onko ketään,jonka lasta ei ole tunnustettu?
Elikkä tilanne on seuraavanlainen. Olen kohta 1-vuotiaan tytön yh-äiti. Meillä ei ole virallista isää eli siis ei ole isä tunnustanut lastaan. Olisinkin siis kysellyt, että onko muita samassa tilanteessa olevia ja onko isyyttömyydestä teidän mielestä haittaa/etua? Tiedän kyllä kaikki juridiset seikat, jotka seuraavat kun on virallinen isä. Saan tällä hetkellä valtion elatustuen...Vaikka isä olisikin tunnustanut,en taloudellisesti saisi yhtään enempää...Tiedän, missä isä on, mutta emme ole missään tekemissä keskenämme. Syytä, miksi isyyttä ei ole vielä tunnustettu, en tässä rupea selvittämään...Meillä arki pyörii ihan kivasti, meillä on ystäviä ja harrastuksia ja tulemme omillamme toimeen...Olen myös jäänyt yksin jo raskausaikana.
Kommentit (6)
isyyttä ole vahvistettu. Isä ei myöskään tapaa poikaa, ei ole koskaan tavannut -> ei ole halunnut. Kun raskauteni varmistui niin siihen loppui meidän suhde ja nyt ollaan pojan kanssa oltu kahdestaan. Lastenvalvojalle kerroin heti että en halua isyyttä tunnustettavan eikä siitä tullut ongelmaa.
Taloudellisisesti pärjätään hyvin. Eskarivuotena poika jonkun kerran kyseli isästä, nyt ei enää. Avoimesti olen kyllä koettanut vastata -ts kertoa missä kaupungissa isä asuu, mitä tekee, mutta ettei halua olla tekemisissä kanssamme.
Itse en halunnut isyyttä tunnustettavan, koska mies on epäluotettava eikä osaa olla edes vanhempien lasten kanssa. Olisi lapselle jopa vaarallista olla kahdestaan isänsä seurassa. Isä kävi lapsen synnyttyä katsomassa lastaan pari kertaa ja se siitä. Jos kadulla tavataan niin moikkaa minua, mutta ei edes katso lasta. tuskin haluan isyyttä tunnustettavan koskaan. sen verran lapsellinen, epäluotettava, kirjaimellisesti idiootti tuo " isä" on. Elämäämme astui uusi mies kun lapsi oli 1kk ikäinen ja hän on kaikkea sitä mitä isältä voisi toivoa. Hän on hyvä esikuva ja malli ja hoitaja lapselle. Miehestä on aina puhuttu nimellä ja kerron lapselle joskus jos hän haluaa tietää kuka hänen isänsä on. Minulla on myös isompi lapsi jolla on isä paperilla, mutta isä käy syntymäpäivillä ja jouluna lahjomassa lasta. Muuten ei tapaa eikä ole koskaan ottanut luokseen eikä ota. Tämä mies taas on alkoholisti joka ryyppää, joten lasta ei hänen luokseen edes voisi antaa. Joskus isompi kyselee isästään jos on riitaa nykyisen mieheni kanssa. Muuten ei isästään puhu, ei tunne tätä ollenkaan. Näin on parempi. Monet sanoo, että lapsella täytyy olla biologinen isä, mutta omasta mielestäni parempi ilman isää kuin juoppo, väkivaltainen, epäluotettava paska, jota ei lapsen hyvinvointi kiinnosta pätkänkään vertaa. Kun lapset ovat isoja he saavat itse ottaa yhteyttä iseihinsä jos haluavat.
Olen antanut isän henkilötiedot lastenvalvojalle ja asia on ollut oikeudessa kait jo 3 kertaa. Isä ei kuitenkaan suostu vapaaehtoisesti menemään verikokeeseen - poliisin tekemä " nouto" taas on lievästi sanottuna tehotonta (ainakin ko. paikkakunnalla).
Mulla on kaksi vuotias lapsi, jonka isän tapasin ulkomailla asuessani. Raskaaksi tultuani hän ei halunnut olla missään tekemisissä meidän (minun ja lapseni) kanssa. Muutin takaisin Suomeen ennen lapsen syntymää ja täällä olemme pärjäilleet ihan hyvin kahdestaan. Nyt kun lapseni on jo 2,5 vuotias olen miettinyt myös mahdollisuutta saada edes paperille todistus siitä, että isä on olemassa. Ajattelin jotenkin edes sen helpottavan tilannetta kun lapseni alkaa kyselemään isästään. Lastenvalvojalta sain tietää sen olevan kuitenkin käytännössä lähes mahdotonta isän asuessa ulkomailla. vaikka hänen olinpaikkansa olisikin tarkasti tiedossa. Ulkoministeriö voi lähettaa virka-apu pyynnön ks. maahan, mutta ilmeisesti mitään pakkokeinoja isyyden tunnustamiseen ei ole. Joten lapseni jäänee virallisesti isättömäksi.
Minkä ikäisenä teidän lapsenne alkoivat kysellä isistään ja miten selititte asiaa parhain päin?
Olen kyllä asiaa miettinyt mutta tullut aina siihen tulokseen että näin on meille parempi ja lisäksi näin on myös isän kanssa sovittu. Lasta ei ole tarkoituksella tehty enkä ole isän kanssa koskaan seurustellut joten en halua häntä myökään vaatia vastuulliseksi omasta lapsestani. Onhan se hänenkin lapsensa biologisesti. Mutta hän ei ole halunnut osaksi lapsen elämää ja se on hänen päätöksensä, jota kunnioitan senkin takia etten väkisin halua tuntematonta ihmistä elämäämme sotkemaan ja mielipahaa aiheuttamaan.
Koska lapsella siis kuitenkin on isä, en aio häntä salailla ja kun lapsi on isompi niin hänen omasta päätöksestään voimme laittaa tunnustuksen vireille tai lapsihan voi sen tehtä ilman huoltajan lupaakin täyttäessään 15 vuotta.
Tyttö on nyt 5kk eikä isyyttä ole tunnustettu. Olen ollut yksin (kaksin nyt :)) alusta asti.Mies tietää kyllä tilanteen, mutta monista syistä ei meidän kanssa ole. En ole häntä tavannut / kuullut pian vuoteen. En kyllä häneltä mitään vaatinutkaan.
Me pärjäämme myös hyvin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Elatustuen saamme samoin kuin te ja tällä hetkellä pärjäämme ihan hyvin. Ja vakituinen työpaikka odottaa " ulkomaailmassa" kun tulee aika palata takaisin.
Enpä oikeastaan vastannut sinulle millään muulla tavalla kuin kertomalla että meitä on muitakin!! Ja vieläpä onnellisia omaan tilanteeseensa!