Kuinka päästä pitkäaikaisista mielenterveysongelmista eroon? Vai onko se ylipäänsä mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

20-vuotiaana jonkun viiden vuoden sairastamisen jälkeen uskaltaisin vielä toivoa toipumista. Itse olin sairastanut masennusta noin 15 vuotta ennen kuin lääkäritkin alkoivat puhua että enköhän mä loppuikäni joudu lääkkeitä syömään koska masennukseni on niin kroonistunut. Lääkitystä oli siis lähdetty lopettelemaan mutta jo muutamassa kuukaudessa vointi alkoi taas huononemaan. Takana on myös kolmen vuoden psykoterapia ja lääkkeitä on tullut kokeiltua monia erilaisia.

Mutta niin kyllähän se raskaalta ajatukselta tuntuu ettei toivoa paranemisesta ole. Sen verran monelta on jo saanut nyt kuulla (joukossa muitakin terveydenhuollon ammattilaisia kuin lääkäreitä, joten kyse ei ole vain lääkityksen tuputuksesta) että realistiseksi tavoitteeksi voisi ottaa sen ettei vaikeita masennusjaksoja olisi niin usein eivätkä ne olisi niin syviä.

Olisi kiva kuulla jos joku on tällaisista lähtökohdista onnistunut rakentamaan ihan mukavalta ja mielekkäältä tuntuvan elämän itselleen. Olen vasta hieman päälle kolmekymppinen ja mietityttää miten tätä masennusta voisi jaksaa vielä vuosikymmeniä lisää...

Valitettavasti jos se on päässyt kroonistumaan, ei siitä todennäköisesti enää parane. Pitää vaan oppia elämään sen kanssa. Tätini kärsi nuorena erittäin pahasta masennuksesta, niin että oli laitoksessa täysin sänkypotilaana ja laihtui luurangoksi. Kävi 8 vuotta sen jälkeen terapiassa. Nyt hän on jo kuuskymppinen ja ei ole enää tullut varsinaisia masennusjaksoja, mutta paha unettomuus häntä vaivaa edelleen. Isäni oli masentunut koko ikänsä ja söi masennuslääkkeitä loppuunsa asti. Minulla on ollut myös masennus teinistä asti. Välillä oli parempia aikoja ja välillä huonompia. Olen aina ollut lääkevastainen joten olen pääasiassa koittanut pärjäillä ilman mitään lääkitystä. Kuitenkin nyt kun olen jo 45v niin en jaksa enää sinnitellä ilman mitään tukikeppejä. Varsinkin kun olen pari kertaa mennyt ihan pohjalle niin en halua enää kokea sellaista. Joten nykyään syön kiltisti lääkkeitä. Ei ne poista masennusta, mutta kyllä ne jollain tavalla auttaa. Nukun ainakin paremmin eikä ahdista niin paljon. Suurimman työn joutuu kuitenkin tekemään itse. Pitää olla tosi tarkkana kaikesta mitä tekee ja jättää tekemättä, ettei olo vaan huonone.

Jos onnistuisit löytämään hyvän terapeutin. Ja hyvän ystävän jonka puoleen kääntyä vaikeimpina hetkinä. Fyysinen rasitus on hyvä keino. Avantouinti ja näin kesällä kylpylän/uimahallin kylmävesiallas. Päiväkirjan kirjoittaminen. Lemmikkieläin. Toisten auttaminen, vapaaehtoistyö. Entäs nämä ns. matalan kynnyksen kohtaamispaikat jossa on mm. erilaisia ryhmiä mielenterveyden ongelmista kärsiville. Interreilille, reppureissulle ulkomaille. Lappiin vaeltamaan.  Onhan näitä vaihtoehtoja, mikä sinulla auttaisi ?

Vasta 20 vuotias. Mielenterveysongelmanikin oli vanhempi kuin sinä. Oletko varma että et ole autistinen? Katsos kun se on ihan ok että mikään ei kiinnosta, pää hajoaa töissä, on kuin vanhus nuoressa ihmisessä, on hirveän itsekeskeinen, ihmiset ei kiinnosta eikä seksi, nimittäin meille autisminkirjolaisille se on ihan normaalia. Se ei ole vika eikä mikään vaan se että yrität elää niin kuin se olisi ja pakotat itsesi olemaan muuta kuin olet.

Vierailija kirjoitti:

Vasta 20 vuotias. Mielenterveysongelmanikin oli vanhempi kuin sinä. Oletko varma että et ole autistinen? Katsos kun se on ihan ok että mikään ei kiinnosta, pää hajoaa töissä, on kuin vanhus nuoressa ihmisessä, on hirveän itsekeskeinen, ihmiset ei kiinnosta eikä seksi, nimittäin meille autisminkirjolaisille se on ihan normaalia. Se ei ole vika eikä mikään vaan se että yrität elää niin kuin se olisi ja pakotat itsesi olemaan muuta kuin olet.

Kyllä monia autistisia seksi kiinnostaa ihan riivaamiseen asti.

Vierailija kirjoitti:

20-vuotiaana jonkun viiden vuoden sairastamisen jälkeen uskaltaisin vielä toivoa toipumista. Itse olin sairastanut masennusta noin 15 vuotta ennen kuin lääkäritkin alkoivat puhua että enköhän mä loppuikäni joudu lääkkeitä syömään koska masennukseni on niin kroonistunut. Lääkitystä oli siis lähdetty lopettelemaan mutta jo muutamassa kuukaudessa vointi alkoi taas huononemaan. Takana on myös kolmen vuoden psykoterapia ja lääkkeitä on tullut kokeiltua monia erilaisia.

