Lue keskustelun säännöt.
Omaishoitajat, mikä teitä auttaa jaksamaan? Asiallisia vinkkejä kaipaisin.
29.06.2022 |
Vanhempi sukulaiseni sairastui vakavasti ja pysyvästi. Hänen puolisonsa on nyt omaishoitaja ja kokee tilanteen ymmärrettävästi raskaana.
Me sukulaiset yritämme auttaa. Ihan siis konkreettisestikin, mutta asumme eri paikkakunnalla joten emme voi olla jatkuvasti arjessa fyysisesti läsnä. Muina aikoina toki puhumme puhelimessa ja viestittelemme.
Olisin siis kiinnostunut tietämään, onko mitään mitä omaishoitajalle voisi neuvoa joka voisi auttaa häntä jaksamaan? Ei jostain syystä halua vertaistukea, eli siis osallistua mihinkään vertaistukiryhmään.
Kommentit (30)
Todellakin se kaikki apu pitää vaan jotenkin itse etsiä! Täällä meidän kunnassa otin yhteyttä vanhuspalveluvastaavaan. Minulla on myös hyviä sote-puolen ystäviä, ammattilaisia, joilta sain paljon kullan arvoisia vinkkejä avun hakemiseen. Tavallinen ihminen ei välttämättä tiedä, mitä kaikkea apua on saatavilla. Pitää siis itse olla hyvin hyvin aktiivinen. Kun sen vaivan vaan jaksaa nähdä, elämä kyllä helpottuu. Apua ja tukea on saatavilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainut asia, joka auttaa jaksamaan, on lopettaa omaishoitajuus.
Vierailija kirjoitti:
Ainut asia, joka auttaa jaksamaan, on lopettaa omaishoitajuus.
Joissain tilanteissa asia on varmasti näin. Omaishoitajuus on tiukka rasti! Omaa jaksamista ei kannata yliarvioida, kyse on omasta ja läheisen hyvinvoinnista. Itseä auttoi myös se, että tein kaikille muille sukulaisille selväksi, että hoidan nyt omaiseni näin kuten yhdessä hänen kanssa olemme sopineet ja en kaipaa siihen yhtään hyviä enkä huonoja mielipiteitä muilta esim. sisaruksilta. Jos alkaa kaikkien pillin mukaan pomppaamaan, väsyy hyvin helposti. Pitää olla se oma ajatus ja koettaa sen puitteissa jaksaa. Hyviä neuvoja satelee paljon niiltä sukulaisilta, jotka eivät ole siinä arjessa mukana, eivätkä välttämättä oikein ymmärrä koko asiaa...
Olin omaishoitaja 10v. Pienellä paikkakunnalla vertaistukiryhmät eivät olleet paikkoja, joissa voisi rehellisesti puhua, en käynyt. Ystävistä ja sukulaisista oli suurin tuki, ihan että he jaksivat soitella ja viestitellä. Hoidin miestäni, jolla Alzheimer.
Jossain vaiheessa oli pakko ottaa intervallit käyttöön, eli se 3 päivää/ kk. Koin kyllä paremmaksi säästää niitä tai ostaa itse lisää, eli 5pvää kerta, vaikka harvemmin. Kolme päivää ei riittänyt kunnolla irtautumiseen, kun oli paljon hoidettavia asioita yms., viidessä ehti lisäksi siivota, nukkua ja kenties tavata jonkun. Eli se raha... Joskus voisi omaishoitajalle tarjota vaikka kampaaja- tai hierojakäynnin, jolloin joku muu olisi hoidettavan luona.
Intervallijaksot on vaikea hyväksyä, sekä hoidettavan että hoitajan, tiedän omalla kohdallani sekä monen muun. Hoidettava tulee usein jaksoilta huonommassa kunnossa takaisin. Mutta ne on lopulta pakko hyväksyä, muuten loppuu jaksaminen. Meillä mies meni kiroillen, vaikka tykkäsi sitten olostaan intervallipaikassakin. Poika sanoi hänelle, että joko muutama päivä siellä, tai sitten vallan sinne.
