THL: Suomessa kolme uutta apinarokkotapausta Varmistettuja tapauksia on Suomessa nyt yhteensä 13.
Niitä on taas kolme lisää. Ei ole mikään suuri uhka vielä, mutta toinen tauti koronan lisäksi, ei tunnu kivalta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008933525.html
THL: Suomessa kolme uutta apinarokkotapausta
Varmistettuja tapauksia on Suomessa nyt yhteensä 13.
STT
9:39
Suomessa on tällä viikolla todettu kolme uutta apinarokkotartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo.
Varmistettuja tapauksia on Suomessa nyt yhteensä 13. Kaikki tartunnan saaneet ovat miehiä.
Suurin osa tartunnoista on saatu ulkomailta, mutta tartuntoja on saatu myös kotimaassa. THL:n mukaan tartunnan mahdollisuus myös Suomessa kannattaa huomioida.
Maailmalla apinarokkotartuntoja on todettu toukokuun puolivälin jälkeen yhteensä noin 6000, THL kertoo.
Kommentit (24)
Tarvitaan valistusta "niille pojille".
Sitten kun omin silmin näkee apinarokko ihmisiä, alkaa peloittamaan.
THL seuraa tilannetta, joten ollaan rauhallisia.
Ei kuppakaan tartu eikä tippuri mikäli ei harrasta irtosuhteita.
Aika vähän kun täällä on apinoita yli 30 000.
Tämän ei pitäisi tarttua kaupungilla käydessä eikä edes pridemarssilla. Tällä hetkellä kaikki ovat tarttuneet supjaamattomassa pepouseksissä. Jos sinulla ei ole tapana harrastaa random vieraiden kanssa suojaamatonta peräröörinpamputusta olet aika turvassa.
Käyttäkää kondomia, kun painatte pebaan.
Leviää vain kaltaistensa joukossa - muilla ei hätää
Se on varma jos kansanedustaja saa apinarokko tartunnan, niin ei ilmoita siitä samalla tavalla kuin koronatartunnoista on ilmoitettu - ehkä Haavistolle voisi tartuntaa odottaa?
Vierailija kirjoitti:
Onko yllätys että Priden jälkeen.
Veit sanat suustani.
Onkohan esim. hotellisiivoojille suositeltu maskien käyttöä ja hanskoja? Koska sairastuneen iholta rakkuloista ja ruvista voi siirtyä tartuttavaa virusta vaikkapa lakanoihin ja pyyhkeisiin ja niistä siivoojan käsiin ja hengitysilmaan. Eli voi se kyllä ilman peppuseksiäkin tarttua. Vieraiden ihmisten kättelyä ja halailua kannattaa välttää just jossain bileissä ja festareilla. Ja sairaana (kuume, lihaskivut ja kolotukset, flunssainen olo) ei edelleenkään pitöisi lähteä ihmisten ilmoille, vaikka kuinka olisi Pride tai Ruisrock tai kesälomareissu. Oli sitten flunssa, korona tai apinarokko puhkeamassa.
Rasistivirus iskee vain homoihin. Uskomatonta!
Mistäköhän tää virus testataan? Pepustako?
Vierailija kirjoitti:
Ei kuppakaan tartu eikä tippuri mikäli ei harrasta irtosuhteita.
Sinähän sen tiedät😂
yhyy :'(