Muita, jotka inhoaa nykyaikaa?

En ole koskaan ollut fb:ssa tai missään muussakaan somessa aktiivinen, eikä mua kiinnosta esitellä mun elämää kenellekään. Ei mun aika riitä siihen, on niin paljon muuta tekemistä: harrastuksia, opiskelua, lukemista, liikuntaa, kulttuuria ym. ym.

Mutta, on totta että netti on helpottanut monta arkista asiaa: pankkiasiointi, etäopiskelu, shoppailu, tiedonhaku jne.

Pitää vaan priorisoida se, mitä elämäänsä haluaa ja plokata pois netin/somen turhuus ja mätä.

Vierailija kirjoitti:

Elän onnellisesti omassa kuplassani. Valitsen elämääni asiat, jotka siihen haluan ja jätän muut huomioimatta.

Ja näin ihmisten pitäisi eläääkin.Ihan turha haaveilla jonnekin vuosikymmenten takaiseen aikaan. Ei silloinkaan ketään kiinnostanut saamelaiset, tuotantoeläinten hyvinvoinsi tms. Nykyisin ihmiset luovat ihan itse itselleen paineita halutessaan syleillä koko maailmaa. Parikymppisenä on ihan normaalia olla idealisti, mutta ei enää kolmekymppisenä. Eikä varsinkaan nelikymppisenä. Jokaisella meistä on se oma kupla ja ihan itse päätämme, mitä sinne kuplaamme haluamme ottaa.

t. Biafralaisilla lapsilla ei ollut yhtään enempää ruokaa, vaikka söinkin lautaseni tyhjäksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Insta inhottaa koska inhottaa se, miten jotkut neuvovat miten pitää olla ja luulevat olevansa eksperttejä. Tiedän muutaman, jotka feikkaavat oman elämänsä instassa. Käydään koko ajan siellä, täällä ja tuolla ja esitetään mielenkiintoista elämää, vaikka kotona ei ole kaikki hyvin. Ei pysytä kotona, koska niin paljon ahdistaa olla neljän seinän sisällä. Niinku älä neuvo minua niin en neuvo sinua. 🙃

Miksi siellä instassa pitää olla? Ja varsinkaan seurata ihmisiä, joiden jutuista ei tykkää?

Mun mielestä taas insta on parhaita nykyajan systeemeitä! :D Ehtymätön kissavideoiden ja näppäryysvitsien arreaitta <3 

En tosiaankaan seuraa ketään ihmisiä siellä, vaan tällaisia kissa sun muu hupijuttuja. 

No  mulla ei ole itsellänikään edes instatiliä, mutta mun kissallani on :D Siksi ihmettelen, miksi joillain on ilmeisesti jokin pakonomainen tarve seurata instassa ihmisiä, joiden julkaisut saavat vain huonolle tuulelle. 

Näinpä! Oma somehistoriani näin keski-ikäisenä on sellainen, että lähdin 5v sitten facesta, joka kerkesi olla minulla noin 1,5v ajan. Lähdin siksi koska siellä (ainakin silloin) oli ideana että on facekavereita, ja sitten heidän kanssaan heidän julkaisuissaan keskustellaan kommentein, ja tykkäillän toisten jutuista. Olin ilmeisesti kuitenkin ymmärtänyt jotain väärin, sillä pian huomasin että minun julkaisuistani ei tykännytkään kukaan, eikä varsinkaan kommentoinut, joten päättelin että olin siellä vain yleisönä muiden elämälle, ja poistuin sieltä. Laitoin instan ihan eri käyttötarkoitusta varten, ja nyt nämä jotka olivat facessa niitä jotka eivät koskaan olleet minua edes siellä huomaavinaankaan, käyvät ensimmäisenä katsomassa tarinani. Itse en heitä seuraa ollenkaan. Tilini on siis julkinen tili.

