Oletteko onnistuneet säilyttämään lapsenomaisen leikkimielisyyden ja lupsakkuuden aikuistuessa vai oletteko kyynistyneet ja katkeroiituneet elämälle? Miten olette onnistuneet säilyttämään sen?

Mä en tiedä mitään. On leikin aika. Onko muita leikkimielisiä.

En ole kyyninen tai katkera, mutta en nyt sanoisi että olisin lapsenmielisen leikkimielinenkään.

Valoisa elämänasenne.

Toiset kasvaa aikuiseksi ja toiset jää lapsen tasolle ja leikkii leikkejä aikuisenakin

Aikuinen joka ei osaa joskus leikkiä kuin lapsi menettää paljon.

Jotenkin se vain on säilynyt, vaikka koviakin olen kokenut. En osaa sanoa, miten olen sen säilyttänyt. Kai se on luonnekysymys. 

Toisena päivänä olen lapsenomaisen leikkisä ja toisena kyynistynyt ja katkera. Jonain päivinä taas olen jotain ihan muuta. Ei minulla ole mitään yhtä vaihdetta elämän vaihdelaatikossani.

M37

Vierailija kirjoitti:

Toiset kasvaa aikuiseksi ja toiset jää lapsen tasolle ja leikkii leikkejä aikuisenakin

Oikeasti aikuiseksi kasvanut tietää, että aikuisuus ja leikkiminen eivät sulje toisiaan pois. Leikkimisenhän ei tarvitse tarkoittaa mitään: "Hei tää barbi ois nyt äiti ja tää menis kauppaan" tyylistä asiaa. Leikkiä/leikitellä voi hyvin monella tavalla. Myös ihan K18 osastolla. 

Mitä se "lapsenomainen leikkimielisyys" nyt sitten on. Pakolliset hommat hoidan, muuten teen mitä haluan. Jälkimmäisestä saan vilpitöntä iloa, kuten lapsena. Mutta sama ihminenhän olenkin, vain vanhempi.

Tajusin, että elämä on käytännössä roolileikkiä jossa jokainen esittää itseään. Vaikea nykyään ottaa asioita "tosissaan" tai välittää jos herätän jollain epänormaalilla muiden huomion

Leikin joka päivä. Päiväsaikaan lapsen kanssa ja iltasella makuuhuoneessa miehen kanssa. Ilman leikkiä elämä olisi helkkarin tylsää. 

Ja ennen kuin joku pervopena tulee kommentoimaan, lapsen kanssa leikitään tietenkin lasten leikkejä ja miehen kanssa aikuisten leikkejä. 

Vierailija kirjoitti:

En ole kyyninen tai katkera, mutta en nyt sanoisi että olisin lapsenmielisen leikkimielinenkään.

Se tarkoiittaa luovuutta.

Tietynlainen lapsenmielisyys tekee kyllä elämään hyvää. Koko maailman voi nähdä ihmeellisen upeana leikkikenttänä :D

Kävin tänään puistossa keinumassa. Ihan vain koska huvitti tehdä niin. Varmaan osa piti mielipuolena, mutta mitäpä sitten.

N38

Tottakai, olen ihan vitullinen bimbo, thihihihii!!!

Alma 85v kirjoitti:

Tottakai, olen ihan vitullinen bimbo, thihihihii!!!

Alma hyvä, me kaikki naiset olemme vitullisia. 

Meillä on töissä ihan mahtava työilmapiiri, koska kukaan ei ole tiukkapipoinen jäkittäjä, vaan kaikki osaavat heittäytyä ja ennen kaikkea nauraa myös itselleen. Välillä meinaa tulla pissat housuun, kun juttu lähtee oikein laukalle. Ja hoidetaan me ne työtkin, eikä vaan käkätetä. 

Minulla säilyi pitkälle aikuisuuteen. Vilkas mielikuvitus auttaa.

Keski-iän kynnyksellä iski työuupumus ja oli tosi kakka duunipaikka. Siihen se jäi. Toivon että se löytyisi vielä. Elämän rikkaus olla luova ja innoissaan kuin lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kyyninen tai katkera, mutta en nyt sanoisi että olisin lapsenmielisen leikkimielinenkään.

Se tarkoiittaa luovuutta.

Se on tavalllaan vähän sellainen ns lupa itselle vapauteen mutta kuitenkin hyvän maun rajoissa ja etiketit huomioon ottaen eli puhutaaan siis tilannetajusta ja joustavuuudesta. Uskon että asennetta ei voi väkisin tunkea kehenkään tai se tukahduttaa ennemmiinkin vaan siitä pitää tulla ns uusi "normaali" tila tuon luontaiisen vapauden luvan kauttta.

Olin kiikkumassa. Mulle sanottiin - isoo nainen kiikkuu - mua nauratti.