onko nämä normaaleja ajtuksia kun odottaa toista lasta..

juttele neuvolassa ajatuksistasi. osaavat auttaa varmaan paremmin kun täydelliset av mammat

Niin minäkin luulin. En voinut uskoa, että jotain toista ihmistä voisin rakastaa yhtä paljon kuin tuota ensimmäistä lastani. Aikansa se vei, että tuo uusi tuntui samalta, kuin ensimmäinen, mutta sitten se rakkaus yhtäkkiä iski kuin hyökyaalto ja valtasi mielen joka kolkan. Tiedät varmaan sen tunteen :-)

Niin kävi myös kolmannen kanssa.

Pelkään myös, että erittäin rakas esikoinen ei saakaan niin hyvää hoitoa toisen lapsen myötä. Ja montaa muuta asiaa.



En tosin ole edes varma olenko raskaana. :)

toisen lapsen raskausaikana. Ja vielä hänen synnyttyäänkin, surin koko ajan vain esikoisen puolesta, kun en ehdi olla hänen kanssaan niin paljon. Mutta nyt kun vauva on jo 8kk, huomaan että rakastan kaikesta sydämestäni heitä molempia tasan yhtä paljon!

kunhan hänet rinnalleni saan. lapset ovat kai ainoa asia, jota maailmassa voi rakastaa yhtä paljon yhtäaikaa. neuvolassa ei mulle tulisi kyllä mieleenkään asiasta mainita, siitä kun helposti saa sellaisen kivan leiman otsaansa.

Minäkin olin TOSI huolissani kun odotin toistani, siitä kuinka voin ikinä rakastaa häntä yhtä paljon kuin esikoista. Ihan normaalia. Kaikki pelot katosivat kun tapasin tyttäremme:) Rakastin häntä välittömästi koko sydämmestäni

ainaki sanoi että kun pikkuveljee odotti niin pelkäsi että rakastaako toista niinku ekaa, mut sanoi et ne tunteet hälveni heti kun veli syntyi :) Mulla on kans nyt itellä toinen tulossa (rv 38+5) ja tytöksi sen on sanottu olevan(esikoinen 3v.poika) Ja mulla lähinnä mietityttää et tykkäänkö tytöstä yhtä paljo ku pojasta... ja sit taas et jos se sit ei oliskaan tyttö vaik niin on sanottu ni mitähän mä siitä sit miettisin... no kohta se selvii :) Osotan kovasti tosin et pääsee taas vaunuja työntelee ;)

Ja kannan välillä edelleen. Se kai on se kuuluisa " äidin osa" , että aina on hiukan syyllinen olo, asiasta jos toisestakin. Huoh.



Mutta on tämä äitiys silti niin ihanaa, eikös niin ;)

Se on pullataikina joka kasvaa ja kohoaa. (Olipas ylevä ajatus)

Mut (yllätys yllätys) rakastan sitä tokaakin aivan hirveesti.

Ja kun kolmatta odotin en enä huolestunu rakkauteni riittävyydestä.

Ja kun mulla nyt on kolme poikaa niin olen miettiny et voisinko muka rakastaa tyttöä yhtä paljon? Siis aivan hullu ajatus vai mitä? Mut kun niille ajatuksilleen ei aina mahda mitään...