Mä liityin Facebookiin yli 10 vuotta sitten, kun tyttäreni päätti lähteä kesäksi Meksikoon. Sanoi mulle, että on liian kallista alkaa sieltä soitella kuulumisia ja että hän päivittää kuulumisiaan Facebookiin. Tavoitti yhdellä päivityksellä niin ystävänsä, kaverinsa kuin äitinsäkin. 

Mä olen kuitenkin pysynyt Facebookissa, koska sitä kautta olen yllättäen tavoittanut serkkujani, pikkuserkkujani ja heidän jälkeläisiään. Jopa yli 90-vuotias kummitätini on Facebookissa. Mä en olisi ollut vuosikymmeniin missään tekemisissä suurimman osan serkkujeni kanssa, jos ei olisi Facebookia. 99% suvun vanhuksista on jo haudassa, joten hautajaisiakaan, jossa tapaisi serkkuja, ei enää ole. Olen kohtuullisen aktiivinen Facebookissa, mutta vain aika tyhmillä arkielämäni asioilla. Kuten kissani tai koirani kuvilla. Tai jollain ruokakuvilla. Tosin pyrin laittamaan ruokakuvat vain Facebookin ruokaryhmiin. 

Ihmiset, jotka olisivat musta huolissaan, eivät seuraa mun vointiani Facebookissa vaan ihan täällä reaalimaailmassa. Kun mulla vuosia sitten repesi munuaisvaltimo aiheuttaen massiivisen sisäisen verenvuodon, ei mun "katoamisestani" kukaan kysellyt Facebookissa. Ihan perinteisesti poikani soitti ensin 112:een, sitten isosiskolleen. Ja mun tyttäreni taas soitti siskolleni ja siskoni isälleni. 

Some on ihan kiva juttu. Voi julkaista mitä milloinkin tulee mieleen. Mutta eihän se ole kuitenkaan kanava, mitä kautta pidetään huolta läheisistä. 

Anteeksi, mutta miten tämä kirjoituksesi liittyy lainaamaasi tekstiin? Olisi hyvä laittaa se lainauksen syy aina mukaan silloin kun lainaa :)

Monet asiat on nykyään paremmin, ja monet asiat on huonommin. Riippuu sitten ihmisestä mitä haluaa. Itse haluaisin takaisiin 70-80-luvun työelämän. Kerkesin vähän saada siitä esimakua, mutta varsinaiseen ammattiini valmistuin -91, ja lama vei kaikki työt. Julkisen hallinnon merkonomeja ei ole sen jälkeen tarvittu, eikä paljon minuakaan. Sen jälkeen on hankittu vielä yksi ammatti, mutta lopulta päädyin tehtaaseen.

Työelämä on ihan persläve estä nykyään. Suurin osa työstä on ihan turhaa. Jos katsotaan kuinka moni työssä käyvä nykyään oikeasti tuottaa yhtään mitään, määrä ei ole hääppönen. Tuosta pienestä määrästä revitäänkin sitten irti ihan kaikki mikä irti lähtee. Sitten on laumoittain ihmisiä raportoimassa ja markkinoimassa ja tekemässä luoja ties mitä, ja heilläkin pitää olla kiire että voi oikeauttaa olemassa olonsa. Joten hekin painavat niska limassa työtä jota ei tarvita. Heidän vikansa se ei ole, se on tämän systeemin vika.

Työntekijän odotetaan joustavan joka suuntaan, omaavan "yrittäjämäisen asenteen" (joo, tämä ihanuus lanseerattiin 2000-luvun alussa), ja elävän työtä varten. Ei riitä että tulee töihiin ja tekee sen, siitä pitäisi sitten vielä nauttiakkin ja muistaa olla koko ajan ylettömän motivoitunut, muuten tulee herroille paha mieli.

Ei tuollaista ollut ennen. Jokainen tiesi että töitä tehdään rahan takia, eikä ihmiseltä sen kummempaa odotettukkaan. Ei sitä työtä tarvinnut rakastaa. Nyt minkä tahansa pskatyön pitää olla ihmisen elämän koko sisältö.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä aloittajan kanssa. Nykyaika on kamalaa. Joitain parannuksiakin on tapahtunut, mutta ne eivät poista kamaluutta.

