Mikä järkevintä, perintöasiaa?
On kesämökki, mökin omistaja, omistajalla kaksi lasta ja neljä lasten lasta joista yksi alaikäinen. Omistaja siis elossa ja vielä hyväkuntoinen. Onko järkevintä antaa mökki perinnöksi lapsille vai suoraan lapsenlapsille? Hallintaoikeuden haluaa mökkiin.
Kommentit (36)
Jos testamentilla ohittaa omat lapset, he voivat vaatia lakiosaansa. Onko siis muuta omaisuutta sen verran, että niistä saa lapsille lakiosan, jos mökki menee lastenlasten omistukseen? Ettei mökkiä tarvitsisi realisoida sen takia, että saadaan lapsille se, mikä heille kuuluu (jos sitä vaativat siis).
Ja en ota kantaa sitten sukumökin omistamisen järkevyyteen, tästä on varmasti yhtä monta erilaista kokemusta kuin on sukujakin.
Kannattaisi lahjoittaa ajoissa Surulliset kissat ry:lle.
Jos kaikki neljä lasta läheisiä sisaruksia keskenään joilla samanlainen elämäntyyli, mökistä voi olla jotain iloakin. Muussa tapauksessa ei tule kuin riitaa. Ja kuka haluaa riidellä huussin tyhjennyksestä tai saunan kunnostamisesta serkun kanssa, jonka kanssa ei keksi small talkia edes mummin synttäreillä?
Ei tarvitse tehdä mitään. Sitten kun mökinomistaja on kuollut niin perilliset myyvät mökin ja jakavat rahat.
Mökki on järkevintä hävittää rahaksi.
Toiseksi järkevintä on antaa eläessään lahjaksi YHDELLE ihmiselle, silläkin uhalla että muut pahoittavat mielensä.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki neljä lasta läheisiä sisaruksia keskenään joilla samanlainen elämäntyyli, mökistä voi olla jotain iloakin. Muussa tapauksessa ei tule kuin riitaa. Ja kuka haluaa riidellä huussin tyhjennyksestä tai saunan kunnostamisesta serkun kanssa, jonka kanssa ei keksi small talkia edes mummin synttäreillä?
Toisen sisaruksen lapset (2)jo vanhempia, ovat työelämässä. Toisen kaksi lasta nuorempia, opiskelijoita vielä useamman vuoden. Ap
Miten se mäkin omistaja voi säilyttää hallintaoikeuden mökkiin, jos määrää sen perinnöksi lapsenlapsilleen? Perintö saadaan vasta omistajan kuollessa...
Olisiko kyseessä siis ennakkoperinnön anto?
Omistajahan voi lahjoittaa mökin lapsenlapsilleen, silloin lahjaveron osuuskin jää kohtalaisen pieneksi per lapsenlapsi, ellei kyse nyt ole jostain todella luksusmökistä. (50 000€ osuudella lahjavero on 4200€). Jos mökkiin jää hallintaoikeus, niin sehän pienentää sitten lahjan arvoa, ja lahjaveron määräkin putoaa.
Perinnöstä voi kieltäytyä / siirtää seuraavalle sukupolvelle.
Vierailija kirjoitti:
Jos testamentilla ohittaa omat lapset, he voivat vaatia lakiosaansa. Onko siis muuta omaisuutta sen verran, että niistä saa lapsille lakiosan, jos mökki menee lastenlasten omistukseen? Ettei mökkiä tarvitsisi realisoida sen takia, että saadaan lapsille se, mikä heille kuuluu (jos sitä vaativat siis).
Ja en ota kantaa sitten sukumökin omistamisen järkevyyteen, tästä on varmasti yhtä monta erilaista kokemusta kuin on sukujakin.
Jonkin verran on omaisuutta, en tiedä tarkalleen, mökki tontteineen kuitenkin aika arvokas. Ap
Ei pesää ole nyt pakko jakaa. Pitäkää mökki yhteisenä.
Vierailija kirjoitti:
Miten se mäkin omistaja voi säilyttää hallintaoikeuden mökkiin, jos määrää sen perinnöksi lapsenlapsilleen? Perintö saadaan vasta omistajan kuollessa...
Olisiko kyseessä siis ennakkoperinnön anto?
Omistajahan voi lahjoittaa mökin lapsenlapsilleen, silloin lahjaveron osuuskin jää kohtalaisen pieneksi per lapsenlapsi, ellei kyse nyt ole jostain todella luksusmökistä. (50 000€ osuudella lahjavero on 4200€). Jos mökkiin jää hallintaoikeus, niin sehän pienentää sitten lahjan arvoa, ja lahjaveron määräkin putoaa.
Ehkä sitten ennakkoperintö/lahja, hallintaoikeuden kuitenkin haluaa. Kuka vastaa mökin kuluista? En ole asioista perillä. Asia ei periaatteessa minua kosketa. Perinnön/ lahjan saajana puolisoni tai lapsemme. Mutta ei opiskelijoilla ole rahaa osallistua kuluihin vielä vuosiin. Ap
Älä tee mitään ja anna lasten itse päättää asiasta, kun kuolet.
