Lapsi sanoo että sinä et äiti rakasta minua

Tainnut tulla isäänsä. Kuulostaa ihan miehen jutuilta.

Niin ja siis hyvinä hetkinä on aivan tavallinen tyttö ja päiväkodissa ei käyttäydy näin. Meillä on aivan tavallinen perhe ja asiat muuten oikein hyvin.

Aloittaja

Isänsä ei kyllä ole koskaan tällaista sanonut, päin vastoin.

Voit itse kysyä psykologilta tai kirjaa katsoa. Ei tarvitse ahdistaa lasta jollain psykologilla ja raahata koko ajan sinne, koska tuskin on mitään vakavaa, ihan lapsen oletuksia ja tunteita. Onko aikuisen käytös minkälaista ollut ennen tätä, kun lapsi sanoo noin, ehkä kokee silti rakkaudettomuutta joskus. Lapsi voi kokea joskus tyhjyyttä aikuisten maailmassa. Lasta voi ymmärtää. Mikä tapa lapsella on kommunikoida, onko se erilainen kuin aikuisen vai haluaako vakuuttelua, turvaa.

Anna rahaa ja se on häpi.

Koska lapsi osaa lmaista itseään noin hyvin, kysy lapselta, minkälaisia rakkaudenosoituksia hän haluaisi ja miten voisit olla hänelle rakastettavampi/ huomaavaisempi? Samaa voit kysyä myös keskusteluista ja erilaisista kommunikointitavoista. Millä tavoin lapsi haluaa, että lähestyt häntä ja miten keskustella asioista? Vuorovaikutus on erittäin tärkeää.

Koska nykyiset toimintatavat eivät toimi, on aika hakea yhdessä uusia ja toimivia ratkaisuja.

Lapsi terapiaan. Oikeasti. Mutta kai tämä on provo

Jätä se!

Meillä on myös ollut samanlainen draamaqueen. Se nyt on hänen luonteensa. On itse suloisuus, huomaavainen ja rakastava kun kaikki on hyvin. Saa kohtauksia kun kokee epäonnistuneensa jossain, esimerkiksi koulun kokeesta on tullut toivottua huonompi numero.

Itse olen järkeillyt, että hän ilmaisee tuolla kiukulla ja jankkaamisellaan turvattomuuden tunnettaan. Kokee olevansa vieläkin pieni ja kokematon mutta siitä huolimatta ei voi suoraan kertoa mikä elämässä ihan oikeasti ahdistaa tai huolettaa.

Meillä tuo alkoi kiusaamisesta päiväkodissa ja jäi tavallaan päälle päiväkodin vaihdosta huolimatta. Toki hänellä on myös haaveilija vikaa ja uppoutuu syvästi kertomuksiin ja varmaan sieltä nuo rakkaudettomuusasiat kumpuavat.

Eihän tuossa auta kuin todistaa joka päivä rakastavansa häntä myöskin noiden kohtausten jälkeen. Onneksi kasvaminen on helpottanut siihen itseensä asiaan pääsyä ja voimme miettiä, kuinka sen ahdistavan asian tai tilanteen voi selättää.

Hän on sellainen nollasta sataan kiihtyvä kaikki tai ei mitään tyyppinen ihminen. Onneksi ei ole väkivaltainen.

Muistan että päiväkoti-ikäisenä aikuiset tuntuivat tosi tyhmiltä, sellaisilta joita voi vetää naruista. Käytin hyväkseni sitä, että pitivät minua mitään tajuamattomana ja että "lasten suusta kuuluu totuus". Eivät he vaikuttaneet tajuavan sitä manipulointia mitä pienikin lapsi osaa tehdä.