Lapset syövät tuplasti enemmän psyykenlääkkeitä kuin vuonna 2000.

kun heitä hoidetaan ajoissa. Lisäksi tulee mieleen, että vanhemmat on vihdoinkin valveutuneet ja vaativat lapsilleen hoitoa. Ja että psykiatriassakin ollaan edistytty onneksi aika pitkälle ja aivokemiaan voidaan vaikuttaa positiivisesti.

[iEn kerta kaikkiaan usko, että onnellisessa, hyvässä perheessä voi kasvaa aggressiiviseksi.

[/quote]

mutta "psyykenlääkkeet" sanana on monen mielestä negatiivinen, eihän ne kaikki ole mitään rauhoittavia tms. riippuvuutta aiheuttavia turruttavia aineita. Joskus on kuulkaa niin, että lääkkeillä ihminen vasta saadaan sellaiseen jamaan, että pystyy terapiasta mitään hyötymään.



Ihan hyvä että lääkitään, mutta kasvattajat tarttee myös tukea ja lisää määrärahoja lasten ja nuorten hyvinvointiin ja psykiatriseen hoitoon!

Eli lapsen pää korjataan ensisijaisesti lääkkeillä. :(

tai sieltä puuttuu jotain tiettyä ainesosaa niin sun mielestä on järkevämpää kysellä siltä että onko nyt ihan varma että äiti rakastaa sua oikein kuin antaa sille niitä puuttuvia aineita? Ihanko tosi?

Ylivilkkaita lapsia ei yleensä kohdella huonosti. Autisminkirjon lapsia ei yleensä kohdella huonosti (paitsi koulussa ja kaverit). Sen sijaan metyylifenidaatilla ylivilkkaiden ihmiset aivot saadaan toimimaan ihan kuin tavallisten ihmistenkin aivot. Voi kumpa jostain löytyisi se lääke, millä minun autistisenkin lapseni aivopuoliskot alkaisivat jutella keskenään normaalilla tavalla!

korrelaatio?



joka toinen päivä täällä on aloitus, että löin lastani ja joka toinen päivä kerrotaan siitä, kun huudetaan lapsille pääkiinnihaistavittusuaeiolispitänyttehdä

jos heillä olisi edes yksi varma ja tasainen kiinnekohta elämässä.



Miettikääpä esim. jonkun eroperheen lasta: Äiti väsynyt ja koko päivän töissä. Lapsi asuu eron jälkeen uudessa paikassa, isällä uusi suhde, äidillä uusi suhde, isän uudella naisystvällä lapsi yhtä turvaton lapsi edellisestä suhteestaan, isovanhempiin sähköiset välit eron myötä, muuton myötä uusi kaveripiiri, perhetuttavat ovat vielä epävarmoja tilanteessa jne.



Kertokaa mulle, MISSÄ tällaisella lapsella on edes yksi kiinnekohta elämässä, joka jaksaa välittää ja olla läsnä joka ikinen päivä? Se töissäkäyvä, pettynyt, vihannut, eroa itkenyt, väsynyt ja uudelleen rakastunut äiti? Vai se viikonloppuisin huvipuistoon vievä, uuteen kumppaniinsa rakastunut isä?



Omassa lapsuudessani sentään vielä mummot ja vaarit tulivat erotilanteissa apuun ja ottivat lähes omien vanhempien roolin kasvatuksessa ja turvallisuuden tunteen antamisessa, mutta nykyisin mummot ja vaaritkin ovat usein vielä työelämässä, eikä heilläkään ole aikaa.

meidän pihapiirissä lääkitään ja rajusti.

En jaksa katsoa sekoja lapsia ja pelätä omieni puolesta.



Ja on se muuten kumma että kaikki meidän pihapiirin sekot lapset ovat vähintäänkin epäilyttävistä perheistä ja niitä ei kasvateta. Eli siis ovat ulkona pienestä pitäen ties missä koko päivän ja vaatteetkin ovat usein liian isoja/pieniä/reikäsiä/likasia...

Toisaalta kaikki lapset joilla on selkeät rajat ja joista selvästi välitetään osaavat hallita käyttäytymistään.



Joten mun mielestä voitais kokeilla niiden sekojen lasten vanhempien lääkitystä...



