16-vuotias viettää aikaa mielummin vanhemman kanssa kuin ikätovereiden, huolestuttavaa?

Tuleva kilttis 😔

Sinänsä ei mitään outoa, mutta olisi mielenkiintoista tietää syy: onko oman ikäiset liian lapsellisia tai kehittyneitä, kiusataanko häntä, ajatteleeko hän eri tavalla vaiko ei osaa kohdata toisia ja mennä mukaan.

Itsessään ei siis outoa, mutta olisi hyödyllistä puhua nuoren kanssa ja kysyä, mitä hän vapaa-ajallaan haluaa tehdä ja onko tyytyväinen.

Niin ja tuli mieleen vielä tälläinen mahdollinen "syy" : nuori ei ole itsenäistynyt/itsenäistymässä vaan on epäterveesti kiinni vanhemmassa. Tämä voi johtua vanhemmasta itsestään, joka esim pelottelee nuorta kaiken maailman vaaroista tai sitten ihan vaan yrittää pitää nuorta lähellään liiaksi. Tai sitten nuori ei hahmota, että tuossa kohtaa kannattaisi jo mennä ja kokeilla.

Edelleen olisi hyvä, arvottamatta hänen valintojaan, että mitkä asiat häntä kiinnostaa ja onko kavereita joiden kanssa tehä niitä asioita, tai että olisiko hyvä aloittaa uusia harrastuksia tai mielenkiinnkohteita, ja että onko sellaista mahdollistettu.

Jotkut tykkää olla kotona. Ei todellakaan tarvitse huolestuttavia viriketulvia ja huolestuttavaa yliekstrovertismiä. Koti on koti. Katu on katu.

Luonteen näkee jo pienestä. Jotkut on varovaisia, toiset juoksee tiiliseinään. Karrikoidusti...

Lapset voi olla tosi julmia. Ja lapsen tasolle jääneet aikuiset.

Jotkut viihtyy yksin.

Jotkut inhoo turhia seuraleikkejä. Aika usein lapset näkee asioiden läpi, mikä on hyvä ja mikä ei.

Iän myötä intuitio saattaa hukkua suorittamiseen.

16 v on lapsi. Joskus lähempänä 30 v alkaa ajattelu olla kypsempää. Kaikki ei halua ns sekoilla. Jotkut rakastaa perhettään ja sen jäseniä, kuten kuuluukin. Miksi viettää aikaa seurassa, joka ei kiinnosta.

Jos minä olisin nörtti ja naapurin Pirre joku joka juoksee poikien perässä niin mitä yhteistä löytyisi?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tykkää olla kotona. Ei todellakaan tarvitse huolestuttavia viriketulvia ja huolestuttavaa yliekstrovertismiä. Koti on koti. Katu on katu.

Luonteen näkee jo pienestä. Jotkut on varovaisia, toiset juoksee tiiliseinään. Karrikoidusti...

Lapset voi olla tosi julmia. Ja lapsen tasolle jääneet aikuiset.

Jotkut viihtyy yksin.

Jotkut inhoo turhia seuraleikkejä. Aika usein lapset näkee asioiden läpi, mikä on hyvä ja mikä ei.

Iän myötä intuitio saattaa hukkua suorittamiseen.

Mä en oo koskaan ymmärtänyt tätä vanhempien huolta, jos nuori viihtyy kotona (paitsi jos ei siis osaa halutessaan olla muiden kanssa eikä saa kavereita). Itse olen introvertti, joka nauttii kotona olosta. Yksin tai perheen kanssa. Samoin nuoreni. Luemme, liikumme, surffaamme netissä, pelaamme, katsomme elokuvia, kokkaamme. Nuorillani toki on kavereita koulussa ja harrastuksissa paljonkin. Silti nauttivat kotonaolosta eikä usein huvita mennä minnekään. Ymmärrän tuon, kun itsellänikin ihaninta on olla kotona ja olen mukavuudenhaluinen. Introverttiudesta huolimatta minullakin on kuitenkin riittävästi ystäviä ja työ- ja harrastuskavereita. Silti inhoan kaikkea verkostoitumista ja sen sellaista, vaikka siihen halutessani hyvin pystynkin. En vaan saa sellaisesta oikein mitään. Matkailusta pidän paljon, mutta viihdyn matkoillakin omissa oloissa yksin tai perheen parissa.

En mä ainakaan teini-iässä enää nähnyt kavereita vapaa-ajalla, koska en juonut enkä harrastanut mitään. Mitä sitten olisi yhdessä tehty, muuta kuin juteltu jossain ja sitä pystyi tekemään tarpeeksi koulussa 5pv viikossa ja netissä ihan milloin vain omassa kodin rauhassa, ollen samalla perheelle läsnä.

Up

Sehän on vaan fiksua, elämässä menestymisen eväät tulee paljon todennäköisemmin opittua kokeneemmilta vanhemmilta kuin ikätovereilta.

Ei huolta kunhan ei ole ruutulaitteissa koko ajan.

Tuohan on hyvää elämää, nuorella on hyvä olla. Jos vanhemmat ovat lisäksi nuorekkaat, eli kuuntelevat nuoren mieleistä musiikkia, syövät nuorten tapaan, pelailevat, matkustelevat, pukeutuvat rennosti, eivät valista pakolla "elämän vaaroista" vaan tukevat asiallisesti, nuori viihtyy vanhempiensa seurassa pidempään. Silloin hän välttyy monilta virheitä elämässä, yleensä päihteiltä ja turhilta sydänsuruilta. Ehtii myöhemminkin tutustua elämään ja sen varjopuoliin.

Isoisä keskittyy nyt vaan omiin asioihinsa

Minä olin tällainen nuori. Syrjäydyin sitten oman ikäisteni porukoista enkä parisuhdettakaan koskaan löytänyt. Että näin. Yksinäistä on elämä. T. M36

Meillä on kaksi poikaa ja tyttö. Pojat ovat 16 ja 15 vuotta, tyttö parikymppinen. Molemmat pojat viettävät kaiken vapaa-aikansa kotona. Erityisen hyvin viihtyvät isänsä kanssa töissä maatilalla ja yhteisissä harrastuksissa (kalastus, autot, moottoripyörät, retkeily). Nuoremmalla on pari hyvää kaveria partiossa, netissä peliporukoissa enemmän. Vanhemmalla on kavereita motocross-harrastuksen kautta. Puhelimella ovat kuitenkin yhteydessä eniten kun kaverit on ympäri maata.

Tytöllä ei muuta ollutkaan mielessä kuin kaverit, kaverit, kaverit. Siinä meni sitten koulut ja opiskelut pilalle.

Poikien koulut taas menee loistavasti, nuorempi aloittaa matematiikkalukiossa ja vanhemman ka on 9,9 lukion ekalla.