Ilo on jälleen ylimmillään Helsinki-Vantaalla, kun suomalaiset suuntaavat kohti etelää: Tätä on odotettu pitkään
HELSINKI-VANTAAN lentoasemalla käy jälleen vilske. Ulkomaanmatkojen suosio on huipussaan, kun koronapandemian aiheuttamat matkailurajoitukset ovat purkautuneet.
HS kävi maanantaina seuraamassa lentoaseman ihmisvilinää ja jututtamassa innokkaita matkailijoita.
RODOKSELLE matkaavaa lentokonetta odottavat aulassa Enni Lehtinen, Venla Lehtinen ja Tuulia Lehto. Seurue on lähdössä juhlistamaan kesäloman alkua.
Maskit on pakattu mukaan, mutta nyt on vain hyvä tunnelma. Ei pelota enää koronat tai rokot, Lehto sanoo.
Seurue kertoo suuntaavansa ensimmäiselle rantalomalle koronapandemian alun jälkeen. Viimeisen parin vuoden aikana heidän matkakohteenaan on ollut Tallinna. Lehto sanoo suunnitelmana olevan rentoutuminen ja yhdessäolo.
Tätä on odotettu pitkään, Lehto iloitsee.
JUANKOSKELTA Helsinki-Vantaalle saapunut perhe kertoo Kreetan loman olleen alun perin suunniteltu jo vuodelle 2020. Pandemian pakottamana matkaa siirrettiin kaksi vuotta eteenpäin.
Kesälomat alkoivat juuri, niin meillä on edessä vihdoin rantaloma, Matleena Timonen sanoo.
Timonen kertoo lukevansa matkan aikana ylioppilaskirjoituksiin. Hän kuitenkin lisää, että matka on perheen yhteinen loma, joten hän aikoo keskittyä myös rentoutumiseen.
Seurue on lähtenyt ajamaan Juankoskelta maanantaiaamuna. Perhettä ei vielä paina matkaväsymys, vaan heidän olonsa on odottavainen ja iloinen. Myös Rovaniemeltä asti matkustaneet isovanhemmatkin pääsevät lomalle mukaan.
ISO nuorisojoukko odottaa vuoroaan lähtöselvitykseen lentoaseman aulassa. Joukko osoittautuu rippikoululaisiksi Tampereen Harjun seurakunnasta. Matkalla apulaisopettajana toimiva Sara Ammor kertoo joukon tunnelman olevan odottavainen.
Tällainen rippikoulumatka on meillä ensimmäistä kertaa kokeilussa. On hauskaa päästä vihdoin ulkomaille, Ammor sanoo. Rippikoululaisten suuntana on Ranska. Kohteen koronarajoitukset eivät mietitytä porukkaa, vaikka tiedossa ovat Suomea tiukemmat rajoitukset.
Lähinnä tosi hyvä fiilis, Ammor kiteyttää seurueen tunnelmat.
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, mekin lähdetään viikon päästä! Tosin nyt jutun lukiessani hoksasin että pitää kaivaa jostain kaapin perältä muutama maski mukaan, saattavat haluta jossain vielä niitäkin. Tahtookohan Finnair vielä maskin koneessa?
Finnairin maskipakko päättyi jo viime kuussa.
Kohdemaan sääntöjen mukaan mennään, ei Finnairin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, mekin lähdetään viikon päästä! Tosin nyt jutun lukiessani hoksasin että pitää kaivaa jostain kaapin perältä muutama maski mukaan, saattavat haluta jossain vielä niitäkin. Tahtookohan Finnair vielä maskin koneessa?
Finnairin maskipakko päättyi jo viime kuussa.
Ei ole päättynyt.
Jos tulet tänne maskipakko-maahan niin Finnairin lennolla täytyy olla maski.
Ja kaikki maahansaapuvat edelleen viikon tai kahden omakustanteiseen hotellikaranteeniin.
Ilman kahta rokotusta ei tänne ole asiaa.
Kyllä näitä sääntöjä vielä Suomen ulkopuolella riittää.
Pysy sinä siellä diktatuurissa vain, kiitos. Normaaleihin maihin suuntautuvilla lennoilla EI OLE maskipakkoa.
Jokohan se lentämisen päästövero saataisiin aikaan? Voisi rokottaa samat 8 miljardia kuin autoilijoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi sitä kotimaassakin matkailla
Kotimaassa on kaikki nähty jo ja kaikki on tuplasti kalliimpaa kuin muualla.
Et varmasti ole nähnyt kaikkea kotimaassa.
Joo, on varmasti jäänyt joku jonkin kylähullun "taiteilijan" ulkoilmanäyttely näkemättä, voivoi! Mieluummin tutustun oikeaan taiteeseen esim. Italiassa, Espanjassa tai Ranskassa.
Sulla vaikuttaisi olevan melko kapea maailmankatsomus. Taidat olla Sara Sieppi?
