Onko elämä kohdellu hyvin vai huonosti

Hyvin ja huonosti. Yksi lapsi kuoli ja töissä sujuu vähän niin ja näin, mutta olen tyytyväinen terveydentilaani ja on ihana perhe.

Monet nuoruuden typeryydet olisi saanut jäädä tekemättä. Harmittanut koko elämän ja vieläkin yli 6-kymppisenä. Jos olisin nuori nyt, en ikinä menisi sellaisiin porukoihin tai olisi ollut sellaisten hyväksikäyttäjien seurassa. Olin äärettömän hyväuskoinen ja tyhmä.

Elämä on kohdellut hyvin huonosti. Onneksi suurin osa elämästä on jo takana.

Huonosti. Tuuri on ollut uskomattoman huonoa.  Aina kun näyttää siltä, että pääsee kunnolla jaloilleen matto vedetään alta. Pahiten sakkaa työt ja talousasiat, vaikka olen alallani hyvä työntekijä.

Hyvin huonosti. Itse en liity asioihin vaan toiset tahallaan aiheuttaneet. Pitää paikkansa mitä Sartre on sanonut.

Hyvin huonosti ja huonosti hyvin!

En kyllä samanlaista elämää haluaisi elää eli useimmat päivät mielelläni vaihtaisin pois.

Onneksi, tai luulen ettei enää kauaa tarvitse miettiä sitä kuinka loppuajan käyttää.

Ehkä olen syntynyt nuorena sieluna ja opittavaa paljon & toivottavasti seuraava syntymä on parempi, myös läheisille.

Olisin halunnut elää aktiivisimmat vuoteni 50-luvulla. Elämässä oli vielä jotain mielekästä järkevyyttä. Vaikka oli niukkuutta ja puutetta, elämän iloa olisi ollut varmasti enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut elää aktiivisimmat vuoteni 50-luvulla. Elämässä oli vielä jotain mielekästä järkevyyttä. Vaikka oli niukkuutta ja puutetta, elämän iloa olisi ollut varmasti enemmän.

Ihan turhaa haikailua. Ainakin meitä asui 8 ihmistä 2 pienenpienen huoneen asunnossa. Ekat kengät(kumisaappaat) sain minäkin vasta kun koulun aloitin. Ulkovcssä piti käydä äidin tai isomman siskon lainakengillä aiemmin.

Ihmiset oli niin sodan ja puutteen runtelemia ettei hymyä eikä puhetta juuri mistään irronnut, eli aika hiljaista ja mykkää elämä oli ainakin meidän maaseudulla.

Isää pelättiin kovin ja saatiin veljen kanssa selkäsaunaa usein, näin jälkeenpäin ajatellen ahdistaa koska ihan järjenvastaisia rangaistuksia ne olivat.

Ne, johon voin vaikuttaa onnistuvat. virkaloiset ja muut luteet pilaavat elämän.  Myös työnantajavalta edustaa roistovaltaa.

Pääasiassa hyvin ja olen tosi onnellinen tällä hetkellä. :)

Itseäni sinänsä erittäin hyvin, mutta joitakin läheisiä vähän huonosti, ja tämä vaikuttaa omaankin hyvinvointiini.

Hyvin. Itse olen tehnyt virheitä ja pahentanut tilannetta välillä mutta niistäkin ehkä selvitty. Toki olen itsekin tehnyt osani, mt-ongelmat vaikeutti elämää jossain vaiheessa, nyt taas nostaa päätään. Mutta tämä kai itsestä kiinni, hyvät lähtökohdat on itselle suotu ja samaa koitan välittää omalle lapselle.

Just mietin tätä..Hm. Sekä että. Isäni on alkoholisti ja lapsuudessa oli ikäviä juttuja, mutta toisaalta äitini on ihana ja hänen ansiostaan lapsuudessa oli todella paljon hyvääkin. Samoin läheiset ihanat mummut, papat jne. Mieheni oli kappas vain väkivaltainen alkoholisti mutta toisaalta sain häneltä Ihanan pojan.

Taustalla paljon ikävää ja olen pitkään ollut sinkku MUTTA mulla hyvä työ, tosi kiva-ja mielestäni-kaunis koti, varallisuuttakin on hyvin kertynyt, paljon ystäviä, paljon mahdollisuuksia..Olen aina ollut terve ja se lapsi on tietysti elämäni suola.

Joten...aika onnekas olen mielestäni paljosta pahasta huolimatta !

Hyvin. Mulla on ollut elämässäni menetyksiä, vastoinkäymisiä, vakavia sairauksia sekä krooninen sairaus, joka aiheuttaa lähes jatkuvia kipuja. Kuitenkaan missään vaiheessa mun nk perusturvallisuuteni ei ole järkkynyt. Mulla on varmaan juuri sen vuoksi varsin hyvä resilienssi ja siksi suurimmaksi osaksi koen olevani elämääni tyytyväinen. En ole tehnyt elämässäni sellaisia asioita, jotka kaduttaisivat. Vääristäkin valinnoista on poikinut aina jotain hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin huonosti. Itse en liity asioihin vaan toiset tahallaan aiheuttaneet. Pitää paikkansa mitä Sartre on sanonut.

