*~* Huhtikuisten maanantai *~*
Huomenta kaikille!
Viikonloppu oli ja meni. Sisko miehineen oli kylässä ja hauskaa oli. Sain pieniksi jääneitä vauvansänkyyn sopivia lakanoita mahtavan nipun. Pitäisi ilmeisesti ruveta tekemään lastenhuoneelle jotakin. Tällä hetkellä se on muuttolaatikoiden vallassa. (Muutosta on pari vuotta aikaa, mutta ilmeisesti olemme tuoneet tullessamme aika paljon tarpeetonta tavaraa!)
Missä vaiheessa te olette ajatelleet laittaa vauvan huoneen kuntoon? Mitä tarvitsee ostaa/lainata?
Tiikki 13+6
Kommentit (13)
(.) Ei mitään ihmeitä. Minähän olen ollut siitä onnekas, että sekä pahoinvointi että väsymys jäi pois jo ennen rv 9 n. kahden viikon kestämisen jälkeen. Neuvolassa kävin joskus syyskuussa, nl-lääkärillä pari viikkoa sitten eli ei tässä mitään ihmeitä kerrottavana. Ensi viikolla seuraava neuvola.
G tavaroista: Meillähän esikoinen on vauvan syntymisen tienoilla n. 1v9kk, jotan kaikkea härpäkettä löytyy jo valmiina. Esikoinen oli kesävauva, joten ehkä jotakin pientä lämmintä vaatetta voisi hankkia. Todennäköisesti hankitaan toinen pinnis, koska esikoinen on NIIN huono nukkuja, ettei varmaan siirretä vielä lastensänkyyn ennen tuota. Esikoisen pinnis on sellainen tavallista isompi, joten siihen mahtuu vielä pitkään.
Olen tosi kahden vaiheilla tuplarattaiden kanssa. Esikoinen alkoi viihtyä rattaissa vasta 8 kk-iässä, joten tuolla rytmillä tuplat jäisi lähes käyttämättä. Kantoliinaa ja -reppua löytyy, joten niilläkin voisi pärjätä. Sitteri saattaisi tulla hankituksi, niin saisi vauvan jonnekin turvaan tuolta esikoiselta. Käytettynä ostan ainakin rattaat, jos siis ostan ylipäätänsä ollenkaan. Luultavasti en ota pakkausta ollenkaan.
Yhden hankinnan olen jo tehnyt. Ostin sähkökäyttöisen rintapumpun. Esikoisen aikana oli vaan Ainun käsikäyttöinen ja se on täysi susi!
Heips,
Luppis
Pidin oikein ruhtinaallisen yhden päivän syysloman eli olin perjantain pois töistä. Kiireisen viikon jälkeen oli kyllä kiva pitää pidempi viikonloppu.
Meillä odotellaan ylihuomista ylimääräistä ultraa. Miehen suvussa oleva kehitysvamma nimittäin näkyy ultrassa rv 16 lähtien eli ylihuomenna mennään tsekkaamaan, mitä vauville kuuluu. Kovin peloissani en oo, koska todennäköisyys tuohon vammaan on tosi pieni. Silti ultraan meno jännittää aina, kun ei tiedä, mitä siellä tulee vastaan. Työasiat pitäis myös selvitä tässä parin viikon sisään, joten mielenkiintoisia aikoja elämme.
Meillä vauvalle ei ole hommattu vielä mitään ja ennen joulua en mitään kyllä hommaakaan. Esikoinen täyttää parin viikon päästä 2v. joten tavaraa on aika kivasti olemassa. Kesäksi sitten tarvitaan varmaan jotain kevyempiä kuteita, mutta nehän nyt ehtii ostaa sitten syntymän jälkeenkin. Meillä vauvi varmaan syntyy tuossa pääsiäisen tienoilla, kun ainakaan yli ei päästetä, koska esikko oli 4,6kg syntyessään. Ja tuohon aikaanhan pikkuisen saa vielä pukea ihan kunnolla. Luulisin sitten äippälomalla käyväni kauppoja kiertämässä. Tuttipullot sun muut enemmän hygieniaa vaativat jutut pitää hommata uusiksi (vaikka esikko ei niitä suostunut käyttämäänkään). Vaunut ja sängyt ja sellaiset on, mutta turvakaukalo puuttuu. Sitä pitää katsoa, että saako kaverilta lainaksi vai vuokrataanko vaiko ostetaan uusi.