Olen oikeasti nähnyt kotimaassa käytännössä kaiken, saaristoja, Lapin erämaita, Saimaata ja perämetsiä ja kaupunkeja myöten. Ei kiinnosta enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yy, minulla on tylsää. Virikkeenä voisin murhaan hieman maapalloa matkustamalla rantalomalle, jossa saastutan hieman paikallisia rantoja muovijätteilläni.
Ymmärrän, on se kurjaa kun on hädintuskin varaa matkustaa bussilla lähiostarille ostamaan Lidlin kaurahiutaleita ja toiset matkustelevat.
Olen hyväosainen etuoikeutettu kusipää, joten minulla on oikeus tuhota maapalloa.
Vierailija kirjoitti:
Tuttava on aina äänestänyt vihreitä ja kehuu matkustaneensa yli 50 maassa. Laskin kerran hänen päästöjen vastaavan yli miljoonan kilometrin autoilua. Meni hiljaiseksi.
Olenkohan minä tuttusi?
En ole ikinä omistanut autoa tai tehnyt jälkikasvua joten uskon että päästöni ovat matkustelusta huolimatta pienemmät kuin monen muun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta on taas kulkutaudit päällä näiden idioottien takia.
Toivottovasti kuolet kun tuon sinulle Italiasta koronan. Kaikki sinut tuntevat toivovat samaa.
Älä toivo kenellekään tuollaista! Kiroat oman elämäsi noilla toiveilla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi sitä kotimaassakin matkailla
Kotimaassa on kaikki nähty jo ja kaikki on tuplasti kalliimpaa kuin muualla.
Et varmasti ole nähnyt kaikkea kotimaassa.
Joo, on varmasti jäänyt joku jonkin kylähullun "taiteilijan" ulkoilmanäyttely näkemättä, voivoi! Mieluummin tutustun oikeaan taiteeseen esim. Italiassa, Espanjassa tai Ranskassa.
Sulla vaikuttaisi olevan melko kapea maailmankatsomus. Taidat olla Sara Sieppi?
Olen oikeasti nähnyt kotimaassa käytännössä kaiken, saaristoja, Lapin erämaita, Saimaata ja perämetsiä ja kaupunkeja myöten. Ei kiinnosta enää.
Mun puolesta voit matkustaa vaikka joka päivä uuteen maahaan ja pitää kotimaan matkailua maailman huonoimpana lomanviettotapana, mutta tuollainen valehtelu "kaikella" on yksinkertaisesti vain noloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, mekin lähdetään viikon päästä! Tosin nyt jutun lukiessani hoksasin että pitää kaivaa jostain kaapin perältä muutama maski mukaan, saattavat haluta jossain vielä niitäkin. Tahtookohan Finnair vielä maskin koneessa?
Finnairin maskipakko päättyi jo viime kuussa.
Ei ole päättynyt.
Jos tulet tänne maskipakko-maahan niin Finnairin lennolla täytyy olla maski.
Ja kaikki maahansaapuvat edelleen viikon tai kahden omakustanteiseen hotellikaranteeniin.
Ilman kahta rokotusta ei tänne ole asiaa.
Kyllä näitä sääntöjä vielä Suomen ulkopuolella riittää.Pysy sinä siellä diktatuurissa vain, kiitos. Normaaleihin maihin suuntautuvilla lennoilla EI OLE maskipakkoa.
Juu varmasti pysyn.
Rajoitukset olleet päällä jo 2,5 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Öyhötiöyhötiöyhöti. Kyllä sitä voi matkustella normaalisti. Riittää jo se panikointi.
Lentokoneet kuluttavat uusiutumattomia fossiilisia polttoaineita ja tuottavat vastaavasti hiilidioksidipäästöjä hirmuisen määrän kun polttoaineen hiilivety yhtyy palaessaan ilman happeen..
Jokainen litra tai kilo huvimatkoihin kulutettuna on lopullisesti pois tulevaisuuden tarpeista. Jokainen litra tainkilo turhuuteen käytettynä on siirtänyt ilmaston lämpenemisen rajoittamista ja siinä onnistumista kauemmaksi.
Aihetta paniikkin ei ole mutta järkeä voi käyttää.
Turhan matkailun saisi lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi sitä kotimaassakin matkailla
Kotimaassa on kaikki nähty jo ja kaikki on tuplasti kalliimpaa kuin muualla.
Et varmasti ole nähnyt kaikkea kotimaassa.
Joo, on varmasti jäänyt joku jonkin kylähullun "taiteilijan" ulkoilmanäyttely näkemättä, voivoi! Mieluummin tutustun oikeaan taiteeseen esim. Italiassa, Espanjassa tai Ranskassa.
Sulla vaikuttaisi olevan melko kapea maailmankatsomus. Taidat olla Sara Sieppi?
Olen oikeasti nähnyt kotimaassa käytännössä kaiken, saaristoja, Lapin erämaita, Saimaata ja perämetsiä ja kaupunkeja myöten. Ei kiinnosta enää.