Eikö Sartre sanonut jotain että olemme kuin lastu lainehilla johon kohtalo piirtää viivan. Täytyy sanoa että minullakin on ollut huonoa tuuria.

Elämän alkupuolella oli paljon hankaluuksia, joista johtuen meni pitkään ennen kuin sain "jutun juonesta kiinni". Toisaalta niistä johtuen olen myös ymmärtäväinen ja myötätuntoinen meotä ihmisiä kohtaan. Jonkinlainen sitkeys myös kehittyi, kun mitään ei tullut ns. valmiina tai annettuna.

Myöhemmin aikuisiällä on sitten mennyt tosi hyvin ja olen kiitollinen elämästä ja kaikesta hyvästä, jota olen saanut osakseni.

Olen tehnyt hyviä ja huonoja valintoja. Osia elämän valinnoista harmittelen ja kadun, mutta toisaalta ne kaikkein kaameimmat mokat ovat olleet parhaat opettajat.

Sanoisin, että juuri nyt on hyvin, mutta tiedän, että mikään ei ole pysyvää. Rakastan elämää ja hyväksyn sen sellaisena kuin se tulee. Raskaina aikoina ajattelen, että tämäkään ei ole ikuista.

Kiitos sinulle ap, oli mukava ajatella tätä asiaa. Kaikille teille, jotka luette tämän: toivon, että saat voimaa tehdä kaikkia niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja edistävät hyvinvointiasi.

Kuten laulussa lauetaan: Sain elämältä kaiken,,Mitään en kadu.Mitään en mutaisi,Elän päivän kerralla.

Joko elämä on kohdellut huonosti tai minä olen vaan mokannut elämäni tai kombinaatio molempia. Luultavasti yhdistelmä molempia. 

Olen ensinnäkin sitä mieltä, että vanhempieni ei olisi ikinä pitänyt tehdä lapsia. Äiti on ns. yksinkertainen ja isä sosiaalisten tilanteiden kammoinen ja vähän väliä ahdistunut autisti. He kuitenkin saivat kuningasidean tehdä parikin mukulaa. Siihen aikaan se oli tapana.

Olinkin perimäni takia omituinen jo lapsena eikä muut lapset tykänneet minusta. Jäin aina yksin, usein myös kiusatuksi. Minä olin sekä tyhmä että omituinen (molempien vanhempien huonoimmat piirteet yhdistyy minussa), veljeni taas älykäs mutta omituinen kuten isäni. Koulu oli yhtä hiton kiusaamishelv ttiä eikä se hyvin mennyt muutenkaan. Ei ollut älyä, ei keskittymiskykyä, eikä vanhemmat osanneet ollenkaan tukea tai motivoida. Äiti vaan nauroi ettei ole meidän suvussa lukupäätä, mutta ei sillä väliä, kunnon duunari se onkin paras. Yläasteella aloin saada paniikkikohtauksia ja olla jatkuvasti ahdistunut. Kotona kun tästä kerroin niin isä kertoi että hänellä on aina ollut myös niitä ja ne pitää vaan kestää. 

Peruskoulun jälkeen menin töihin elektroniikka-alan tehtaaseen. Työhöni olin ihan tyytyväinen, mutta mulla ei edelleen ollut yhtään kaveria tai ystävää tai poikaystävää. Neitsyydestäkin pääsin vasta kolmekymppisenä päättämällä antaa kenelle tahansa joka baarista minut huolii. Joku vanha arabiukko sitten sai nuorempaa naista :D Valitettavasti 6 vuoden päästä elektroniikkatehdas lopetti, eikä vastaavia hommia oikein ollut muutenkaan. Olin jonkun aikaa varastolla töissä, mutta sitten päätin opiskella ammatin: perushoitajaksi. Opiskelinkin, mutta koska olen ihmisarka ja omituinen, eihän minusta työpaikoissa tykätty. Parin vuoden päästä sitten hanttihommiin taas, kassaa, varastoa, siivousta. 

Mikään mun haave ei ole toteutunut. En saanut miestä, en lapsia, en omistusasuntoa, en autoa, en päässyt kokeilemaan ulkomailla asumista eikä edes matkusteluun ole varaa. Tallinnassa ja Tukholmassa olen sentään käynyt. Mutta kai mulla sitten menee silti paremmin kuin veljelläni, joka on hyvin älykäs - hän teki lyhyen mutta komean akateemisen uran mutta päätyi 35-vuotiaana eläkkeelle hoitoihin reagoimattoman masennuksen takia.

Kouluarvosanaksi antaisin omalle kohdalleni 9. Se on kiitettävä. Kiitollisuuteen minulla aihetta onkin, koska ryyppäsin ja tupeksin, eli itse pilasin osan elämästäni. Sitten raitistuin ja rakastuin. Siitä asti, eli 20 vuotta elämä on ollut hyvää ja antoisaa.

Ehkä valoisa asenne on auttanut myös, etten ole jäänyt märehtimään menneitä, enkä syyttelemään muita.

Eteenpäin, sanoi...😊