Te, jotka tulette hyvin toimeen ystävinä vastakkaisen sukupuolen kanssa ja olette perinteisessä parisuhteessa..

Läheinen vastakkaista sukupuolta oleva ystäväni kuoli muutama vuosi sitten ja muut vastakkaista sukupuolta olevat tuttavat ovat kirjaimellisesti pikemmin tuttavia kuin ystäviä ja lähinnä tuttujakin työn kautta. Jos tuo läheinen ystäväni olisi edelleen elossa, niin voisin hyvin kuvitella, että hän ja puolisoni olisivat tavanneet kertaalleen, mutta en olisi kokenut millään tapaa järkevänä tavata häntä (ja mahdollista hänen puolisoaan) parina. Eihän puolisollani ja hänellä olisi mitään siitä yhteisestä historiasta, mikä minulla ja hänellä oli (enkä todellakaan viittaa seksi- tai parisuhdehistoriaan).

En itsekään pidä tarpeellisena osallistua mieheni tapaamisiin omien ystäviensä ja ystäväpariskuntiensa kanssa. Monet olen tavannut mutta en tunne ihmisiä, joista he puhuvat, en jaa kokemuksia joita heillä on keskenään ja ennen kaikkea en ole tavannut yhtäkään sellaista hänen ystäväänsä tai ystävän puolisoa, josta minulle olisi tullut sellainen tunne, että viihdyn kyseisen ihmisen seurassa ja haluan tutustua häneen paremmin.

Jotenkin helpompi tutustua puolison ystävään ja tämän kumppaniin, jos puoliso on samaa sukupuolta ystävänsä kanssa. Ehkä ei pitäisi tosiaan edes yrittää, jos ei heti lähde rullaamaan.

Samalla tavalla kuin samaa sukupuolta oleviin ystäviinkin. On normaaleissa puheväleissä, vaihtavat muutaman lauseen nähdessään, ei mitään kyräilyä tai mielenosoituksellista käytöstä. Ei toisaalta myöskään mitään pakollista kaveeraamista, vaan sen verran mikä on luonnollista puolison ystävien kyseessä ollessa. Meillä mies kysyy minun ystävieni kuulumiset ja vetäytyy sitten omiin hommiinsa, silloin kun ystävät kyläilevät meillä. Kahvit ym. juodaan porukalla ja siinä samalla jutellaan jotakin. Kun minä käyn ystävieni luona, niin mies ei änkeä mukaan. Pariskuntavierailut on sitten asia erikseen ystäväpariskuntien kesken.

Enpä ole tuollaista koskaan miettinyt. Ainahan sitä toivoo, että kumppani tulisi toimeen kavereideni kanssa.

Onko eroa siinä, onko kyseessä vanha ystävä vai uusi? 

Puolisoni ei ole tekemisissä ystävieni kanssa, sukupuolesta ja suuntautumisesta riippumatta. Ystäväni ovat ihan eri maailmasta (ja maailmalla, ei täällä pienellä maalaispaikkakunnalla), ja pääosin yhteyttä pidetään sähköisesti, sähköposteja, whatsappia, joskus joku teams/skype (vaikka euroviisujen katseluun, puolisoni ei halua osallistua tähänkään). Luulisin, että puoliso on välillä hieman mustasukkainen, mutta sillä ei ole tekemistä niinkään ystävän sukupuolen kanssa, vaan sen kanssa, että häntä harmittaa, että viihdyn muidenkin ihmisten kuin hänen kanssaan.

Puolisolla on omia ystäviään, osaa en ole nähnyt lainkaan enkä tunne nimeltäkään. Käsittääkseni hänen ystävänsä ovat kaikki samaa sukupuolta hänen kanssaan, en ole kysynyt. Asia ei minulle kuulu, eikä sillä ole merkitystä.

Meillä on myös yhteisiä ystäviä, sekä miehiä että naisia että pariskuntia, joiden kanssa ollaan yhteydessä yhdessä ja erikseen.

Vierailija kirjoitti:

ja ennen kaikkea en ole tavannut yhtäkään sellaista hänen ystäväänsä tai ystävän puolisoa, josta minulle olisi tullut sellainen tunne, että viihdyn kyseisen ihmisen seurassa ja haluan tutustua häneen paremmin.

