Mikä tätä ihmistä vaivaa?
Olemme eronneet miehen kanssa, lapset n. 11 v ja 6 v ovat vuoroviikoin...
Tytöt tulivat illalla ja sain sitten kuulla, kun olivat olleet mökillä, jonka isänsä omistaa, kuinka isä oli nukkunut ja sitten herännyt. Hän oli käskenyt tyttöjen etsiä hänelle hyttyssavukarkotteita. Ja jos eivät löydä, hän ottaa vanhemmalta tytöltä puhelimen jäähylle.
Tytöt kiltisti etsivät, mutta eivät löytäneet. Vanhempi tyttö sanoi, että ei hänelle kukaan ollut koskaan edes kertonut missä niitä säilytetään ja millasia ne on...
Isä suuttui ja otti puhelimen pois.
Pienempi kertoi, että hänelle isä oli sanonut myöhemmin, että pitää tätä vanhempaskin sisarta edes joskus rangaista.
Olin aivan tyrmistynyt tästä. Miksi isä haluaa rankoa, ilman syytä!
Tytöt sanoivat, että isänsä tiesi missä ne karkotteet olivat, mutta ei itse vaivautunut niitä hakemaan.
En saanut koko yön nukuttua, kun mietin tätä.
Kuinka kylmä ja sairas ihminen voi olla.
Tämä 11 v on niin ahkera ja kiltti muutenkin. Hän ei mutise ikinä vastaan, jos pyydän jotakin hommaa tekemään. Siksi yleensä haluan myös palkita häntä.
Kuulin myös, että isänsä ei pessyt tai pitänyt huolta, että nuorempi olisi pesdyt koko viikkona hampaitaan siellä mökillä. Nuoremmalla on reikiä hampaissaan ja on taas menossa paikattavaksi. Suututtaa, kun tuntuu niin välinpitämättömältä...
Meinasin yöllä laittaa tuosta viestiä sille miehelle, mutta mietin, kärsiikö tytöt enemmän, jos otan puheeksi hänen käytöksensä.
Aina aiemmin hän on haukkunut tyttöjä valehtelijoiksi, kun ovat kertoneet asioita...
Kommentit (31)
Teet lasun heti, ei lapsia voi antaa kuin valvotusti, isä ei pidä lapsista lainkaan huolta!
Miksi tässä ketjussa joku on sitä mieltä, että ap:n ei olisi pitänyt erota?
Että se sitten olisi jotenkin parempi jos koko perhe kärsisi tuollaisen ukon kanssa 24/7?
Kyllä tuohon joku muu ratkaisu pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kenellä reikiintyy viikossa hampaat?
Tällä 6 v tytöllä on reikiä monta, jotkut on paikattu, mutta hänen hampaansa on huonossa kunnossa. Ja asiaa ei auta, jos niistä ei nyt huolehdita joka ikinen päivä..
Tekee mieli itkeä. Isää ei kiinnosta ja valehtelee vaan päin näköä että heillä pestään, vaikka tytöt kertovat totuuden...
Onko lapsella jokin hammas-sairaus vai miten ovat päässeet tuohon kuntoon, jos sinä hänen hampaistaan olet kunnolla huolehtinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon väritit tätä tarinaa itse?
Kerroin tasan sen mitä tytöt kertoivat. Kuulostaa itsestänikin todella oudolle käytökselle. Ap
Olet kuitenkin isästä aiemmin lasun tehnyt. Mitä outoa tuolloin tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kenellä reikiintyy viikossa hampaat?
Tällä 6 v tytöllä on reikiä monta, jotkut on paikattu, mutta hänen hampaansa on huonossa kunnossa. Ja asiaa ei auta, jos niistä ei nyt huolehdita joka ikinen päivä..
Tekee mieli itkeä. Isää ei kiinnosta ja valehtelee vaan päin näköä että heillä pestään, vaikka tytöt kertovat totuuden...
Kyllä nuo lapsen hampaat ovat olleet huonolla hoidolla myös sun luona ollessa. Harmittaa kamalasti, että lapsen hampaiden terveys on jo 6-vuotiaana mennyttä. Tuon ikäisen hampaiden harjauksen viimeistely on vielä aikuisen vastuulla aivan täysin.
Kuulostaa ouodolta, kun ap kirjoittaa lasten isästä niin kuin se olisi hänelle aivan tuntematon henkilö, joka nyt vaan tupsahti jostain.