Vauvan huonetta ei kunnosteta vielä ainakaan vuoteen. Esikkokin nukkuu nimittäin edelleen meidän kanssa samassa ja luultavasti lisätään vaan yksi sänky huoneeseen lisää, kun vauva syntyy. Meillä makuuhuone on yli 20 neliötä, joten sinne mahtuu kyllä, vaikka olis kyllä pari pienempääkin makkaria käytössä. Mä vaan tykkään siitä, että ei tarvi yöllä lähteä toiseen huoneeseen imettelemään tai hyssyttelemään ja on näppärämpi vetäistä pois potkittu peitto päälle, kun sänky on siinä vieressä. Esikko on ainakin sellainen, että ei tuttuihin ääniin yöllä herää, joten katsotaan varmaan tällä systeemillä ainakin aluksi. Toisaalta esikko on nyt alkanut käydä potalla ja pukemaan itse, joten voi olla, että hän haluaa siirtyä omaan huoneeseen ennen huhtikuuta. No, päivä kerrallaan.
A.A. rv 15+4
Tämä aamu alkoikin yllättäen pahoinvoinnilla. Kesken aamupalan oli pakko juosta vessaan yökkimään. Tässä onkin saanut olla jo useamman viikon ilman pahoinvointia, toivottavasti nyt ei ala uudelleen. Äitiyshousut vetäisin tänään ekan kerran päälle. Nämä ostin silloin esikoista odottaessa ja silloin oli kesä, joten kovin kauaa näillä ei tarkene, ovat sen verran ohuet. Parin viikon päästä pitäisi postin tuoda tilaamani äitiysfarkut, joten siihen asti nämä saavat kelvata.
G: Tulevalle vauvalle en ole ostanut vielä mitään, vaikka mieli olisi tehnyt. Ajattelin odottaa ensi vuoden puolelle, ennekuin mitään hankin. Suurempia hankitoja ei tarvitse tehdä, sillä esikoiselta jäi paljon hyväkuntoisia tarvikkeita. Esikoiselle pitää keväällä ostaa uusi turvaistuin autoon, niin saadaan vauvalle tämä nykyinen käyttöön. Ajattelin, että on helpompi kulkea, kun kummankin istuimet ovat kiinteästi autossa kiinni, ei sitten tarvitse aina olla turvakaukaloa kiinnittämässä. Tämä meidän nykyinen istuin on selkä menosuuntaan käännettynä varmaan turvallisempikin kuin meidän vanha turvakaukalo.
Vaattteita taidan osteskella vasta sitten kun tiedän kumman sukupuolen edustaja meille syntyy. Pitää siis odottaa synnytykseen asti, kun ei aiota sitä etukäteen kysyä. Jotkut pienet alle 60cm neutraalit vaatteet taidan talvialesta ostaa, kun niitä ei esikoisella ollut montaakaan.
Taitaa tulla aika epäselvää tekstiä, on niin tokkurainen olo, no koittakaahan saada selvää. Nyt on pakko yrittää tarttua taas töihin!
Vointeja!
Tulin juuri neuvolasta, sydämen syke kuului ja pikkuine oli vauhdissa. Kolmeen kertaan saatiin etsiä, missä on menossa kun aina karkasi pois alta. Syke oli 139-147, eli poikasyke muistaakseni. Esikoisella oli samat lukemat :)
Hankinnoista: Meillä on melko paljon vauvatavaraa itsellä ja sukulaisilta saadaan varmaan loput. Tuskin enää tarvitsee hankkia kuin jotain pientä, tuttipulloja, muutamia vaatteita ja sen sellaista. Hankin varmaan vasta lähempänä huhtikuuta.