I
Itse olen käytännössä joutunut omaishoitajaa vastaavaan asemaan tahtomattani olosuhteiden pakosta. Virallista asemaa ei ole, enkä siihen koskaan suostuisikaan. En halunnut tällaista, enkä edes pysty tähän. Tällä hoidettavalla sukulaisella on paljon ongelmia, mutta niin on itsellänikin. Omat ongelmani toki sitten ovat erilaisia kuin tällä sukulaisella. Tilanne on se, että en oikein pysty huolehtimaan itsestänikään, mutta silti oletetaan, että huolehdin toisesta. Olen työtön, joutunut ihan erikoispalveluihin tämän vuoksi, hyvin ahdistunut, ilmeisesti autismimirjon häiriöllä ja ilmeinen suolistosairauskin löytyy. Omiin ongelmiini en ole saanut apua ja tuloni ovat niin pienet, että en esim. voi asua omillani, vaan joudun asumaan tuon sukulaisen luona. Kuormitukseni kasvaa koko ajan, mutta eipä.sukulaiseni tätä ymmärrä. Saan usein aika pahojakin ahdistuskohtauksia esim. kaupassa, apteekissa tai kun yritän jotain asioita hoitaa. Nautin rauhasta, hiljaisuudesta ja pimeydestä, koska melu ja valo kuormittavat monella tapaa. Myönnän kyllä, että olen huono tekemään kotitöitä, mutta kun en oikein pysty, eikä minkäänlaista motivaatiotakaan ole. Kaikki tuntuu vain jäävän vastuulleni, eikä mahdollisuutta omaan elämään ole. Ketään ei pitäisi pakottaa omaishoitajaksi tai vastaavaan asemaan, ei tervettä, eikä varsinkaan itsekin moniongelmaista ihmistä kun taustalla on vain negatiivista ja välitä autettavaankin ovat huonot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen käytännössä joutunut omaishoitajaa vastaavaan asemaan tahtomattani olosuhteiden pakosta. Virallista asemaa ei ole, enkä siihen koskaan suostuisikaan. En halunnut tällaista, enkä edes pysty tähän. Tällä hoidettavalla sukulaisella on paljon ongelmia, mutta niin on itsellänikin. Omat ongelmani toki sitten ovat erilaisia kuin tällä sukulaisella. Tilanne on se, että en oikein pysty huolehtimaan itsestänikään, mutta silti oletetaan, että huolehdin toisesta. Olen työtön, joutunut ihan erikoispalveluihin tämän vuoksi, hyvin ahdistunut, ilmeisesti autismimirjon häiriöllä ja ilmeinen suolistosairauskin löytyy. Omiin ongelmiini en ole saanut apua ja tuloni ovat niin pienet, että en esim. voi asua omillani, vaan joudun asumaan tuon sukulaisen luona. Kuormitukseni kasvaa koko ajan, mutta eipä.sukulaiseni tätä ymmärrä. Saan usein aika pahojakin ahdistuskohtauksia esim. kaupassa, apteekissa tai kun yritän jotain asioita hoitaa. Nautin rauhasta, hiljaisuudesta ja pimeydestä, koska melu ja valo kuormittavat monella tapaa. Myönnän kyllä, että olen huono tekemään kotitöitä, mutta kun en oikein pysty, eikä minkäänlaista motivaatiotakaan ole. Kaikki tuntuu vain jäävän vastuulleni, eikä mahdollisuutta omaan elämään ole. Ketään ei pitäisi pakottaa omaishoitajaksi tai vastaavaan asemaan, ei tervettä, eikä varsinkaan itsekin moniongelmaista ihmistä kun taustalla on vain negatiivista ja välitä autettavaankin ovat huonot.