Ero taitaa olla vielä tuore? Ja ap:lla ei ole ollut aavistustakaan, että isä on sellainen kuin on ennen eroa? Jos näin tosiaan on ja ennen eroa huolehtivainen ja tunnollinen isä on muuttunut välinpitämättömäksi hirviöksi, huolestuisin todellakin, että miehellä on ehkä psykoosi tai muu akuutti mielenterveyshäiriö. Silloin hänelle pitäisi hankkia apua.
Epäilen kuitenkin, että kyse on äkillisestä muutoksesta, vaan mies ei ole ikinä mikään välittävä isä ollutkaan.
Kenen tehtävä on suojella lapsia? No sinun, ap, tietenkin! Kuka lapsista huolehtisi? Sinä! Mitä sinä voit tehdä? Et anna lapsia isälleen, jos sinulla on todellinen syy uskoa, että lapsilla ei ole turvallista olla isän kanssa. 6v ei saisi uida ilman aikuisen valvontaa, se on selvä juttu.
Ja kyllä, se on epäreilua, että vaikka lapsilla on kaksi vanhempaa, niin vain toinen heistä kantaa vastuun. Elämä tuntuu välillä hyvinkin epäreilulta. Mutta toista on mahdotonta mennä muuttamaan, jos hän ei itse näe itsessään mitään vikaa. Ei siihen mikään lastensuojelun työntekijäkään pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kenellä reikiintyy viikossa hampaat?
Tällä 6 v tytöllä on reikiä monta, jotkut on paikattu, mutta hänen hampaansa on huonossa kunnossa. Ja asiaa ei auta, jos niistä ei nyt huolehdita joka ikinen päivä..
Tekee mieli itkeä. Isää ei kiinnosta ja valehtelee vaan päin näköä että heillä pestään, vaikka tytöt kertovat totuuden...Kyllä nuo lapsen hampaat ovat olleet huonolla hoidolla myös sun luona ollessa. Harmittaa kamalasti, että lapsen hampaiden terveys on jo 6-vuotiaana mennyttä. Tuon ikäisen hampaiden harjauksen viimeistely on vielä aikuisen vastuulla aivan täysin.
Ehkä asiat ei ole niin huonosti, kuin miltä näyttää. Joskus se on siitä kiinni, että maitohampaiden luuaines on huonolaatuinen. Pysyvät hampaat ovat sitten erilaiset laadultaan. Mulla yhden lapsen kohdalla oli tämä tilanne. Maitohampaissa oli reikiä, mutta rautahampaissa ei ollenkaan. Ja tyttö on aina ollut hyvin vastuullinen hampaiden pesijä. Nyt jo aikuinen, edelleen ei reikiä.
Muilla perheen lapsilla ei ole ollut ongelmia hampaiden kanssa missään välissä.
Vierailija kirjoitti:
Isästä on tehty lasu aiemmin. Mutta eivät he mitään juurikaan tehneet. Kerran kävivät heillä kylässä, ja koska siellä oli siistiä ja isä kommunikoi lastensa kanssa, niin kaikki ok.
Sain mueheltä vihat niskaani ja välit meni huonoksi, haluaisin tehdä uuden lasun, mutta en luota lasun työntekijöihin.
Tiedän että hän juo paljon, mutta en pysty todistamaan sitä. Surettaa tyttöjen puolesta niin paljon.
Laitoin viestin kyllä yhdelle sosiaalityöntekijälle ja kysyin miltä tuo kuulostaa.
Ja kerroin muutaman muunkin asian samalla, mitkä ovat huolettaneet viime aikoina.En voi esim ymmärtää, kuinka isä on uskaltanut antaa tyttöjen uida keskenään, kun hän on nukkunut.
Jos jommalle kummalle jotain sattuisi....
Siitä tosin laitoin viestiä miehelle ja hän nyt taisikin vahtia tyttöjä.
Ap
Säästetyt tekstiviestit onkin hyvä keino todistaa huolenaiheitasi tyttöjen osalta. Joskus niitä voi tarvita!
Haluaakohan lasten isä oikeasti yhä tuota vuoroviikkosysteemiä? Se tuntuu olevan muotia nykyään, mutta ei ole ongelmatonta läheskään aina.
Miehen kanssa on puhuttava. Pystytkö juttelemaan, kun te kaikki neljä olette yhdessä vai tarvitsetko jonkun ulkopuolisen mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kenellä reikiintyy viikossa hampaat?