Apuja kaivataan: Onko kenelläkään vinkkejä, mitä odottaja laittaisi päällensä häihin?? Meillä on tammikuussa häät, enkä nyt haluaisi missään housupuvussa mennä vaan pukeutua ihan kauniisti, mutta kun nuo äippämekot ei ole kovin juhlavia ja juhlavat mallit on kalliita, sama juttu hameissa ja paidoissa!! Huutonetit olen vilkuillut, eikä mitään kivoja ole myynnissä...
Maria 14+2
Maria81:
Apuja kaivataan: Onko kenelläkään vinkkejä, mitä odottaja laittaisi päällensä häihin?? Huutonetit olen vilkuillut, eikä mitään kivoja ole myynnissä...
Äitiyshameita on aika helppo ommella ihan itse. Valitsee mieleisen kaavan ja joko jättää eteen mahalla aukon, johon laittaa joustoresoria, tai laittaa koko yläosan resorista (sekä etu- että takakappaleen puoli). Tuon resorin on sitten tarkoitus jäädä paidan alle. (Vyötärö voi olla myös kuminauhakiristyksellä)
Itse laittaisin päälle suorahkon pitkän hameen, " aluspuseron" ja jakun + nätit kengät. " Aluspusero" voisi löytyä ihan kaupan normaaleista vaatteista, jos valitsee joustavan materiaalin ja hieman isomman koon tai pidempi helmaisen mallin paitaan. Jakku tai jokin sen tapainen hartiajuttu, voi olla ihan omista normaali vaatteista, koska sen ei tarvitse yltää kiinni. Jos olisin menossa häihin, luultavasti neuloisin itselleni jonkinlaisen yläosan. Itse en ryhtyisi mekkoa tekemään, vaan ostaisin valmiina.
Muuta vinkkiä en osaa antaa. Huuto.net on ehkä paras paikka etsiä valmista vaatetta. Voisi löytyä myös täältä vauva-lehden myydään palstalta. Niin, ja sen ostamisen kanssa kannattaa olla kärsivällinen, koska nythän on tulossa pikkujoulu ja -jouluaika. Luulisi, että tammikuun alussa olisi vaatteita paremmin tarjolla.
Luppis
Itsellä oli eilen synttärit ja totuttuun tapaan en aikonut niitä ihmeemmin viettää. Mies kuitenkin ilmoitti viime viikosta, että hänen porukoiden vierailu osuu juuri tuolle päivälle (edellisestä vierailusta olikin yli vuosi), joten niinhän sitä piti alkaa vääntään kakkua sun muuta. Samoin oma äiti tuppais kylään ja miehen sisko siippoineen kutsui itsensä kylään vielä illalla yhdeksän jälkeen (mulle se on melkein sama kuin keskiyö :D ). Mutta nyt on parveke täynnä leipomuksia, pitäisi saada ne jotenkin pakastimeen ängettyä.
Ja synttärilahjoja tuntui tulevan enemmän kuin lapsena. Koita tässä viettää aikuismaista elämää sitten...
Meillä on mukelolle hankittu pari vaatekappaletta, mutta siihenpä se saa jäädäkin. Isompia hankintoja mietitään aikaisintaan tammikuussa mikäli kaikki sujuu hyvin. Tosin näillä näkymis isoltasiskolta saa ainakin turvaistuimia, ammeen (voikohan sen luokitella " isoksi" ostokseksi), sitterin sun muuta. Miehen vanhemmat taas haluavat ostaa/maksaa rattaat. Eli näillä näkymin ainoa meidän kukkarosta lähtevä kustannus on sänky.
Vitsi oikeasti tätä väsymystä, viime yönä tuli nukuttua varmaan yhdeksän tuntia, mutta nyt jo tuntuu, että voisi mennä nukkumaan. En laittaisi pahitteeksi jos se energinen olo tulisi jossain vaiheessa!
Kävin torstaina sielä akupunktiossa. Olihan se aika villi kokemus. Hoidon antaja antoi myös ravinto-ohjeita ja neuvoi syömään vähintään 1,5 tunnin välein esim. kourallisen pähkinöitä tai rusinoita, jonku soijajuoman jne.