Ymmärrän ap:n mielipidettä täysin.

Olen samaa mieltä. Työelämä oli silloin paljon kivempaa ja positiivisempaa. Nykyään vedetään hampaat irvessä joka paikassa, raha, raha, raha.....

Kaikki yliseksualisoidaan, kaikki hyväksytään ja kaikkea häiriintynyttä ja epänormaalia korostetaan.

Varmasti tämä 15 vuotta sitten elämään kaipaaminen johtuu myös iästä - itsellä silloin tapahtui kaikkea kivaa, nykyisin ei tapahdu enää mitään ja jos jotain tapahtuu se on jotain negatiivista.

Näen nykyajassa hyvää ja huonoa. Esimerkiksi Me too oli todella tärkeä tapahtuma. Kuinka huonosti teinityttöjä ja nuoria naisia kohdeltiinkaan 2000-luvun alussa, kun olin itse nuori? Nyt kourivat sedät ja muut hyväksikäyttäjät voivat oikeasti joutua vastuuseen, ja se on todella hienoa.

Huonoina asioina näen kuitenkin sen, miten järkyttävän tärkeäksi some on muuttunut. Elämme maailmassa, jossa ihmiset seuraavat somevaikuttajia, jotka silmät kirkkaina kehuvat milloin mitäkin tuotetta rahaa vastaan. Sitten katsomme näitä samoja somevaikuttajia juontamassa tv-ohjelmia, luemme heidän kirjoittamiaan keskinkertaisia kirjoja, ripustamme seinillemme heidän maalaamiaan huonoja tauluja ja pukeudumme heidän nimeä kantaviin vaatemallistoihin. Sanalla sanoen, vihaan sitä, että nykyään sillä on niin paljon väliä, KUKA on eikä sillä millaisia taitoja sinulla oikeasti on. Toivoisin, että jollain lehdellä olisi halua puuttua esimerkiksi tuohon somevaikuttajien intoon kirjoittaa kaunokirjallisuutta. 

Tavalliset ihmiset kiillottavat elämäänsä instassa. Ihanaaa, ihanaa, hymy ja hymy, ja voi vitsit mun elämä nyt on vaan niin ihanaa. Sitten muutaman kerran voidaan kertoa jostain elämän vastoinkäymisestä, ja sitten alkaa taas tää ihanaa-ihanaa.

Työelämässä puolestaan vaaditaan liiallista tehokkuutta. Puolet työntekijöistä sairastuu burn outiin, mutta mitä sillä on väliä, kun nyt vaan pitää painaa ja painaa lisää. Kun aloitin työelämässä, meno oli vielä varsin maltillista nykyiseen verrattuna (2000-luvulla).

Uppista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elän onnellisesti omassa kuplassani. Valitsen elämääni asiat, jotka siihen haluan ja jätän muut huomioimatta.

Ja näin ihmisten pitäisi eläääkin.Ihan turha haaveilla jonnekin vuosikymmenten takaiseen aikaan. Ei silloinkaan ketään kiinnostanut saamelaiset, tuotantoeläinten hyvinvoinsi tms. Nykyisin ihmiset luovat ihan itse itselleen paineita halutessaan syleillä koko maailmaa. Parikymppisenä on ihan normaalia olla idealisti, mutta ei enää kolmekymppisenä. Eikä varsinkaan nelikymppisenä. Jokaisella meistä on se oma kupla ja ihan itse päätämme, mitä sinne kuplaamme haluamme ottaa.

t. Biafralaisilla lapsilla ei ollut yhtään enempää ruokaa, vaikka söinkin lautaseni tyhjäksi

Sinne kuplaan voi kyllä halutessaan ottaa myös vaikeita asioita, joita haluaa maailmassa parantaa. Itse teen niin omien resurssieni ja voimieni rajoissa, en enää vain märehdi ja ryve maailmantuskassa, kuten nuorempana.

- lainaamasi

Kyllä inhoan nykyaikaa yli kaiken😠