Tällä 6 v tytöllä on reikiä monta, jotkut on paikattu, mutta hänen hampaansa on huonossa kunnossa. Ja asiaa ei auta, jos niistä ei nyt huolehdita joka ikinen päivä..
Tekee mieli itkeä. Isää ei kiinnosta ja valehtelee vaan päin näköä että heillä pestään, vaikka tytöt kertovat totuuden...Kyllä nuo lapsen hampaat ovat olleet huonolla hoidolla myös sun luona ollessa. Harmittaa kamalasti, että lapsen hampaiden terveys on jo 6-vuotiaana mennyttä. Tuon ikäisen hampaiden harjauksen viimeistely on vielä aikuisen vastuulla aivan täysin.
Nyt ilmoittautuu yksi huonoa omatuntoa poteva av-mamma tunnustamaan, että meidän lasten hampaita ei ole koskaan pesty aamuisin (paitsi nyt kun kouluun alkoivat ehtiä paremmin ja ehtivät itse pestä joten kuten) ja on kyllä ollut monta monta sataa kertaa pesemättä iltaisinkaan, että jos on autolla tultu reissusta on nukkuvat lapset kannettu suoraan sänkyyn tms. Ja enemmän on hampaat pesty aika hutaisten, että harvemmin iltaisinkaan kovin tarkasti. Ei ole yhden yhtä reikää kyllä kellään heistä, alkavia on ollut yhteensä kaksi tarkistuksissa ja vähän hammaskiveä (muttei kyllä paljon, kuulemma). Ap:lla ei kyllä taida olla mitään lapsia, vain tylsää ikisinkkutrollilla. Aika paljon pitää sokeria syöttää ja jättää muhimaan suuhun, että reikiä tulee. Joskus menneillä vuosikymmenillä on kuitenkin ihan syötetty sitä kahvipalasokeria ja jätetty pesemättä...
Sori, mutta jotenkin en nyt vaan usko tähän, että lapsi kertoisi totuuden siitä että ei pese hampaitaan isä luona, ja isä on se joka valehtelee. Tai sit sulla on todella kummalliset lapset, jotka on passattu pilalle. Kyllähän 6v.n homma on jo itsenäisesti osata pestä hampaat, vanhempi korkeintaan varmistelee. Varsinkin kun on reikiäkin.
Että lapsi itse sulle myöntää, että ei, en ole hampaita viikkoon pessyt. Kuulostaa tosiaan kummalliselle. Tokihan se isä voi olla vaikka mikä lusmu, joka valehtelee vielä päälle (kokemusta tälläisestä vanhemmasta on, tosin naispuoleisesta, esim. vierittää omat unohduksensa/hoitamattomat asiat aina lasten syyksi), mutta lapset voivat myös syystä tai toisesta itsekin valehdella, esim. siksi että tietävät sinun negatiivisen suhtautumisesta exään. Tässä hammastenpesussakin totuus löytyy varmaan puolitiestä: isä on muistuttanut lasta hampaidenpesusta, mutta lapsi on jättänyt tietoisesti homman tekemättä. Sitten äidille on hyvä valittaa että no siksi en pessyt kun iskä ei muistuttanut.
Sinua panostaisin itse lapsen hampaiden hoitoon, ja jos hammaslääkäristä tulee valitusta, että huonosti pesty ottaisin puheeksi siellä, että epäilet, että isän luona ei viikkoon aina pestä. Heillä on velvollisuus sitten tehdä lasu, jos lapsen hampaiden huono kunto johtuu tosiaan pesemättömyydestä.
Jos isä tosiaan on sellainen kun kuvaat, ikävä kyllä sellaiselle ei oikein mitään muuta mahda, kun tukea vaan lapsia silloin kun he ovat sinulla. Vanhempi saa olla todella p*ska, ennenkuin hänen toimintaansa voi esim. viranomaiset puuttua. Lasten kanssa on hyvä pitää keskusteluyhteys auki, ja neutraalisti aina "tuomita" esim. epäreiluus. Ja korostan tuota neutraalia puhetta, sillä vaikka tilanne onkin sille "hyvälle" vanhemmalle vaikea, mutta jos hirveästi kauhistelee ja oikein lietsoo sitä lasten kokemusta toisen vanhemman huonosta toiminnasta, voi lapsen saada oikein kunnolla sekaisin. Hyvin usein se "huonokin" vanhempi on lapselle rakas, ja tähän kohdistuneet voimakkaat moitteet lapsi ottaa herkästi itseensä.