Mun puolesta voit matkustaa vaikka joka päivä uuteen maahaan ja pitää kotimaan matkailua maailman huonoimpana lomanviettotapana, mutta tuollainen valehtelu "kaikella" on yksinkertaisesti vain noloa.
Ei se ole valehtelua vaan totuus. Viimeiset 3 vuotta olen kiertänyt pelkästään kotimaata ja kaikki on oikeasti nähty. Kyllä siihen kyllästyy, usko tai älä.
Vierailija kirjoitti:
matkailun saisi lopettaa.
Korjasin viestiäsi parempaan muotoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, mekin lähdetään viikon päästä! Tosin nyt jutun lukiessani hoksasin että pitää kaivaa jostain kaapin perältä muutama maski mukaan, saattavat haluta jossain vielä niitäkin. Tahtookohan Finnair vielä maskin koneessa?
Finnairin maskipakko päättyi jo viime kuussa.
Ei ole päättynyt.
Jos tulet tänne maskipakko-maahan niin Finnairin lennolla täytyy olla maski.
Ja kaikki maahansaapuvat edelleen viikon tai kahden omakustanteiseen hotellikaranteeniin.
Ilman kahta rokotusta ei tänne ole asiaa.
Kyllä näitä sääntöjä vielä Suomen ulkopuolella riittää.Pysy sinä siellä diktatuurissa vain, kiitos. Normaaleihin maihin suuntautuvilla lennoilla EI OLE maskipakkoa.
Juu varmasti pysyn.
Rajoitukset olleet päällä jo 2,5 vuotta.
Hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi sitä kotimaassakin matkailla
Kotimaassa on kaikki nähty jo ja kaikki on tuplasti kalliimpaa kuin muualla.
Et varmasti ole nähnyt kaikkea kotimaassa.
Joo, on varmasti jäänyt joku jonkin kylähullun "taiteilijan" ulkoilmanäyttely näkemättä, voivoi! Mieluummin tutustun oikeaan taiteeseen esim. Italiassa, Espanjassa tai Ranskassa.
Sulla vaikuttaisi olevan melko kapea maailmankatsomus. Taidat olla Sara Sieppi?
Olen oikeasti nähnyt kotimaassa käytännössä kaiken, saaristoja, Lapin erämaita, Saimaata ja perämetsiä ja kaupunkeja myöten. Ei kiinnosta enää.
Mun puolesta voit matkustaa vaikka joka päivä uuteen maahaan ja pitää kotimaan matkailua maailman huonoimpana lomanviettotapana, mutta tuollainen valehtelu "kaikella" on yksinkertaisesti vain noloa.
Ei se ole valehtelua vaan totuus. Viimeiset 3 vuotta olen kiertänyt pelkästään kotimaata ja kaikki on oikeasti nähty. Kyllä siihen kyllästyy, usko tai älä.
Et ole kuitenkaan ollut Forssassa eli et ole ollut kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Turhan matkailun saisi lopettaa.
Länkytä joka paikkaan yksityiskoneella lenteleville ökyrikkaille, älä kerran vuodessa viikon lomamatkan tekeville taviksille.
Espanajssa on ollut tammikuuna ja huhtikuun välillä 755% enemmän turisteja kuin saman ajanjaksona viime vuonna. Ihmiset ovat todellakin löytäneet matkustamisen ilon uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi sitä kotimaassakin matkailla
Kotimaassa on kaikki nähty jo ja kaikki on tuplasti kalliimpaa kuin muualla.
Et varmasti ole nähnyt kaikkea kotimaassa.
Joo, on varmasti jäänyt joku jonkin kylähullun "taiteilijan" ulkoilmanäyttely näkemättä, voivoi! Mieluummin tutustun oikeaan taiteeseen esim. Italiassa, Espanjassa tai Ranskassa.
Sulla vaikuttaisi olevan melko kapea maailmankatsomus. Taidat olla Sara Sieppi?
Olen oikeasti nähnyt kotimaassa käytännössä kaiken, saaristoja, Lapin erämaita, Saimaata ja perämetsiä ja kaupunkeja myöten. Ei kiinnosta enää.
Mun puolesta voit matkustaa vaikka joka päivä uuteen maahaan ja pitää kotimaan matkailua maailman huonoimpana lomanviettotapana, mutta tuollainen valehtelu "kaikella" on yksinkertaisesti vain noloa.
Ei se ole valehtelua vaan totuus. Viimeiset 3 vuotta olen kiertänyt pelkästään kotimaata ja kaikki on oikeasti nähty. Kyllä siihen kyllästyy, usko tai älä.
Et ole kuitenkaan ollut Forssassa eli et ole ollut kaikkialla.
Olen itse asiassa käynyt Forssassa, siellä ei ollut mitään.

No oletkos käynyt Ylöjärvellä?
Ihan varmasti sinulla on juuri tuollainen tuttu ja ihan varmasti olet esitellyt huikeita laskelmiasi. Sano nyt vielä jotain nasevaa Elokapinasta.