Rehellinen mielipiteesi down-lapsista. Tunnetko down-lapsia? Millaisia he ovat?
Kommentit (34)
Toinen on sukulaisellani, toinen tutulla. Sukulaisen down-lapsi on aika helppo, vaikka alkuun olikin hankalaa, kun piti leikata sydäntä ym. Toinen down-lapsi taas on pelottava. Hän voi saada ihme raivareita ihan arvaamatta ja alkaa esim. kivillä heitellä viattomia kohti. Hän on ilkeä, ei ollenkaan sellainen iloinen ja aurinkoinen, niin kuin aina downeista sanotaan.
Olen lapsesta asti tuntenut kaksi down-lasta, toisin sanoen olen kasvanut yhdessä heidän kanssaan. Toinen heistä tosin kuoli viime kesänä ja yksi lapsuuteni kulmakivi poistui :(( Toinen heistä oli minun paras kaverini ja tätini.
Nämä kaksi ihmistä ovat opettaneet minulle elämästä enemmän kuin kukaan muu. He opettivat minut osoittamaan tunteet, he opettivat minut huolehtimaan toisista ihmisistä. He opettivat minulle sen, mitä todellinen ystävyys merkitsee.
En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi heidän kanssaan ja joka ikinen kerta olin tervetullut leikkimään heidän kanssaan. Tietenkin isompana ymmärsin, että heidän kyky osallistua erilaisiin toimintoihin oli rajoitettu, mutta en koskaan kääntänyt heille selkääni vammaisuuden vuoksi.
En tässä pysty edes kertomaan kaikkea sitä hyvää mitä he minun elämään ovat antaneet.
Rehellisesti en voi sanoa mitään pahaa down-ihmisistä ja toivon, etteivät ihmiset sen vammaisuuden vuoksi ole ennakkoluuloisia heitä kohtaan, vaan antavat heille mahdollisuuden. Heillä on todella paljon annettavaa meille muille, kun vain me uskallamme ottaa heidät vastaan.
Toivottavasti en tietämättäni ole tekemisissä muutaman aikaisemman kirjoittajan kanssa. Teistä saa ihmisenä todella inhottavan ja ruman kuvan!
Kohtelias, seurallinen, ystävällinen, kihloissa, käy töissä hampurilaisravintolassa. Oikein miellyttävä ihminen.
Omalla lapsellani on downin syndrooma, ihana, valoisa, valloittava ja ennenkaikkea todellinen persoona, koko suvun aurinko.
Hänen kauttaan tunnen paljon perheitä joissa down-lapsi, ihania persoonia kaikki.
Toista kautta tunnen nuoria ja aikuisia " downeja" , ja kyllä he tuo jokainen tuo tähän kylmään maailmaan jotain toisenlaista lämpöä ja onnellisuutta mistä meidän kaikkien olisi hyvä ottaa oppia..
Jokainen ihminen jolla ds on omanlaisensa, persoona omine luonteenpiirteineen, ihan niinkuin me kaikki, joilla ei mitään diagnoosia olekkaan.
Down-ihmisillä on myös todella kauniit silmät ja sydän kultaa ;)
ei tarvi olla down lapsi et saa raivareita, heittelee tavaroita jne! oli se down tai muuten kehitysvammainen lapsi, hän on silti aina jonkun oma lapsi, oma ja rakas!!
Tuntemani down-lapsi oli todella suloinen, kiva ja sydämellinen, ihana lapsi! Tietysti erityislapsella joitain erityistarpeitakin on mutta muo todella puistattaa nuo jutut kun joku tuomitsee että " sellaisen elämä ei ole elämisen arvoista" oikeuttaakseen näin esim. oman abortin. Voin vakuuttaa että ainakin tuntemani lapsi nautti elämästään ja perheestään täysillä ja oli perheelleen aivan yhtä rakas kuin terve sisarus.
