Inhoan viimeisiä lomapäiviä.

Sama

Vierailija kirjoitti:

Mäkin inhoan viimeisiä lomapäiviä. En sen takia että töihin meno sinänsä ahdistaisi. Vaan se ajatus että kesä on ohi ja elämä loppuu. Arkinen aherrus alkaa. Ei enää mitään kivaa tiedossa. Ja toisaalta suren kaikkea sitä mikä jäi lomalla tekemättä oman saamattomuuden takia. Mitä kaikkea lomalla olisikaan voinut tehdä ja mitä jätin tekemättä.

Jotenkin en edes osaa enää tehdäkkään mitään vaan pitää jo valmistautua työhön.

T: Varhaiskasvattaja, eri kun ap

Ihan sinusta itsestä se on kiinni onko suunnitteilla mitään kivaa vai ei. Tai se teitkö lomalla mitään vai makasitko vain.

Itse olin kahden viikon loman aikana Lapissa ja vietin taas perheeni kanssa todella ihanan loman, johon kuului paljon upeita maisemia, kävelyä, pyöräilyä, hyvää ruokaa ja rentoutumista. Seuraavan kerran lähdemme mieheni kanssa kahdestaan syyskuussa Lappiin viikoksi ja saattaa olla, että jouluksi menemme sinne taas koko perhe. Siinäpä sitä on taas mukavaa odottamista, tosin mielestäni on mukavaa käydä töissä.

Arkinen aherrus on kivaa ja tykkään rutiineista. Asennekysymys tämäkin on aika pitkälle. Jos on joka asiassa negatiivinen, niin varmasti se näkyy ja tuntuu kropassa ja päässä. Jokaisen pitää huolehtia itse itsestään, sitä on aikuisuus ja vastuullisuus. Jos et tykkää edes itse itsestäsi, niin pieleen mennään.

Vakava masennus on sairasloman paikka, niin kuin täällä on muutamaan kertaan jo todettu. 💗

Kuulostaa siltä, että alan vaihto olisi paikallaan. Eikö sua ilahduta mikään työhön paluussa? Olen opettaja ja vanhoja tuttuja oppilaita on kiva nähdä loman jälkeen, vaikka kuukauden päästä heitä onkin nähnyt jo tarpeeksi! Samoin kiinnostuksella odottaa mitä tuleman pitää, jos on aivan uusia opetettava tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näitä valittajia riittää

Samaa mietin. Jos se ei ole työ, joka ahdistaa, niin sitten se on parisuhde, perhe, koti, sukulaiset, maailma tai ihan mikä vain, minkä nyt keksiikään valituksenkohteeksi ottaa. Valittajilla riittää aina valittamisen aiheita, ne eivät koskaan lopu.

Ap, nyt kannattaa kyllä tunnistaa että onko kyse töissä loppuun palamisesta vai siitä, että työsi on vain väärä sinulle. Toki siis saatoit pitää työstäsi, mutta se ei tarkoita, että olet todella vahvuuksinesi ja heikkouksinesi yksilönä soveltuva siihen.

Oirekuva sopii molempiin :)

kurita kakaroita, kyllä se siitä!

Vierailija kirjoitti:

Ap, nyt kannattaa kyllä tunnistaa että onko kyse töissä loppuun palamisesta vai siitä, että työsi on vain väärä sinulle. Toki siis saatoit pitää työstäsi, mutta se ei tarkoita, että olet todella vahvuuksinesi ja heikkouksinesi yksilönä soveltuva siihen.

Oirekuva sopii molempiin :)

Tätä kannattaa ap:n pohtia. Mikä osa masennuksesta/ahdistuksesta on töihin liittyvää, mikä taas muuhun.

Kirjoitit ammatillisesta umpikujasta. Onko halu/kyky kehittää työtäsi mielekkäämmäksi kadonnut? Varhaiskasvatus ei (ainakaan pitäisi olla) liukuhihnatyötä, vaan yhdessä tiimin ja lasten kanssa tekemistä ja oppimista. On paradoksaalista, että sama työ voi olla tosi raskasta tai sitten tosi antoisaa ja palkitsevaa. Isoin selittävä tekijä on tiimin toimivuus ja hyvinvointi. Siihen kannattaa panostaa.

Tykkäätkö oikeasti olla lasten kanssa? Vai jäätkö liiankin yksin ison lapsiryhmän kanssa? Mikä on kuormittavin asia/työtehtävä sinulle?

T. Kolmas varhaiskasvattaja

Vierailija kirjoitti:

Aloitukseni oli vain pintaraapaisu, voin huonosti, välillä hieman paremmin ja tällainen olo ollut jo vuosikausia. Mutta koska velvollisuudentunne ja jonkinlainen häpeä on niin suurta niin olen vain pakertanut kaikki vuodet menemään. En tälläkään hetkellä käsitä kuinka voisin jäädä vaikkapa töistä sairauslomalle ja tehdä pomolle tiettäväksi miten paskasti enimmäkseen voin.

Mieliala testin mukaan joka minulle on työterveydessä muutama vuosi sitten tehty niin olin masentunut, nyt tuli vakavan masennuksen pisteet. Sitä vain mietin miten sekaisin ihmisen pitää olla, että on silti arjessa toimiva yksilö?!

Tämä koko pakka on niin monen osatekijän summa etten laskuissa pysy eikä tässä auta ainakaan omat kokemukseni jo lapsena eikä se kuinka näköalattomaksi koen tilanteeni, en näe tähän mitään ulospääsyä, ammatillisestikaan.

Ap

Pääsisitkö psykoterapia-arvioon työterveyshuollon kautta.

Katsoin juuri nopeasti asuinkaupunkini syksyn kurssitarjontaa ja innostuin taas kerran. Tai oikeastaan pitkästä aikaa, sillä reiluun pariin vuoteen ei kursseja ole paljoa pidetty.

Tarjonnassa olisi vaikka mitä erilaisilta kokkauskursseja, joihin menisin vaikka heti ja varmaan menenkin johonkin. Oli esimerkiksi Indonesialainen ruokaelämys -kurssi tai Marokkolainen kasviskeittiö, kasvisruokaa Lähi-Idästä, Tapaksia Sevillasta tai Wieniläiskahvilan herkut -kursseja. Olen varma, että tällailla kursseilla olo piristyy, jos se on piristyäkseen.

Samoin löytyi paljon erilaisia liikunnallisia kursseja, käsityö-, retkeily-, laivuri- ja vaikka lääkeyrttikursseja. Olen ollut joskus lapseni kanssa ruoanlaittokurssilla ja siskoni kanssa olin elämäkerran kirjoituskurssilla. Tällaisista kursseista saa paljon odotettavaa ja mukavuutta syksyyn, jos haluaa.

Yöks

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näitä valittajia riittää

Samaa mietin. Jos se ei ole työ, joka ahdistaa, niin sitten se on parisuhde, perhe, koti, sukulaiset, maailma tai ihan mikä vain, minkä nyt keksiikään valituksenkohteeksi ottaa. Valittajilla riittää aina valittamisen aiheita, ne eivät koskaan lopu.

Sinäkin valitat.

Kannattaa hakea apua jaksamiseen,

työterveyshuollon kautta tai jos on voimia itse aloittaa vahvistumisen tiellä, niin esim. liisauusitaloarola.fi -sivuston kautta löytyy paljon tietoa.

Minä myös

Ditto

Sama