Mistä johtuu yhtäkkinen lihominen?
Elintavat eivät ole muuttuneet muutoin kuin että kolme kuukautta sitten jätin alkoholin kokonaan pois. (Sitä ennen join 2-4 olutta noin kerran viikossa)
Syön normaalisti, kevyt aamupala (yleensä esimerkiksi kaurapuuro tai maustamaton jogurtti pakastemarjoilla ja/tai myslillä tai voileipä), usein salaattilounas, välipalaksi jos siltä tuntuu hedelmä tai maustamaton jugurtti, illallinen normaalia kotiruokaa esimerkiksi riisiä ja kanaa jonkinlaisessa kastikkeessa. Illallisen jälkeen en yleensä syö enää iltapalaa. Annoskoot ovat normaaleja, rytmi säännöllinen enkä käytä mitenkään paljoa voita tms selittävää tekiää ruuassani.
Herkutteluni on satunnaista, kaverin kanssa kahvilla käydessä otan toki leivoksen mutta sitäkään ei tapahdu edes viikottain.
Kävelen työmatkat (2,5km per suunta) ja sen lisäksi teen 5-10min kävelylenkkejä kerranpari viikossa hyvän sään osuessa kohdalle ja lisäksi käyn kerran viikossa 1,5 tunnin aerobisessa treenissä.
Veriarvot ovat ihanteelliset, ei vikaa kilpirauhasessa, ei vitamiineissa, ei rauta-arvoissa (sekä hemoglobiini että varastorauta ovat hyvät) ja D-vitamiinitasotkin ovat erinomaiset.
Silti paino on viimeisen kahdenvuoden aikana hivuttautunut ylöspäin noin kilo per kuukausi tahtia. Hetkellisesti olen onnistunut lisäämään liikuntaa ja tietoisesti jättänyt ne satunnaisetkin sokeripommit pois mutta painon nousu ei ole pysähtynyt saati kääntynyt laskuun. Motivaatio tietoiseen "laihduttamiseen" (lainausmerkit, koska en todellakaan mennyt äärimmäisyyksiin, vaan ns. Skarppasin ja kiinnitin enemmän huomiota asioihin) meni kun reilun kuukauden jälkeenkin paino vain hiippailee ylöspäin.
Olen 32-vuotias, voiko tämä Todellakin olla pelkkää iän tuomaa aineenvaihdunnan hidastumista vai pitäisikö mennä lääkäriin? Olen siis toistaiseksi vielä normaalipainossa, mutta vaatekaappini sisällöstä suunnilleen 70% ei enää mahdu päälle.
Onko muille käynyt näin? Mistä johtui?
Kommentit (26)
Yleisin syy lihoamiselle on se että syö enemmän kuin kuluttaa, näin kiloja kertyy.
Yksi asia mikä myös on melko yleistä on se että nestettä kertyy elimistöön joka lihottaa sekä turvottaa, tämä voi johtua sairaudesta.
Kuvittelet vain syöväsi niin vähän kuin kerroit. Tosiasia on, että tutkimusten mukaan hoikat syövät 25 % enemmän kuin ilmoittavat ja ylipainoiset syövät jopa 50 % enemmän kuin uskovat.
Minulla on kaksi ylipainoista ystävätärtä ja vietän joskus viikonloppuja heidän ja parin normaalipainoisen kanssa jonkun meidän kotona tai mökillä. Olen huomannut, että nämä ylipainoiset saattavat illalla olla sitä mieltä, että he eivät ole syöneet mitään aamiaisen, lounaan ja illallisen lisäksi. Tosiasiassa he ovat jatkuvasti mussuttamassa jotain; keksejä, jätskiä, nakkeja suoraan jääkaapista, janojuomana on limsa jne. Yksi heistä soi kerran aamiaisen jälkeen kokonaisen suklaarasian ja kaksi munkkipossua mutta lounaalla sanoi, että onpas nälkä kun on viimeksi syönyt aamulla.
Ylipainoiset rekisteröivät vain sen ruoan, jotka he syövät pöydässä lautasilta. Kaikki se ylimääräinen jää huomioimatta. Suosittelen aloittajalle ruokapäiväkirjan pitämistä, mutta se tulee tehdä rehellisesti. Usko pois; ne karkit ja sipsit ja hampparit sekä limsat ovat myös ruokaa, vaikka ravintoarvoa niillä ei olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ainaskaan syömisen syytä oo....TIRSK!
Mitä Ap:n pitäisi mielestäsi syömisistään vähentää?
Ei vähentää, vaan muuttaa sisältöä.
Ja sillä sisällön muutoksella ruokamäärätkin vähenevät automaattisesti.
Oletko tehnyt raskaustestin? Onko sinulla stressiä? Milloin nuo veriarvot on mitattu?
Vierailija kirjoitti:
Oletko tehnyt raskaustestin? Onko sinulla stressiä? Milloin nuo veriarvot on mitattu?
Meinaat että aloittaja on ollut kaksi vuotta raskaana?
Ei vähentää, vaan muuttaa sisältöä.