Lauantaina heräsin ihanaan, pirteään ja energiseen aamuun ja olin varma, että nyt pahimmasta on päästy. Vietimme päivän kaupungilla hankkien tarvikkeita keittiötä varten, remontti on vieläkin kesken, ja kotiin tullessa olin rättiväsynyt. Illalla sitten tallitöitä tehdessä jouduin jättämään hevosen karsinaan ovi selällään, että ehdin pihalle oksentamaan.
MUTTA sunnuntaina jaksoin olla pihalla monta tuntia :) En ole pystynyt siihen moneen viikkoon.
Jostain kumman syystä myös Mynthon pastillit auttaa pahoinvointiin. Niiden varassa minä aika pitkälle pääseenkin päivän mittaan. Heti kun pahaolo tulee niin pastille suuhun. Kummallista
Meillä on lapsivesipunktio keskiviikkona. En ole vieläkään tehnyt päästöstä suuntaan enkä toiseen.
Eilen olin ilmeisesti vähän yliväsynyt. Vitalin mehu on ollut ainoa, joka on tuntunut hyvältä juomalta ja eilen sitten huomasin, että siinähän lukee, että 10 vitamiinin juoma. Ja kas sisältää A-vitamiiniä. No itkuhan siinä sitten tuli. Mies istui sitten tietokoneella illan ja haki tietoa A-vitamiinista ja sanoi, että minun pitäisi juoda 10 purkkia päivässä jotta saisin haitallisen annoksen tuota vitamiiniä.. Enää en kuitenkaan siihen mehuun koske.
Tulipas sekavaa kirjotusta, mutta noh kai tuosta nyt jotain ymmärtää
Leivänkannikka rv16 +4
Viikonloppu taas meni touhutessa...
Olotilassa ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä, eikä oikein muitakaan kuulumisia ole kummemmin kerrottavana, kun on yli 6viikon tauko neuvolakäyntien välillä...
Tiikin G: meillä on talo myynnissä ja uutta ollaan rakentamassa, joten lastenhuoneelle ei ole vielä mitään tehtävissä moneen kuukauteen. Harmittaa vaan kun makuuhuoneiden määrä vähenee yhdellä muutoin jälkeen, mutta hyvinhän sitä kolmeen makuuhuoneeseen mahtuu nelihenkinen (vauvan synnyttyä siis) perhe.
En ole hankintojakaan tehnyt, mutta uusi turvakaukalo täytyy hankkia ja luultavasti uudet rattaat. Éilen huomasin, että 1,5v vanhat rattaat on homehtunut! Ällöttävää. En oo käyttänyt niitä muutamaan viikkoon, kun vararattaat on ollut käytössä mitä on tarvinnut, ja eilen kun niitä olin terassilta nostamassa auton kyytiin, ni ne on ihan vihreenä homeesta. Eli roskiin menee. Onneksi vauvalle on brion vaunut tallella ja niissä ei ole muuta vikaa, kun että ne ei ole yhdistelmät, joten ei mene montaakaan kuukautta. Mutta täytyy sitten ens syksyllä miettiä uusia matkarattaita. Noi homehtuneet on ollut muutaman viikon terassilla ulkona ja nää kosteet kelit on ne pilannu. Ei oo aikasemmin tullut mieleenkään, että tollasta vois tapahtua. No, vahingosta viisastuneena täytyy säilytellä kuivemmissa olosuhteissa tavaroita jatkossa.
Niin noista muista tavaroista... marraskuun lopulla selviää uuden tulokkaan sukupuoli, ja sen mukaan sitten ostellaan / ollaan ostamatta uusia vaatteita. Sängyt ja hoitopöydät ym on tallella, kun esikoinen täyttää vasta 2v.
Tulipas taas kirjotettua...
Maria81 en kyllä osaa auttaa asiassa, mutta joku pitkä hame ja siihen kiva yläosa vois olla ihan kiva ja helposti toteutettavissa.
