En pidä kummilapsistani

Jos ei suju, niin ei kai se ole pakko. Tai voithan järjestää heille pihaleikkejä, juoksukilpailun tms.

Jos olet huolissasi heidän kristillisestä kasvatuksestaan, niin anna joululahjaksi lastenraamatut.

Ei sinun tarvitse olla kummitäti vastentahtoisesti. Minäkin lupauduin nuorena kummiksi muutamalle lapselle, joiden kanssa (ja heidän vanhempienkaan) ei mistään tullut mitään. Muutaman vuoden jaksoin sitä pelleilyä ja sitten jättäydyin kohteliaasti takavasemmalle. Olin olemassa, mutta en oikeastaan enää läsnä.

Anna siis ajan kulua ja käyttäydy kohteliaasti lapsia ja heidän perheitään kohtaan, mutta siinä kaikki. Lahja-automaattmiksi ei kannata alkaa ollenkaan ja jos olet ollut hetken sellainen, niin lopeta se vain mitään sen enempiä mainostamatta ja selittämättä.

sama, en tykkää yhtään

Yksi tuttava sanoi hyvin että sai ensimmäisen kerran kontaktia kummilapseensa vasta kun tämä aloitti 20v iässä saman harrastuksen kuin kummi. Sitten ovat olleet tekemisissä keskenään enemmän kuin koskaan ennen.

Yhteisen tekemisen eteen joutuu joskus tekemään töitä. Lapsi ei ole automaattisesti kiinnostunut siitä mistä sinä. Parhaiten yhteistä löytyy jos menet lapsen maailmaan mukaan. Tarkoitan että jos lasta kiinnostaa vaikka jalkapallo niin pyydä lasta näyttämään palloilu taitojaan ja opettamaan sinullekin. Sitten voitte pelata yhdessä tai käydä vaikka katsomassa jonkun pelin.

Tietysti kannattaa koettaa löytää sellainen asia joka kiinnostaisi mielellään molempia ainakin jonkin verran.

Minä en tykkää kummeistani, kummallisia mänttejä, mitään eivät juttele. Pyysin hyvin nuorena vanhemmiltani, ettei heitä kutsuta juhliin. Ei ole kutsuttu. Joskus jossain sukujuhlissa heitä vieläkin näen. En etsiytyy seuraansa.

Toinen ei pidä yhteyttä koska oli exän puolelta ja ne katkais yhteydet kun erottiin. Toinen omalta puolelta mutta tyyppi on jo aikuinen ja täysi psykopaatti.

Kummin ainoa tehtävä oikeasti ois kasvattaa lasta uskossa, harva perhe edes harjoittaa nykyään uskontoa, joten kummius yleensä on vaan pakollinen vaihe että lapsi voidaan kastaa kirkkoon. Ois hyvä että nykyaikana ei olisi pakollista edes kummeja olla, saa nähdä milloin kirkko herää tähän todellisuuteen...

Ei sitä voi aina pitää kaikista ihmisistä, olivat he sitten lapsia tai aikuisia. Valitettavasti meilläkin on kummipoika, josta en ole ikinä pitänyt. Olen kuitenkin ollut hänelle aina ystävällinen ja jutustellutkin sen muutaman lauseen, mutta siinä kaikki. Lapsi on onneksi jo iso teini ja kummius on periaatteessa tehty.

En oikein edes tiedä mikä siin lapsessa ärsytti. En edes sanonut miehelleni asiasta, vaan pidin sen tunteeni omana tietonani kunnes kerran mies puuskahti minulle kuinka hän ei pidä yhtään pojasta. Tunne ei ollut siis vain minun, vaan myös mieheni oli ajatellut ihan samoin.

Vierailija kirjoitti:

Yhteisen tekemisen eteen joutuu joskus tekemään töitä. Lapsi ei ole automaattisesti kiinnostunut siitä mistä sinä. Parhaiten yhteistä löytyy jos menet lapsen maailmaan mukaan. Tarkoitan että jos lasta kiinnostaa vaikka jalkapallo niin pyydä lasta näyttämään palloilu taitojaan ja opettamaan sinullekin. Sitten voitte pelata yhdessä tai käydä vaikka katsomassa jonkun pelin.

Tietysti kannattaa koettaa löytää sellainen asia joka kiinnostaisi mielellään molempia ainakin jonkin verran.

Ei tarvii pyytää ja tehdä yhtään mitään, sillä se ei ole peruaatteessa kummiuden juttu, että pelataan yhdessä ja vietetään aikaa varsinkin jos kummi ei ole asiasta innostunut. Lapsella on varmasti muitakin kavereita ja aikuisia elämässään, joten hän pärjää niillä.

Kummius on turha muinaisjäänne, jonka voisi poistaa. Jos lapselle on joku aikuinen tärkeä, niin sehän on kiva juttu, mutta sen ihmisen ei tarvitse olla kummi ja kummin ei tarvitse olla lapsesta kiinnostunut.

Kiitos ymmärtäväisistä vastauksista! Minulla oli varmaan joku ideaali kuva päässäni, että olisin mukava ja fiksu aikuinen 'ystävä', jonka kanssa lapset tekisivät mukavia asioita. On ollut hirveän hämmentävää huomata, miten jo lapsen kanssa voi tuntea voimakasta kemioiden yhteen sopimattomuutta ja erilaisuutta...

Mulla on neljä kummilasta. Ensimmäisen kanssa oltiin tiiviisti tekemisissä kun hän oli pieni, oli mm. äitinsä iltatöiden takia mulla hoidossa säännöllisesti pari kertaa viikossa. Tehtiin retkiä ja vietettiin aikaa yhdessä. Hänen tultua teini-ikään yhteys alkoi harventua. Aloimme olla uudelleen yhteyksissä hänen aikuistuttua.

Toisen kanssa olin ihan vauvana paljon tekemisissä, sitten tuli pitkä tauko (he asuivat kaukana ja nähtiin harvoin), ja välit alkoivat tiivistyä kummilapsen tultua teini-ikään. Hän tuli harrastuksensa takia aina ajoittain meille yöpymään ja sittemmin olemme aktiivisesti pitäneet yhteyttä.

Kaksi nuorinta kummilasta, tapaan heitä säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisissa sukujuhlissa ym. Välillämme ei kovin ihmeellistä sidettä ole tällä hetkellä mutta kahden aiemman kummilapsen kokemuksella uskallan sanoa että kyllä se sieltä jollain lailla tulee