Kuulostaa karmealta jos puolison ystävistä yksikään ei herätä tunnetta että olipa kiva tyyppi.

Mun eri sukupuolta olevat kaverit ovat mulle tuttuja harrastusten kautta. Olisi aika kiusallista sekä heille että mulle, jos puolisoni ajaisi heidän kanssa kaveruutta hieromaan. Mikä sen tarkoitus edes olisi, mikä heidän yhteinen keskustelunaihe olisi? Toki kun kaveri on tullut käymään tai puoliso on ollut avecina harrastusporukkani isommissa juhlissa, oon esitellyt tietysti heidät toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja ennen kaikkea en ole tavannut yhtäkään sellaista hänen ystäväänsä tai ystävän puolisoa, josta minulle olisi tullut sellainen tunne, että viihdyn kyseisen ihmisen seurassa ja haluan tutustua häneen paremmin.

Kuulostaa karmealta jos puolison ystävistä yksikään ei herätä tunnetta että olipa kiva tyyppi.

Miksi? Kuinka usein omalle kohdallesi osuu ihmisiä (työ-, harrastus-, puolison kaveripiiristä tai muusta yhteyksistä), joiden kanssa "kemiat kohtaavat" eli tulee tunne, että ollaan samalla aallonpituudella, on samanlaisia kiinnostuksenkohteita ja juttu luistaa välittömästi? Minulle tosi harvoin. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana esimerkiksi työpaikoilta ystäväksi on jäänyt kolme ihmistä, vaikka olen tutustunut liioittelematta satoihin ja työskennellyt tiiviisti yhdessä ehkä noin 30 ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja ennen kaikkea en ole tavannut yhtäkään sellaista hänen ystäväänsä tai ystävän puolisoa, josta minulle olisi tullut sellainen tunne, että viihdyn kyseisen ihmisen seurassa ja haluan tutustua häneen paremmin.

Kuulostaa karmealta jos puolison ystävistä yksikään ei herätä tunnetta että olipa kiva tyyppi.

Mä introverttina ymmärrän tuon. Tosi monet ihmiset on ookoo eikä mulla oo mitään heitä vastaan. Mutta harvan kanssa kiinnostaa aikaa viettää.

Haluan, että kumppanini suhtautuu ystäviini ennen kaikkea ihmisinä, ei sukupuolina. Kaikki muu on sitten ihan tapauskohtaista. 

Ei kai sillä sukupuolella niin väliä, lähinnä se on ratkaisevaa toimiiko kemiat.

En ole parisuhteessa ihmisen kanssa, joka on 1)tungetteleva, 2) mustasukkainen tai 3) ilman omaa elämää.

Itse tykkään siitä että parisuhteessa tiedetään toistemme ystävät ja kaverit edes nimeltä siten, että tietää suunnilleen mistä etsiä jos tulee hätä tai kenen seurassa on ollut. Ja ettei kavereita, sukupuolesta riippimatta, tarvi "piilotella" toiselta. Itse koen, että sukupuolella ei ole väliä jos kaikki on ns. avointa siinä mielessä ettei tarvi ketään salaa tavata tai jättää kertomatta jostain tietystä tai tietyistä ihmisistä. Työkaverit ehkä poikkeus jos niiden kanssa ei hengaile työn ulkopuolella, mut jos aletaan myös vapaalla hengailla niin itse ainakin esittelisin tai ainakin kertoisin sit avoimesti. Eikä niin, että puhutaan vaikka vaan "yhdestä kaverista vaan". Minusta sellainen herättää epäluottamusta. Oma puoliso toimii vähän noin, että piilottelee vastakkaisen sukupuolen ystäviään siten ettei mainitse nimeltä heitä... ajattelee kai että olen mustasukkainen muttei ymmärrä että tuo hähmäisyys juuri sitä aiheuttaakin. Itse kun olen aina avoimesti kertonut jos näen miespuolisia ystäviä jne. Eli en näkisi ongelmaa jos ollaan avoimia ja osataan kommunikoida... ei niien puolison kavereidenkaa tarvi alkaa kaveeraamaan tai "tuoda näytille" tmsp mutta o nhan se ihan kunnioittavaa edes kertoa kenen kanssa hengailee.