Mutta terveen kirjoissakin on paljon vähintään yhtä kamalia rumia ja typeriä hirvityksiä...
huomattuaan että tässä puhutaankin lapsista. No lapsien kohdalla ei keskimäärin kovin suurta eroa huomaa, typeriähän ne ovat melkein kaikki.
Ja mua henkilökohtaisest iärsyttää tuollainen asenne joka täälläkin tuntuu monilla oleva: vammainen lapsi opettaa muille paljon ja on aivan ihana jne. Kyllä vammaisestakin ihmisestä saa olla pitämättä, ja minä olisin mielelläni ilman sitä " kasvattavaa kokemusta" vammaisen lapsen äitinä jos se tarkoittaisi sitä että lapsi on terve ja hänellä olisi joskus mahdollisuus normaaliin elämään.
kukaan ei haluaisi vammaista lasta, mutta jos sen saa, niin asian kanssa on opittava elämään ja silloin sitä ehkä katselee kaikkea uusin silmin. Mutta ei se välttämättä mitään tavivaita aukaiseva kokemus ole, kyllä sen saa terveenkin lapsen kanssa. Turha sitä on romantisoidakaan.
Ikävää että koet noin..itse taas koen että hienoa että erityistukea tarvitseva lapsi saanut perheessä tai vaikka tuttavapiirissä aikaan positiivisia tuntemuksia, onhan lapsen paljon parempi kasvaa ympäristössä jossa häntä rakastetaan ja hyväksytään juuri sellaisena kuin on.
Oli meidän ala-asteella erityisluokassa. Kaikki " terveet" pitivät tätä lasta " maskottinaan" . Eli oli jotenkin suloinen ja hauska, kun me lapset näin reagoimme.
Ei tietenkään vammainen lapsi opeta elämästä " kaikkea" . Mutta usein erilaiset asiat, ihmiset ja kokemukset opettavat ihmistä. Näin myös vammainen lapsi.
Meidän 1,5v lapsemme on down, aivan suloinen ja aurinkoinen pikku-mies! Kehitys tietty tulee vähän jäljessä, mutta toisaalta olemme saaneet pidempään nauttia tästä vauva-ajasta. Lapsi on kerrasssaan mainio tapaus johon ei voi olla rakastumatta, todellinen hurmuri... =)
Hänen kauttaan olen tutustunut lukuisiin down-perheisiin ja kaikki noudattelevat samaa kaavaa. Alkuun lapsen vamma on vanhemmille järkytys, mutta kun sen oppii hyväksymään löytää pinnan alta jotain todella ihanaa ja rakasta! Meille tämä ylimääräinen kromosomi on ollut suuri lahja, sillä sen myötä olemme saaneet pohtia pintaa syvemmältä montaa sellaista asiaa jotka terveen lapsen kanssa olisi ohittanut huomaamattaan. Ne kyyneleet mitä alkuun vuodatettiin pelosta ja epätoivosta ovat moneen kertaan muuttuneet ylpeydeksi ja rakkaudeksi. Niin, 24(?) ihmiset ovat erilaisia. Ehkä sinä olet sen verran kypsempi ettet tarvitse tällaista opetusta, mutta usko tai älä meille se on tehnyt hyvää.
Tuntemieni downien lisäksi törmään näihin ihmisiin, niin aikuisiin kuin lapsiin joka kerta kun kaupungilla kävelen enkä voi kuviettakaan pitäväni heitä pelottavan näköisinä. Ensimmäinen ajatukseni nähdessäni down-lapsen on " voi kuinka suloinen!!!!!" Niin, ehkä se kauneus on todella katsojan silmissä ;)
Eräällä vanhalla lähisukulaispariskunnalla on jo keski-ikäinen down-" lapsi" . Lapsen tasolla kylläkin, säälittää eläkeläiset hoitamassa ikuisesti lapsekasta. Ainut lapsi kaiken lisäksi.