Miten erota ja päästä yli suhteesta joka pilasi elämäni
En edes liikaa mene yksityiskohtiin kun täällä ollaan heti huutelemassa provoa mutta olen ollut vuosia jumissa suhteessa joka on jo rikkonut minut aivan totaalisesti enkä jaksa enää.
Olemme eronneet monta kertaa ja päädymme aina vaan uudestaan yhteen. Olen varmaan kokenut kaiken mitä huonossa suhteessa voi kokea; pahoinpitely(jä), jatkuvaa henkistä väkivaltaa, mustamaalausta, maineen pilaamista, aborttiin painostaminen, puhdasta kiusaamista johon myös miehen sukulaiset ovat osallistuneet, haukkumista jne.
Tuntuu ettei tästä ole ulospääsyä. Olin yhdessä tämän ihmisen kanssa tai en, uhkailu ja kiusaaminen ja mustamaalaus jatkuu. Tämä ei ole vain sellainen suhde josta lähdetään ja ollaan erillään.
Kommentit (6)
Ajattele että 3-5 vuoden päästä tilanne on tunteissa ja muussa ihan toisenlainen. Uskon todella että pääset heistä eroon jo nyt, ellet ole aivopesty jäämään ja silloin siihenkin olisi joku auttaja. Sun pitää rohkeasti estää heidät somessa, salata tietosi, muutto voi olla hyvä, jos lapsia niin tapaamisasiat kuntoon jossain ja kuljetukset. Pitää tehdä töitä sen eteen että tilanne muuttuu, kenelläkään ei ole oikeutta uhkailla sinua ja stalkata. Pääset irti. Järjestele asioita ja yritä saada joku tukemaan, että pääset kauemmas heistä. Pelon ei pidä antaa enää vaikuttaa siten, etteikö jotain voisi tehdä itse lähteäkseen vaikutuspiiristä. Huomio muualle.
Siis olet oikeasti lähtenyt ja hankkinut
oman asunnon ja kipittänyt takaisin, kun mies on kiusannut?
Muutat eri paikkakunnalle tai ulkomaille, hankit työn ja asunnon, menet terapiaan, salaat osoitetietosi. Et puhu erosta ja muutosta etukäteen, vaan hoidat kaiken salassa.
Vierailija kirjoitti:
Siis olet oikeasti lähtenyt ja hankkinut
oman asunnon ja kipittänyt takaisin, kun mies on kiusannut?
Kai sen näinkin voisi sanoa tai ymmärtää.. vaikka suhde onkin aivan sairas niin mies osaa myös olla hyvä, avulias ja antelias ja yleensä jaksaa esittää muutaman kuukauden kunnes sama jatkuu
Eli olet läheisriippuvainen etkä pärjää yksin ilman miehen apuja. Jos oikeasti haluat eroon niin lähdet ja pärjäät yksin, etkä ole miehen kanssa missään tekemisissä.
Mielestäni tarvitset ns. ammattiapua tilanteeseesi, jaksamiseesi ja elämässä eteenpäin menemiseen.