Jos sikiöllä todettaisiin Downin syndrooma, tekisitkö abortin? Miksi/Miksi et?

Mutta, jos ennuste olisi erittäin huono, niin sitten tekisin.

Musta vamman laatu ei ole tässä tapauksessa (Down) niin " paha" että abortoisin vauvan. Down-lapsi ja myöhemmin aikuinen pystyy kuitenkin suhteellisen itsenäiseen elämään, toki avustettuun. Ja ovat aivan ihania ihmisiä.



Jos ajattelisin odottavani esim. vaikeasti cp-vammaista niin harkitsisin, mutta kun cp-vammaakin on niin eri asteista. No ei nyt kuulunu ihan asiaan.

Tosin vaikea sanoa mitä tekisin tositilanteessa.

Toivottavasti ei tule sellaista tilannetta koskaan eteen, sillä en tiedä, mitä tekisin. Mieheni ei halua vammaista lasta, enkä tiedä itsekään, olisiko minusta down-lapsen äidiksi. Periaatteesse kuitenkin olen aborttia vastaan ja tiedän, että abortin teettäminen särkisi minut.



Onneksi tämä ei meidän kohdalla ole hirveän todennäköinen kysymys, sillä tuskin enää teemme enempää lapsia. Vaikka mistä sen tietää, jos vielä joskus iltatähden tekisikin...

Saati että sitä sitten voisi edes diagnosoida etukäteen... Kun ei se paljastu verikokeella tai lapsivesinäytteellä tms. Cp-vamma on pääasiallisesti liikunnallinen vamma. Esim. voi meinata, että yksi raaja on jäykempi kuin toiset, ei todellakaan aina tarkoita älyllistä vammaa, koska cp-vamma ei ole kehitysvamma, vaan johtuu siis halvauksesta, jokin aivojen osa ei ole saanut happea, joka useimmiten tapahtuu synnytyksen aikana ja sitten jokin osa siis halvautuu, tai muuttuu spastiseksi tms.

En siis haluaisi joutua koko valintatilanteeseen.

Tekisin. Olen vasta 7 raskausviikolla ja pelkään hirveästi sitä, jos lapseni ei olekaan terve. En tahdo omalle lapselleni mitään ylimääräisiä avustuksia puhumattakaan ihmisten säälivistä katseista. Toivon kuitenkin ettei tarvitse koskaan tehdä aborttia ja lapsillani olisi onnellinen tulevaisuus.

Syy: esikoisemme kuoli loppuraskaudessa kohtuun(rv 36) syynä oli downin sydroomalle erittäin yleinen sydämen vakava epämuodostuma. Paljon myös muita ongelmia lapsella oli elimissään. Toista kohtukuolemaa en henkisesti kestäisi. En haluaisi ottaa tuota riskiä; toki tervekkin lapsi saattaa kuolla kohtuun, mutta riskit down-lapsen kohdalla ovat paljon suuremmat.

Down-lapsen hoito olisi minulle aivan liian raskasta, musta ei olisi siihen. Realistina tiedän, että katkeroituisin todella pahasti.

Ajatus, että lapsen ekat kolme vuotta kestäisi tän erityistapauksen kanssa tupla-ajan ei oo oikein houkutteleva. Ja kun on lapsia jo ennestään, en halua että yksi vie kaiken ajan muiltakin erityisvaatimuksillaan. Ja sama kuin jollain aiemmalla, et jos nyt kuitenkin down tai muuten vammainen lapsi sattuisi syntymään ilman että olisin asialle kerinnyt jotain tarpeeksi ajoissa tehdä, olisi se tietty pakko ottaa vastaan. Ja varmaan sitäkin rakastaisin ja lapseni vuoksi siinä vaiheessa tekisin mitä vaan. Varmasti kuitenkin harmittaisi muiden lasten vuoksi, jos en voisi tasapuolisesti aikaa antaa kaikille.

Down lapsetkin voivat elää onnellisen elämän.



Aikanaan en ole käynyt seulonnoissa, koska en halunnut joutua päättämään elämästä ja kuolemasta. Ikäni puolesta olisin kuopusta odottaessa jo päässyt.

äitini hoiti down-siskoani 40 vuotta ja sai hänet vihdoin hoitolaitokseen. Mulla on jatkuva huono omatunto, kun en käy häntä tarpeeksi usein katsomassa. No, huomenna käyn.

Vammaisen lapsen kanssa pystyy elämään ihan hyvää elämää.