No onkos teillä käynyt TÄMMÖISIÄ vieraita? =D
Tuli mieleen näistä vieras/isäntäväkikeskusteluista parin vuoden takainen juttu!
Vieraaksi tulee ihan sovitusti perhe jossa 2 lasta. Tuovat mukanaan ruokaa, lähinnä leikkeleitä, juustoa, grillattavaa, kotipaikkakuntansa erikoisuuksia yms. ja sanovat ettei meidän tarvitse yksin tarjottavia ostaa. Hyvä hyvä, niin mekin tekisimme jos olisimme pidemmälle visiitille menossa koko porukka.
Kun jääkaapissa on jo valmiiksikin avatut paketit juustoa ja sen semmoista, jätän tuomiset avaamatta, suotta kai niitä nyt avata pilaantumaan. Ja kun ne ovat muutenkin suunnilleen samoja kuin mitä meillä jo oli.
Kun he ovat lähteneet, toteamme hämmästykseksemme että he ovat keränneet kaapeista kaiken tuomansa ruuan (tai sen mitä oli jäljellä) ja aika reippaasti ylimääräistäkin, mukaan ovat lähteneet avaamattomat mm. avaamattomat meidän ostamamme jogurtit, iso rasia voimariinia, kinkkuleikettä ja paketillinen lasten muroja. Lisäksi esim. hedelmiä, karkkipussi ja naksuja.... Kai ne sitten tulivat tarpeeseen, en tiedä.
Kommentit (24)
Mä en kuunaan kehtaisi viedä tuomiani eväitä mennessäni. Lasten purkkieväät ja vastaavat on eri asia, mutta jos tuon ruokaa kyläpaikkaan, en todella vie niitä mennessäni, eikä kukaan meidän vieraista ole koskaan tehnyt vastaavaa. Kuulostaa todella sivistymättömältä.
paikallisen leipomon tuotteita, jotka tietenkin laitettiin tarjolle tietenkin saman tien. Se lienee yleensä tarkoitus?
Tietysti minun olisi varmaan pitänyt heti aloituksessa selvittää tähän yksityiskohtaisesti heidän tuomistensa tarkka sisältö ja käyttöpäivät... ;)
Ja ne tuomiset eivät todellakaan olleet sen kummempaa gourmet-ruokaa kuin meilläkään. Lapset on saman ikäisiä, ja esimerkiksi ihan samanlaiset edamit, oltermannit ja voimariinit meillä on pöydissä. Ja mitä grillaamiseen tulee, suosikit ovat niin ikään samoja.
Eli kyse ei ollut siitä että olisin syöttänyt heille laihaa hernesoppaa ja näkkäriä ja sitten pantannut jotain herkkukassia lukkojen takana.
Itse en todellakaan voisi käyttäytyä kuten nuo vieraat.
AP
Voisin viedä ruokaa mukanani, mutta niin hassu en ole, että odottaisin saavani sitä syödä. Jos vien ruokaa, niin oletan kuitenkin saavani jotain syödäkseni. On niitäkin emäntiä ja isäntiä, jotka eivät tarjoa oikein mitään, vaikka vie sörsseliä mukanaan. Myönnän, että joskus satuin nappaamaan vieraasta kaupasta mukaani jotain, mitä olisin halunnut maistaa, mutta sitä ei tarjottu. Se hieman harmitti, mutta olisi kai pitänyt ostaa itselle samalla eikä olettaa mitään.
En missään tapauksessa veisi mitään kotiini mukanani. En varsinkaan isäntäväen ruokaa.
Siis jos meillä käy vieraita jotka tuovat omia eväitä, niin en mä loukkaannu vaikka ottaisivat omansa lähtiessään mukaan. Tää on just niin kuin joku kirjoitti että toiselle jugurtti kuin jugurtti on hyvää kun taas toisille merkillä ja laadulla on väliä. Meillä on esim. ystäviä joiden kanssa aivan erilainen jugurttimaku ja jos tuovat omansa niin toivon että vievät myös mennessään (meillä menis roskiin). Ja taas toisinpäin ajateltuna jos vien kylään omia jugurtteja niin toivon niitä myös saavani enkä sellaista jugurttia josta en pidä. Kyllä myös ihmettelen jos vien vaikka jälkiruokaa mennessä mutta sitä ei tarjota.
Tuliaiset on sitten erikseen, eli jos viedään paikallisia herkkuja niin ne on tuliaisia joita voi jemmata.