Miksi joudut asumaan sukaulaisen luona?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen käytännössä joutunut omaishoitajaa vastaavaan asemaan tahtomattani olosuhteiden pakosta. Virallista asemaa ei ole, enkä siihen koskaan suostuisikaan. En halunnut tällaista, enkä edes pysty tähän. Tällä hoidettavalla sukulaisella on paljon ongelmia, mutta niin on itsellänikin. Omat ongelmani toki sitten ovat erilaisia kuin tällä sukulaisella. Tilanne on se, että en oikein pysty huolehtimaan itsestänikään, mutta silti oletetaan, että huolehdin toisesta. Olen työtön, joutunut ihan erikoispalveluihin tämän vuoksi, hyvin ahdistunut, ilmeisesti autismimirjon häiriöllä ja ilmeinen suolistosairauskin löytyy. Omiin ongelmiini en ole saanut apua ja tuloni ovat niin pienet, että en esim. voi asua omillani, vaan joudun asumaan tuon sukulaisen luona. Kuormitukseni kasvaa koko ajan, mutta eipä.sukulaiseni tätä ymmärrä. Saan usein aika pahojakin ahdistuskohtauksia esim. kaupassa, apteekissa tai kun yritän jotain asioita hoitaa. Nautin rauhasta, hiljaisuudesta ja pimeydestä, koska melu ja valo kuormittavat monella tapaa. Myönnän kyllä, että olen huono tekemään kotitöitä, mutta kun en oikein pysty, eikä minkäänlaista motivaatiotakaan ole. Kaikki tuntuu vain jäävän vastuulleni, eikä mahdollisuutta omaan elämään ole. Ketään ei pitäisi pakottaa omaishoitajaksi tai vastaavaan asemaan, ei tervettä, eikä varsinkaan itsekin moniongelmaista ihmistä kun taustalla on vain negatiivista ja välitä autettavaankin ovat huonot.
Voi miten surullista. Ettekö saa mitään apua yhteiskunnalta tai eri järjestöiltä? Kaikkea hyvää teille kummallekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin omaishoitaja 10v. Pienellä paikkakunnalla vertaistukiryhmät eivät olleet paikkoja, joissa voisi rehellisesti puhua, en käynyt. Ystävistä ja sukulaisista oli suurin tuki, ihan että he jaksivat soitella ja viestitellä. Hoidin miestäni, jolla Alzheimer.
Jossain vaiheessa oli pakko ottaa intervallit käyttöön, eli se 3 päivää/ kk. Koin kyllä paremmaksi säästää niitä tai ostaa itse lisää, eli 5pvää kerta, vaikka harvemmin. Kolme päivää ei riittänyt kunnolla irtautumiseen, kun oli paljon hoidettavia asioita yms., viidessä ehti lisäksi siivota, nukkua ja kenties tavata jonkun. Eli se raha... Joskus voisi omaishoitajalle tarjota vaikka kampaaja- tai hierojakäynnin, jolloin joku muu olisi hoidettavan luona.
Intervallijaksot on vaikea hyväksyä, sekä hoidettavan että hoitajan, tiedän omalla kohdallani sekä monen muun. Hoidettava tulee usein jaksoilta huonommassa kunnossa takaisin. Mutta ne on lopulta pakko hyväksyä, muuten loppuu jaksaminen. Meillä mies meni kiroillen, vaikka tykkäsi sitten olostaan intervallipaikassakin. Poika sanoi hänelle, että joko muutama päivä siellä, tai sitten vallan sinne.I
Tästä kysyisin, että onko sellaisia yksityisiä luotettavia palveluja tarjolla, joista voisi ostopalveluna hankkia jonkun olemaan hoidettavan luona esimerkiksi tuollaisen kampaajakäynnin ajan?
Ja miten muistisairas reagoisi tuollaiseen, jos tulee vieras ihminen pitämään hänelle seuraa?
Dunga kirjoitti:
Olen itse vaihtanut omaishoitajavapaani palveluseteliin, jolla tilaan siivouksen kotiin, niin on yksi iso työ vähemmän. Siivoojan tultua lähdemme huviajelulle ja käymme kahvilla. On kiva tulla puhtaaseen kotiin.
Mitä, onko tuollainenkin mahdollista? Olen ollut omaishoitaja useamman vuoden, mutta vapaita en ole koskaan käyttänyt.
Rahalla saa ostettua lisäapua, joten siinä on ihan konkreettinen asia millä voitte auttaa kauempaakin. Kotihoidon lisäkäyntejä, ateriapalvelua, siivousapua, mitä tarvitseekaan. Vaikka omaoshoitaja ei siitä vapaa-aikaa saakaan, niin onhan kaikki tuo kuitenkin pois siitä omasta työstä ja osin vastuustakin.