Fortumin panostus Venäjä-riippuvuuteen
Fortumille tulee nyt takkiin Venäjä-riippuvaisuudesta joka taholta, Nord Stream 2, Hanhikivi, Venäjän yhtiöt ja nyt Saksan Uniper.
En voi ymmärtää miten joku yritys voi situa itsensä noin tiukasti täysin epäluotettavaan kumppaniin. Onko kyse lahjuksista tai henkilökohtaisista voitoista? Vaikka Venäjä ei olisi aloittanut sotaa, niin siihen ei voi luottaa pätkääkään vaan sen tekee oman päänsä mukaan kuten haluaa ja esimerkiksi rajat saattavat mennä kiinni milloin tahansa ja ulkomaalainen omistus kansallistetaan. Minä mietin, tosin vain hetken, aikoinani vuosia sitten hajauttaisinko sijoituksiani myös Venäjälle rahastojen kautta, mutta en uskaltanut. Miten valtionrahalla pelaavat yritykset sitovat koko olemassaolonsa siihen?
Paljonko sinä olisit ollut valmis panemaan sijoitussalkustasi Venäjälle esimerkiksi 3-4 vuotta sitten?
Kommentit (2)
Politiikot painosti Fortumin hanhikiven omistajiksi. Ei ne itse olisi sinne halunneet. Myös kaikki Venäjä kytkökset ovat poliittisia valintoja, joista nyt yritettään pestä käsiä ja piiloutua Fortumin selän taakse.
Venäjällä on liiketoimintaa, niin kuin oli miltei kaikilla toimijoilla jotka etsivät sijoittajilleen voittoa, mutta ei riippuvaisuuksia.