Jos peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo on 6,00, eikä ole lukenut ylioppilaaksi, niin voiko opiskella maisteriksi?
Kommentit (30)
Töitä vaatii, kokeile avoimen väylää. Jumputat perus- ja aineopinnot.
Varaudu kovaan tahtiin, tuo ka kertoo, ettei ole helppoa mutta motivoidu !
Kai sitä joku voi. Ei tarvitse edes lukioon mennä, on niitä muitakin reittejä, kuten johonkin ammattiin opiskelua ja sen sen jälkeen sitten hakeminen yliopistoon.
Mutta suoraan peruskoulusta ei onnistu.
Voi, mutta jokin toisen asteen tutkinto tarvitaan pohjalle.
Ammattikoulusta saa hakukelpoisuuden tai avoimen väylän kautta voi hakea.
Vierailija kirjoitti:
Lukio pitää käydä ensin.
Amis käy myös.
Amiksen kautta ammattikorkeaan ja sieltä sitten maisteriopintoihin. Tai sitten amiksesta suoraan yliopistoon jos pääsee.
Joku toisen asteen tutkinto pitää olla, mahdollista siis.
Avoimen väylästä voi päästä sisään ilman toisen asteen tutkintoa.
Tai sitten voi käydä iltalukion, kirjoittaa ylioppilaaksi ja hakea yliopistoon. Aloituksen tilanteessa suosittelen ehdottomasti tätä ratkaisua, sillä lukio antaa monia valmiuksia yliopistoa varten.
Peruskoulu päättyy herkässä vaiheessa elämää ja moni saa peruskoulusta huonomman todistuksen kuin mitä oma taso oikeasti on. Jotkut myös kypsyvät myöhemmin ja lukio päälle kaksikymppisenä tulee menemään paremmin kuin olisi mennyt suoraan peruskoulusta.
Vaikka tohtoriksi asti. Mutta vähän pitää kyllä skarpata tuosta kuutosen tasosta.
Vierailija kirjoitti:
Avoimen väylästä voi päästä sisään ilman toisen asteen tutkintoa.
Tai sitten voi käydä iltalukion, kirjoittaa ylioppilaaksi ja hakea yliopistoon. Aloituksen tilanteessa suosittelen ehdottomasti tätä ratkaisua, sillä lukio antaa monia valmiuksia yliopistoa varten.
Peruskoulu päättyy herkässä vaiheessa elämää ja moni saa peruskoulusta huonomman todistuksen kuin mitä oma taso oikeasti on. Jotkut myös kypsyvät myöhemmin ja lukio päälle kaksikymppisenä tulee menemään paremmin kuin olisi mennyt suoraan peruskoulusta.
Älä valehtele, avoimen väylän kauttakin tarvitaan toisen asteen tutkinto, peruskoulupohjalta ei pääse yliopistoon.
Lukiota yliopistoon ei sen sijaan tarvita, vaan ammattikoulukin kyllä riittää.

Riippuu väylästä. Kaikkiin ei tarvita. Viestissä lukikin "avoimen väylästä voi päästä", ei "pääsee".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoimen väylästä voi päästä sisään ilman toisen asteen tutkintoa.
Tai sitten voi käydä iltalukion, kirjoittaa ylioppilaaksi ja hakea yliopistoon. Aloituksen tilanteessa suosittelen ehdottomasti tätä ratkaisua, sillä lukio antaa monia valmiuksia yliopistoa varten.
Peruskoulu päättyy herkässä vaiheessa elämää ja moni saa peruskoulusta huonomman todistuksen kuin mitä oma taso oikeasti on. Jotkut myös kypsyvät myöhemmin ja lukio päälle kaksikymppisenä tulee menemään paremmin kuin olisi mennyt suoraan peruskoulusta.
Älä valehtele, avoimen väylän kauttakin tarvitaan toisen asteen tutkinto, peruskoulupohjalta ei pääse yliopistoon.
Lukiota yliopistoon ei sen sijaan tarvita, vaan ammattikoulukin kyllä riittää.
