Miksi aina väitetään, että kaikki elämässä kaikki asiat ovat omia valintoja?

Heille on tarjolla kouluissa kuraattoriaikoja ja säännöllistä tukiopetusta, koulun ulkopuolella sitten taas perheneuvolaa, terapiaa, tukiperheitä yms. Jos vain on halua ponnistaa pitkälle kurjasta kodista, nin apua kyllä löytyy.



Nämä nuoret ovat vain usein niin saamattomia, etteivät tartu tilaisuuteen. Mieluummin dokaavat ja lintsaavat koulusta.

yhteiskunnan tukea saa kuin kukaan muu. Minusta suorastaan jo niin paljon, että se tuen määrä on haitallista!



Ystäväni on sosiaalityöntekijä ja sanoi hänkin, että välillä on sikaturhauttavaa, mihin mittoihin sitä pitää venyä ja itse kitkutella sikapienellä palkalla kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä, kun joku asiakas saattaa maata paremmassa kämpässä vuosikaudet elätyttäen itsensä ja lapsensa yhteiskunnalla ja ilman että on yritystäkään tehdä mitään. Ja lapsiin iskostetaan se sama elättimeininki!

Vierailija:

Heille on tarjolla kouluissa kuraattoriaikoja ja säännöllistä tukiopetusta, koulun ulkopuolella sitten taas perheneuvolaa, terapiaa, tukiperheitä yms. Jos vain on halua ponnistaa pitkälle kurjasta kodista, nin apua kyllä löytyy.

Nämä nuoret ovat vain usein niin saamattomia, etteivät tartu tilaisuuteen. Mieluummin dokaavat ja lintsaavat koulusta.

Tiedän, mistä puhun, koska olen itse ollut juuri tuollainen lapsuuden oloista johtuen energia vajeesta kärsinyt nuori.

Minulla olisi ollut potentiaalia vaikka mihin asti, mutta en jaksanut enkä pystynyt ajatella tulevaisuutta ja koulutusta. En edes uskonut niin pitkälle elämää näkeväni, että olisi ammatissa ja aikuinen.

Toki nyt aikuisena voin tehdä suurimman osan valinnoistani itse, olla siten oman onneni seppä, jossain määrin. Mutta osa valinnanmahdollisuuksistani vedettiin vessasta alas muiden toimesta. Tietenkin voi ottaa takaisin kaiken nyt, voisinn hakea yliopistoon aikuisena ja lukea siihen ammattiin kuin haluan...mutta se on jo eri juttu.

3

Joo arvasimme, että olet tuollainen ja tiedätkö, että silläkin energialla, millä täällä puolustaudut ja perustelet, olisit voinut tehdä jotain järkevää.

No joo, samaa mieltä kanssasi. Huonoille perheille kyllä syydetään rahaa ja " apua" , mutta onko siitä apua muille kuin vanhemmille siinä perheessä? Esim. alkoholistiperheissä kasvavat lapset kärsivät avusta huolimatta. Kierrettä ei voi katkaista muuten kuin kieltämällä ongelmallisia ihmisiä lisääntymästä. Ja sellaistahan ei koskaan tapahdu...siis ongelma tulee aina olemaan, ja vain lisääntyvässä määrin.



Itse en kuitenkaan ole " sossun kasvatti" , vaikka kerroinkin nuoruudessa kärsiväni perheeni ongelmista. Onelmamme olivat toisen sorttisia. Ja siinä mielessä olinkin väliinputoaja, koska ulospäin perheemme näytti täydelliseltä...joten apua ei kukaan edes koskaan tarjonnut.





3

Heeeiii.....puhuinkin ongelmaperheiden nuorista! OLIN itsekin sellainen, siis kutakuinkin 10-15 vuotta sitten.



Puolustelen valintojensa kynnyksellä olevia huonoista oloista tulevia nuoria, en ketään muuta. Aikuisena on jokaisen otettava oma elämä haltuunsa ja tehtävä siitä niin hyvä kuin rahkeillansa kykenee.



En valita nykyistä elämääni ollenkaan. Olen noussut suosta ja elän ihan onnellista arkea. Mutta en ole oman onneni seppä kuitenkaan. Moni asia vaikuttaa siihen, kuinka onnellinen on.



Nuo mainitut asiat, sairaudet, onnettomuudet jne. myöskin.





3

Eikä se tietysti tapahdu hetkessä, että päättää, että nytpä löydän jotain positiivista siitä, että isäni ahdisteli minua ollessani lapsi...(mm. tapahtunut mulle). Mutta se on oma valinta antaako noiden asioiden viedä elämänilon, katkeroituuko, vai jatkaako entistä vahvempana.



On meilläkin ollut tässä jonkin aikaa taloudellisesti todella tiukkaa (molemmat saatiin viime vuonna tietää 3 vkon varoitusajalla, ettei työsopimuksia jatketa), mutta nyt taas elämä hymyilee, mies saa kuun lopussa ekan kunnon liksan varmaan elämänsä aikana. Mutta jos me oltais koko se aika kun oli epävarmaa ja tiukkaa vaan murehdittu, niin se olisi mennyt ihan hukkaan se aika ja kaikilla olisi ollut vain kurjaa.



Mä ainakin olen oppinut äidistäni iloitsemaan elämästäni. Äitini on heittänyt elämänsä ihan hukkaan vaan murehtimalla ja olemalla katkera. Se kun ei ketään auta, itseä vaan tuhoaa.

Siis lapsettomuus sun muut. Ei elämän tarvitse olla täydellistä, jotta siitä voisi olla onnellinen.

...ei tarkoita sitä, että olisi jotenkin murheessa rypevä, katkeroitunut ihminen!



Kuten myöskään se, että jos kerron että " voin ymmärtää, miten ihmiset ovat ajatelleet, kun tukivat Hitlerin ajatuksia" , ei tarkoita sitä että olisin natsiaatteen kannattaja.



3

onnellinen, kun olen kokenut niitä mustia kausia elämässä. Kun tietää, miten lujasti voi mättää, on onnellinen pienemmästä!

Jos pystyy jollakin tavalla antamaan anteeksi, käsittelemään, laittamaan pisteen kokemilleen vaikeille asioille, niistä pääsee eteenpäin. Liian moni jää pyörimään kipeän asian ympärille, kokemuksen vangiksi.

Että ihan sama miten lastasi kasvatat ja hoidat, tai siis, vaikka jätät kasvattamatta ja hoitamatta, se on vain hänestä itsestä kiinni miten hän tulevaisuudessaan pärjää. Miksi täällä sitten parjataan niin kauheasti esim. niitä vanhempia jotka vievät lapsensa hoitoon päästäkseen baariin tai vaikka dokaavat himassa, tai toiset pistävät lapset hoitoon alle 3-vuotiaana?

Kyllä huomaa että täällä juttelee reilu 20 v. idealistiset äidit joilla ei ole elämänkokemusta. Kasvakaa ensin itse aikuisiksi ennenkuin alatte toisianne sättiä.