Muita uupuneita lapsiperheitä?

Meillä myös kolme lasta, joissa ei erityislapsia ole, mutta kaksi, jotka sairastavat jatkuvasti. Yhdellä lapsista on melkeinpä jatkuvasti kipua, joka aiheuttaa lapsen itkuherkkyyden ja ärtyneisyyden.



Mies on myöskin yrittäjä, useimmiten klo 8-20/21/22 töissä.



Turvaverkkoa ei ole minkäänlaista.



Minulla tuli seinä vastaan jaksamisen kanssa ja oli pakko keksiä jokin ratkaisu. Vielä 6 kk sitten olin aivan naatti, loppuun rutistettu ihminen. Laitoin lapset hoitoon ja itse töihin. Vaikka illat on yhtä hösseliä, nautin suunnattomasti työmatkoista, tauoista...saan istua rauhassa, ihan hiljaa joka päivä! Nautin siitä, että saan aamulla lähteä pois kotipihasta ja palata sinne iltapäivällä. Päivät kuluvat nopeammin ja stressi on helpottanut puoleen.



Olisiko sinulla mahdollista laittaa kahta isompaa päivähoitoon? Olisiko se mahdollista? Onko teidän erityislapsellenne kuntouttava vaikutus olla hoidossa? Voisiko hänet laittaa tavalliseen tarhaan?





Voimia! *tsemppihalaus*

Kyllä olen kovasti miettinyt tuota töihinlähtöä. Luulenpa että se on ratkaisu tässä tilanteessa. Vaikka tuo pienin on vielä alle 1-v... Surettaa vain kun täällä on niin huono päivähoitotilanne! Lähin pph on surkea ja matkaa seuraavalle on paljon:(. Että taas tulee vastaan nämä etäisyydet...



Vanhimmat lapsethan ovat jo päivähoidossa niin, että ovat kaksi kertaa viikossa, juuri tuolla pph:lla. Mutta valitettavasti tämän erityislapsen terapia sattuu juuri sellaiselle hoitopäivälle, joten en voi häntä silloin hoidossa pitää kuin puolet päivästä:(. Kunta ei ole vielä luvannut tarjota meille apua tuohon terapiaan kuskailuun, kun olen vielä äitiyslomalla. Ensi vuodeksi siihen on luvattu apua, jos siirrän myös erityislapsen päiväkotiin. Vanhinkin aloittaa silloin eskarin.



Että viimeistään ensi syksynä helpottaa ainakin, kun vanhin aloittaa eskarin ja erityislapsenkin laitan päiväkotiin. Tuota päiväkotiin laittamista ollaan mietitty kyllä nytkin, mutta psykologi oli sitä mieltä, ettei tyttö pärjäisi isossa ryhmässä ja samaa mieltä olen minäkin. On niin kovin säikky (esim. pelkää muita lapsia ja hälyä).



Kyllä kai mä joltain osin tiedän, että tämä kohta helpottaa. Mä olen niitä ihmisiä, jotka masentuvat kotioloissa eivätkä saa mitään aikaiseksi. Muistelen kun olin töissä ennen tätä vauvaa niin sain vaikka mitä aikaiseksi iltaisinkin.



Kun ei vain miehellä olisi tuollaista epäsäännöllistä työtä. Se ressaa vielä lisää kun ei aina ole sitä miestä auttamassa. Mutta kun ei sitä työtäkään nin vain vaihdeta.



Tämä talokin pitäisi jossain vaiheessa myydä että voisimme muuttaa lähemmäs kouluja ja hoitopaikkoja. Vaan eipä sekään käden käänteessä onnistu ja rahaa sekin vaatii.



Ap

Voisitko saada omaa aikaa vaikka palkkaamalla naapurin tytön lasten kanssa muutamaksi tunniksi? Tai MLL:n hoitajan? Erityislapselle sosiaaliviraston kautta voisi saada perhehoitoa. Pääsisittekö Kelan perheleireille/kuntoutukseen? Onko seurakunnalla ystävätoimintaa, saisiko erityislapsi oman aikuisystävän harrastuksiinsa? Tai järjestääkö paikalliset toimintaa, esim martat, muut järjestöt perheleirejä? Saisit edes valmiin ruoan eteesi.



Olen itse ollut papin vaimo, mies oli silloin töissä 6 päivää viikossa, yksi viikonloppu vapaa. Päivät olivat 8-, joskus yönkin yli erilaisissa puhelimissa päivystystä. Oli leirejä kesällä kuukausikin yhtämittaa, seurakunnan henkilökunnan virkistyspäiviä, koulutusta jne. Minä kotona 4 pienen lapsen kanssa voimatta harrastaa mitään.



Lähdin sitten opiskelemaan ammatin itselleni. Ja aika pian valmistuttuani osa miehen menoista selittyikin sillä, että miehellä oli suhde työkaverin kanssa. Mutta enpä jäänyt tyhjän päälle 4 lapsen kanssa, olin sentään ehtinyt opiskella ammatin.



