Boomereiden suhtautuminen alkoholiin
Minua on alkanut ärsyttää vanhemman sukupolven suhtautuminen alkoholiin. Kuvitellaan että
- lasi viiniä = ryyppäämistä
- käyt ulkona syömässä = ryyppäämistä
- tapaat kavereita = ryyppäämistä
- lähdet lomalle = ryyppäämistä
Se, että he (ml. silloiset valtion päämiehet ja johtajat) iloisella 70-luvulla olivat koko ajan räkäkännissä ja pössyttelivät, ei tarkoita sitä, että nykyään ei voida juhlia sivistyneemmin.
Kommentit (7)
Sivistyneemmin, niin kuin Mantalla viime yönä?
Boomer täälläkin, ei ongelmia alkoholin suhteen, hyvin on maistunut.
70-luvulla ei liene ollut muita harrastuksia kuin viinanjuonti...
Tuntuuko susta koskaan siltä, että olisit ikärasisti?
Itse asiassa tässä keskustelussa huomaa hyvin sukupolvien välillä olevan tapakulttuurin muutoksen.
Se, että joku tapa muuttuu ja siihen koetaan tarve muutokseen niin paranee. Edellinen sukupolvi edelleen olettaa, että toimitaan kuten ennenkin.
Omien vanhempieni sukupolvi alkoi kyseenalaistamaan lapsiin kohdistuvaa perheväkivaltaa, kun sodan käyneiden sukupolvi koki sen osata kasvatusta. Tuolloinkin oli ihan ok ojentaa lapsenlapsia oman käden kautta, koska "suhtaudun asiaan näin, enkä koe olevani väärässä".
Oma 80-luvulla syntynyt sukupolveni on elänyt päihtyneen nuoruuden. Ei löyty vain yhdellä. Meistä osa kuitenkin oppi kyseenalaistamaan alkoholin määrän ja kykenee nykyisin käymään "lasillisella viiniä". Useimmin se siihen jääkin.
Vierailija kirjoitti:

Hyvin kirjoitettu. Ehkäpä nämä "ryyppäämisestä" vauhkoavat tosiaan ovat niitä mummeleita.
Olen boomeri ja suhtaudun alkoholiin juuri näin.
Enkä koe olevani väärässä.