Muuttuuko ihmisen luonne paljon 30-vuodessa?

Tuntee itsensä keskimäärin yhtä vanhaksi kuin kehonsa. Jolla ei ole varsinaista todellisuusperää; vain tuntemus, ja vanhentumisen tuomat haitat jne.

Kun on tekemisissä uusien asioiden kanssa, luonnekin on erilainen, koska asian luonne on. Palatessa vanhaan vuosienkin päästä, on enemmän entisellään mutta uudella lisällä.

Plus muut kokemukset ja muutokset persoonassaan ja mielessään.

Paljolti ihmisestä kiinni, mitä kukin tekee ja miten paljon muuttuu.

Julma ja ilkeä perusluonne ei muutu. Toki vanhus voi yrittää näytellä "parempaa ihmistä" omaksi edukseen.

Mä ainakin huomasin että alan ärsyyntyä enemmän ja nopeammin. Olen kyllä myös pitkähermoisempi ja tasaisempi. Eli vaikka asiat ottaa enemmän päähän, siitä selviää paremmin.

Mutta on tullut jotenkin tietoisuus siitä että tällaista shittiä tämä nyt on ja että siihen ei kannata joka kerta sen enempää reagoida koska ei asiat muutu.

Riippuu miten on nämä vuodet käyttänyt, tosin tietty osa perusluonteesta säilyy.

Temperamentti on persoonallisuuden tietty geneettinen pysyvä osa, eli se onko perusrauhallinen vai vilkas ja touhuava. Kuitenkin esim masennus voi peittää alleen kaiken eloisuuden, ja tehdä ihmisestä sulkeutuneen ja mykän.

Toiset eivät muutu kovinkaan paljon, jo yhtään ikääntyessään. Siinä on ikäänkuin kaksi puolta: voi kertoa aidosti eheästä ja lujasta persoonallisuudesta, mutta myös äärimmäisen epäkypsästä ja narsisteille luonteenomaisesta projisoivasta luonteesta, missä sisäinen kehitys ja kasvu eivät ole mahdollisia, kun kaikenlainen itsetutkiskelu (kuten myös terveet syyllisyyden ja häpeän tunteet) loistaa poissaolollaan. Nämä jälkimmäiset voivat olla pinnallisella tavalla juuri niitä hurmaavia ikinuoria viisikymppisiä, jotka ovat sisäisesti täysin kylmiä, halveksivia ja välinpitämättömiä. Heidän päämotiivinsa on saada ympäristö uskomaan tuohon hurmaavaan ikinuoreen (jota pitävät kadehdittavana ominaisuutena) fasadiin, jonka alla ei ole todellista elämänkokemuksesta syntynyttä viisautta, myötatuntoa tai nöyryyttä. Nämä tyypit ovat olleet nuorinakin niitä, jotka ajattelevat elämää kilpailuna, jossa periaatteessa kaikki keinot voittaa/menestyä ovat sallittuja.

Laiskuus listääntyy, kun huomaa monen asian johon on tuhlannut aikaa olevan aika turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Laiskuus listääntyy, kun huomaa monen asian johon on tuhlannut aikaa olevan aika turhaa.

Tämä. Töissäkään ei kannata yrittää, koska hyvä työntekijä palkitaan lisätyöllä. Helpoimmalla pääsee, kun ei tee mitään ylimääräistä, mutta ei jätä mitään tekemättäkään.

Varmaan riippuu elämästä, mutta koen kyllä muuttuneen paljon 20-50v.

Ihan peruspositiivisuus on säilynyt, joskin kuvitelmat ja haaveet, pilvilinnat ovat muuttuneet asenteeseen tästä(kin) selvitään. Samoin introverttiys, ihmisten jälkeen tarvitsen toipumisaikaa, mutta ujous on kadonnut, osaan olla ihmisten kanssa, puhua, enkä vetäydy hiljaisena nurkkaan. Olen oppinut kysymään tyhmiä kysymyksiä häpeämättä kun en tiedä jotain.

Usein olen kuullut sanottavan että paitsi ne persoonalliset kasvonpiirteet, myös luonteepiirteet ihmisessä vanhemmiten vain korostuvat. 

Vierailija kirjoitti:

Temperamentti on persoonallisuuden tietty geneettinen pysyvä osa, eli se onko perusrauhallinen vai vilkas ja touhuava. Kuitenkin esim masennus voi peittää alleen kaiken eloisuuden, ja tehdä ihmisestä sulkeutuneen ja mykän.

Toiset eivät muutu kovinkaan paljon, jo yhtään ikääntyessään. Siinä on ikäänkuin kaksi puolta: voi kertoa aidosti eheästä ja lujasta persoonallisuudesta, mutta myös äärimmäisen epäkypsästä ja narsisteille luonteenomaisesta projisoivasta luonteesta, missä sisäinen kehitys ja kasvu eivät ole mahdollisia, kun kaikenlainen itsetutkiskelu (kuten myös terveet syyllisyyden ja häpeän tunteet) loistaa poissaolollaan. Nämä jälkimmäiset voivat olla pinnallisella tavalla juuri niitä hurmaavia ikinuoria viisikymppisiä, jotka ovat sisäisesti täysin kylmiä, halveksivia ja välinpitämättömiä. Heidän päämotiivinsa on saada ympäristö uskomaan tuohon hurmaavaan ikinuoreen (jota pitävät kadehdittavana ominaisuutena) fasadiin, jonka alla ei ole todellista elämänkokemuksesta syntynyttä viisautta, myötatuntoa tai nöyryyttä. Nämä tyypit ovat olleet nuorinakin niitä, jotka ajattelevat elämää kilpailuna, jossa periaatteessa kaikki keinot voittaa/menestyä ovat sallittuja.

Ei karismaattisuus ole huono ominaisuus, eikä se liityy millään tavalla narsistiseen persoonallisuushäiriöön sinänsä. Ylipäänsäkin narisistiset ihmiset ovat omassa pinnallisuudessaan oksettavia tapauksia, jota kypsät ihmiset suoraan sanottuna inhoavat yli kaiken. 

En tiedä, mutta peruskoulun pitäisi olla käytynä 16-vuotiaana.