Ja leivänkannikalle: Älä turhaan murehdi. Kyllä se A-vitamiinin käyttö pitäis olla jatkuvampaa tai suurempaa, jotta siitä vois jotain haittaa olla. Ymmärrän kyllä huolen, koska itekin söin työruokalassa maksapihvejä, ja myöhemmin vasta tajusin, että niitähän ei sais syödä. Mutta lopetin murehtimisen, kun vahinko oli jo tapahtunut.
Tsemppiä muille mahan kasvattajille!
-Lellu 15+6-
Täällä ilmottautuu myöskin yksi huhtikuisen odottaja. Meillä laskettu aika 4. päivä, mutta olen jo henkisesti valmistautunut että mennään sinne puoliväliin asti, esikoinen meni 10 päivää yli ja sukuvika tämä yliaikaisuus tuntuu olevan :)
Galluppiin, meillä ei ole hankittu mitään vauvalle ja tod.näk ei hankitakkaan, meillä kun näille kahdelle tulee ikäeroa noin vuosi ja 3kk niin pitäisi kaiken olla valmiina. Jos joku puuttuu, niin ostetaan sitten sitä mukaa. No tuota rintapumppua mäkin voisin harkita, mullakin tuo ainun käsikäyttönen ja sillä voisi kyllä heittää vaikka vesilintua.. aventista olen myös paljon kehuja kuullut mutta jääköön tuo nyt toistaiseksi.
Täällä on väsymys ja pahoinvointi vallannut koko alkuraskauden, väsymyksen luulin jo hellittäneen mutta viime viikolla se änkesi itsensä takasin, tiedä häntä mitä on. Joka tapauksessa luovutin ja kävin hakemassa apteekista vitamiineja, josko jotain apua niistä olisi. Pahoinvointi täällä alkaa vasta nyt hellittää, kuten esikoisestakin eli pitkän kaavan mukaan täällä kärsitään siitä vaivasta, nyt tosin ollut vielä voimakkaampana, ja kun luulin että olisi helpompaa toisen kohdalla...
Vielä mainostuksen laitan tähän viestiin ;) joka haluaa liittyä, yhteisö on suljettu eli keskustellaan omilla nimillä niin voidaan puhua myös luottamuksellisista asioista :)
http://groups.msn.com/Huhtikuiset07
Tervetuloa mukaan siis kaikki jotka haluaa :)
Terkuin Riina, pikkuykkönen 12/05 sekä pikkukakkonen rv 16+5
Kivaa, että huhtikuiset aktivoituvat näin viikolla = ) On mukavaa lueskella kesken työpäivän kuulumisia ja silloin tällöin kommentoida omiakin kuulumisia.
Gallupiin: hankittiin esikoiselle kunnon matkarattaat ja vauvalle ostan kunnon vaunut (huonoja kokemuksia halvoista yhdistelmistä).
Rintapumppua meinaan minäkin katsastaa ja taidan suosiolla ostaa sähkökäyttöisen, kun en ole kuullut kenenkään kehuvan käsikäyttöistä.
Mulla on viikon päästä rakenneultra Femedassa Cacciatorella ja sen verran luotan hänen ammattitaitoonsa, että mikäli sukupuoli erottuu selvästi niin aion ostaa jotakin pientä ja pehmeää vauvalle = )
Heitänpä teille gallupin, että onko teillä tyttö/poikatuntemuksia eli näitä ns. " äidinvaistosanoo" -juttuja ? Itse voisin lyödä vetoa, että tyttö on tulossa, tunne on sen verran vahva. Ensi viikolla kerron teille, osuiko oma äidinvaisto oikeaan...