Sanoisin siis että etsi itsellesi apua mistä vain voit sitä saada! Hyvää syksyn jatkoa!

Ensinnäkin varmasti muutaman vuoden sisään jo helpottaa. Kunhan erityislapsi aloittaisi koulun. Ja kunhan vauva alkaa nukkumaan yöt. Ja kun itse pääsisin takaisin töihin. On minulla koulutuskin, vaan miten ihmeessä saamme perhe-elämän yhteensovitettua molempien töiden kanssa?



MLL ei toimi täällä pikkupaikkakunnalla. Naapureissa ei ole tyttöjä, tämä on ihan maaseutua eli naapureita on tosi harvassa:(. Hoitoapuna ovat siis joskus anoppi (tosin hänkin vielä työelämässä ja hoitaa muitakin suvun lapsia eikä terveys ole ihan ok), omat vanhempani " eivät jaksa" , miehen sisko joskus.



Rahatilannekin rassaa vaikka mies on noin pajon töissä niin ei silti paljon rahoja jää:(.Menot ovat vaan niin suuret!



Suhdetta onneksi miehellä tuskin on:-).



Oisko muilla vielä jotain kommenttia vaikka jotain selviytymistarinaa? En nyt varsinaisesti kaipaa mitään selviytymiskeinoja kunhan vain olisi " kiva" kuulla, että muillakin on välillä hankalaa?? Vai ollaanko ainoita?

on sekä yrittäjä että työntekijä eräälle yritykselle ja tähän aikaan vuodesta joutuu aina tekemään sekä että töitä... Sitten joulun aikaan on lomaa ja keväällä tekee vain yhtä työtä. Mies on ns. monitaituri, mukana monessa.



Olen monesti kyllä sanonut että jotain muutosta pitäisi tulla. En minäkään jaksa olla yksin lasten kanssa iltoja. Vaikea sitä kuitenkaan on mitään tehdä kun leipääkin pitää saada pöydälle!!!! Toki ehkä sitten kun minä menen töihin niin on helpompaa...



Ap

Meillä kolme lasta 7v, 3v ja 1v6kk. Välillä on tosi raskasta, asumme ulkomailla, joten on tosi vähän apua lastenhoidossa, käytännössä ei mitään. Miehellä onnksi säännöllinen työ eikä ylitöitä tai matkusteluja. Itse olen juuri aloittanut työt, mutta pienimmälle ei vielä ole hoitajaa, joten juuri nyt tuntuu raskaalta kun yritän työskennellä päiväuniaikaan ja sitten kun mies on tullut kotiin + illalla.



Miehen kanssa siis tällä hetkellä äärimmäisen vähän yhteistä aikaa mutta me ollaan ihan rakastuneita toisiimme joten siinä mielessä elämä on vielä ihanaa! Mies on myös hyvä isä ja puuhaa paljon lasten kanssa. Me ajattelemme, että lapset ovat vain kerran pieniä, pian he jo ovat niin isoja että äiti ja isi on ihan out... Ja sitten meitä surettaa.



Me aina miehen kanssa vitsaillaan, että sitten eläkkeellä me sitä ja tätä =)

A ja O on, että olemme rehellisiä ja puhumme asioista, jos rasittaa ja kypsyttää niin sitten se vaan on niin välillä. Asioita ei tarvi kaunistella mutta pitää yrittää olla positiivinen.



Tsemppiä ja voimia teille!

Stressiä pukkaa siis tähänkin suuntaan, lähinnä jo lapsen nukkumisongelmien takia. Ehkä se 10v päästä helpottaa...

Jaksamisia!

Oletteko kysyneet, voisitteko saada lapsille tukiperhettä? Niitä on aika naftisti tarjolla, mutta toisaalta, jos yksi lapsista on erityislapsi, mahdollisuutenne voisivat olla paremmat. Kannattaisi ainakin kysyä, eihän siinä mitään menetäkään. Jos vaikka tärppäisi ja saisitte levätä edes yhden viikonlopun kuukaudessa.

kokemuksesta voin myös sanoa ettei se töihinmeno välttämättä helpota elämää kun hetken henkisesti,

kaikki kotityöt kun on tehtävä sitten töiden jälkeen... =(

Koska nämä pitkät matkat hankaloittavat elämää aivan liian paljon. Meillä tuhraantuu todella paljon aikaa autossa, kun lapsia pitää kuskata hoitoon tai kerhoihin tai hakea heitä ja sitten samalla pitäisi ehtiä käydä kaupassa jne. Todella rasittavaa!



Kyllähän aika on todella kallisarvoista ja sitä aikaa säästäisi paljon jos asuisimme lähempänä. Että kyllä meillä siitä on ollut puhe. Mies kun vähän vielä vastustelee, kun hän on täältä kotoisin. Itse lähtisin vaikka heti jos voisin.



T. Ap jonka mies palailee tänä iltana vasta tunnin päästä:(. Lapset sentään sain sänkyihinsä hyvin tänä iltana. Huoh. Aika raskas päivä taas takana, selkää ja päätä särkee.