Ja toki ymmärrän että jotkut oikeesti tarvitsevat lääkitystä, mutta liian moni jotain aivan muuta...

ja miksi juuri nyt nuorten ja lasten aivojen välittäjäaineet olis muuttunu niin että pitää turvautua lääkkeisiin? Onhan lapsia syntynyt ja kasvanut kautta aikojen ja miksi just suomalaisten lasten aivoissa olis tapahtunu noita radikaaleja muutoksia välittäjäaineissa?

jos äidit jää vaille asioita jotka pitäs ne järjissään. Kotiäiti on usein yksinäinen, rahaton, väsynyt, vailla arvostusta ja mielekkyyttä (kokemusta on). Masentunut äiti voi muuttua aggressiiviseksi. Ja pelätessään lastensuojelutoimia ei ehkä ikinä hae apua.



Must olis hyvä ettei kotiäitiyttä idealisoitaisi ja toisaalta, panostettais enemmän siihen että kotona olevilla naisilla olis lasten kanssa enemmän tapaamispaikkoja, halpoja harrastuksia jne. varsinkin pienissä kunnissa sellasia on vähän. Siinä vois olla yksinkertasia eväitä parempaan kotiäitiyteen ja sitä kautta parempaan lapsuuteen.

niin kyllä siellä ainakin oli monta sellaista tyyppiä, joiden olisi pitänyt ehdottomasti saada jotain apua. Terapiaa tai lääkkeitä, ihan sama kunhan olisi jotain tolkkua ollut. Nykyään diagnosoidaan kaikkea ja lääkkeitä saa helpolla, mutta silti rohkenen väittää että ne kaikki eivät ole turhaa.

jos äidit jää vaille asioita jotka pitäs ne järjissään. Kotiäiti on usein yksinäinen, rahaton, väsynyt, vailla arvostusta ja mielekkyyttä (kokemusta on). Masentunut äiti voi muuttua aggressiiviseksi. Ja pelätessään lastensuojelutoimia ei ehkä ikinä hae apua.

Must olis hyvä ettei kotiäitiyttä idealisoitaisi ja toisaalta, panostettais enemmän siihen että kotona olevilla naisilla olis lasten kanssa enemmän tapaamispaikkoja, halpoja harrastuksia jne. varsinkin pienissä kunnissa sellasia on vähän. Siinä vois olla yksinkertasia eväitä parempaan kotiäitiyteen ja sitä kautta parempaan lapsuuteen.

ne vanhemmat, jotka välittävät OIREILEVIEN lastensa/ nuortensa hyvinvoinnista hankkivat lapsille lääkäriajat, kuntouttavat terapiat ja lapsen hoitoon tarvittavat lääkkeet...



Pahinta jälkeä tekevät lapset/ nuoret joilla ei ole psyykenhoitoa, jota he tarvitsisivat



Ps. Kyllä 2000-luvun stresaaavan yhteiskuntaan herkimmät reagoivat eniten- eli lapset ja nuoret



yhteiskunta on kaikille perheille sama-



joidenkin vanhempien freudilainen syyllistäminen on vain osa totuutta-

myös ns. tavallisen perheen lapsi voi sairastua psyykkisesti

taustallaan turvaton tai organisoimaton kiintymyssuhde - siis joko välinpitämätön, ristiriitainen tai puuttumaton kiintymyssuhde ensisijaiseen hoitajaansa. Siis huomattavan harvalla on ollut turvallinen lapsuus ja äiti/isä, joka on pystynyt vastaamaan lapsen tarpeisiin ja joka on ollut tunnetasolla läsnä, luotettava ja ennustettava.



Aika suuri korrelaatio, kun keskimäärin yli puolet suomalaisista ovat kiinnittyneet turvallisesti vanhempaansa tai muuhun pääasialliseen huoltajaansa.



Mikä sitten auttaisi? Päihde- ja mielenterveyteen satsaaminen, kotiavustuspalvelujen lisääminen, perheväkivaltaan puuttuminen tiukemmin jne.



Millaisia vanhempia näistä nykyisistä nuorista tulee, kun nyt joka viides tarvitsisi terapiaa, eikä sitä saa - sama riittämättömän vanhemmuuden kierre jatkuu sukupolvelta toiselle.



