Kolme viikkoa lomaa mennyt ja viisi on jäljellä. Arvaatko ammattini?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Itse en haluaisi lomailla noin pitkään.
Oikeasti kiva jo päästä töihin ensi viikolla, alle kuukauden lomailtuani. Pidän työstäni.
Pidän työstäni ihan kauheasti, mutta nautin tästä pitkästä lomasta kyllä. Kolme viikkoa jo lomaa takana, kuusi edessä. Elokuussa ihana palata töihin.
Itse tein nuoruudessa alihankkijana tietynlaista komponenttien yhdistelytyötä erästä tehdasta varten. Oli tietty määrä kasattavaa/vuosi ja todellisuudessa, vaikka miten hitaasti olisi tehnyt, tuo määrä ei kestänyt koskaan vuotta kasata. Pidin vuoden aikana "lomia" yhteensä n. 15 vkoa. Varsinaista lomaa tästä oli ehkä n. 5 vkoa, kun suurimman osan käytin isosiskon lastenhoitamiseen, kun heillä oli silloin alakouikäiset lapset, eikä tietysti mitään mahdollisuutta saada aina koululaisten lomien ajaksi vapaata.
Mikä vaan julkisen puolen homma, missä täysi lomaoikeus ja lomaa kuluu vain 5 päivää viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustaja
Kansanedustajilla ei ole tänä vuonna vielä alkanut loma, eikä ala vielä ensi viikollakaan. Tällä hetkellä on toiveissa, että kokoukset päättyisivät heinäkuun puolivälissä, mutta voivat ne vielä siitäkin lykkääntyä pidemmälle.
T. Kansanedustaja
Vierailija kirjoitti:
Mikä vaan julkisen puolen homma, missä täysi lomaoikeus ja lomaa kuluu vain 5 päivää viikossa.
Eli kun on 15 vuotta takana, niin kertyy 3 lomapäivää kuussa, mikä on 12*3=36 lomapäivää vuodessa, ja kuluu 5 päivää viikossa, niin tuo on vähän reilu 7 viikkoa lomaa.
Tämä! Itse olen ollut yli 20 vuotta julkisella puolella enkä eläissäni ole saanut pitää kuin max. neljä viikkoa kesälomaa.