Hassu skitso lapsi.

Olin lapsena päiväkodissa ja siellä oli eräs lapsi, jonka käytöstä ihmettelen vieläkin. Hän oli muistaakseni kanssani samassa ryhmässä kanssani ollessani noin 3-6 vuotias. Hän ei koskaan puhunut meidän muiden lasten kanssa mitään, ei itse tullut puhumaan meille eikä vastannut kun me puhuimme hänelle. Hoitajien ja muiden aikuisten kanssa hän kyllä puhui, mutta ei siis meidän muiden lasten kanssa. Muutenkin hän käyttäytyi kumman välinpitämättömästi meitä muita lapsia kohtaan. Hän ei koskaan yrittänytkään päästä mukaan leikkeihin kanssamme ja jos häntä pyydettiin mukaan leikkiin, niin hän ei reagoinut siihen mitenkään tai korkeintaan hän ravisti päätään kieltävästi. Hän kyllä leikki, mutta aina yksin, ei koskaan meidän muiden lasten kanssa ja hän myös pyrki leikkimään aina mahdollisimman kaukana meistä muista. Sitten kun hoitajat järjestivät meille jotain yhteisleikkejä, vaikka jotain piirileikkejä, niin hän ei koskaan osallistunut niihin vaan istui vain penkillä katselemassa meitä muita kun me leikimme. Jostain syystä hoitajat eivät koskaan edes yrittäneet saada häntä mukaan leikkeihin vaan jättivät hänet aina sivuun istumaan ja katselemaan. Hän kyllä esim. istui meidän muiden joukossa, jonotti esim. jonotimme saadaksemme ruokaa ja pukeutumistilanteissa hän osasi odottaa hoitajaa auttamaan itseään jos tarvitsi apua pukeutumisessa mutta kukaan hoitaja ei ehtinyt häntä silloin auttamaan. Lopulta kun hän ei suostunut leikkimään meidän muiden kanssa ja oli meistä muista muutenkin outo niin aloimme jonkin verran kiusata häntä. Yritimme kai saada häneltä edes jotain reaktiota aikaan mutta hän ei kiinnittänyt huomiota siihenkään. Hän oli kuin ei olisi edes huomannut kun nimittelimme, löimme ja tönimme häntä. Hän ei reagoinut mitenkään siihen jos hänet vaikka kaadettiin kumoon. Hän vain nousi ylös ja jatkoi sen asian tekemistä mitä hän oli tekemässä. Hän ei esim. alkanut itkemään, mennyt kantelemaan hoitajille tai tehnyt eikä sanonut kaatajalleen mitään. Eikä hän reagoinut vaikka häntä satutettiin pahemmin. Kun eräs poika tiputti hänet alas liukumäen ylimmästä osasta maahan ja hän tippui sieltä pää edellä maahan, niin hän ei alkanut esim. itkemään vaikka hän sai aivotärähdyksen ja häneen varmasti sattui. Tai kun minä heitin häntä melko isolla kivellä päähän niin hän oli kuin häneen ei olisi sattunut vaikka häneen varmasti sattui ja hänen päähänsä piti ommella monta tikkiä. Hän oli todella erikoinen lapsi, hän oli selvästi tietoinen muiden ihmisten olemassaolosta mutta ei ollut lainkaan kiinnostunut meistä lapsista, hän reagoi vain aikuisiin ja puhui vain aikuisten kanssa. Me muut lapset saimme tehdä hänelle mitä hyvänsä ilman että hän reagoi siihen. Kerrankin meitä oli iso määrä muita lapsia hänen ympärillään ringissä josta hän ei päässyt pakoon. Me nimittelimme, löimme ja tönimme häntä mutta hän vain seisoi paikoillaan ja hymyili jotenkin kumma hymy kasvoillaan.
Kuitenkin minä muistan, että hän osasi kaikki samat asiat kuin muutkin saman ikäiset lapset eli hän esim. söi, riisu ja puki vaatteet päälle itse, kävi potalla ja teki samat asiat kuin muutkin itse saman saman ikäisenä kuin muut joten ainakaan kehitysvammainen hän ei ollut koska hän osasi samat asiat kuin muutkin saman ikäiset ns. "normaalit" lapset. Hän ei siis ollut kehityksessä jäljessä. Hänelle vain me muut lapset olimme useimmiten kuin ilmaa eikä hän välittänyt meistä tai leikeistämme ollenkaan.