Tälläkin palstalla yllättävän moni hyväksyy tukistamiset, luunapit ja muut "vanhemman rakkautta ja välittämistä osoittavat kasvatusmenetelmät" .

Väkivallalle löytyy puolustelijoita.

Kertokaa mulle, MISSÄ tällaisella lapsella on edes yksi kiinnekohta elämässä, joka jaksaa välittää ja olla läsnä joka ikinen päivä? Se töissäkäyvä, pettynyt, vihannut, eroa itkenyt, väsynyt ja uudelleen rakastunut äiti? Vai se viikonloppuisin huvipuistoon vievä, uuteen kumppaniinsa rakastunut isä?

Omassa lapsuudessani sentään vielä mummot ja vaarit tulivat erotilanteissa apuun ja ottivat lähes omien vanhempien roolin kasvatuksessa ja turvallisuuden tunteen antamisessa, mutta nykyisin mummot ja vaaritkin ovat usein vielä työelämässä, eikä heilläkään ole aikaa.

Jos kohta nykyisetkään ei kaikki ole parhaita mahdollisia lasten ja nuorten hoitoon.

ja miksi juuri nyt nuorten ja lasten aivojen välittäjäaineet olis muuttunu niin että pitää turvautua lääkkeisiin? Onhan lapsia syntynyt ja kasvanut kautta aikojen ja miksi just suomalaisten lasten aivoissa olis tapahtunu noita radikaaleja muutoksia välittäjäaineissa?

mutta harvasta psyykkisesti sairastuneesta tulee väkivaltainen.



Vielä harvempi syyllistyy tappoon tai murhaan. Vangeista 85-90% on todettu olevan turvaton kiintymyssuhde, siis turvaton, ristiriitainen tai kokonaan muodostumaton kiintymyssuhde. Kiintymyssuhdetyyppi muovautuu yleensä kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana lapsen vanhempiin, mutta voi myös myohemmin "huonontua" turvattomaksi traumaattisten kokemusten vuoksi (kuten avioero, läheisen kuolema yms.). Yleensä se kuitenkin vakiintuu jo lapsuudessa.



Hyvin harvalla vangilla on siis ollut turvallinen lapsuus ja lapsuuden ihmissuhteet - luotettava ja ennakoitava vanhempi. Päihteet ja mielenterveyshäiriöt tekevät huoltajista ennakoimattomia ja ehkä väkivaltaisiakin.

Mutta syynä vanhemman henkiseen poissaoloon ja siihen, ettei tämä pysty vastaamaan lapsensa tunnetarpeisiin riittävästi ja ennakoitavasti voi olla myös liiallinen omistatuminen työhön ja harrastuksiin.



Siten aika suurella todennäköisyydellä veritekoihin päätyvät ovat tällaisista kotioloista tulevat, turvattoman lapsuuden kokeneet, usein taustalla on myös pperheväkivallan näkeminen ja omakohtainen kokeminenkin.

... eikös suomalaiset lapset juokin enemmän kuin muut.

koska luulin ettei ensimmäinen mennyt läpi.

Taitaa olla taas jotain häikkää sivustossa...23

Naiset ovat uhreja, kuten ennenkin. Valtio ei puutu mitenkään, vanhemmista puhumattakaan, koska "pojat on poikia".

enkä tiedä mitä lääkkeitä ne täällä Suomessa nykyään jo määrää/pääsääntöisesti käyttää (olen ollut jo 7 vuotta pois työelämästä), mutta jos meininki on sama kuin Yhdysvalloissa, niin ei hyvältä kuulosta.

Siellä määrätään kymmenille tuhansille lapsille vuosittain amfetamiinijohdannaisia lääkkeitä ylivilkkauteen, masennukseen, väsymykseen jne.



Kyllähän jotkut lapset tarvitsevat (kuten aikuisetkin) todella jytyjä lääkkeitä, mutta ei se voi hyvää tehdä että niin monet niitä muka tarvitsee...

Eli lapsen pää korjataan ensisijaisesti lääkkeillä. :(

Käytännössä lasta voi siis kohdella miten vain, ja kun lapsi alkaa oireilemaan, niin tällöin se korjataan sitten lääkkeillä.

Kyllä maailma on julma. :(