Huvittavaa, että faktoja alapeukutetaan 😁
Avoimessa voi opiskella kyllä ilman toisen asteen tutkintoa, mutta yliopiston kirjoille väylän kautta ei pääse, jos sitä toista astetta ei ole suoritettu.
Lukio ei ole edellytys yliopistolle, mutta toisen asteen tutkinto on.
Eikä huono keskiarvo peruskoulusta eikä lukiosta eikä surkeat yo-tuloksetkaan ole este, ei hidaste eikä edes kerro mitään pärjäämisestä yliopistossa.
Vierailija kirjoitti:
Lukio pitää käydä ensin.
EI tarvitse. Ammattitutkinto, sillä voi hakea.
"Hakukelpoisuus yliopistoon
Kandidaattikoulutukset (3 vuotta) ja kandidaatti- ja maisterikoulutukset (3 + 2 vuotta)
Olet kelpoinen hakemaan yhteishaussa mukana oleviin kandidaatin sekä kandidaatin + maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin, jos olet suorittanut jonkin seuraavista tutkinnoista:
ylioppilastutkinnon
International Baccalaureate-tutkinnon (IB)
Eurooppalaisen ylioppilastutkinnon (EB)
Reifeprüfung-tutkinnon (RP) / Deutsches Internationales Abitur -examen (DIA)
ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon
ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin
Opiskelijaksi voidaan hyväksyä myös hakija, jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoimen väylästä voi päästä sisään ilman toisen asteen tutkintoa.
Tai sitten voi käydä iltalukion, kirjoittaa ylioppilaaksi ja hakea yliopistoon. Aloituksen tilanteessa suosittelen ehdottomasti tätä ratkaisua, sillä lukio antaa monia valmiuksia yliopistoa varten.
Peruskoulu päättyy herkässä vaiheessa elämää ja moni saa peruskoulusta huonomman todistuksen kuin mitä oma taso oikeasti on. Jotkut myös kypsyvät myöhemmin ja lukio päälle kaksikymppisenä tulee menemään paremmin kuin olisi mennyt suoraan peruskoulusta.
Älä valehtele, avoimen väylän kauttakin tarvitaan toisen asteen tutkinto, peruskoulupohjalta ei pääse yliopistoon.
Lukiota yliopistoon ei sen sijaan tarvita, vaan ammattikoulukin kyllä riittää.Riippuu väylästä. Kaikkiin ei tarvita. Viestissä lukikin "avoimen väylästä voi päästä", ei "pääsee".
Ei voi, yliopistoon ei pääse opiskelemaan ilman toisen asteen tutkintoa.

"Mikä on avoimen väylän haku?
Avoimen väylän haussa voit hakea Helsingin yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi, jos olet suorittanut opintoja avoimessa yliopistossa.
Opiskelupaikkaa ei saa automaattisesti, vaan sitä tulee erikseen hakea. Vaatimukset vaihtelevat koulutusohjelmittain. Valinta perustuu tavallisesti opintojen määrään ja opintomenestykseen. Avoimen väylän perusteella täytettäviä paikkoja on rajoitetusti." Esim sinne, johon itse aioin hakea, oli vaatimuksena HYVIN suoritetut opinnot, en nyt muista mikä arvosana piti olla. Ei sinne noin vaan pääse!
Vähän heikolta näyttää, jos peruskoulun ka. on 6. En haikailisi yliopistoon.
Yliopistoon voi päästä opiskelemaan valintakokeen kautta, vaikka ei olisi toisen asteen tutkintoa. Tällöin pitää tosin hakea yliopistolta erivapautta osallistua valintakokeeseen. Yliopistolain mukaan yliopisto voi nimittäin ottaa opiskelijakseen myös henkilön, jolla ei ole toisen asteen tutkintoa, jos yliopisto toteaa henkilöllä muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet.
On mahdollista. Tosin ensin on käytävä amis tai lukio.
No voihan sitä opiskella. Menee lukioon ja hakee siitä eteenpäin, taikka menee avoimeen yliopistoon ja suorittaa sen 40 opintoviikkoa hyvillä arvosanoilla, niin saa hakea opiskelupaikkaa yliopistoon.