Mulla olisi vielä ensi viikolla pari päivää töitä ja sitten viikon loma....ah ihanaa! Harkittiin puolison kanssa, että esikoisen voisi ensimmäisen kerran jättää isovanhempien hoidettavaksi. Romanttista iltaa oman rakkaan kanssa kaavailen....hormoonit hyrrää ei voi mitään...liekö tämä syksyn pimeys, sateen ropina ja kynttilät, joita poltan joka ilta = )
Beatitude & Napero rv 17+2
pitkästä aikaa, mulla kun noi työajat on vähän huvittavat välillä.
uskaltaakohan äänen edes sanoa mutta taitaa olla väsymys vihdoin hellittämässä. mulla se on ollu pahempi vaiva kun pahoinvointi joten olen tosi iloinen jos se nyt vihdoin loppuisi. esikoisesta olin rv 15 jo elämäni kunnossa ja oon ollu tällä kertaa vähän pettyny kun ei vieläkään jaksa mitään ja tekis mieli vaan nukkua :(
meillä on muutto ensi viikon alussa ja remontti vielä vähän kesken. valmista ei tule ainakaan yhtään etukäteen, toivottavasti edes edellisenä päivänä.. kiva kuitenkin muuttaa ' vähän' isompaan, meillä siis nyt 40 neliöinen ja jatkossa melkein sata. mahdutaan sitten koko konkkaronkka hyvin asumaan uutta kotia.
hankinnoista. meillä esikoinen siirtyy omaan huoneeseen ja uuteen sänkyyn muuton myötä joten pinnis meillä jo on. samoin kaikki muu isompi sälä, vaatteita vaan sit pitää ostaa. oon aika paljon lahjottanu esikoisen vaatteita eteenpäin ja tykkään muutenkin että on kivempi ostaa sit uutta. ja sukupuolikin ratkaisee tottakai. mulla on taas ihan poikaolo, vaikka oireet ehkä vähän viittaakin tyttöön.. käydään kyllä yksityisellä selvittämässä se jossain välissä, mitään aikoja ei olla varattu vielä...
huomenna oma neuvola ja samalla esikoisen 2-v neuvola, sen jälkeen lisää =)
marie 16+1
Itse jäin eilen kahden viikon sairaslomalle. Voimat on aika vähissä kun paha olo koko ajan. Tänäänkin heräsin 3.30 oksentamaan. Helpottavaa oli tietää ettei tarvitse töihin mennä. Pikkuhiljaa ollaan alettu vauvalle ostamaan kalusteita ja katseleen vaatteita. Oikein tiiä mitä sitä nyt sitten tarvitseekaan. Migreeni vaivaa jo 1,5 vrk aikan aneeminen olo tällä hetkellä. Toivottavasti tää tästä tasaantuu ja sais levättyä. Onneks lääkäri oli tosi ihana ja ymmärtäväinen. Vointeja kaikille muillekin!!!
Suffels 15+2
viikonloppu tosiaan meni,ja nyt alkoi paluu arkeen.Isommat muksut olivat isällään koko viime viikon syyslomalla(meillä uusperhe) Nyt sitten taas kiva touhuta niiden kanssa,viikko vähän liian pitkä aika olla erossa.
Lauantaina oli tarkoitus viettää miehen kanssa kiva päivä kun kummallakin vapaata.no heti kun heräsin aamulla,mulla oli niin hirveä päänsärky,etten päässyt petistä ylös koko päivänä.Panadol ei auttanut ollenkaan,aivan hirveä olotila.
Meillä ostettava kaikki tarvikkeet vaaville eli vaunut,sänky,turvakaukalo,hoitopöytä,matkasänky yms. Edellisillä oli kaikki käytettyinä,ja niistä ei paljon jäljelle kahen jälkeen jäänyt.nyt aateltiin ostaa uutena,kun pikku nelosestakin puhuttu,vaikka nyt tämä olo ollut niin huono,että neljäs vaavi on kyllä suuri EHKÄ=)
Vaatteita oon vaaville ostanut alennuksesta,ja oltiin ulkomailla niin siellä oli kaikkea ihanaa,mutta isommat ostokset ostetaan vuoden vaihteen jälkeen.
Meidän asunto aika pieni,mutta yritetään mahtua tähän ainakin jonkun aikaa.vauva tulee meidän huoneeseen,jännittää miten käy,kun isommat nukkunu omassa huoneessa alusta asti.Nyt ei siihen mahdollisuutta.muutenkin on mukava asunto ja asuinalue.Ja esikoisen koulu lähellä,niin ei haluttais muuttaa pois.
huiskutin 15+6