Käsittääkseni hallintaoikeuden omaava vastaa jokapäiväisistä kustannuksista, ja omistaja maksaa sitten hallinnolliset kustannukset: kiinteistövero, kiinteistön vakuutus. Hallintaoikeuden omaava maksaa irtaimistovakuutuksen, ainakin sähkön käytön kustannukset, mutta todennäköisesti koko sähkölaskun, jätemaksut, tienhoitomaksut jne.
Korjauskustannuksista sitten katsotaan, että onko kyse hallintaoikeuden omaavan haluamasta tason korotuksesta tai hänen aiheuttamastaan kulumasta ja sen korjaamisesta vai rakenteellisista korjauksista, jotka kuuluvat sitten omistajille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se mäkin omistaja voi säilyttää hallintaoikeuden mökkiin, jos määrää sen perinnöksi lapsenlapsilleen? Perintö saadaan vasta omistajan kuollessa...
Olisiko kyseessä siis ennakkoperinnön anto?
Omistajahan voi lahjoittaa mökin lapsenlapsilleen, silloin lahjaveron osuuskin jää kohtalaisen pieneksi per lapsenlapsi, ellei kyse nyt ole jostain todella luksusmökistä. (50 000€ osuudella lahjavero on 4200€). Jos mökkiin jää hallintaoikeus, niin sehän pienentää sitten lahjan arvoa, ja lahjaveron määräkin putoaa.
Ehkä sitten ennakkoperintö/lahja, hallintaoikeuden kuitenkin haluaa. Kuka vastaa mökin kuluista? En ole asioista perillä. Asia ei periaatteessa minua kosketa. Perinnön/ lahjan saajana puolisoni tai lapsemme. Mutta ei opiskelijoilla ole rahaa osallistua kuluihin vielä vuosiin. Ap
Käsittääkseni se, jolla on hallintaoikeus, vastaa kuluista. Mutta kannattaa huomioida, että perintö-/lahjavero pitää kuitenkin maksaa. Eli onko niillä lapsillanne varaa sitä veroa maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Ei pesää ole nyt pakko jakaa. Pitäkää mökki yhteisenä.
Minä olen myös tällä kannalla. Mökin omistaja on nyt saanut päähänsä etta kaikki asiat pitää hoitaa nyt kuntoon ( vouhottaja luonne, jos jotakin saa päähänsä niin sitten asia on niin...). Hän siis hyvässä kunnossa, ei ole kuolemassa nyt jos ei mitään yllättävää tule. Minä en ole tässä perimässä mitään, enkä halua enempää asiaan puuttua. Olen kuitenkin huolissani että puolisoni tai lapsemme joutuvat maksumiehiksi. Meillä ei ylimääräistä omaisuutta ole. Ap
Olisipa kyllä painajainen omistaa 3 sisaruksen kanssa yhteisesti mökki, jossa hallintaoikeus isoisällä.
:)
Suosittelen että ette ota vaarin kaavailemaa lahjaa/ennakkoperintöä vastaan ollenkaan - säästytte monelta murheelta ja vatsahaavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se mäkin omistaja voi säilyttää hallintaoikeuden mökkiin, jos määrää sen perinnöksi lapsenlapsilleen? Perintö saadaan vasta omistajan kuollessa...
Olisiko kyseessä siis ennakkoperinnön anto?
Omistajahan voi lahjoittaa mökin lapsenlapsilleen, silloin lahjaveron osuuskin jää kohtalaisen pieneksi per lapsenlapsi, ellei kyse nyt ole jostain todella luksusmökistä. (50 000€ osuudella lahjavero on 4200€). Jos mökkiin jää hallintaoikeus, niin sehän pienentää sitten lahjan arvoa, ja lahjaveron määräkin putoaa.
Ehkä sitten ennakkoperintö/lahja, hallintaoikeuden kuitenkin haluaa. Kuka vastaa mökin kuluista? En ole asioista perillä. Asia ei periaatteessa minua kosketa. Perinnön/ lahjan saajana puolisoni tai lapsemme. Mutta ei opiskelijoilla ole rahaa osallistua kuluihin vielä vuosiin. Ap
Käsittääkseni se, jolla on hallintaoikeus, vastaa kuluista. Mutta kannattaa huomioida, että perintö-/lahjavero pitää kuitenkin maksaa. Eli onko niillä lapsillanne varaa sitä veroa maksaa?
Meidän lapsilla ei ainakaan ole varaa veroja maksaa, toisista en tiedä. Jos me joudutaan ne nyt maksamaan niin pitää ottaa lisää velkaa. En ymmärrä miksi se asia pitää hoitaa nyt, miksi ei sitten kun mökin omistajasta aika jättää? Ap
Vierailija kirjoitti:
Olisipa kyllä painajainen omistaa 3 sisaruksen kanssa yhteisesti mökki, jossa hallintaoikeus isoisällä.
:)
Suosittelen että ette ota vaarin kaavailemaa lahjaa/ennakkoperintöä vastaan ollenkaan - säästytte monelta murheelta ja vatsahaavalta.
perijöitä 2 sisarusta jos lapset perii. Perijöitä 4 jos suoraan lapsenlapsille (2+2 sisarusta, serkkuja keskenään). Ap
Minä ainakaan en tekisi mitään, ja katsoisin nauraen pilven reunalta, kun koko suku riitelee jostain turhasta rämästä kymmeniä vuosia.
Tosta tulee sellanen sota että paras että mökki myydään.
Ei koskaan yhteismökkiä suvun kanssa.