Mutta niin kyllähän se raskaalta ajatukselta tuntuu ettei toivoa paranemisesta ole. Sen verran monelta on jo saanut nyt kuulla (joukossa muitakin terveydenhuollon ammattilaisia kuin lääkäreitä, joten kyse ei ole vain lääkityksen tuputuksesta) että realistiseksi tavoitteeksi voisi ottaa sen ettei vaikeita masennusjaksoja olisi niin usein eivätkä ne olisi niin syviä.

Olisi kiva kuulla jos joku on tällaisista lähtökohdista onnistunut rakentamaan ihan mukavalta ja mielekkäältä tuntuvan elämän itselleen. Olen vasta hieman päälle kolmekymppinen ja mietityttää miten tätä masennusta voisi jaksaa vielä vuosikymmeniä lisää...

Pelottaako sua masentuneena? Mua on auttanut se, etten noteeraa koko masennusta enää juurikaan, koska se vain on osa elämääni, ei ehkä se mukavin, mutta toisaalta se suojaa minua stressaavilta tilanteilta, kun ympärillä ymmärretään etten kestä sitä niin hyvin kuin voisi toivoa. Ja kun on riittävän pitkään mennyt näin, että jaksojen kesto lyhentyi ja ne kevenivät, niin yllättävän paljon kestän tilanteita masentumatta ollenkaan. Esimerkiksi kissa piti lopettaa viikonloppuna, niin surettaa ja itkettää, mutta ei ahdista, lannista eikä masenna. Kiitollisuudentunteet kissaa kohtaan ja tyytyväisyys siihen että sen elämä oli hyvä, nousevat pintaan. 

Pystyn tekemään töitä, välillä paljonkin, kun pystyn tekemään niitä miehen yrityksessä omaan tahtiini. Se auttaa valtavasti, tunnen kuuluvani jonnekin ja silti olen vapaa järjestämään asiani parhaan mukaan. Taloudelliset ongelmatkin ovat olleet lievenemään päin, se auttaa valtavasti. 

Monestihan ahdistukseen tai sosiaaliseen pelkoon suositellaan etsimään katsellaan ympäristöstä elementtejä; vihreä nurmikko, sininen taivas, mehiläinen, musiikki soi, tuolla tyypillä on viikset, haisee meri, tulee..

Jotta huomio kääntysi itsestä pois.

Kokeile ajatusten pakotusta. Ajattelet hyviä asioita. Ajattelet nautintoa. Teet sitä aina kun mietit miten masentunut olet tai tunnet tyhjyyttä sisälläsi. Teet sitä vaikka se ei tunnu miltään.

Olet ehkä huomannut (ehkä) miten huonoja tuntemuksia pystyy voimistamaan. Kun on joku pieni ikävä juttu, joka voi kasvaa suuriin mittakaavoihin kun oikein lähtee asiaa analysoimaan.

Sitä samaa hypetystä voi tehdä myös toiseen suuntaan, mutta se ei tapahdu hetkessä. Pitää ensin pakottaa sinne masennuksen väliin hyviä juttuja itämään.

Ennen pitkää ne hyvä jutut eivät enää tunnukaan niin hölmöiltä vaan oikeastaan jopa uskot niihin.

Tämä on vähintä mitä voi tehdä, mutta toki elämä ei koostu pelkästään pakotetuista hyvistä asioista vaan se vaatii sisältöäkin. Kuitenkin jostain on aloitettava.

Yritä nostattaa nautintoa sisälläsi. Muistele niitä menneitä hetkiä kun olet tuntenut sellaisia tunteita.

Etsi vaikka vanhoja hajuja, jos mahdollista. Tuoksut iskevät suoraan tunnemuistiin ja voit kokea tunteita uudelleen. Tai sitten myös musiikki, jota et ole kuullut pitkään aikaan. Ja yhtälailla myös makuaisti saattaa kuljettaa vuosien taakse.

Tämä voi olla vaivalloista mutta toimii, ainakin jossain määrin. Riippuu paljonko jaksaa tehdä.

Itsellä on toiminut, mutta hitaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasta 20 vuotias. Mielenterveysongelmanikin oli vanhempi kuin sinä. Oletko varma että et ole autistinen? Katsos kun se on ihan ok että mikään ei kiinnosta, pää hajoaa töissä, on kuin vanhus nuoressa ihmisessä, on hirveän itsekeskeinen, ihmiset ei kiinnosta eikä seksi, nimittäin meille autisminkirjolaisille se on ihan normaalia. Se ei ole vika eikä mikään vaan se että yrität elää niin kuin se olisi ja pakotat itsesi olemaan muuta kuin olet.

Kyllä monia autistisia seksi kiinnostaa ihan riivaamiseen asti.

Niin ja sekin on normaalia. En pidä tästä keskustelutyylistä kun heittäydytään tahallaan tyhmäksi ja aletaan esittää että on niin yksinkertainen että ei tajua ilmiöiden monimuotoisuutta. Lue autismista ja opi, mutta älä ala vängätä yksittäisistä asioista. Se on kuluttavaa vääntää ratakiskoa jokaiselle joka päättänyt elää aivot pöytälaatikossa.