan reittejä, joita minä en yleensä kulje tai aikoina, jolloin en yleensä ole liikkeellä, koska nykyään näen todella harvoin koiria ja koiraperheissä, jossa käyn kylässä joudutaan paria tapausta lukuun ottamatta sulkemaan koirat minun kyläilyjeni ajaksi esim. omistajien makuuhuoneeseen, että ne eivät pääse minun kimppuuni. Mikä minussa oikein aiheuttaa koirissa sellaisen vihan? Kun kuljen ajatuksiini vaipuneena kadulla niin on vaikea kuvitella, että minä käyttäytyisin ainakaan mitenkään vihamielisesti tai uhkaavasti koirien mielestä. Minulla tosin on masennus ja siihen lääkitys, joten voiko se liittyä tähän, koirat vaistoavat, että minulla ei ole henkisesti kaikki kunnossa ja vaikutan siksi uhkaavalta? Toisaalta kukaan muu tuntemani mielenterveysongelmista kärsivä ihminen ei ole huomannut koirien vihaavan heitä.
Kommentit (28)
Mun koira innostuu ja tekee noin. Ei ole agressiota.
En sano muiden koirien puolesta,mutta omani murisee ja haukahtelee kun se haluaa mennä jonkun luo. Se on vähän pöhkä muutenkin.
Koirien hajuaisti on ihmeellinen. Kun mulle puhkesi muutama vuosi sitten kilpirauhasen vajaatoiminta ja aloitin lääkityksen, jotkut koirat murisi mulle jonkin aikaa. En tiedä oliko todellista linkkiä, mutta uskon näin
Ei niiden aivoituksista tiedä. Syövät kakkaa ja sitten jo päättävät räyhätä näkemälleen liikkuvalle kohteelle. Koiranomistajille on yleinen peliliike kiekua koiralleen ihmettevällä äänellä että Musti mites nyt noin, niin kuin räksytys ja hihnassa vetäminen olisi uusikin asia vaikka oikeasti viikon 20. kerta. Ei vikaa sussa.
Minun koira on jo huononäköinen ja reagoi esim. vedettäviin matkalaukkuihin, ehkä isoihin kantamuksiinkin. Pimeässä myös epäilyttäviin hahmoihin, kunnes toteaa ne vaarattomiksi.
Voimakas hajuvesi voi joskus saada koiran murisemaan